”Logistic Solutions tunnetaan nykyisin Calais’n leiristä. Meille tulee kyselyjä monista maista, kuten Belgiasta tai Turkista ja osallistumme seuraavaksi Dubain humanitaarisen avun messuille (maaliskuussa 2016). Calais tulee olemaan kaikkialla ykkösesimerkki yrityksemme toiminnasta. Se on vähän sama juttu kuin ydinvoima 70-luvulla, jolloin Ranska oli alan kärkimaa, tai kuin TGV-juna – tuotteellamme on kansainvälistä kysyntää, se luo työpaikkoja ja edistää liike-elämää. Tämä nostaa markkinoiden tasoa. Monet leirit koostuvat pelkistä väliaikaisista suojista, joiden mukavuudet eivät yllä samalle tasolle kuin meidän leirimme. Me olemme tehneet suunnitelmat à la française ja lopputuloksena on hieno, konteista rakennettu leiri. Niille on nyt olemassa markkinat. Vaikka kaikki eivät omista luksusautoa, luksusautoille on kuitenkin markkinat. Samalla tavoin on olemassa markkinat myös tyylikkäille konttileireille.

En usko, että tämä oli tarkoitushakuista, vaan kyse on ennemminkin onnellisesta yhteensattumasta, mutta Ranskasta on kuitenkin tullut esimerkkimaa. [– –]Kaikki, englantilaiset, belgialaiset ja niin edelleen, tietävät Calais’n. Humanitaarisen avun messuilla näytän asiakkaille Calais’sta kertovan filmin, joka kertoo heille sen, minkä he jo tietävätkin. Se projekti hoidettiin kaiken kaikkiaan hyvin, se suunniteltiin ajatuksen kanssa, se rakennettiin nopeasti ja päivittäinen toiminta sujui hyvin. Siitä tuli ranskalainen projekti, se on sataprosenttisesti ranskalainen – pakolaisia lukuun ottamatta – ja tähän suuntaan meidän on syytä jatkaa. Minusta lopputulos on aivan odotusten mukainen. Ulkoa katsottuna meillä on tuote, joka on näyttävä ja kyltitys piristää sitä lisää. Sisäpuolella vaikutelma on ennen kaikkea kestävä, sängyt ovat terästä – päämääränä ei ole oleskelu sisätiloissa vaan tarjota lämmin tila nukkumiseen. Tavoite on siis saavutettu ja ulkonäkö ja mukavuus ovat täysin korrektia tasoa. Olen varma, että muiden maiden siirtolaisetkin haluaisivat samanlaisia suojia.”

Maksu tapahtuu yhdessä silmänräpäyksessä

”Tuokaa silmänne lähemmäksi… Kiitos yhteistyöstä.” Metallilta kalskahtava ääni tulee nivelvartisesta valoa välkkyvästä laitteesta. Se puhuttelee tällä tavoin syyrialaisia pakolaisia. Jordaniassa sijaitsevan Zaatarin leirin keskelle rakennetussa supermarketissa jokainen joutuu nykyisin skannauttamaan silmänsä kassalla voidakseen maksaa ostoksensa. YK:n pakolaisjärjestö asennutti helmikuussa 2016 markettiin iiristunnistuslaitteen, jonka avulla pakolaisen henkilöllisyys voidaan tarkistaa. Sen jälkeen tarkistetaan leiriläisen virtuaalitilin saldo. Kuukausittain maksetaan 50 dollaria tilille, joka sijaitsee paikallisessa Jordan Ahli Bank -pankissa. Tarkistus tapahtuu pakolaisjärjestön innostuneen ilmoituksen mukaan ”yhdessä silmänräpäyksessä” ja se myös ”estää huijaukset”. Sama järjestelmä on otettu tämän jälkeen käyttöön myös Azrakissa, joka on Pohjois-Jordaniassa sijaitseva toinen suuri syyrialaispakolaisten leiri.

Biometria ei vaikuta olevan pakolaisten huolten ja vaivojen kärjessä, olivatpa he juuri tulleet rajan yli taisteluja pakoon tai viettäneet leirissä jo useita vuosia. ”Se on toisaalta varmempaa, eipä tarvitse miettiä onko kortti tallessa”, toteaa lakonisesti eräs kaupan hyllyjen välissä kulkeva nainen. Häntä lähinnä harmittaa se, ettei hän enää voi lähettää lapsiaan kauppaan vaan hänen on tehtävä se itse.

Jordanian pääkaupungissa Ammanissa entinen syyrialainen toimittaja Hani Maoued, joka on myös asunut Zaatarin leirissä, sanoo kuitenkin, että keskenään monet pakolaiset tuskittelevat asiaa:

”Heille kyse ei ole mistään pikkuasiasta. Jo pelkästään leirissä asuminen perustuu pakkoon – kaikki päätökset tulevat ylhäältä, ja heille uusi tarkistusjärjestelmä on taas yksi uusi pakkokeino.”

Järjestelmää valmistaa IrisGuard-niminen yhtiö. Se on rekisteröity vuonna 2003 Caymansaarille, joka on yksi maailman läpitunkemattomimpia veroparatiiseja. Yrityksen markkinoima iiristunnistusjärjestelmä on tähän mennessä ollut käytössä amerikkalaisissa vankiloissa, Arabiemiraattien raja-asemilla ja Jordanian huumepoliisin yksiköillä. Yrityksen hallintoneuvostossa istuvat muun muassa Richard Dearlove, joka toimi Britannian ulkomaan tiedustelupalvelun SIS:n johtajana vuoteen 2004, ja Frances Townsend, joka puolestaan oli vuosina 2004–2008 Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin erityisneuvonantaja sisäisen turvallisuuden ja terrorismin vastaisten asioiden alalla.

”Meille korkeatasoinen asiantuntijuus on tärkeää”, kuittaa yrityksen perustaja ja pääjohtaja Imad Malhas, joka seisoo täysin yrityksensä turvallisuustuoteidean takana.

”Minusta tekniikka on kiehtovaa. Kaikilla ihmisillä on erilainen iiris, ja se on ihmisen ainoa osa, joka pysyy samana koko elämän ajan. Iiristunnistus on paljon luotettavampi kuin sormenjäljet.”

Ala edustaa yhtiölle tulevaisuuden markkinoita. Se on ”lahjoittanut” laitteet YK:n pakolaisjärjestölle ja saa vastineeksi yhden prosentin kaikista pakolaisten suorittamista maksuista.

”Kaikki tämä on vähentänyt järjestön kuluja 20 prosenttia verrattuna entiseen ruokapakettien jakeluun. Suunnitelmissamme on nyt laajentaa toimintaamme kahdella tasolla: Yhdistyneiden kansakuntien sisällä ja Turkin kanssa, joka ottaa nykyisin vastaan eniten syyrialaispakolaisia1. [– –] Toivomme valloittavamme uusia markkinoita erittäin nopeasti.”

Vuonna 2002 eli kolme vuotta ennen biometristen passien tuloa Eurooppaan YK:n pakolaisjärjestö otti Afganistanissa käyttöön ”maailman ensimmäisen iiristunnistustekniikan”, joka toimi ”rekisteröintikokeiluna” Pakistanissa sijaitsevista leireistä palaavien afgaanipakolaisten tunnistamisessa2. Viisitoista vuotta myöhemmin biometrinen tunnistusjärjestelmä on laajennettu kattamaan maan koko väestö, minkä ansiosta Afganistan on nyt yksi alan edistyneimmistä maista maailmassa3. Aikamoisen paradoksaalista, kun maa samaan aikaan listataan säännöllisesti maailman köyhimpien maiden joukkoon.

”Kaikissa näissä pakolaisleireissä asuva yhteiskunnan ulkopuolelle joutunut väestö pannaan toimimaan uusien biometristen sovellusten koekaniinina”, sanoo itsenäinen humanitaaristen asioiden konsultti Paul Currion, joka on työskennellyt eri kansalaisjärjestöille esimerkiksi Irakissa ja Afganistanissa.

”Tämän alan tekniikkaa kehittäville yrityksille pakolaisleirit ovat huikea tilaisuus yhdistää niiden yrityskuva humanitaariseen työhön, kokeilla sovelluksia ja laitteita laajassa mitassa sekä päästä lähestymään myyntimielessä länsimaiden hallituksia.” Leireissä yrityksille on tarjolla nöyrää väkeä, jolla ei ole juurikaan alttiutta poliittiseen liikehdintään.

Vuonna 2002 YK:n pakolaisjärjestö asennutti biometrisen rekisteröintijärjestelmän lähes kymmeneen maahan Malesiasta Keniaan. Vuonna 2008 se antoi Privacy International -yhdistyksen perustajalle ja henkilötietojen suojausasiantuntijalle Simon Daviesille tehtäväksi selvittää järjestelmän toimivuutta eri leireissä: ”Havaintomme antoivat erittäin suurta syytä huoleen. Leiriympäristössä kaikki ovat epätoivoisia ja ihmiset suostuvat mihin tahansa, mutta esimerkiksi Etiopiassa ihmiset kertoivat, etteivät he lainkaan pitäneet sormenjälkien ottamisesta – heille se merkitsi sitä, että heiltä vietiin heidän identiteettinsä, että heiltä otettiin jotakin pois.[– –] Havaitsimme myös, että käytössä oli tietokoneita, joissa luottamuksellisia tietoja ei ollut suojattu. Lisäksi oli tehty järjestelyjä vastaanottomaan, tässä tapauksessa Malesian, kanssa tietojen jakamisesta. Yritysten kanssa tehtyjen sopimusten sisällöstä oli mahdotonta saada tietoa. Euroopassa tällaisten tietojen hankkiminen ja säilyttäminen olisi täysin laitonta.”

YK:n pakolaisjärjestön johdolle toimitettu raportti haudattiin julkaisematta sitä koskaan, eikä järjestö ole ottanut kantaa kysymykseen pakolaisten suostumuksesta rekisteröintimenettelyyn.

Raportin varoituksista on kulunut yhdeksän vuotta, eikä pakolaisjärjestö ole muuttanut henkilötietojen keräämiskäytäntöjään. Kööpenhaminan yliopiston sotatieteellisen laitoksen professori Katja Lindskov Jacobsen syyttää YK:n pakolaisjärjestöä siitä, että se on luomassa hyödyttömän ja samalla vaarallisen ilmiön nimeltä ”digitaalinen pakolainen”.

”Biometrian laajamittainen käyttöönotto kymmenen viime vuoden aikana on paradoksaalisesti tehnyt pakolaisista entistäkin haavoittuvampia. Henkilötietojen suojaamista koskevat linjaukset ovat epämääräisiä ja hämärän peitossa. Tietoja voidaan vaihtaa maiden välillä, kuten kävi Keniassa, jossa pakolaistietokannan tietoja käytettiin ristiinvertailuun maan omien kansalaisten tietokannan kanssa. Tarjouskilpailuihin kirjataan jopa, että tietoja voidaan jakaa ’YK:n pakolaisjärjestön suostumuksella.’ Pakolaisten henkilötiedoilla vaikuttaa olevan kauppatavarana ja poliittisena materiaalina varsin hyvät tulevaisuudennäkymät.”