Silmät kiinni ja selkä kumarassa Saksan talous- ja ilmastoministeri Robert Habeck kumartaa kunnioittavasti Qatarin šeikki Tamim bin Hamad Al Thanille. Maaliskuussa 2022 ei ole se hetki, jolloin otettaisiin esiin Saksan vihreiden edustajalle tärkeä vihreä siirtymä tai ”arvodiplomatia”. Kun Habeck osoittaa kunnioitustaan näin moitteettoman tason ihmisoikeuksien puolustajaa kuin Qatarin emiiriä kohtaan ja seuraavana päivänä pokkuroi Arabiemiraattien valtionjohdon edessä, hän tekee sen, koska hänen tarkoituksenaan on ostaa ilmaston näkökulmasta vähemmän salonkikelpoista polttoainetta eli nesteytettyä maakaasua (LNG) korvaamaan Saksan taloutta tähän asti vauhdittaneen venäläisen kaasun. Valokuva Habeckista jäi saksalaisten mieleen. Se kuvasti hyvin mullistusta, jonka Ukrainan sota ja länsimaiden Venäjälle asettamat pakotteet ovat aiheuttaneet Euroopassa. Ketään ei yllättänyt, ettei mennyt kuin muutama viikko, kun energiavarmuus oli noussut parrasvaloihin ilmastonmuutoksen rinnalle – ja lopulta jättänyt sen varjoonsa.
Kansakunnat ja imperiumit ovat 1800-luvun lopusta lähtien pakkomielteenomaisesti pyrkineet turvaamaan fossiilisten polttoaineiden saantinsa, vaikka se on tarkoittanut väestön hyväksikäyttöä, maisemien mullistamista, kokonaisten maanosien kolonisaatiota, liittolaisten orjuuttamista, väestönsiirtoja laajoille alueille tai sieltä pois. ExxonMobil hallitsi Wall Streetiä vuodet 2007–2011 ja marraskuussa 2007 PetroChina murskasi hetkeksi pörssissä markkina-arvon siihenastisen maailmanennätyksen. Viisitoista vuotta myöhemmin osittain yksityistetty Saudi-Arabian öljy-yhtiö Saudi Aramco jatkaa kymmenen arvokkaimman pörssiyhtiön joukossa seurassaan kahdeksan huipputeknologiajättiä. Digitaaliaika, jonka energiaintensiivinen infrastruktuuri on huolellisesti piilotettu suuren yleisön pienten näyttöjen taakse, ja epämääräisyys, joka liittyy uusiutuviin energialähteisiin siirtymiseen, ovat hämärtäneet erään tosiasian, joka riivasi niin monia länsimaisten johtajien aiempia sukupolvia: energian saanti on kansakunnan suvereniteetin ja mahdin ehdoton edellytys.
Kolme kuukautta Venäjän Ukrainaan hyökkäyksen jälkeen kaukana Kiovasta käytävässä energiasodassa on jo omat aisankannattajansa, puliveivarinsa ja valloittajansa. Eurooppa ja erityisesti Saksa kuuluvat yksiselitteisesti ensimmäiseen ryhmään.
Euroopan unioni on syyllistynyt Ukrainan kriisin hallinnassaan varomattomuuteen kahdella rintamalla. Ensinnäkin sen sijaan, että olisi toiminut suunnitelmallisesti alkaessaan vähentää voimakasta riippuvuuttaan venäläisestä kaasusta (45 prosenttia vuoden 2022 alussa) ja öljystä (27 prosenttia) EU ryhtyi toimiin hätiköiden ja vailla korvaavaa vaihtoehtoa, joka olisi vastannut luotettavuudeltaan ja kustannuksiltaan entisiä toimituksia. Euroopan komissio esitteli 8. maaliskuuta 2022 REPowerEU-suunnitelman (1), jonka tavoitteena on ”lopettaa riippuvuus Venäjän fossiilisista polttoaineista” vuoteen 2027 mennessä ja, konkreettisemmin, leikata jo vuoden 2022 loppuun mennessä kaksi kolmasosaa Venäjän maakaasutoimituksista. Hanke tarjoilee avokätisesti ratkaisuiksi ”vihreää vetyä”, aurinko- ja tuulivoimaa sekä biokaasua, mutta toistaiseksi joudutaan kuitenkin turvautumaan nesteytetyn maakaasun käyttöön. Yhteen sitä kuljettavaan LNG-säiliöalukseen mahtuu Ranskan yhden päivän kulutusta vastaava määrä kaasua ja sen suurimpia tuottajia ovat Yhdysvallat, Australia ja Qatar. Nesteytetyn maakaasun markkinoilla ahneus kukoistaa, sillä kolmasosa sen kansainvälisestä kaupasta tehdään pitkäaikaisten kauppasopimusten sijaan spot-hintojen mukaan eli korkeimman tarjouksen tekijä saa lastin.
EU:n komission moraaliset perustelut toimitusten monipuolistamiselle ovat yhtä hämmentäviä kuin Habeckin Lähi-idän liehakointikin. ”Ajattelumme pohjaa seuraavanlaiseen strategiaan: haluamme rakentaa tulevaisuuden maailmaa demokratioina samanmielisten kumppanien kanssa”, selitti komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen, ja mainitsi sitten tulevina energia-alan liikekumppaneina Yhdysvallat sekä kolme muuta demokratian mallioppilasta eli Azerbaidžanin, Egyptin ja Qatarin… (2) Neuvottelut eivät tule johtamaan merkittäviin kaasuvirtoihin vielä kuukausiin, ehkei jopa vuosiin, sillä Yhdysvalloilla ei ole riittävästi vientikapasiteettia korvaamaan venäläistä kaasua, pääasiassa Aasiaan suuntautuneen Qatarin tilauskanta on täynnä vuoteen 2026 asti ja Egypti vie suurimman osan tuotannostaan Kiinaan ja Turkkiin. Libyan levottomuudet ja Maghreb-Europe-kaasuputken sulkeminen Algerian ja Marokon välisen kiistan takia tarkoittavat sitä, että myöskään Pohjois-Afrikasta ei löydy tilanteeseen ratkaisua. Siksipä kaasun hinta olikin 27. huhtikuuta 2022 noussut Euroopassa kuusi kertaa korkeammaksi kuin mitä se oli vuotta aiemmin (3).
Euroopan etujen näkökulmasta toinen virhe on Saksan ja komission mukautuminen Yhdysvaltojen esittämiin toimiin. Yhdysvalloille ei tuota ongelmia julistaa tuontikieltoa Venäjän öljylle ja kaasulle (8. maaliskuuta 2022), koska se ei itse joudu kärsimään pakotteista, mutta kun EU:n komissio hiihtää perässä ja ilmoittaa 4. toukokuuta, että ”Venäjän raakaöljytoimitukset lopetetaan asteittain kuuden kuukauden kuluessa ja jalostettujen öljytuotteiden toimitukset vuoden loppuun mennessä”, rangaistus osuu ennen kaikkea Euroopan omaan väestöön ja erityisesti alhaisimman elintason alueisiin.
Yli puolet Euroopan ostamasta dieselöljystä tulee Venäjältä. Hallitusten toimenpiteet, joilla pyritään välttämään koko mantereen kattava ”keltaliivikriisi”, eivät kuitenkaan kompensoi polttoaineiden hinnannousua sen enempää täysin kuin pysyvästikään. Vaikka Euroopan unioni tekee oikein hajauttaessaan polttoainetoimituksiaan, sen ei juurikaan kannattaisi boikotoida Venäjää. Eurooppaan onkin jo syntymässä murtumalinjoja. Toisin kuin Puola ja Baltian maat, jotka ovat liittoutuneet Yhdysvaltojen kanssa ja päättäneet lopettaa välittömästi ”Putinin sotaa rahoittavat” öljy- ja kaasuostot, Venäjän öljyputkesta riippuvaiset Unkari ja Slovakia ovat kieltäytyneet von der Leyenin ehdottamasta energiaharakiristä.
Saksan energiapolitiikasta päätetään Berliinin sijaan Washingtonissa
Saksan tilanteessa kiteytyy hyvin Euroopan epäjohdonmukaisuus. Saksa oli perustanut energiavarmuutensa halpaan kaasuun, pitkäaikaisiin sopimuksiin ja kestävään infrastruktuuriin (Nord Stream 1 ja 2 -kaasuputket). Strategia juonsi juurensa 2000-luvun alkupuolelle. EU:n naapurissa sijaitsi heikentynyt ja nöyrä Venäjä, jossa riitti öljyä ja kaasua, ja tästä unioni sai vivun, millä kammeta Algerian ja Lähi-idän kauppakumppaneita haluamaansa suuntaan. Kun liittokansleri Angela Merkel vuonna 2011 päätti Saksan luopuvan ydinvoimasta, hän korosti maan riippuvuutta Venäjästä, mutta luotti samalla siihen, että niin sanottuun ”vihreään” energiaan siirtyminen tapahtuisi nopeasti. Merkel vastusti Yhdysvaltojen painostusta luopua Nord Stream 2:sta vielä neljä vuotta sen jälkeen, kun Venäjä oli liittänyt Krimin itseensä. Tuolloin Saksa sopi Venäjän kanssa kaasutoimitusten ja niihin kuuluvan infrastruktuurin esittämisestä puhtaasti kaupallisena järjestelynä. Näin ne olisivat mahdollisimman hyvin suojattuja kansainvälisten suhdanteiden epävarmuustekijöiltä ja Yhdysvaltojen Venäjän vastaiselta politiikalta. Yhdysvaltain raju painostus, vihreiden osallistuminen Saksan uuteen kokoomushallitukseen ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan murskasivat tämän status quon (4). Presidentti Joseph Biden totesi 7. helmikuuta 2022 liittokansleri Olaf Scholzin ollessa läsnä, että Saksan energiapolitiikasta päätetään nyt Berliinin sijaan Washingtonissa: ”Jos Venäjä hyökkää, eli jos sen panssarivaunut ja joukot ylittävät jälleen Ukrainan rajan, Nord Stream 2 jää tulematta. Me lopetamme sen.” Voi vain kuvitella, mikä olisi ollut Valkoisen talon reaktio, jos Saksa olisi uhannut ”lopettaa” merkittävän amerikkalaisen infrastruktuurin siinä tapauksessa, että Yhdysvallat hyökkäisi Irakiin…
Pommien putoillessa Ukrainaan Saksa yhtyi Yhdysvaltojen kantaan muutamassa viikossa. Se luopui Nord Stream 2 -hankkeesta, vähensi pikavauhtia kaasuriippuvuuttaan Venäjästä (jo tammi-huhtikuun aikana se laski 55 prosentista 35 prosenttiin) tavoitteenaan irrottautua siitä kokonaan vuoden 2024 puoliväliin mennessä. Sen lisäksi Saksa allekirjoitti sopimukset Hollannin, Norjan, Yhdysvaltojen, Qatarin ja Puolan kanssa ja ilmoitti 1. toukokuuta 2022 vuokraavansa neljä nesteytetyn maakaasun höyrystysterminaalilaivaa ja rakentavansa kaksi vastaavaa pysyvää laitosta. Saksa hyväksyi välittömästi myös Yhdysvaltojen ehdotuksen öljyntuontikiellosta. Energiaturvallisuuden kaltaisen elintärkeän tekijän mullistaminen tällaista vauhtia riittäisi aiheuttamaan painajaisia kenelle tahansa maansa strategisista eduista huolehtivalle valtionpäämiehelle. Etenkin kun Yhdysvaltojen lupaamat nesteytetyn maakaasun lisätoimitukset Eurooppaan vastaavat tuskin kymmenesosaa siitä, mitä maanosaan on aiemmin tuotu Venäjältä. Minkä lisäksi uudet, volyymin kasvattamiseen tähtäävät infrastruktuurit saadaan toimintaan vasta… vuonna 2026 (5).
Täyskäännöksestään huolimatta Scholz on ollut kommentaattoreiden murskakritiikin kohteena. ”Kieltäytyessään katkaisemasta venäläisen kaasun toimituksia, hän tekee Saksasta de facto joukkomurhan rikoskumppanin”, totesi mahtipontisesti demokraattinen ekonomisti Paul Krugman (The New York Times, 7.4. 2022). Le Monde (8.4 2022) julisti pääkirjoituksessaan, että ”Venäjän kaasun käytöstä on luovuttava”, vaikka se sitten tarkoittaisi ”tuotantoseisokkeja, jotka tuovat mukanaan osa-aikatyöttömyyden ja työpaikkojen leikkaukset, puhumattakaan kustannusten noususta niin valmistajille kuin kuluttajille”.
Juuri tässä on ruusun piikki: Washingtonin päättämät ja Brysselin urheasti vahvistamat Venäjän vastaiset pakotteet kuormittavat toistaiseksi ensisijaisesti Eurooppaa. Yhdysvaltojen valtiovarainministeri Janet Yellen on myöntänyt sen suoraan todetessaan, että Euroopan unionin määräämä tuontikielto Venäjän öljylle ”ei itse asiassa tule aiheuttamaan kuin hyvin heikkoja kielteisiä vaikutuksia Venäjälle”, mutta tulee nostamaan hintoja, mikä lyhyellä aikavälillä vain hyödyttää Moskovaa (6).
Yleisemmin ottaen Euroopan kaasumarkkinoiden organisoiminen nesteytetyn maakaasun varaan aiheuttaa triplaongelman, joka kattaa talouden, turvallisuuden ja ympäristön. Toisin kuin öljykaupassa, nesteytetyn maakaasun hinta vaihtelee alueittain. Vuoden 2022 ensimmäisellä vuosineljänneksellä miljoonan BTU-energiayksikön (mmBTU on brittiläinen nesteytetyn maakaasun kaupassa käytetty laskentayksikkö, joka vastaa 293:a kilowattituntia) spot-hinta oli Yhdysvalloissa 7 dollaria, Euroopassa 32,30 dollaria (7. maaliskuuta 2022 huippuarvo oli 72 dollaria) ja Aasiassa 30,70 dollaria (7). Eurooppa on siis asettanut itsensä tilanteeseen, jossa se joutuu solmimaan uusia sopimuksia juuri silloin, kun hintaennätys seuraa toistaan; kesällä 2020 maakaasusta tarvitsi maksaa alle 2 dollaria/mmBTU…
Seuraava ongelma on toimitusten luotettavuus. Toisin kuin Venäjän tai Qatarin kanssa tehdyt pitkäaikaiset sopimukset, jotka ovat sitovia valtion tasolla, nesteytetyn maakaasun kauppa yksityisten yhdysvaltalaistuottajien kanssa perustuu epävakaisiin markkinasignaaleihin. Esimerkiksi LNG-säiliöalus British Listenerin meriretkeily antoi esimakua Euroopan energiaministereitä odottavista unettomista öistä. Alus lähti Houstonin lähistöllä sijaitsevasta Freeport LNG-terminaalista 21. maaliskuuta 2022 kohti Aasiaa Panaman kanavan kautta, mutta teki U-käännöksen 1. huhtikuuta ja palasi sulkujen läpi vastakkaiseen suuntaan seilatakseen kohti Eurooppaa ja sen korkeampia hintoja (8).
Tekopyhintä Euroopan irrottautumisessa Venäjän kaasusta on kuitenkin ympäristön unohtaminen. Yhdysvaltalaisen nesteytetyn maakaasun tuotannon ja kuljetusten hiilijalanjälki on kaksi kertaa suurempi kuin Venäjän maakaasun (Yhdysvalloista Ranskaan suuntautuva kuljetus tuottaa 58 grammaa hiilidioksidia kilowattituntia kohti, kun Venäjän tuonnin vastaava määrä on 23 grammaa [9]). Jos vesisärötyksen aiheuttama saastuminen lasketaan mukaan, Donald Trumpin ja Joe Bidenin hellimän ”vapauden kaasun” jalanjälki nousee 85 grammaan hiilidioksidia kilowattituntia kohti… Saksan talouden hypoteettista vihertymistä odotellessa maan vihreiden ministerien hiilijalanjälkilaskusta on tulossa varsin suolainen.
Geopoliittiset voimasuhteet ovat yllättäen muistuttaneet maailmaa itsestään. Tilanteen rajuus johtuu siitä, että kansainväliset suhteet on pitkään nähty illuusion vääristämän linssin läpi. Fossiilisten polttoaineiden kauppa noudattaa tuotanto-kuljetus-kulutus -verkostologiikkaa, joka sitoo tuottajat ja kuluttajat riippuvaisiksi toisistaan. Globalisaation voittokulun vuosikymmeninä markkinaevankelistojen profeetallisten ennustusten mukaan konfliktit tulisivat vähenemään maailmassa keskinäisen riippuvuuden rauhaa rakentavan hyveellisyyden ansiosta. Se oli silkkaa satuilua, ja yhdysvaltalaiset kansainvälisten suhteiden tutkijat Henry Farrell ja Abraham Newman ovat murskanneet tämän ajattelun uraauurtavassa artikkelissaan.
”Vastoin liberalistisia väittämiä verkostomuotoiset rakenteet eivät tuota tasaista, hajautettua ja yhteistyöhön perustuvaa maailmaa, jossa voimasuhteiden rajat hälvenevät ja epäsymmetria poistuu vähitellen. Päinvastoin, ne johtavat kouriintuntuvaan ja pysyvään valtasuhteiden epätasapainoon (10).”
Jotkut valtiot ovat todellakin siinä asemassa, että ne voivat hyödyntää kansainvälistä keskinäistä riippuvuutta ja käyttää sitä pakkokeinona, mistä ovat esimerkkinä vaikkapa Yhdysvallat ja swift-pankkijärjestelmä tai Venäjä ja maakaasu. Jos et nöyrry, valmistaudu viettämään talvesi ilman lämmitystä on kiristyskeino, mitä länsi epäili Venäjän hautovan jo ennen kuin se hyökkäsi Ukrainaan. Se konkretisoitui maaliskuussa 2022, kun Vladimir Putin asetti toimitusten ehdoksi maksun ruplissa.
Keskinäisen energiariippuvuuden ”suuressa pelissä” Yhdysvalloilla on etuoikeutettu asema. Sen merkittävän kilpailijan, Kiinan, ostaessa yhä enemmän fossiilisia polttoaineita ulkomailta, Yhdysvallat ei riipu kenestäkään muusta kuin itsestään. Ukrainan sota on vahvistanut sen asemaa, ja sen yksityiset palavakiven ja liuskekaasun tuottajat tekevät parhaansa hankaloittaakseen heikentyneen kilpailijan, Venäjän, elämää. Taivas on kuitenkin synkentynyt Yhdysvalloissakin kahden viime vuoden aikana. Pandemiasta johtuneiden sulkutoimien, niiden aiheuttamien tuotantohäiriöiden, logistiikkakaaoksen sekä komponentti- ja raaka-ainepulan vuoksi energian hintojen äkillinen nousu uhkaa paitsi osakkeenomistajien rahapussia, myös yhteiskuntajärjestystä.
Bensiinin hinta oli kesälomakauden kynnyksellä ja muutama kuukausi ennen välivaaleja kaksinkertaistunut vuoteen 2020 verrattuna – Yhdysvalloissa niin bensiinin kuin kaasun hinta on vielä räjähdysalttiimpi kysymys kuin Ranskassa. ”Hallinnon on otettava huomioon kaasun viennin nopeasta kasvusta amerikkalaisille kotitalouksille mahdollisesti aiheutuva kustannusten nousu”, vetosi joukko senaattoreita helmikuussa energiaministeri Jennifer Granhomille osoittamassaan kirjeessä ja kehotti tätä ryhtymään ”pikaisiin toimenpiteisiin” (Financial Times, 6.5. 2022). Siitä lähtien, kun venäläiset panssarivaunut vyöryivät Ukrainaan, Yhdysvallat on tarkkaillut äärimmäisen huolestuneena Itä-Euroopassa höyryävää painekattilaa. Se on jopa ryhtynyt selvittämään mahdollisuuksia palata neuvottelupöytään Venezuelan ja Iranin kanssa, joita se on tähän asti lähinnä hutkinut pakotteilla…
Venäjä siirtää öljy- ja kaasukauppaansa Aasiaan
Huolestuneen, mutta silti valta-asemassa olevan Yhdysvaltojen edessä Venäjä näyttää Euroopan ohella tulleen toiseksi aisankannattajaksi aloittamassaan konfliktissa. Vuonna 2021 Venäjä vielä toimitti yli puolet öljystään ja kolme neljännestä kaasusta länsimarkkinoille, mutta nyt lännen lyötyä luukut kiinni, sen tulot ovat laskeneet pysyvästi. Vielä huhtikuun lopussa Euroopan unionin maat maksoivat sille energiastaan noin miljardi euroa päivässä, ja pakotteista huolimatta kevään huikea hinnannousu ropisi Venäjän öljytulokassaan edellisvuottakin vuolaampana (11). Eurooppalaisten valuuttojen virta tulee kuitenkin vähitellen ehtymään, ja pitkällä aikavälillä Shellin, BP:n ja Exxonin kaltaisten jättien vetäytyminen Venäjän markkinoilta tulee hidastamaan uusien hankkeiden kehittämistä. Nord Stream 2 -kaasuputken pysäyttämisen ja pakotepakettien vuoksi Putin kehottikin 14. huhtikuuta 2022 Venäjän talousjohtajia ”vahvistamaan viime vuosien suuntausta, jonka pohjalta siirrämme vientimme asteittain etelän ja idän nopeasti kasvaville markkinoille” (12).
Energiakaupan painopisteen kääntäminen Aasiaan on vanha idea. Sitä suositeltiin jo vuonna 2003 hyväksytyssä Venäjän vuoteen 2020 ulottuvassa energiastrategiassa, ja se on sittemmin toistettu moneen otteeseen (13). Suunnitelma alkoi konkretisoitua vuonna 2012, jolloin otettiin käyttöön 4 740 kilometriä pitkä Itä-Siperiasta Tyynenmeren rantaan johtava öljyputki (ESPO), jonka kapasiteetti mahdollistaa 1,6 miljoonan öljytynnyrin päivittäistoimitukset Kiinaan ja Japaniin.
Myös kaasukaupassa Venäjä on pyrkinyt irtautumaan liian yksipuolisesta Eurooppa-riippuvuudestaan avaamalla vuonna 2019 Power of Siberia -kaasuputken, jolla voidaan toimittaa Kiinaan 38 miljardia kuutiometriä maakaasua vuodessa (vertailun vuoksi mainittakoon, että Nord Stream 1:n kapasiteetti on 55 miljardia kuutiometriä). Kiina ja Venäjä suunnittelevat toisen putken rakentamista Mongolian kautta. Sen ansiosta Kiinaan voitaisiin toimittaa 50 miljardia kuutiometriä maakaasua vuodessa. Kahden riippuvuussuhdetta välttelevän jättiläisen väliin puristunut Mongolia on vastaavassa asemassa kuin Euroopan ja Venäjän välissä rimpuileva Ukraina (14).
Vapautuakseen maateitse tapahtuvien toimitusten hankaluuksista ja pystyäkseen kilpailemaan Yhdysvaltojen, Qatarin ja Australian kanssa Venäjä vahvistaa asemaansa myös nesteytetyn maakaasun markkinoilla. Tätä varten se on rakentamassa monipuolista infrastruktuuria sekä Sahalinin saaren edustalle, missä japanilaisyritykset ovat pysyneet mukana pakotteista huolimatta, että Gydan niemimaalle (Arctic LNG 2), jossa sen kumppanina oli aiemmin ranskalainen öljy-yhtiö TotalEnergies.
Siirtyminen itään ei kuitenkaan ole tapahtunut tasapainoisesti ja vaivattomasti. Pakotteiden aiheuttamien teknisten, logististen ja rahoitusongelmien lisäksi aasialaiset asiakkaat ovat päättäneet käyttää hyväkseen vahvaa neuvotteluasemaansa. Huhtikuussa yksityiset kiinalaiset öljynjalostajayritykset onnistuivat hankkimaan 35 dollarin alennuksen Venäjän öljytynnyrin hintaan, kun Brent-öljy pysytteli yli 100 dollarissa (15). Se oli loistosaavutus, sillä vuoden 2022 ensimmäisellä puoliskolla Kiinan energiantuonti Venäjältä kasvoi 30 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.
Lyhyellä aikavälillä Kiinan kommunistisen puolueen johdon tavoitteena on välttää vuoden 2021 syksyllä sattuneet massiiviset sähkökatkokset. Keskipitkällä aikavälillä Kiina haluaisi vieroittua kivihiiliriippuvuudestaan, joka on sen pääasiallinen raakaenergian lähde. Pitkällä aikavälillä marssijärjestyksen määräävin ja välttämättömin tekijä on energiavarmuus (16), sillä kolme neljännestä öljystään ja 40 prosenttia kaasustaan ulkomailta ostavana Kiina on suurelta osin riippuvainen Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten valvomista meriväylistä. Presidentti Hu Jintao antoi tälle haavoittuvuudelle marraskuussa 2003 nimen ”Malakansalmen dilemma”. Malakan niemimaan ja Sumatran saaren (tai Singaporen ja Indonesian) välissä sijaitsevan salmen kautta kulkee 80 prosenttia Kiinan öljystä ja kaasusta, ja reitin sulkeminen asettaisi maan äärimmäisen ikävään tilanteeseen. Moskovan ehdottamat idän ja pohjoisen maa- ja meritoimitusreitit tarjoavat houkuttelevan ratkaisun, joka täydentää myös presidentti Xi Jinpingille tärkeän uuden silkkitiehankkeen kuljetusreittejä.
Maailman saastuttavin polttoaine on palannut parrasvaloihin uusin voimin
Kiinan ohella toinenkin puliveivari eli Intia ei ole sekään kulkenut onnensa ohi vaan on käyttänyt hyväkseen alennusmyyntiä. Yhdysvaltojen painostuksesta huolimatta Intian öljyostot Venäjältä ovat singahtaneet joulukuun käytännössä olemattomasta huhtikuun lähes 700 000 tynnyriin päivässä, mikä edusti 17 prosenttia tuonnista. Vallitseviin kursseihin tullut 30 prosentin lasku on ollut osasyynä Intian öljybulimiaan, joka kasvaisi vieläkin ahnaammaksi, jos vain Venäjän öljyntuottajat saisivat hankittua lisää säiliöaluksia (17). Intialla olisi mittavan jalostuskapasiteettinsa ansiosta mahdollisuus jalostaa venäläinen raakaöljy dieselöljyksi, jota se voisi myydä edelleen Eurooppaan mukavalla katteella (18). Pakotteiden geopolitiikka kulkee joskus varsin outoja polkuja.
Valloittajia, aisankannattajia ja puliveivareita. Neljä kuukautta Venäjän hyökkäyksen jälkeen Yhdysvallat mahtailee, Venäjä jumittaa ja Euroopan sekä Kiinan ja Intian välille on repeämässä iso ero. Kun Eurooppa organisoi hätäpäissään öljyn- ja kaasuntoimituksiaan uusiksi yhteiskunnallisesti toksisen inflaation ja teollisuuden tuotantokustannusten nousun kustannuksella, samaan aikaan maailman suurin energiankuluttaja eli Kiina ja kolmanneksi suurin eli Intia nauttivat Euroopan hylkimistä Venäjän polttoainetoimituksista.
Länsimaat ovat saavuttaneet konsensuksen Venäjän talouden tukahduttamisesta keinona painostaa se poistumaan Ukrainasta, mutta yhteinen näkemys on saavutettu niin sanottuun ”vihreään” energiaan siirtymisen kustannuksella. Yksi öljyideologian paaveista, Daniel Yergin, on selittänyt eurooppalaisille, miten tulla toimeen ilman Venäjän kaasua: ”Sähköä voi tuottaa polttamalla enemmän kivihiiltä”. Hän suosittelee myös ympäristösyistä suljetun Hollannin Groningenin kaasukentän uudelleen avaamista (Financial Times, 30.4. – 1.5.2022). Nurkkaan ajetut Saksa ja Italia harkitsevat ”planeetan pelastamiseksi” hylättyjen hiilivoimaloiden käynnistämistä. ”Miten te kehtaatte!” saattaa tähän huudahtaa Greta Thunberg. Venäjän hyökkäyksen jälkeen maailman saastuttavin fossiilinen polttoaine on jälleen uskomattomalla tavalla armahdettu. Energiakriisin vuoksi maailmanlaajuinen kulutus on kasvanut räjähdysmäisesti ja kaivosjäteillä on vaikeuksia tyydyttää kivihiilen kysyntä (19).
On syntymässä noidankehä. Toisaalta Venäjän vastaiset pakotteet kasvattavat heti ja joustavasti saatavilla olevien – eli fossiilisten, koska uusiutuvat energialähteet kattavat nykyisin alle kolmanneksen maailman sähköntuotannosta – polttoaineiden kansainvälistä tarvetta, ja toisaalta kansainväliset ilmastositoumukset sekä erityisesti Yhdysvaltojen paluu Pariisin ilmastosopimukseen helmikuussa 2021 estävät suuryrityksiä rahoittamasta suuria kaivoshankkeita. Eivätkä ne sellaiseen voisikaan ryhtyä, sillä ne ovat itse luvanneet saavuttaa jonkin tasoisen hiilineutraaliuden ennen vuosisadan puoliväliä…
Bloomberg-mediayhtiön tekemän viiltävän yhteenvedon mukaan lopputuloksena on, että ”öljy-yhtiöt keräävät historiallisen suuret voitot, mutta ne eivät investoi tätä mannaa uuteen tuotantoon, jolla korvata Venäjän öljy ja kaasu. Ne päinvastoin palkitsevat osakkeenomistajiaan ja valmistelevat maailmaa energiamarkkinoiden entistä pahempaan kiristymiseen (20)”. Ovatko Shell, Qatargas, TotalEnergies, Saudi Aramco, BP, Exxon ja Chevron Ukrainan sodan todelliset suuret voittajat?