Kaikki kirjoittajan diplo artikkelit

”Älyhenkivakuutuksia” tarjolla

Ihmisen biologinen data hyödyttää vain oikein tulkittuna

TOMMI NYRÖNEN

Kuva: Simo Koivunen

Kun dataa kerätään entistä enemmän ihmisen perimästä ja elintavoista, on pidettävä huoli omasta tietosuojasta. Ketkä ovat tarpeeksi päteviä tulkitsemaan ja käyttämään tätä dataa?

Biologisen informaation räjähdysmäinen lisääntyminen vaikuttaa sekä yksilöihin että yhteisöihin. Ihmisen koko elinkaaren ennustaminen tietyillä geneettisillä lähtökohdilla ja elintavoilla tulee mahdolliseksi. Samaan aikaan kun tieto lisääntyy, lisääntyvät myös mahdollisuudet käyttää dataa muihin käyttötarkoituksiin kuin alunperin on tarkoitettu. Uskaltaako tulevaisuudessa enää nauttia epäterveellisiä ruokia, jos siitä kerätään tietoa, joka voi vaikuttaa esimerkiksi vakuutusehtoihin?

Taloudelliset ja yhteiskunnalliset vaikutukset seuraavat viiden–kymmenen vuoden aikana, kun bioinformatiikkaa aletaan soveltaa ennaltaehkäisevässä terveydenhuollossa. Esimerkiksi, jos henkilöllä on tunnettu geneettinen alttius sairastua maksasairauksiin, jonka voi hoitaa elintapoja suunnittelemalla, asian kertominen varhaisessa vaiheessa luultavasti vaikuttaa elintapojen valintaan. Terveydenhuollon ammattilaiset voivat perustella suosituksiaan esittämällä esimerkkeinä tunnettuja koko elämän kattavia hoitohistorioita sairaanhoitojärjestelmästä tai biopankista.

Avoimia kysymyksiä yhä riittää: Miten ja missä laajuudessa modernia biologista informaatiota tulkitaan ja käytetään julkisessa terveydenhuollossa? Miten lainsäädäntö kehittyy? Tilaus parempaan ikääntyvien terveydenhuoltoon kasvaa ja siksi asiaan olisi saatava nopeasti selvyyttä. Monet vakuutusyhtiöt ja datan käsittelyn jätit, kuten Google, ovat kiinnostuneita avautuvista mahdollisuuksista.

 

Biolääketieteellinen data on arvokasta

Yhdysvaltalainen 23 & me tarjoaa kenelle vain testejä, joilla saa tiedon sadoista lääketieteellisistä riskeistä, jotka liittyvät oman perimän piirteisiin. Sairauksia, joiden synty voidaan analysoida molekyylitasolle saakka on jo paljon. On mahdollista diagnosoida sairauksia, esimerkiksi syöpiä, entistä tarkemmin, mikä muun muassa vähentää rankoista hoidoista johtuvia sivuvaikutuksia. Uusilla tekniikoilla voidaan myös ennustaa yksilön terveydentilan muutoksia.

Ketkä pystyvät, saavat tai osaavat osallistua terveyden jatkuvaan tarkkailuun, jolla voidaan esimerkiksi ennustaa tulevia muutoksia? Kuka tulkitsee, onko henkilö ajautumassa vakavaan sairauteen ja voiko diagnoosiin luottaa? Kenen harvinainen sairaus saadaan parannettua ja tehdäänkö se julkisin varoin? Millä eettisillä reunaehdoilla pääsy viimeisimpiin hoitoihin koordinoidaan?

Teknologia tarjoaa koko ajan enemmän mahdollisuuksia tarkkailla reaaliaikaisesti terveyttä ja elintapoja yksilötasolla. Erilaiset teknologiset apuvälineet terveydentilan monitorointiin tulevat koko ajan halvemmiksi ja sulautuvat kaikkien jo nyt mukana oleviin laitteisiin, kuten kännykkään, vaatteisiin tai rannekelloon. Esimerkiksi vakuutusyhtiö Lähitapiolalla on Suomessa meneillään uusi kokeilu, jossa yhtiö tarjoaa ”Älyhenkivakuutusta”. Vakuutusyhtiö tekee yhteistyötä biomonitoreita tekevän Polarin kanssa ja kerää mm. syke- ja elintapatietoja sovellukseen, joka auttaa lääkäreitä tekemään ennusteita henkilön terveydentilasta. Asiakkaan on mahdollista alentaa vakuutusmaksuja, jos tietyt terveelliset elämäntavan ehdot toteutuvat vakuutusyhtiölle luovutetussa datassa. Yksilöt siis hyötyvät alentuneina vakuutusmaksuina, jotka kannustavat terveempiin elintapoihin. Vastapalveluksena vakuutusyhtiö hyväksyy ”maksuvälineeksi” dataa, jota se hyödyntää.

Tämä data on arvokasta. Luotettavat ja hyvin järjestetyt datalähteet, joita käytetään yksilöiden terveyden tulkinnassa, ovat valuuttaa kansainvälisessä kaupankäynnissä. Britanniassa National Health Service NHS on päättänyt avata yli miljoonan lontoolaisen hoitohistorian Googlelle. Toiveena on, että Google asiantuntoijoiden pääsy dataan auttaa ehkäisemään suuria kustannuksia julkisessa terveydenhuollossa aiheuttaviin munuaissairauksiin. Arvioidaan, että jopa neljännes sairaustapauksista voitaisiin estää, jos riskitilanteet havaittaisiin aikaisemmin ja henkilöt muuttaisivat elintapojaan. Tämä toisi merkittäviä säästöjä julkiselle sektorille ja parantaisi kansanterveyttä.

 

Kuka omistaa datan ja sen tulkinnan?

Ihmisten itse itsestään kerryttämä elämäntapaan liittyvä data esimerkiksi lenkeistä, syödystä ruuasta ja nautitusta alkoholista päätyy tällä hetkellä internetiin hyvin erilaisiin palveluihin, tai häviää muutaman vuoden sisällä keruusta. Dataa keräävien palveluiden tarkoitus on useimmiten voiton tavoittelu esimerkiksi sitouttamalla ihmiset teknologisten laitteiden ekosysteemiinsä. Siksi kerrytetyn datan liittäminen kolmansien osapuolten tietolähteisiin ei useinkaan onnistu. Datan käyttö luotettavan diagnosoinnin tukena vaatii pääsyä laajoihin ja tutkimuksiin, joiden valossa esimerkiksi yksittäinen näytteestä saatu data voidaan tulkita oikein. Tällanen datan integraatio on vielä alkutekijöissä.

Kehitysvauhti on kuitenkin valtava. Esimerkiksi koirista kerätyn datan tarkastelua rajoitetaan lainsäädännöllisesti vähemmän kuin ikuin ihmisistä, ja niille on jo saatavissa monenlaisia genetiikkaa ja elintapoja yhdistäviä terveyttä edistäviä palveluita (MyDogDNA). Ihmisen parhaan ystävän seuraava suuri palvelus voikin olla auttaa osoittamaan, millä tavalla geneettistä biologista informaatiota kannattaa käyttää terveyden hoidossa.

Terveydenhuollon organisaatiot keräävät dataa ja näytteitä ihmisistä hoitojen ohella tutkimustarkoituksiin. Datan ja näytteiden luottamuksellisesta keruusta on aina vastuussa lääketieteen ammattilainen. Kerääjän lupa kysytään, jos näitä käytetään uusiin tarkoituksiin.

Vallitseva käytäntö helpottaa ratkaisevasti terveyttä parantavien tutkimusten tekemistä. Pohjoismaissa on ollut vuosikymmeniä toiminnassa keskitetty terveydenhuolto, joka on kyennyt myös organisoimaan ja tarjoamaan laadukasta dataa tutkimustyötä varten. Esimerkiksi norjalaisista yli 30 prosentin osalta on näyte biopankissa. Suomessa on koottu yli 150 miljoonaa sairaskertomusta 4,3 miljoonasta kansalaisesta arkistoon. Suomessa on yhteensä noin 5,4 miljoonaa asukasta ja vuonna 2016 lähes kaikkien lääkereseptit päätyvät samaan arkistoon. Muutaman vuoden takainen biopankkilaki Suomessa takaa myös sen, että datan vastuullinen tutkimuskäyttö voi tapahtua informoimatta jokaista kansalaista erikseen asiasta. Kokonaisuus antaa erinomaiset lähtökohdat tulkita geneettisten lähtökohtien ja elämän aikana tapahtuvien asioiden yhteyksiä, jos voidaan luoda pääsy dataan turvallisesti ja riittävän avoimesti suurelle kansainväliselle joukolle taitavia analyytikoita.

Mutta mitä datasta voi lukea nyt ja ennen kaikkea mitä tulevaisuudessa? Britanniassa Googlelle on annettu pääsy kaikkeen potilasdataan, koska ennalta ei voi tietää, mitkä tekijät ovat ennustavia ja selittäviä munuaissairauden kehittymiseen. Mutta entä jos tätä ennustettaessa käy ilmi, että henkilöllä on akuutti riski saada sydänkohtaus? Pitäisikö asiasta kertoa henkilölle? Pohjoismaiset biopankit ovat tutkineet, että noin 60 prosenttia ihmisistä haluaa tietää satunnaisista löydöistä. Loput 40 prosenttia ei halua tietää. Kuka omistaa ihmisestä kerätyn datan ja näytteet ja kenellä on oikeus hallinnoida niitä esimerkiksi tutkimustarkoituksiin?

 

Ratkaisuna avoin datapalvelu

Lainsäädännön on luotava linjauksia, jotka eivät jarruta kehitystä biologisen informaation ymmärryksestä. Lakien pitäisi suojella riittävästi datan luovuttajia ja lähteitä väärinkäytöksiltä ja ylläpitää datan infrastruktuuria ja sen palveluita, joiden varaan voidaan rakentaa uusia palveluita.

Terveydenhoidon päätöksenteon tukijärjestelmät nojautuvat rakennettuihin ja ylläpidettyihin tietolähteisiin. Kansainvälisessä yhteistyössä pystytään rakentamaan ihmisen geneettisten lähtökohtien ja elintapojen ja hoitohistorian valossa luotettavampia tietolähteitä kuin yksikään maa pystyy yksin rakentamaan. Tämän vuoksi olisi pyrittävä kohti globaalisti saatavilla olevia datan lähteitä myös ihmiseen liittyvän biologisen informaation käsittelyssä ja tulkinnassa. Kansainvälinen pääsy dataan lisää demokratiaa, koska ihmisistä kerätyn tutkimusdatan käytön tulkintoihin tarvittavat kustannukset voidaan jakaa. Samalla voidaan tukea maita, jotka eivät yksinään kykenisi luomaan tietopalveluita. Ihmisistä saadaan tehtyä nykyään mittauksia kaikkialla, mihin internet yltää – haaste on, että mittaustulosten tulkinta voidaan suorittaa luotettavasti. Tähän kansainvälisesti avoimet ja tietoturvalliset tietopalvelut olisivat yksi ratkaisu.

Esimerkiksi ihmisen perimässä on noin 20 000 sellaista geeniä, jotka ohjeistavat elimistön kaikkia toimintoja. Joskus geneettinen informaatio kuitenkin korruptoituu, mikä voi johtaa esimerkiksi rintasyövän syntyyn. Kansainvälinen tutkimusryhmä on tuoreiden tutkimusten mukaan osoittanut, että perimässä on täsmälleen 93 geeniä, jotka mutatoituessaan muuttavat terveen solun rintasyöpäsoluksi. Tämänkaltainen informaatio on erittäin tärkeää suunniteltaessa uusia lääkkeitä, koska mutatoituneesta geenistä syntyvät proteiinit ovat kohteita lääkemolekyylien suunnittelulle. Sairastunut henkilö voidaan myös entistä tarkemmin diagnosoida tiedon avulla.

Tämän tyyppisen biodatan sulkeminen rajoitetun joukon saataville olisi väärin. Siksi tarvitaan avoimia palveluita biologiselle informaatiolle, jotta tutkimustulokset ovat yliopistojen, tutkimuslaitosten ja lääketeollisuuden saatavilla silloin, kun niitä tarvitaan. Yksi tällainen tietopalvelu on European Genome-Phenome Archive EGA, joka on osa eurooppalaista ELIXIR-tutkimusinfrastruktuuria. EGA suojelee bioloigista informaatiota vanhalla mantereella. EGA varastoi suuria ihmisperäisiä biolääketieteellisiä data-aineistoja ja jakaa dataa luvanvaraisesti. Tähän eurooppalaiseen globaaliin palveluun voivat laittaa dataa niin yliopistot, tutkimuslaitokset, yritykset kuin julkishallintokin. Palvelua on käytetty esimerkiksi Pohjoismaista julkisessa terveydenhuollossa pitkien aikasarjojen ja koko populaation (geenipoolin) kattavien tutkimusten datan julkaisuun.

Seuraavien vuosikymmenien aikana ihmisistä kerätyn data hyödyntäminen tulee olemaan osa yhteiskuntaa. Valistuneet kansalaiset osaavat vaatia uudenlaisia terveyspalveluita. Alan yksityisten palveluiden sektori voi kasvaa nopeasti. Tarvitaan kuitenkin kansainvälisesti luotuja tietolähteitä ja standardeja, joiden varaan pieni- ja keskisuuri sektori voi rakentaa ja jotka tuovat takuita mittausdatan tulkinnan laadulle. Geneettisen, molekyylibiologisen ja elintapoja keräävien tietolähteiden korrelointi on vasta aloitettu.

Tommi Nyrönen on biokemisti ja Euroopan biologisen informaation infrastruktuurin ELIXIR Suomen keskuksen johtaja. Hän työskentelee tieteen tietotekniikan keskuksessa CSCssä.

Tavoitteena maailman suurin vapaakauppa-alue

Trans­atlanttinen vapaakauppa­sopimus – mistä siinä on kyse?

Raoul Marc Jennar ja Renaud Lambert

Yhdysvallat ja Eurooppa ovat neuvotelleet vapaakauppasopimuksesta pitkään. Mistä oikein puhutaan? TTIP, GMT vai Tafta?

On monia lyhenteitä, joilla kuvataan samaa asiaa. Virallisesti sopimus tunnetaan nimellä transatlanttinen kauppa- ja investointikumppanuussopimus [Suomessa käytetään termejä transatlanttinen kumppanuussopimus ja transatlanttinen vapaakauppasopimus], englanniksi Transatlantic Trade and Investment Partnership (TTIP). Monet nimitykset selittyvät osin neuvotteluiden salailulla, mikä on haitannut termien yhdenmukaistamista. Aktivistit, jotka toimivat vuodettujen asiakirjojen pohjalta, omivat uudet lyhenteet. Jotkut järjestöt, kuten Stop TAFTA, käyttävät englantilaista termiä TAFTA(Trans-Atlantic Free Trade Agreement), toiset taas ranskalaista termiä GMT (Grand marché transatlantique). [Suomessa aktivistit ääntävät TTIP-lyhenteen ”teetippi”. Suom. huom.]

 

Mistä sopimuksessa on virallisesti kyse?

TTIP on vapaakauppasopimus, josta Yhdysvallat ja Euroopan unioni ovat neuvotelleet heinäkuusta 2013 lähtien. Tarkoituksena on luoda maailman suurin vapaakauppa-alue, jonka piirissä on 800 miljoonaa kuluttajaa.

Tutkimusjärjestö Centre for Economic Policy Research eli CEPR – suurten pankkien rahoittama organisaatio, jota Euroopan komissio pitää puolueettomana – arvioi sopimuksen kasvattavan bruttokansantuotetta vuositasolla Euroopassa 120 miljardia euroa ja Yhdysvalloissa 95 miljardia euroa. Euroopan komission tulkinnan mukaan jokainen eurooppalainen kotitalous saisi 545 euron lisätulot vuodessa.

Erilaisilla vapaakauppasopimuksilla, joita varsinkin Maailman kauppajärjestö (WTO) on aktiivisesti ajanut, ei ainoastaan lasketa tullimaksuja vaan poistetaan myös muita kaupan esteitä: tuontikiintiöitä, hallinnollisia esteitä sekä terveyteen, tekniikkaan ja sosiaalisiin oloihin liittyviä normeja. Mikäli neuvottelijoihin on uskomista, vapaakauppasopimusten solmiminen johtaa yleiseen sosiaalisten ja oikeudellisten normien paranemiseen, koska TTIP asettaisi standardit muulle maailmalle.

 

Mistä oikeastaan on kysymys?

Vuonna 1995 perustettu WTO on pyrkinyt vapauttamaan maailmankauppaa. Neuvottelut ovat kuitenkin ajautuneet umpikujaan etenkin maatalouskysymysten vuoksi ns. Dohan kierroksen epäonnistuttua. Tarve edistää vapaakauppaa pakotti lopettamaan perinteiset neuvottelukierrokset. Sen jälkeen on solmittu tai ollaan ratifioimassa satoja suoria sopimuksia maiden tai alueiden välillä. TTIP on strategian tähänastinen huippu: kahden suurimman kauppavallan, jotka edustavat lähes puolta maailman varallisuudesta, välillä solmitun sopimuksen säädökset vaikuttavat maailmanlaajuisesti.

Euroopan osapuolen neuvottelumandaatti sekä Yhdysvaltojen ilmaisevat odotukset osoittavat, että TTIP on paljon muutakin kuin pelkkä yksinkertainen vapaakauppasopimus. Konkreettisella tasolla projektilla on kolme keskeistä tavoitetta: poistaa viimeiset tullit, vähentää kaupan esteitä harmonisoimalla normeja (aiempien sopimusten perusteella tämä tehdään höllentämällä säädöksiä) ja antaa sijoittajille lakitekniset välineet poistaa kaikki sääntelyn ja kansallisen lainsäädännön esteet vapaakaupalta. Toisin sanoen se ajaa läpi tietyt asiat, jotka esiintyivät jo monenkeskisessä investointisopimuksessa (MAI) eli kansainvälisessä investointisuojasopimuksessa ja Actassa (sopimus immateriaalioikeuksien standardisoinnista) ja jotka torjuttiin kansanvallan voimin.

 

Milloin sopimus saadaan aikaan?

Virallisen kalenterin mukaan neuvottelut pitäisi päättää ensi vuonna. Sen jälkeen seuraisi pitkä ratifiointiprosessi Euroopan neuvostossa ja Euroopan parlamentissa. Sen jälkeen kansallisten parlamenttien pitäisi hyväksyä sopimus, jos perustuslaki niin vaatii.

 

Ketkä neuvottelevat sopimuksesta?

Euroopan neuvottelijoina ovat Euroopan komission virkamiehet, Yhdysvaltojen puolella taas kauppaministeriön virkamiehet. Valtaosin yksityisen sektorin etuja ajavat lobbarit ovat tiiviisti mukana prosessissa. Neuvottelumandaattia valmistellessaan Euroopan komissio piti omien sanojensa mukaan 130 valmistelevaa kokousta tammikuusta 2012 huhtikuuhun 2013. Niistä 119:ssä oli pelkästään liike-elämän ja finanssisektorin lobbareita läsnä.

 

Mitä vaikutusta sillä on valtioille?

TTIP uhkaa alistaa lainsäädännön molemmin puolin Atlanttia vapaakaupan säännöille, jotka yleensä vastaavat suurten eurooppalaisten ja yhdysvaltalaisten yritysten toiveita. Valtiot joutuvat sopimuksen vuoksi luopumaan merkittävästä osasta itsemääräämisoikeuttaan. Vapaakaupan sääntöjä rikkova valtio voi joutua maksamaan kymmenien miljoonien dollareiden sakkoja toiminnastaan.

Euroopan unionin neuvottelumandaatin mukaan sopimuksen on määrä ”tarjota mahdollisimman korkea lain suoja ja takuut eurooppalaisten yritysten investoinneille Yhdysvalloissa”. Sama pätee toisinpäin. Suomeksi sanottuna tämä antaa yksityisille yrityksille tilaisuuden valittaa lakipykälistä ja säädöksistä, mikäli yritykset katsovat niiden olevan kilpailun, markkinoille pääsyn tai investointien este.

Neuvottelumandaatin neljännessä artiklassa on täsmennys: ”Sopimuksen velvoitteet ulottuvat kaikille hallinnon tasoille.” Toisin sanoen sopimus ei sido ainoastaan valtioita vaan myös kaikkea julkishallintoa: aluehallintoa, maakuntia, kuntia ja niin edelleen. Kunnallisen säädöksen voi sen jälkeen riitauttaa kansainvälisessä yksityisessä välityselimessä. Riittää, kun säädös investoijan mielestä rajoittaa ”oikeutta investoida mihin kohteeseen vain, minne vain, milloin vain, miten vain sekä oikeutta nostaa tuottoja halutessaan”, kuten asia muotoiltiin yhdysvaltalaisten lobbaustahojen yhteisessä julkilausumassa.

Sopimusta ei voisi muuttaa kuin osapuolten yhteisellä suostumuksella, joten poliittisten voimasuhteiden muutos ei hetkauttaisi sopimusta.

 

Onko kyseessä sopimus, johon Eurooppa alistuu Yhdysvaltojen painostuksesta?

Ei missään nimessä. Komissio yhdessä unionin 28 jäsenmaan hallitusten kanssa ajaa aktiivisesti TTIP:tä, joka sopii EU:n vapaakauppaideologiaan. Sopimuksen takana ovat myös suuret työnantajajärjestöt, kuten Trans-Atlantic Business Council (TABC). Euroopan komission ja Yhdysvaltojen kauppaministeriön aloitteesta vuonna 1995 syntynyt järjestö edistää dialogia kahden mantereen talouseliitin välillä.

6/14. Suomennos Jorma Penttinen. Raoul Marc Jennar on kirjoittanut teoksen Le grand marché transatlantique. La menace sur les peuples d’Europe, Cap Bear Editions, Perpignan, 2014.

Salainen sota

Kalle Kniivilä

Tuntuu pahalta katsoa venäläisten sotavankien kuulusteluja, jotka Ukrainan viranomaiset julkistivat 25. elokuuta. Ammattisotilaiden pokka vielä pitää, mutta 19-vuotias asevelvollinen tekee melkein itkua lähettäessään terveisiä kotiin äidille, isälle, mummolle ja tyttökaverile.

– Me ajettiin saattueessa peltojen yli. En minä edes nähnyt, milloin rajan yli mentiin, poika selittää.

Vasta kun näköpiiriin ilmestyi Ukrainan lipuin varustettuja panssariajoneuvoja hän ymmärsi missä ollaan, hän kertoo.

– Mutta tiesitte että olitte menossa Ukrainaan? kuulustelija kysyy.

– Kyllä tiedettiin.

Sitten kuulustelija lukee 19-vuotiaan itsevarmoja kommentteja venäläiseltä Vkontakte-sivustolta. Siellä hän kertoo kavereilleen olevansa lähdössä sotaan antamaan opetuksen Maidanin väelle.

Poika näytää vaivaantuneelta.

– Hävettää puhua koko jutusta. Rehentelin kavereille.

Tietysti myös Ukrainan viranomaisten pitäisi ymmärtää hävetä. Vankien pakottaminen videokameran eteen ei ole pelkästään moraalisesti väärin, se on myös sotavankien käsittelyä koskevan Geneven sopimuksen vastaista. Siis jos kyseessä ovat sotavangit.

Ja siinähän se ongelman ydin onkin. Ovatko Venäjä ja Ukraina sodassa keskenään? Ja jos ovat, milloin sota alkoi?

Ukrainan viranomaiset ovat jo useita kuukausia väittäneet, että separatistien “kansantasavallat” saavat laajamittaista sotilaallista tukea Venäjältä. Kun Ukrainan armeija onnistui työntämään kapinalliset kauemmas rajalta Donetskin kaakkoispuolella, kerrottiin pian venäläisen tykistön tulittavan Ukrainan armeijan asemia omalta puoleltaan rajaa.

Ulkomaalaiset journalistit molemmin puolin rajaa ovat kertoneet nähneensä venäläisten sotilasajoneuvojen saattueita ylittämässä vartioimattomia rajaosuuksia. Nato julkaisi äskettäin tiedustelutietoja, joiden mukaan venäläistä tykistöä on siirretty Ukrainan puolelle rajaa, missä se on jatkanut Ukrainan armeijan asemien tulitusta.

Kuulusteluvideoiden ilmestymiseen saakka Venäjä oli johdonmukaisesti kiistänyt kaikki väitteet.

Nyt Venäjän puolustusministeriö on keksinyt uuden selityksen. Vangit ovat tosiaankin venäläisiä sotilaita, mutta heidän saattueensa tehtävänä oli vain vartioida rajaa. Vahingossa he tosin sattuivat ajamaan parikymmentä kilometriä Ukrainan puolelle, alueelle, jossa käytiin taisteluita. Vahingossa he myös varmaankin ensin peittivät maalilla panssariajoneuvojen numerot.

Venäjän viranomaisten mukaan Venäjä ei missään tapauksessa ole sodassa Ukrainan kanssa. Siksi venäläisiä sotilaita ei myöskään ole voinut kaatua Ukrainassa. Ja siksi venäläisten riippumattomien toimittajien kimppuun hyökätään, kun he Pihkovassa yrittävät selvittää, miksi nuoria sotilaita kaupungin varuskunnasta haudataan salaperäisissä oloissa.

Edesmenneiden sotilaiden kirjoitukset tulevasta Ukrainan-retkestä katoavat sosiaalisesta mediasta. Perheenjäsenten puhelinnumerot lakkaavat toimimasta. Kerrotaan, että omaisille maksetaan rahakorvaus – mutta heidän on luvattava pitää suunsa supussa.

Venäjä ei siis ole sodassa. Siksi ei sotavankejakaan voi olla. Mutta Venäjän korkein johto ei myöskään aio antaa Ukrainan hallituksen tukahduttaa aseellista kapinaa asevoimin. Siksi Venäjä osallistuu taisteluihin yhä avoimemmin.

Venäjän kansan valtaenemmistö ei kuitenkaan halua, että venäläisiä sotilaita lähetetään kuolemaan Ukrainaan. Täysimittainen sotilaallinen hyökkäys tulisi Venäjälle äärimmäisen kalliiksi monessakin suhteessa. Siksi sen pitäisi olla mahdottomuus. Mutta niin piti Krimin valtauksenkin olla.

Kalle Kniivilä on Malmössä ilmestyvän Sydsvenska Dagbladetin Venäjään erikoistunut toimittaja, jonka kirja Putinin väkeä – Venäjän hiljainen enemmistö julkaistiin elokuussa (Into).

Ukrainan kriisin panokset ovat liian suuret

Tarvitaan dialogia

Mihail Gorbatšov

Ukrainan kriisi huononsi Venäjän ja lännen suhteita jyrkästi. Olemmeko tuomittuja maailmanlaajuisen vastakkainasettelun uusintakierrokseen? Mitä Euroopan ja maailman uuden jakautumisen estämiseksi pitäisi tehdä? Tätä pohtii Neuvostoliiton viimeinen presidentti, Nobelin rauhanpalkinnon saaja Mihail Gorbatåov.

Sanottakoon suoraan, etten ajatellut mahdollisiksi tapahtumia, jotka vaarantavat vakavasti paitsi Venäjän ja Ukrainan suhteet myös koko maailmanpolitiikan näkymät – johtavat maailman katastrofin partaalle.

Koen suurta tuskaa kaikkien näiden tapahtumien johdosta. Pelissä on liian isot panokset. Riskit ja vaarat ovat liian suuria. Tämä pakottaa minut esittämään näkemykseni tilanteesta ja ajatukseni siitä, miten siitä voitaisiin etsiä ulospääsyä.

Kaikille venäläisille Ukraina ja suhteet sen kanssa ovat aivan erityinen kysymys. Maidemme väliset historialliset, kulttuuriset ja perhesuhteet sekä yhteiselo saman valtion puitteissa ovat peräisin niin pitkältä ajalta ja niin tiiviit, että koemme naapurimaan tapahtumien koskevan meitä itseämme.

 

Menneisyys on
läsnä nykyisyydessä

Perimmäisen alkusyyn Ukrainan tapahtumiin näen perestroikan keskeytymisessä ja Neuvostoliiton harkitsemattomassa ja varomattomassa hajottamisessa. Suurimman vastuun tästä kantaa Venäjän silloinen johto. Sen toiminta voimisti keskipakoisia tendenssejä liittovaltiossa. Samanaikaisesti minun on muistutettava siitä, että Ukrainan johto sabotoi Neuvostoliiton liittovaltion uudistusprosessia sekä ennen elokuun 1991 vallankaappausta että sen jälkeen, huolimatta siitä, että liittosopimuksen tekstistä oli sovittu liittotasavaltojen enemmistön kesken.

Kamppailin yhtenäisen liittovaltion säilyttämiseksi kaikin mahdollisin poliittisin – korostan, että poliittisin – keinoin. Ehdotin Ukrainalle neuvotteluja talousliitosta, yhteisestä puolustuksesta ja ulkopolitiikasta. Noiden neuvottelujen yhteydessä olisi voitu ratkaista kaikki ongelmat, muiden muassa Sevastopolin ja Krimin asemaa ja Mustanmeren laivastoa koskevat.

Sekä ennen että jälkeen Venäjän federaation, Ukrainan ja Valkovenäjän johtajien Belovezskissa tekemän sopimuksen varoitin julkisuudessa heidän tuhoisan toimintansa vaaroista.

Ehdotuksiani ja varoituksiani ei kuitenkaan tuolloin kuultu. Venäjän federaation korkein neuvosto hyväksyi Neuvostoliiton hajottamisen käsiään taputtaen. Se unohti, että kansojen välisissä suhteissa tulee noudattaa äärimmäistä varovaisuutta ja pohtia joka askeleen seuraukset.

Joku saattaa sanoa: “Ollutta mikä mennyttä.” Mutta ei, menneisyys on monin sitein kytköksissä nykyisyyteen. Se muistuttaa poliitikkojen virheistä yhä uudestaan.

 

Dialogia Yhdysvaltojen
ja Venäjän välille

Nyt on mietittävä sitä, miten Ukrainan konflikti ja Ukrainan tapahtumien aiheuttaman kriisin kansainväliset seuraukset voidaan selvittää.

Siihen on vain yksi tie: dialogi, sovinnon etsiminen.

Tarvitaan rakentavaa dialogia sekä kansainvälisellä tasolla että Ukrainan poliittisten voimien kesken.

Ulkopuolisille pelureille voidaan esittää vakavia moitteita niiden toiminnasta Ukrainan kriisin kaikissa vaiheissa. Maata on faktisesti yritetty repiä hajalle. Nyt sitä pitää auttaa. EU-maat, ennen kaikkea Saksa ja Ranska, ovat nähtävästi tehneet määrättyjä johtopäätöksiä ja yrittävät yhdessä Venäjän ja Ukrainan kanssa etsiä keinoja konfliktin de-eskaloimiseksi. Tämä on myönteistä.

Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että rauhan saavuttamiseksi Ukrainassa, Euroopassa ja koko maailmassa periaatteellista merkitystä on dialogin palauttamisella Venäjän ja Yhdysvaltojen välille. Niiden rooli ja vastuu ovat erityiset.

Nämä kaksi maata ovat pysyviä ja vaikutusvaltaisimpia jäsenmaita YK:n turvaneuvostossa. Niiden täytyy tiedostaa vastuunsa, hylätä lyhytnäköiset laskelmat ja palauttaa tarvittava keskinäisen ymmärtämyksen ja luottamuksen taso. Ministerien pitää tavata toisensa vakavia keskusteluja varten ja valmistella yhdessä yhteinen päätöslauselmaluonnos, koordinoiden toimensa turvaneuvoston muiden jäsenten kanssa. Päätöslauselmaluonnos vaikuttaisi voimakkaasti tilanteeseen ja auttaisi katkaisemaan tapahtumien kielteisen kehityksen.

 

Ukrainan on tehtävä
sisäinen sovinto

Edelleen tarvitaan mahdollisimman laajaa keskustelua kaikkien vastuullisten ukrainalaisten voimien kesken siitä, miten maa voidaan pelastaa ja rakentaa kansallinen sovinto. Kaiken tapahtuneen jälkeen – keskinäisen syyttelyn, vihan ja verenvuodatuksen – se tulee olemaan erittäin vaikeaa. Illuusioita on turha elätellä.

Vaihtoehtoja ei kuitenkaan ole. On pakko uskaltaa.

Toukokuussa 2014 Ukraina valitsi presidentin, jonka harteilla on valtava vastuu. Mielestäni myös uudet parlamenttivaalit on pidettävä mahdollisimman pian. Jo ennen sitä on kuitenkin käynnistettävä aito ja edustava “pyöreän pöydän keskustelu”.

Muistan hyvin, miten pohdin pyöreän pöydän keskustelujen ideaa Puolan presidentin Wojciech Jaruzelskin kanssa. Sanoin silloin kenraalille: “Voitte luottaa siihen, että meiltä saatte täyden ymmärtämyksen ja tuen.” Siihen mennessä Puolassa hallituksen ja opposition välille oli karttunut suuri määrä epäluottamusta, jopa vihamielisyyttä. Molemmat kuitenkin pystyivät asettamaan yleiskansalliset intressit korkeimmaksi tavoitteekseen.

Ukraina tarvitsee nyt kaikkein kipeimmin yleiskansallista yksimielisyyttä perustuslaillisesta järjestyksestä sekä maan sisä- ja ulkopolitiikan perusteista. Sovintoon tästä voivat päästä vain ukrainalaiset itse. Ehdoton edellytys on, että kaikkien kansallisuuksien, väestökerrosten ja alueitten intressit otetaan huomioon.

Yhtenä Ukrainan ulkopolitiikan tärkeimmistä kysymyksistä on pidettävä suhteiden järjestämistä Venäjän kanssa. Olen varma, että ­ukrainalaisten ­enemmistö paitsi ymmärtää tämän myös haluaa tätä. Myös lännen on tämä ymmärrettävä. Sen johtajien on lopetettava yrityksensä Ukrainan vetämiseksi Natoon, koska sellaiset yritykset eivät ole tuottaneet eivätkä tuota mitään muuta kuin epäsopua Ukrainan ja Venäjän välisiin suhteisiin.

Toivon kovin, että Ukrainan kuohunta loppuisi, että se vihdoin löytäisi tien sovintoon ja kaikkien kansalaisten elintason parantamiseen, että Venäjän ja Ukrainan suhteista tulisi taas todelliset veljeskansojen suhteet.

 

Kylmä sota ei
saa tulla takaisin

Ukrainan kriisin johdosta Venäjän ja lännen suhteet ovat huonontuneet vakavasti ja vaarallisesti. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on julistanut, että Venäjä on eristettävä. Hän ja muut lännen johtajat kieltäytyivät neuvottelemasta Venäjän presidentin kanssa G8:n puitteissa. Venäjää vastaan on otettu käyttöön talouspakotteita, yhteistyötä on rajoitettu jyrkästi monilla aloilla ja tekeillä on päätöksiä Naton sotilaallisen läsnäolon vahvistamiseksi Venäjän naapurimaissa.

Tämä kaikki tuo mieleen kylmän sodan vuodet. Kuulemme väitteitä, että kylmä sota on alkanut uudelleen. Jotkut katsovat, ettei se ole koskaan ­päättynytkään.

Olemmeko tuomittuja maailmanlaajuisen vastakkainasettelun uusintakierrokseen? Mitä pitäisi tehdä vaarallisen tendenssin pysäyttämiseksi, Euroopan ja maailman uuden jakautumisen estämiseksi?

Niin Venäjä kuin länsimaat ovat ilmoittaneet, etteivät ne halua uuttaa kylmää sotaa. Kaikkea ei ole vielä menetetty. Keskinäinen kanssakäyminen jatkuu määrätyllä tasolla. On otettu myös eräitä symbolisia askeleita, joiden on määrä osoittaa, etteivät Venäjän ja länsi ole vihollisia. Tarkoitan esimerkiksi Vladimir Putinin osallistumista liittoutuneiden Normandiaan tekemän maihinnousun 70-vuotisjuhlallisuuksiin Ranskassa.

Suhteiden syöksykierrettä ei kuitenkaan millään onnistuta oikaisemaan. Dialogi on todellisuudessa jäissä ja sanktioita laajennetaan molemmin puolin. Ne vahingoittavat sekä Venäjän että länsimaiden taloutta – ja ennen kaikkea poliittista kanssakäymistä.

 

Ydinaseongelma on
edelleen olemassa

Nyt on erittäin tärkeää tarkastella tilannetta realistisesti ja harkiten. Täytyy palauttaa mieleen, että on olemassa globaaleja haasteita ja yleisinhimillisiä intressejä, lukemattomia ongelmia. Niiden ratkaiseminen on mahdotonta ilman johtavien maailmanvaltojen yhteistyötä.

Tämä merkitsee, että on välttämätöntä palata uuden ajattelun periaatteisiin, jotka esitimme maailmalle idän ja lännen suhteiden äärimmäisen kärjistymisen vaiheessa.

Silloin tärkein haaste oli globaalin ydinasekonfliktin vaara. Se uhka onnistuttiin torjumaan, mutta ydinaseongelma ja uuden asevarustelukilvan uhka eivät ole poistuneet päiväjärjestyksestä. Samaan aikaan kärjistyvät myös muut uhkat, ennen kaikkea maailmanlaajuinen ilmastonmuutos. Tiedemiesten ennusteet muuttuvat vuosi vuodelta uhkaavammiksi. Niistä viimeinen eli YK:n ympäristöohjelman raportissa esitetty ennustaa maapallon vuotuisen keskilämpötilan nousevan 5 celsiusasteella vuoteen 2050 mennessä ja Pohjoisen jäämeren jäiden sulavan. Ihmiskunta ei koskaan aikaisemmin ole elänyt sellaisissa oloissa!

Lisätkäämme tähän muut maailmanlaajuiset ongelmat: kasvava makean veden ja ruokatarvikkeiden puute, kansainvälisen terrorismin aiheuttamat ongelmat, kyberturvallisuus, pandemioiden ehkäiseminen. Annammeko tosiaan näillä kaikilla aloilla tehtävän yhteistyön tuhoutua siksi, että suurvaltojen suhteet ovat nyt kriisissä?

 

Yhteinen kohtalo

Sanotaan, että nykyinen kärjistyminen on paljolti seurausta siitä, etteivät presidenttien Putin ja Obama henkilökohtaiset suhteet ole “toimivat”. Suhteiden olennaista paraneemista ei siis kannata muka toivoa niin kauan kuin maailman johtajat ovat nykyiset. Pidän tällaista näkemystä suurena virheenä. Emme voi valita keskustelukumppaneitamme, ja jolleivät suhteet toimi, ovat johtajat maailman ja omien kansalaistensa edessä velvollisia jättämään henkilökohtaiset mieltymyksensä huomiotta ja omaksumaan aidon valtiomiesasenteen.

Nyt tarvitaan dialogia, joka ei pohjaudu kaunaan, keskinäisiin syytöksiin ja pettymyksiin, vaan yhteiseen kohtaloomme. Ei ole helppoa päästä takaisin aiemman luottamuksen tasolle. Yrittäkäämme silti aluksi palauttaa ilmapiiri, jossa etsitään molempien hyväksyttävissä olevia ratkaisuja. Sitä varten on käytettävä kaikkia reittejä: sekä avoimia, julkisia, että suljettuja “hiljaisen diplomatian” kanavia. Yrittäkäämme olla demonisoimatta toisiamme, olla etsimättä toisesta osapuolesta häijyjä aikeita ja syyttämättä sitä salaisista rikoksista.

Olen vakuuttunut, että loppujen lopuksi kansainvälisissä kysymyksissä ehdottomasti palataan uuden ajattelun periaatteisiin. Se on väistämätöntä, jos emme halua tuhota maailmaa, jossa me kaikki elämme. Tämän vuoksi kehotan olemaan hukkaamatta aikaa. Se on nyt tärkeintä.

4.9.2014 Suomennos Kirsti Era. Mihail Gorbatåov on yksi Novaja Gazetan vähemmistöosakkaista. Hänen vuoden 1990 Nobelin palkintorahoillaan hankittiin lehden ensimmäiset tietokoneet. Teksti on aivan tuore jälkilause M. S. Gorbatåovin uuteen kirjaan Posle Kremlja (Kremlin jälkeen).

Nabila

Sami Michael

Nabila

MANSARDA SUOM. TARJA PHILIP

Nopeasti luettava romaani, joka kuvaa ihmisiä umpisolmuksi kietoutuneen konfliktin keskellä. Israelissa ja Palestiinassa viholliskuvat ovat tiukassa, mutta Sami Michael pyrkii romaanillaan rikkomaan me ja ne -jakoa ja tarkastelemaan maailmaa vastakkaisista näkökulmista.

Palestiinalainen Nabila on joutunut Israelin perustamissodan yhteydessä pakenemaan kodistaan, ja myllerryksessä hän on kadottanut pienen poikavauvansa. Myöhemmin hän löytää juutalaiseksi kasvatetun, aikuisen poikansa. Seuraa identiteetin, juurien ja perheen merkityksen etsimistä ja pohtimista.

Kirja keskittyy äidin ja pojan suhteeseen sekä kummallakin puolella heräävään epäluuloon ja toisaalta uteliaisuuteen. Sekä Israelin että palestiinalaisten harjoittama väkivalta tuodaan esiin, eikä kumpikaan osapuoli ole yksiselitteisesti hyvä tai paha. Viesti on tärkeä, mutta toisaalta kirja antaa ymmärtää, että kyseessä olisi tasapuolinen konflikti, mikä ei ole lainkaan itsestäänselvää.

Kiinnostavasta aiheestaan huolimatta kirja jättää harmillisen tyhjän vaikutelman, eikä saa lukijaa otteeseensa. On vaikea sanoa, johtuuko se tarinasta itsestään vai suomennoksesta. Jotain kuitenkin puuttuu.

Anna Juhola

Kaikki pysyväinen haihtuu pois

Darragh McKeon

Kaikki pysyväinen haihtuu pois

ATENA SUOM. ULLA LEMPINEN

Karl Marxin Kommunistisesta manifestista nimensä lainaava kirja kertoo sekin erään maailman romahduksesta. Nuoren irlantilaiskirjailijan esikoinen sijoittuu glasnostin ja perestroikan aikaiseen Neuvostoliittoon. Tärkeä kiinnepiste on Tšernobylin ydinonnettomuus, joka kuvastaa koko sosialistisen järjestelmän rappiota ja mädännäisyyttä.

McKeonin teos tuo monessa kohtaa mieleen nobelisti Svetlana Aleksijevitšin dokumenttiromaanin Tšernobylistä nousee rukous, ja kirjailija mainitseekin teoksen lopun lähdeluettelossaan. Ja hyvä että mainitseekin, sillä monet Tšernobyliin sijoittuvien jaksojen yksityiskohdat löytyvät myös Aleksijevitšin erinomaisesta teoksesta.

Lienee epäreilua verrata esikoista nobelistin pääteokseen, mutta on silti vaikea keksiä, miksi jälkimmäisen luettuaan haluaisi tarttua McKeonin kirjaan. Kaunokirjallinen muoto ei vain tavoita aihetta samalla syvyydellä kuin karu ja paljas dokumenttiromaani. Aleksijevitšin oikeilta ihmisiltä esiin kaivamat todistukset tuntuvat voimakkaammilta, kuin McKeonin romaania varta vasten luotujen henkilöhahmojen ahdinko. Suomennos on hyvin tehty, mutta tarinana Kaikki pysyväinen haihtuu pois ei tee sen kummempaa vaikutusta. Esko Juhola

Haudattu jättiläinen

Kazuo Ishiguro

Haudattu jättiläinen

TAMMI SUOM. HELENE BÜTZOW

Tuoreessa romaanissa liikutaan kelttien ja saksien mailla. Britanniassa vallitsee rauha, vaikka Kuningas Arthur onkin jo siirtynyt manan majoille. Kyseessä ei ole perinteistä fantasiaa, vaikka tutut jättiläiset, keijut ja lohikäärmeet ovatkin mukana. Yhtä hyvin kirja toimisi myös historiallisena romaanina. Vaikka se onkin klisee, niin tämä on fantasiaa niille, jotka eivät sitä yleensä kuluta.

Tarina kertoo vanhasta pariskunnassa eli Axlista ja Beatricesta. He lähtevät kotikylästään etsimään poikaansa, mutta eivät oikein muista, minne päin kulkea. Matkan varrella pari kohtaa niin ystäviä kuin vihollisia; mukaan lyöttäytyy nuorukainen, soturi sekä entinen pyöreän pöydän ritarikin. Kaukana ollaan Tolkienin eeppisestä tai Martinin mahtipontisesta kerronnasta. Enemmän yhtymäkohtia löytyy Andrzej Sapkowskin Noituri-sarjaan.

Teemana on unohtaminen sekä anteeksianto, joten siinä mielessä Haudatussa jättiläisessä on paljon samaa kuin Yann Martelin Beatrice ja Vergiliuksessa – muutenkin kuin pelkän päähenkilön nimen kanssa. Hiljalleen traumat paljastuvat ja haavat aukeavat, kunnes on jo liian myöhäistä. Upeasta suomennoksesta vastaava Helene Bützow on kääntänyt myös Martelia. Ilkka Tuokko

Tekijät

LE MONDE DIPLOMATIQUE & NOVAJA GAZETA Meritullinkatu 21, 00170 Helsinki, 040 179 5297, www.mondediplo.fi 

tilaukset www.mondediplo.fi, 040 179 5297­ vuosi­­tilaus 6 numeroa 34 euroa kestotilaus 30 euroa julkaisija Into Kustannus Oy 

kustantaja ja ilmoitusmyynti Jaana Airaksinen, jaana.airaksinen@mondediplo.fi, 045 633 4495 kustannuspäällikkö Teemu Matinpuro, 

050 5941499 vastaava päätoimittaja Ari Turunen ari.turunen@intokustannus.fi, Mika Rönkkö (virkavapaalla) mika.ronkko@mondediplo.fi 

ulkoasu Elina Salonen toimitussihteeri Veera Järvenpää toimituskunta Esko Juhola, Sami Koivuniemi, Tatu Matilainen, Antti Kukkonen

suomentajat Jarkko S. Tuusvuori, Kirsi Kinnunen, HEIKKI JÄNTTI, KATRIINA Lipsanen, Petri Stenman, Marjo Rudnitskaya 

mukana myös Sonja Sidoroff, Jolanda jokinen

sa le monde diplomatique 1 avenue Stephen Pichon, 75013 Pariisi, monde-diplomatique.fr, +33 1 53 94 96 01 Toimituksen johtaja ja vastaava päätoimittaja Serge Halimi, talousjohtaja Bruno Lombard, päätoimittaja Pierre Rimbert, varapäätoimittajat Benoît Bréville, Martine Bulard ja Renaud Lambert, kansainvälisten toimitusten päällikkö Anne-Cécile Robert, toimitussihteeri Mona Chollet, toimitus Philippe Descamps, Alain Gresh, Evelyne Pieiller, Hélène Richard 

painos 10 000 issn 2242-2949 painopaikka Botnia Print, Kokkola

Rakkaus muuttaa kaiken

Bell Hooks

Rakkaus muuttaa kaiken

NIIN & NÄIN. SUOM. ELINA HALTTUNEN-RIIKONEN

Rakkaudesta on kirjoitettu jokunen kirja. Silti juuri tämä puuttui ja hooksin oli kirjoitettava se. Lähtökohtana oli ristiriita, jossa rakkaudesta ikään kuin puhuvat kaikki eikä siitä silti voi puhua juuri missään. Rakastamisesta oli tullut heikkojen hommaa. Kulttuurimmekaan ei tue rakkautta, vaan vääristää sitä. Rakkaus muuttaa kaiken murahtaa kyynisyydelle ja rakkautta verhoavalle mysteerille, jotka molemmat ovat luikkineet karkuun jo muutaman sivun jälkeen, kun bell hooks pääsee vauhtiin.

Bell hooks on yhdysvaltalainen erityisesti rotua, sukupuolta ja luokkaa käsitellyt aktivisti, kirjailija ja professori. Teoksensa muistuttaa muodoltaan lauserakenteita myöten angloamerikkalaista populaaria tietokirjaa, joka rakentuu omien kokemuksien ja myös muun kirjallisuuden kautta. Kuitenkin se on taattua hooksia, jossa kyytiä saavat kapitalismi ja patriarkalismi. Eletty elämä tuo tekstiin sekä häpeilemätöntä rehellisyyttä että lämmintä lempeyttä.

Rakkaus on valtava ja usein vaikeasti määriteltävä – vaikka hook käsitettä ympäröivää epämääräisyttä halveksuu. Aiheeseen löytyisikin lukemattomia tulokulmia, ja hooks lähestyy sitä intohimoisen kokonaisvaltaisesti kirkkauden, oikeudenmukaisuuden, rehellisyyden, sitoutumisen, hengellisyyden, arvojen, ahneuden, yhteisön, vastavuoroisuuden, romanssin, menetyksen, parantumisen ja kohtalon mukaan nimettyjen lukujen alla. Vaikka kaikki hooksin argumentit eivät puhuttele, kokonaisuus vakuuttaa ja palkitsee. Hooksin puhe rakkaudesta tervehdyttää.

Antoisinta on rakkauden paikan pohtiminen yhteiskunnassa. Rakkaus liikuttaa jokaista meistä omissa elämissämme rakastumisena, rakastamisena, kaipauksena, pettymyksinä ja rakkauden puutteen aiheuttamien jälkien korjaamisena. Silti yhteisöissämme ja instituutioissamme käyttäydymme kuin millään tällä ei olisi merkitystä. Rakkaus ei ihan nopeasti löydy esimerkiksi työstä, kansainvälisestä politiikasta tai akateemisesta maailmasta, vaan lähinnä vain populaarikulttuurista. Onneksi maailma muuttuu, ja kirjan ilmestymisen (alkuperäisteos All About Love julkaistiin vuonna 2000) jälkeen affektiivinen käänne on alkanut tuottaa yhä enemmän tietoa tuntemisesta ja sen merkityksestä myös paikoissa, joissa emme sitä ennen ole nähneet.

Hooksin kiinnostavista teoksista on aikaisemmin suomennettu vain Valistava kasvatus (Kansanvalistusseura 2007). Suomalaiseen keskusteluun mahtuu hooksia vielä runsaasti – olisiko seuraavana vuorossa intersektionaalisen feminismin klassikko Ain’t I a Woman? Maija Lähteenmäki

Kaksi miljoonaa vierastyöläistä ”sponsorien” armoilla

Nykyajan orjuutta Qatarissa

DAVID GARCIA

Qatar pyrkii muuttamaan rikkautensa vallaksi ja vaikutusvallaksi. Siksi se havittelee itselleen arvokkaiden tapahtumien, kuten vuoden 2022 jalkapallon MM-kisojen isännyyttä. Suuret työmaat ja niissä usein tapahtuvat onnettomuudet ovat kuitenkin paljastaneet vierastyöläisten sponsorointijärjestelmän primitiivisen raakalaismaisuuden, joka alistaa työntekijät orjuuteen.

Qatarissa on arviolta 250 000 filippiiniläistä vierastyöläistä. Se on paljon maassa, jossa on 1,5 miljoonaa asukasta. Qatarin sheikki Hamad bin Khalifa Al-Than ja Filippiinien presidentti Benigni Aquino III tapasivat elokuussa 2012. Kuva: Wikimedia Commons.
Qatarissa on arviolta 250 000 filippiiniläistä vierastyöläistä. Se on paljon maassa, jossa on 1,5 miljoonaa asukasta. Qatarin sheikki
Hamad bin Khalifa Al-Than ja Filippiinien presidentti Benigni
Aquino III tapasivat elokuussa 2012. Kuva: Wikimedia Commons.

SAATTUEEMME LÄHTEE hiljalleen liikkeelle. Poliisin huomiota ei pidä herättää. Poliisi pitää silmällä uteliaita, jotka ovat liian kiinnostuneita vierastyöläisten kohtalosta. Lähes pimeästä tulevat esiin parakkirivistöt pölyistä polkua kulkiessamme. Tämä ”työleiri” muistuttaa kipsittömine julkisivuineen ja kaikkialla lojuvine purkujätekasoineen slummia. Al-Rayyanin, joka on Qatarin toiseksi suurin kaupunki, on määrä isännöidä useita pelejä vuoden 2022 jalkapallon MM-kisoissa Ahmed-Bin-Alin stadionilla.

Työmaa sijaitsee noin 25 kilometriä luoteeseen pääkaupungista, Dohasta. Siellä kymmenkunta intialaista ja nepalilaista työntekijää ottaa vastaan Rakennus- ja puuteollisuuden työntekijöiden kansainvälisen järjestön (BWI) valtuuskunnan. Työntekijöiden pienessä yhdeksän neliön­ makuuhuoneessa on päällekkäin kahdeksan vuodetta, joissa on likaiset ja kuluneet patjat.

”Meille ei ole maksettu palkkoja neljään kuukauteen”, asukkaat valittavat yhteen ääneen.

Koska resursseista ja välttämättömyystarpeista on pulaa, työntekijät velkaantuvat paikallisten ruokakauppiaiden koronkiskonnan takia, joka on yhtä häikäilemätöntä kuin työnantajien. Velat lisätään lainoihin, joiden avulla maksetaan rekrytointitoimistojen perimä provisio. Toimistot perivät sen työntekijöiden lähtömaassa laittomasti. Rekrytointitoimistojen kautta työntekijät pääsevät työsuhteeseen Persianlahdella olevan työnantajan kanssa. Vähäiset korvaukset säästetään lähetettäväksi perheelle kotimaahan.

Länsi-Bengalin osavaltiosta Intiasta kotoisin oleva Rajiv1 on työskennellyt Qatarissa 15 kuukautta. Kolmikymppinen puuseppä säästää puolet ansioistaan (300 euroa) puolisolleen, joka kasvattaa yksin heidän lapsiaan. Qatarin hallituksen mukaan siirtotyöläiset lähettivät vuonna 2014 yli 10,7 miljardia euroa kotimaihinsa. Harvat virkistysmahdollisuudet ovat heidän ulottumattomissaan, jopa heiltä kiellettyjä. ”Monet Dohan lähiöistä, joihin siirtotyöläisillä ei ole pääsyä, on luokiteltu ʼperhevyöhykkeiksiʼ, mikä rajoittaa edelleen heidän liikkumisvapauttaan”, kertoo Ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestön (ITUC) uusin raportti2.

Majoituspaikat sijaitsevat syrjäisillä alueilla kaukana työpaikoista. Siksi työpäivät työmatkoineen venyvät 13-tuntisiksi. Sosiaalinen kanssakäyminen rajoittuu satunnaisiin yhteisökokoontumisiin.

”Toverimme järjestävät nepalilaisen yhteisön suuren juhlan 18. joulukuuta. Se on kansainvälinen siirtolaisten päivä. Se on tilaisuus koota työntekijät yhteen kulttuurin juhlistamisen varjolla”, selittää rouva Binda Pandey, Nepalin ammattiliittojen yhdistyksen Gefontin johtaja sekä Kansainvälisen työjärjestön (ILO) hallintoneuvoston varajäsen. Qatarissa ammattiliitot on kielletty, kuten muissa Persianlahden valtioissa, paitsi Kuwaitissa ja Bahrainissa.

Kafala-järjestelmä muistuttaa maaorjuutta

Kuten kaikki Qatarissa asuvat kaksi miljoonaa ulkomaalaista, myös nämä rakennusalan työntekijät kuuluvat kafala-järjestelmän alaisuuteen. Ulkomaiset työntekijät muodostavat 90 prosenttia maan työtä tekevästä väestöstä, ja järjestelmässä he kaikki kuuluvat ”sponsorinsa” ja työnantajansa alaisuuteen. He tekevät työtä kuutena päivänä viikossa, kesät talvet, usein yli 50 asteen lämpötiloissa.

Tämä reserviarmeija rakentaa stadionit vuoden 2022 jalkapallon MM-kisoja varten. Näillä siirtotyöläisillä ei ole käytännöllisesti katsoen mitään oikeuksia. Palkat maksetaan myöhässä tai ei ollenkaan. Asumukset ovat rapistuneita ja asuinkelvottomia­. Työnantajan vaihtaminen on kiellettyä ilman työnanantajan suostumusta. Työntekijöiden passit takavarikoidaan ja he tarvitsevat työnantajan luvan poistuakseen maasta.

Amnesty International haastatteli 88:aa siirtotyöläistä, jotka työskentelevät Khalifan stadionin rakennustyömaalla Dohassa. He kertoivat, että he eivät saaneet poistua Qatarista. Kaiken huipuksi seitsemää nepalilaista ei päästetty käymään kotona läheistensä luona edes huhtikuussa ja toukokuussa 2015 tapahtuneiden maanjäristysten jälkeen3.

Kun MM-kisaisännyys myönnettiin Qatarille4, siihen liittyvän hämmingin uutisoinnin vanavedessä ITUC sekä ihmisoikeusjärjestöt Human Rights Watch ja Amnesty International tuomitsivat tämän maaorjuutta muistuttavan järjestelmän. Kafala-järjestelmä on voimassa koko Arabian niemimaalla, Yhdistyneistä arabiemiirikunnista Kuwaitin kautta Saudi-Arabiaan.

”MM-kisojen aloituspotkuun mennessä yli seitsemäntuhatta siirtotyöläistä on vaarassa kuolla”, varoittaa ITUC:in pääsihteeri Sharan Burrow. ITUC on hyvin aktiivinen Kansainvälisessä työjärjestössä. Siellä se tutkii valituksia valtioista ja monikansallisista yrityksistä, joiden epäillään rikkoneen työtekijöiden oikeuksia. ITUC:iin kuuluu 350 jäsenliittoa 150 maasta ja se edustaa 180 miljoonaa työntekijää. Sen jäsenet ovat yksinomaan ammattiliittojen keskusjärjestöjä, kuten Ranskalaiset Confédération General du travail (CGT) ja Confédération française démocratique du travail (CFDT). Se tekee tiivistä yhteistyötä kaikkien eri alojen kansainvälisten ammattiliittojen kanssa.

Qatarin hallitus torjuu nämä hälyttävät arviot: ”Tähän mennessä ei ole ollut yhtään maail­manmestaruuskisojen infrastruktuuriin liittyvää kuolemantapausta. Ei ainuttakaan5.” Vain kisojen järjestelykomitea myöntää hiljattain kahden intialaisen työntekijän kuolleen sydänkohtaukseen, ”luonnollisista syistä”. Intian, Bangladeshin ja Nepalin suurlähetystöt ovat kuitenkin laskeneet yhdeksänsataa kuolemantapausta kahden viime vuoden aikana. Niistä puolet on ollut äkillisiä. Ne ovat johtuneet sydänkohtauksesta tai jostain tuntemattomasta syystä.

Intian ammattiyhdistysten koalition All India Congres Committeen pääsihteeri, Rakennus- ja puutyöntekijöiden kansainvälisen järjestön (BWI) varapuheenjohtaja sekä Kongressipuolueen entinen kansanedustaja Ramachandra Khuntia ottaa esiin nämä muka luonnolliset kuolemat, jotka todellisuudessa liittyvät selvästi harvinaisen ankariin työoloihin: ”Monet työntekijät työskentelevät yksityisissä kodeissa, joissa he eivät saa käyttää WC:tä. Siksi monet heistä eivät juo koko päivänä, ja koska lämpötilat ovat usein korkeita, jotkut kuolevat nestehukkaan. Lääkäri toteaa sitten kuolinsyyn olleen luonnollinen, eikä vainajan perhe saa korvauksia.”

Huolissaan maineestaan, jota likaiset kuvat työntekijöiden leireistä ovat mustanneet, Qatarin hallitus lupasi lieventää kafalaa ensimmäisen kerran toukokuussa 2014. Emiiri Tamim bin Hamad al-Thani sääti viimein uuden lain 27. lokakuuta 2015. Sen pitää kuitenkin vielä odottaa lopullista voimaan astumistaan vuoden 2017 tammikuun alkuun. Huonoon kohteluun viittaava termi ”sponsori” korvataan enemmän yhteisymmärrykseen viittaavalla sanalla ”työnantaja”. Vastedes työntekijä ei enää tarvitse enää työnantajan suostumusta poistuakseen maasta – mikä on ollut kafalan tyypillinen ja eniten julkisuutta saanut piirre. Poistumisviisumi katsotaan myönnetyksi, jos työnantaja ei vastusta sitä kolmen päivän kuluessa.

”Kun työlainsäädäntö on niin epäsuhtainen työnantajien hyväksi ja vaikka valitusmahdollisuuksia on vahvistettu, hyväksikäyttö tuskin loppuu kovin pian”, sanoo eräs Dohassa toimiva eurooppalainen yritysjuristi.

Arabiemiirikuntien innoittamaan uudistukseen sisältyy myös palkkasuojajärjestelmä, jonka tarkoituksena on lopettaa palkkojen maksun laiminlyöminen. Sopimuksessa mainittu summa tulee kokonaisuudessaan maksaa pankkitilille. ”Säädöksen ansiosta Qatarissa asuvat yksityisten yritysten työntekijät saavat palkkansa sähköisenä maksuna enintään seitsemän päivän kuluttua”, hehkuttaa hallituksen lehdistöpalvelu. Tässä on se ongelma, että vain hyvin pienellä osalla siirtolaisista on pankkitili, kansalaisjärjestöjen ja ammattiliittojen laskelmien­ mukaan ehkä noin viidesosalla. Qatarin keskuspankki on varmasti ohjeistanut pankkeja auttamaan tilien avaamisessa. Pankeilla ei kuitenkaan näytä olevan mitään kiirettä ottaa vastaan näitä pienituloisia asiakkaita.

Toinen varovainen edistysaskel koskee todistusta, joka osoittaa, että työntekijä on käyttäytynyt moitteettomasti. Sponsorin kieltäytyessä allekirjoittamasta tätä asiakirjaa työntekijän on sopimuksen umpeuduttua tähän asti täytynyt poistua maasta vähintään kahdeksi vuodeksi ennen kuin hän saa työskennellä siellä uudelleen. Vastedes työntekijä, jonka määräaikainen sopimus päättyy, ei enää tarvitse tätä asiakirjaa voidakseen jatkaa oleskeluaan Qatarissa. Sama pätee työntekijöihin, joilla on vakinainen sopimus ja jotka haluavat vaihtaa työnantajaa, kuitenkin sillä ehdolla, että he voivat osoittaa työskennelleensä yrityksessä viisi vuotta.

Työkaupunki muurien sisällä

Marraskuun 2015 ensimmäisenä päivänä Qatarin pääministeri Abdallah Ben Nasser Al-Thani ja työministeri Abdallah Al-Khulaifi pitivät ensimmäisen ”työkaupungin” loisteliaat avajaiset. Siellä on 70 000 siirtotyöläiselle tarkoitettu majoituskompleksi, jossa on miellyttävät olosuhteet, toisin kuin niissä slummeissa, joissa asuu satoja tuhansia työntekijöitä. Viikon kuluttua virallisista avajaisista hallituksen lehdistöpalvelun johtaja Jassim Al-Thani tapaa meidät henkilökohtaisesti basaarissa. Tämä Persianlahden miesten perinteiseen dishdasha-tunikaan pukeutunut tyylikäs nuori kuninkaallisen perheen jäsen ajaa itse maastoautoaan, jossa on täyteläisen pehmeät nahkaistuimet. Kaupungin vartioidun sisäänkäynnin luona tapaamme Zoher D:n, joka on nimitetty oppaaksemme. Hän on libanonilainen insinööri, joka on ollut mukana rakentamassa asuinaluetta, josta kolme neljäsosaa on vielä tyhjillään.

Korkean muurin ympäröimä leiri on jaettu asuinalueeseen sekä vapaa-aikaa ja ruokailua varten tarkoitettuun alueeseen. Sen reunoilla sijaitsee kaksi poliisiasemaa, ja poliisit haravoivat säännöllisesti läpi alueen jokaisen nurkan. Kussakin rakennuksessa on sali, josta vartija valvoo asukkaita neljän valvontamonitorin avulla moitteettoman siisteihin yleisiin tiloihin asennettujen kameroiden kautta. Kahdenkymmenenneljän neliön makuuhuoneisiin mahtuu kuhunkin neljä henkilöä. Kaikki näyttää oikein hyvältä tässä työntekijöiden mallikaupungissa. Tulevat työntekijät saavat käyttöönsä myös pian avattavan kauppakeskuksen, jossa on kaksisataa liikettä.

Kuusi muuta samanlaista asuinkompleksia, vaikkakin pienempää, on saatava valmiiksi vuoden 2017 loppuun mennessä niin, että kokonaiskapasiteetti on 379 000 henkilöä6. Tämä on kuitenkin vain pisara epähygieenisten kasarmien meressä. Varsinkin kun ITUC:in mukaan nykyhetken ja kisojen alkamisen välisenä aikana Qatariin voi asettua 500 000 siirtotyöläistä lisää.

Filippiiniläinen ay-aktivisti Ambet Yuson, joka astui BWI:n johtoon toimittuaan sitä ennen Aasian ja Tyynenmeren sektorin johtajana, tunnustaa siirtolaisten asuinolojen ”parannukset”. Hän ei kuitenkaan peittele epäluuloaan uudistuksen kokonaisvaikutusten suhteen.

”Tämä on kolmas vuosi, kun tuomme valtuuskunnan Qatariin, eikä siirtotyöläisten asema ole pohjimmiltaan muuttunut.”

Vaikutelman vahvistavat ne kolmekymmentä intialaista työntekijää, jotka on kutsuttu puhumaan BWI:n järjestämään dohalaisessa ravintolassa pidettävään seminaariin. Intialaiset, joita on Qatarissa noin 650 000, muodostavat maan suurimman ulkomaalaisyhteisön. Sen jälkeen tulevat nepalilaiset (500 000) ja filippiiniläiset (250 000)7. Onko hallituksen lupaus lakkauttaa monien yritysten harjoittama kafalan väärinkäyttö sitten pitänyt? Osanottajien joukosta kuuluu epäilevää mutinaa. Vain kahdeksan haastatelluista työntekijöistä kertoo saaneensa pitää passinsa. Kaikilta muilta työnantajat olivat takavarikoineet passin. Eräs työntekijä nousee ylös ja julistaa osoittaen­ insinöörin diplomiaan: ”Virasto, joka rekrytoi minut, pani minut allekirjoittamaan sopimuksen sähköasentajana. Mutta kun sitten saavuin, minulle sanottiin, että työskentelisin putkimiehenä 900 riyalin palkalla (225 euroa), joka on puolet siitä, mitä oli sovittu.” Työntekijöiden keskimääräinen kuukausipalkka on 275 euroa, asumiskorvaus mukaan luettuna. Se on hyvin kaukana noin 250 000 Qatarin kansalaisen kuukausituloista, jotka ovat arviolta 10 800 euroa8.

Palkat pieniä ja työ vaarallista

Palkat ovat naurettavan pieniä ja työ erittäin vaarallista. ”Eilen yksi työtoveri haavoittui käsivarteen työmaalla Mercure-hotellin takana”, kertoo eräs srilankalainen työntekijä. Toinen näyttää pohjettaan, jota kone oli leikannut kuusi kuukautta aikaisemmin. Putoamisia ja esineiden tai ajoneuvojen aiheuttamia iskuja tapahtuu työmailla. Qatarin virallissa raportissa vuodelta 2012 sanotaan, että 22,8 prosenttia siirtotyöläisten kuolemista johtuu ”ulkoisista syistä”, enimmäkseen onnettomuuksista rakennustyömailla9.

Taistelunhaluiset työntekijät tuomitsevat järjestelmän, jonka pääasiallisia uhreja he ovat, mutta korostavat samalla niiden enimmäkseen länsimaisten monikansallisten yritysten vastuuta, joille he työskentelevät. Ne ovat usein häikäilemättömämpiä kuin Qatarin laki.

Yksi työntekijöistä selittää, että ranskalaisen Vinci-konsernin tytäryhtiö Qatari Diar Vinci Construction (QDVC) sieppasi passit työntekijöiltään ja palautti ne kuusi kuukautta myöhemmin yhtiöön kohdistuneen painostuksen ansiosta10. Maan laki oli kuitenkin jo kieltänyt passien takavarikoinnin. Maaliskuussa 2015 ranskalainen kansalaisjärjestö Sherpa nosti tätä ylikansallista yhtiötä vastaan kanteen ”pakkotyöstä” ja ”orjuuttamisesta”.

”Kafala asettaa mahdollisesti rajoituksia, varsinkin liikkumisvapauteen, mutta jotkut yritykset eivät noudata vähimmäisvaatimuksia. Qatarin lain mukaan Vincin olisi kuitenkin varmistettava, että kaikilla työntekijöillä, myös alihankkijoilla, on samat oikeudet”, kommentoi Sherpan asianajaja Marie-Laure Guislain.

Kanteen nostamisen jälkeen Vinci on suostunut parantamaan tytäryhtiönsä joidenkin työntekijöiden asuinoloja. QDVCn 3200 työntekijästä vähintään 2000 majoitetaan nyt huoneisiin, joissa on enintään neljä vuodepaikkaa, kuten Qatarin laki määrää. Sen sijaan yhtiön alihankkijoihin, joissa on työntekijöitä 4500, sovelletaan Sherpan mukaan edelleen samaa järjestelmää. Lisäksi yksikään Vinci-konsernin 7700 työntekijästä ei enää tee työtä yli kuuttakymmentä tuntia viikossa, joka on paikallisen lain asettama enimmäismäärä. Vastaavasti palkkaa on alennettu 10 prosenttia.

Siirtotyöläisten pieni eliitti

Kafala ei uhkaa kaikkia ulkomaalaisia. Monikansallisten yritysten toimihenkilöt, yritysjohtajat, asianajajat tai virkamiehet muista maista muodostavat pienen etuoikeutettujen luokan, jolla ei ole mitään pelättävää.

Rahoitusalalla toimiva johtaja Andrew M. ei vaihtaisi pois elämäänsä siirtotyöläisenä Qatarissa. Hän on kotoisin Britanniasta ja asunut Dohassa seitsemän vuotta. Hän ottaa meidät vastaan bermudasortseissa sandaalit jalassa ja saattaa meidät ilman sen kummempia muodollisuuksia huvilansa olohuoneeseen. Huvila sijaitsee West Bay Lagoonissa, suljetulla asuinalueella, jolla asuu varakkaita ulkomaalaisia sekä joitakin Qatarilaisia. Talon vieressä puutarhan puolella on puisto kuin suoraan maisemapostikortista. Siinä on reheviä puistokäytäviä ja se tarjoaa lapsille satumaisen leikkipaikan. Siitä hieman kauempana levittäytyy hieno hiekkaranta, johon on istutettu palmuja. Sieltä on henkeäsalpaavat näkymät Dohan lahdelle.

”Tämä on paras Dohan suljetuista asuma-alueista, joita on kaikkiaan parikymmentä. Huvilan kuukausivuokra on 7500 euroa. Sen pinta-ala on 500 neliötä, jos puutarhaa ja uima-allasta ei lasketa. Se on hieman ahdasta qatarilaisille, jotka haluavat enemmän tilaa, 1000 tai 2000 neliömetriä”, kommentoi isäntämme hymyillen. 30 000 euron kuukausipalkalla kyllä kelpaa elellä kafala-järjestelmässä.

”Minulla on onneksi viisumi, jonka avulla voin poistua maasta useita kertoja milloin haluan, pyytämättä työnantajan lupaa.”

Vain muutama tuhat ulkomaalaista, useimmat länsimaalaisia, hyötyvät tästä poikkeuksesta tavanomaiseen järjestelmään. Heitä suojaa asema suurten konsernien työntekijöinä. Siksi he saavat vaikeuksitta työnantajan lupatodistuksen, jonka myöntäminen on heille pelkkä muodollisuus.

”Kafalan uudistaminen ei vaikuta länsimaiseen eliittiin, jolla on mahdollisuus neuvotella itselleen mahdollisimman suotuisat sopimusehdot”, sanoo Michel Daillet, Dohassa asuva ranskalainen liikejuristi.

Muilla taas on tuskin muuta mahdollisuutta kuin antautua sponsorinsa hyväntahtoisuuden varaan. Qatarilaisen rakennuskonserni Midmacin palveluksessa työskentelevä insinööri Said F. saa 7400 euroa kuussa, siis erittäin mukavaa palkkaa. Kuitenkaan tämä nelikymppinen libanonilainen ei löydä kyllin voimakkaita sanoja kuvaamaan kafala-järjestelmän epäinhimillisyyttä.

”En odota suuria muutoksia. Tuli uudistuksia tai ei, minun liikkumisvapauteni on estetty.”

Vaikka uusi laki vapauttaisikin hänet työnantajan todistuksen tarpeesta, koska hän on ollut työssä yli kymmenen vuotta, hän uskoo, että hänen esimiehensä ei päästäisi häntä lähtemään. Edes vauraammat ulkomaalaiset työntekijät eivät ole turvassa tämän työnantajille räätälöidyn järjestelmän mielivallalta, varsinkin jos he jäävät yksin ilman tukea mahtavan sponsorinsa armoille. Ranskalainen Zahir Belounis, entinen ammattijalkapalloilija, on esimerkiksi kertonut, kuinka hän ei päässyt poistumaan Dohasta lähes puoleentoista vuoteen, koska hän ei hyväksynyt vastoin hänen tahtoaan määrättyä siirtoaan toiseen seuraan11.

Perhekonsernin toimitusjohtaja Ahmed Al-Rayes puolustaa kafalaa kiihkeästi. Hän johtaa 37 yrityksen konsernia, joka työllistää 1900 työntekijää pesuloissa, kuljetusalalla ja logistiikassa. Hän on yksi harvoista qatarilaisista yritysjohtajista, jotka uskaltavat esittää kantansa avoimesti. Kirjoituspöytänsä takana istuen tämä reipas ja lämmin kuusikymppinen pitää pitkän ja estottoman monologin. Kafalako pitäisi lakkauttaa? Hän kieltäytyy edes harkitsemasta asiaa ja tuomitsee jopa kaikki lievennykset. Hän ilmaisee meille huolensa.

”Kafalan kumoaminen olisi vaarallista. Jotkut ulkomaiset työntekijät haluaisivat ehkä tappaa minut. Qatarilaisiin kohdistuvat murhat ja varkaudet lisääntyisivät dramaattisesti. Yhdeksänkymmentä prosenttia Qatarilaisista ei halua lakkauttaa eikä edes uudistaa kafalaa. Ei siksi, että he kannattaisivat orjuutta, vaan koska he ovat varovaisia.”

Kosmeettisia muutoksia kafalaan

On vaikea saada tietää kansalaisten mielipide maassa, jossa emiiri pitää käsissään suurinta osaa toimeenpano- ja lainsäädäntövallasta ja jossa hänen arvostelemisestaan seuraa vankeustuomio. Jo pelkkä todistajanlausunto ilman tuomioistuimen tuomiota voi viedä kaltereiden taakse. Maaliskuussa 2016 qatarilainen virkamies vangittiin, koska hän oli ”puhunut liikaa” ILO:n valtuuskunnalle.

”Lainsäädäntöprosessimme on suunniteltu ottamaan tasapainoisesti huomioon eri näkökulmat. Kafala-järjestelmän uudistus esiteltiin ensin ministerineuvostolle. Sitten se annettiin neuvoa antavan shura-neuvoston tarkasteltavaksi 28. kesäkuuta 2015 ennen kuin se hyväksyttiin”, kertoo hallituksen lehdistöpalvelu.

Vaikka emiirillä onkin viimeinen sana, hänen oli otettava huomioon työnantajien varaukseton vihamielisyys kaikkia uudistustoimenpiteitä kohtaan. Työnantajien mielipiteillä on niin paljon painoarvoa, että shura-neuvosto jopa esitti kafala-järjestelmän koventamista. Neuvosto esittää lausunnossaan, että siirtolaiset, jotka ”aiheuttavat ongelmia” sponsorilleen tai jotka yrittävät lähteä yrityksestä ennen työsopimuksen päättymistä, pitäisi pakottaa työskentelemään työnantajalleen kymmenen vuotta, siis kaksinkertaisesti alun perin kaavailtuun nähden, ennen kuin hän voi vaihtaa työnantajaa.

”Tämä vuonna 1972 perustettu neuvosto, joka koostuu tärkeimpien heimojen ja liikeyritysten merkkihenkilöistä, on kuin jäänne menneisyydestä, vaikka sen jäsenet, jotka nimittää emiiri, vaihtuvat aika ajoin”, analysoi Qatariin erikoistunut antropologi Anie Montigny12.

Siitä lähtien kun Qatar nimettiin vuoden 2022 MM-kisojen isäntämaaksi, monia journalisteja, kansalaisjärjestöjen jäseniä ja ammattiyhdistysaktiiveja on pyydetty kääntämään katseensa toisaalle. Marraskuussa 2015 ILO:n hallitus päätti kuitenkin puuttua ongelmaan ja lähettää ”korkean tason valtuuskunnan” painostamaan hallitusta. Päätös seurasi ay-liikkeen maailmanjärjestön ITUC:in tekemää valitusta pakkotyöstä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun ILO:n neuvosto äänesti enemmistöllä tarkkailuvaltuuskunnan lähettämisestä maahan, jota epäillään sen sääntöjen rikkomisesta.

”Muutamaa päivää ennen äänestystä Qatarin hallitus päätti toteuttaa minimaalisen uudistuksen osoituksena yhteistyöhalusta. Samalla se kuitenkin jätti ennalleen kafalan kaikkein taantumuksellisimmat piirteet. ILO ei antanut hallituksen opportunistisen uudistuspäätöksen pettää itseään”, kiteyttää CGT:n entinen pääsihteeri Bernard Thibault, joka edustaa Ranskaa ILO:n hallintoneuvostossa palkansaajien kollegion vakinaisena jäsenenä.

Maaliskuun alussa 2016 Qatarin hallituksen korkeimmat edustajat ottivat vastaan kolmikantaisen valtuuskunnan, joka koostui järjestön hallintoneuvoston kolmen kollegion jäsenistä (hallitusten, työnantajien ja työntekijöiden edustajista). Itse emiiri kuitenkin loisti poissaolollaan. Kolme päivää ennen kuin he kävivät katsomassa rautatierakennusprojektia, johon sisältyi Dohan rataverkko ja Lusailin, viidentoista kilometrin päässä pääkaupungista sijaitsevan uuden kaupungin, raitiovaunut, Qatar Rail -yhtiön filippiiniläinen työntekijä Juanito Pardillo oli kuollut Dohan metrotyömaalle13.

”Valtuuskunnan raportti osoittaa, että tämä niin sanottu uudistus ei ole saanut aikaan muutosta työntekijöiden kohtaloissa. Siirtotyöläiset maksavat edelleen rekrytointimaksun eikä lähtömaassa allekirjoitetulla sopimuksella ole välttämättä mitään tekemistä Qatarissa määrättävän työn kanssa. Tarkastuskeinot ovat varmasti lisääntymässä, mutta kahta miljoonaa työntekijää varten on 365 työsuojelutarkastajaa, joilla on käytössään vain kymmenen tulkkia. Suurin osa siirtotyöläisistä ei puhu arabiaa”, väittää Thibault.

ILO:n valta on kuitenkin rajallinen. Suositukset tai lausunnot työntekijöiden oikeuksista eivät ole sitovia14. Mutta vaikka järjestö ei voikaan pakottaa uppiniskaisia hallituksia noudattamaan säädöksiään, vain harvat suhtautuvat niihin kylmän piittaamattomasti. Tämä selittää sen, että Qatar lähetti kiireesti parikymmentä hallituksen virkamiestä hallintoneuvostoon 17. maaliskuuta vaikuttaakseen mahdollisimman monen johtajan, ystävän tai epäröivän mielipiteisiin, jotta valituksesta ei seuraisi jatkotoimia. Lopulta Qatar sai vuoden lisäaikaa toteuttaakseen siirtotyöläisten suojelulainsäädäntöä.

22. huhtikuuta 2016 Kansainvälisen jalkapalloliiton (FIFA) uusi puheenjohtaja Gianni Infantino ilmoitti, että perustetaan ”valvontaelin varmistamaan, että MM-kisojen stadionien rakennustyömaiden työolot ovat moitteettomia.” Ei ole kuitenkaan varmaa, että tämä aloite ja tutkintalautakunnan uhka riittävät muuttamaan maata, joka on yhtä rikas kuin se on pieni ja strategisesti tärkeä sen öljyä ja sopimuksia ahnehtiville läntisille liittolaisille

1 Etunimet on muutettu.

2 ”Qatar, profits et pertes. Ce que coûte lʼesclavage moderne au Qatar : quel prix à payer pour la liberté?”, raportti ”Nouveaux fronts 2015”, Ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestö ITUC, Brysseli, 18.12. 2015.

3 ”Le revers de la médaille. Exploita­tion de travailleurs migrants sur un site de la Coupe du monde de football Qatar 2022”, Amnesty International, Lontoo, maaliskuu 2016.

4 Ks. ”Corruption et ballon rond”, LMD 07/2015.

5 Qatarin hallituksen tiedote vastineeksi Washington Post –lehdessä ilmestyneeseen artikkeliin (”The toll of human casualities in Qatar ”, 27.5. 2015), Doha, 2.6. 2015.

6 Kansainvälisen työjärjestön raportti, Geneve, Maaliskuu 2016.

7 Lähteet: Qatarin kehittämisen suunnittelu- ja tilastoministeriö, Ranskan talousministeriö, Filippiinien suurlähetystö Qatarissa.

8 Lähteet: CIA, Kansainvälinen valuuttarahasto, Ranskan hallitus.

9 Qatarin hallituksen terveysraportti, Doha, 2012.

10 Ks. Nicolas de La Casinière, ”Le soleil ne se couche jamais sur lʼempire Vinci”, LMD 03/2016.

11 Zahir Belounis, Dans les griffes du Qatar. Chantage, mensonges et trahisons, Robert Laffont, Pariisi 2015.

12 Anie Montigny, ”Les représentations du changement dans la société qatarie, dʼun émir à lʼautre (1972-2013)”, Arabian Humanities, nro 3, Sanaa 2014.

13 Doha News, 5.3. 2016.

14 Ks. Chloé Maurel, ”Le commerce à lʼassaut du droit social”, LMD 12/2014.

LMD 6/16

David Garcia LMD:n erikoistoimittaja.
Suom. Mika Peltola.