Yhteiskunnallisen vaikuttajan Sol Plaatjen museo Kimberleyssä Etelä-Afrikassa. Samassa kaupungissa on myös hänen mukaansa nimetty yliopisto. Kuva: Wikimedia Commons / TwinMosia

Historia kirjoissa 2/2023

Kansakunnan hylkiöt

“Aamun koittaessa perjantaina 20. päivä kesäkuuta 1913, Etelä-Afrikan alkuperäinen asukas huomasi olevansa, ei aivan orjan asemassa, mutta hylkiö omassa synnyinmaassaan.”

Sol Plaatje: Native Life in South Africa (1916)

Kesäkuussa vuonna 1913 voimaan astui maalaki, joka rajoitti mustien eteläafrikkalaisten oikeutta omistaa maata, tai edes vuokraviljellä valkoisten omistamaa maata. Mustalle väestölle osoitetut erilliset alueet kattoivat aluksi ainoastaan seitsemän prosenttia maan pinta-alasta, myöhemmin alueita kasvatettiin 13 prosenttiin. Muilla alueilla asuvien vaihtoehtona oli lähinnä jäädä valkoisten halpatyövoimaksi. 

Etelä-Afrikan unionin perustuslaki oli hyväksytty kolme vuotta aiemmin. Sen laativat britit ja buurit, jotka olivat päässeet yhteisymmärrykseen 1880–1902 välisenä aikana käytyjen kahden buurisodan jälkeen. Niissä oli ollut kyse maan hollantilaistaustaisten buurien ja brittien valtakamppailusta ja tietysti Etelä-Afrikan runsaiden kulta- ja timanttivarantojen hallinnasta. Taiston voitti lopulta Britannia, mutta se ei ollut lohduksi maan mustalle väestölle. Vuoden 1910 valkoisten kansalaisten laatima perustuslaki jätti heidät ilman parlamentaarista valtaa. 

Etelä-Afrikan apartheid-hallinnon alku sijoitetaan yleensä vuoteen 1948, jolloin nyt afrikaanereiksi itseään kutsuvien buurien puolue Afrikaner National Party voitti enemmistön maan parlamenttiin. Syrjivää politiikkaa oli kuitenkin harjoitettu maassa paljon pidempään, ja vuoden 1913 maalaki oli yksi apartheidin kulmakivistä. 

Vuonna 1878 syntynyt Sol Plaatje sai alun opintielleen saksalaisten lähetysasemalla lähellä Kimberleyn kaupunkia, jonne hän muutti tswana-kansaan kuuluneiden vanhempiensa kanssa. Viisitoistavuotiaana hän opetti jo itse muita oppilaita, mutta siirtyi pian postivirkailijan toimeen. Ainakin seitsemän kielen taitajana hän toimi kääntäjänä brittihallinnon palveluksessa vuosina 1899–1902 käydyssä toisessa buurisodassa. Hänen muistelmansa tuolta ajalta on julkaistu postuumisti.

Sodan jälkeen journalistiksi ryhtynyt Plaatje toivoi monen muun tavoin, että brittien voitto parantaisi mustien eteläafrikkalaisten asemaa. Vuoden 1910 perustuslaki ja 1913 maalaki osoittivat toiveet tyhjiksi. Plaatje oli ryhtynyt jo vuonna 1912 nykyisen valtapuolue African National Congressin eli ANC:n edeltäjän South African Native National Congressin ensimmäiseksi pääsihteeriksi. Vuonna 1914 hän lähti SANNC:n delegaation mukana esittämään vetoomuksen Britannian kuningashuoneelle, jolla oli veto-oikeus kaikkiin Etelä-Afrikan parlamentin päätöksiin, että syrjivään lainsäädäntöön puututtaisiin. Lontoossa oltiin kuitenkin enemmän huolissaan puhkeamaisillaan olevasta ensimmäisestä maailmansodasta ja afrikaanerien uskollisuuden säilyttämisestä tiukassa tilanteessa. 

Plaatje jäi Englantiin ja jatkoi taistelua mustien oikeuksien puolesta kynä kädessä. Hänen vuonna 1916 ilmestynyt teoksensa Native Life in South Africa oli suora vastalause vuoden 1913 maalaille. Plaatje tavoitteli sillä nimenomaan brittiläisen yleisön huomiota. Vaikka teoksella ei ollut toivottua vaikutusta, se muistetaan edelleen yhtenä keskeisimmistä teksteistä apartheidin historiassa, joka on samalla myös yksityiskohtainen dokumentti siitä, millaiseen ahdinkoon maalaki miljoonat mustat eteläafrikkalaiset syöksi. 

Plaatje kirjoitti myös yhden varhaisimmista postkolonialistisista romaaneista. Lajityyppi yleistyi vasta 1900-luvun puolivälissä, mutta hänen historiallinen romaaninsa Mhudi on tyylipuhdas kolonialistisia rakenteita tarkasteleva ja purkava teos, kuten nykykirjailijoista esimerkiksi nigerialaisen Chinua Acheben alkuperäiskansan taistelua kolonialistista valtaa vastaan kuvaava Kaikki hajoaa. Mhudi oli ensimmäinen julkaistu mustan eteläafrikkalaisen kirjailijan englanniksi kirjoittama romaani. Plaatjen kirjalliset ansiot eivät tosin jääneet siihenkään. Elinaikanaan hän käänsi useita Shakespearen näytelmiä, muun muassa Venetsian kauppiaan, tswanan kielelle. 

Plaatje kuoli keuhkokuumeeseen Johannesburgissa vuonna 1932. Hänen kuolemastaan kului vielä lähestulkoon 60 vuotta, ennen kuin vanha maalaki kumottiin vuonna 1991. Presidentti Frederik de Klerk oli edellisenä vuonna laillistanut oppositiopuolueet, mukaan lukien ANC:n, ja vapauttanut maan tunnetuimman poliittisen vangin Nelson Mandelan. Ensimmäiset vapaat vaalit Etelä-Afrikassa järjestettiin vuonna 1994, ja ANC:n puheenjohtaja Mandela nousi maan presidentiksi. 

Uuden Etelä-Afrikan kansallislaulu yhdistettiin kahdesta kappaleesta. Toinen osa sävellystä on apartheidin aikaisesta kansallislaulusta, johon on kirjoitettu uudet sanat. Kansallislaulun kuitenkin avaa johannesburgilaisen xhosapapin Enoch Sontongan vuonna 1897 säveltämä kristillinen hymni Nkosi Sikelel’ iAfrika, josta oli 1900-luvulla tullut kautta Afrikan mantereen tunnettu vapautuslaulu. Sen ovat vuosikymmenten varrella äänittäneet kymmenet, jollei sadat laulajat. Jaakko Löytyn kääntämä versio Siunaa koko maailmaa löytyy suomalaisesta virsikirjastakin numerolla 501. Eräs laulun varhaisimmista äänitteistä, joka on edelleen kuunneltavissa verkossa, on itsensä Sol Plaatjen esittämä. 

Vanhan 110 vuotta sitten säädetyn maalain kumoamisesta on kulunut jo lähes kolmekymmentä vuotta, mutta sen vaikutusten kumoamisesta ja korvauksista kiistellään Etelä-Afrikassa edelleen.

Sol Plaatjen elämäkertatiedot ovat peräisin Native Life in South Africa -teoksen e-kirjaversion esipuheesta, jonka on kirjoittanut Botswanan yliopiston professori Neil Parsons.  

<tää ei printtiin> https://samap.ukzn.ac.za/sites/default/files/audio/UKZN/Nkosi_Sikele.mp3