Kymmenen kysymystä esikoiskirjailijalle

Mira Hulkkonen on ilmastotutkija ja tiedeviestinnän asiantuntija. Hänen tietokirjansa Ilmasto-oivalluksia – Kuinka ihmismielen supervoimat valjastetaan planeetan parhaaksi (Gaudeamus 2023) kertoo, kuinka muun muassa käyttäytymistiedettä, psykologiaa ja viestintää voidaan hyödyntää ilmastonmuutoksen torjunnan vaatimien, tulevaisuuteen tähtäävien muutosten toteuttamisessa.

Millainen kirjoittaja olet?

Rakastan kirjoittamista. Haluan käyttää mahdollisimman laadukasta ja rikasta kieltä. Tieteellisissä julkaisuissa joudun hillitsemään intoani leikitellä sanoilla ja keskittymään täsmällisen tekstin tuottamiseen. Onneksi tietokirjallisuus tarjoaa mahdollisuuden kirjoittaa tutkitusta tiedosta eläväisesti omalla äänelläni.

Ajattelen, että kirjoitettu kieli on väline syvemmälle sukeltamiseen ja lähemmäs tuomiseen – molemmat tärkeitä ilmastonmuutosta käsiteltäessä.

Lukeminen ja aineistoissa kahlaaminen ovat olennainen osa tietokirjan kirjoittamista. Kirjassani on satoja lähdeviitteitä, joista suurin osa on tieteellisiin artikkeleihin. Kiehtovien tiedonmurusten löytäminen on toki palkitsevaa, mutta taustatyö ei silti vedä vertoja itse kirjoittamisen nautinnolle. 

Kirjoitusideani syntyvät ja jalostuvat yleensä, kun liikun. Uiminen ja luistelu saavat paitsi endorfiinit, myös sanat virtaamaan.

Miksi halusit kirjoittaa juuri valitsemastasi aiheesta?  

Olen omistanut urani ilmastonmuutoksen tutkimiselle ja torjumiselle. Kirja syntyi, kun halusin oppia ymmärtämään paremmin sekä itseäni että muita ihmisiä ilmastoa koskevan tiedon ja sen aiheuttaman muutospaineen äärellä. Miksi toimimme vastoin tietoa? Mikä meitä motivoi? Tällaiset kysymykset kiinnostivat ja aloin etsiä vastauksia tutkimuksista. Oivalsin pian, että ihmisyys tuo mukanaan monenlaisia ansoja, jotka pitää tuntea, kun pyrimme vastaamaan ilmastokriisiin. Niistä oli mielenkiintoista kirjoittaa. Vastapainoksi oli tärkeää tuoda esiin myös inhimillisiä vahvuuksia, ”supervoimia”, jotka auttavat ansojen yli ja edistävät parempaan tulevaisuuteen tähtääviä muutoksia.

Kauanko työstit esikoisteostasi?

Kirjoittaminen oli pitkä prosessi, jota toteutin elämän ehdoilla. Työt, lapsiperhearki, korona-aika, väitöskirjan tekeminen, läheisen sairastuminen ja kuolema – matkalla oli paljon asioita, jotka veivät voimavaroja muualle kuin kirjan pariin. Hyvä puoli lähes viiden vuoden ajalle kurkottaneessa prosessissa oli, että siihen mahtui paljon kohtaamisia tiedon ja ihmisten kanssa, mikä syvensi kirjan sisältöä.

Tärkein oppimiskokemuksesi kirjoitusprosessista?

Opin paljon itsestäni kirjoittajana: millainen prosessi tuntuu minulle palkitsevalta, missä voin luottaa vaistoihini ja missä minun on syytä patistaa itseäni. Opin myös, että hyvät eväät ovat erittäin tärkeä osa kirjoittamista!

Mikä on yllättänyt eniten esikoiskirjailijana? 

Julkaisuprosessin kesto ja editointivaiheen tuskaisuus yllättivät hiukan. Kirjani on käynyt läpi myös vertaisarvioinnin, mikä takaa tiedon laatua, mutta toi mukanaan melko pitkän lisävaiheen. Positiivisesti yllätyin kaikesta upeasta tuesta, jonka sain kustantajaltani Gaudeamukselta.

Millaisten lukijoiden toivot löytävän kirjasi pariin?

Toivon uteliaita ja avoimia lukijoita, jotka poimivat kirjasta asioita ja tarkastelevat sen jälkeen sekä itseään että ympäröivää maailmaa lukemansa valossa. 

Onko sinulla suunnitelmia seuraavaa teosta varten?

Pyörittelen ideaa lasten tietokirjasta sekä kaunokirjallisesta teoksesta. Ilmasto-oivalluksissa tuon esiin tulevaisuuden kuvittelun tärkeyden, sen mullistavan voiman, ja haluaisin kokeilla siipiäni sen parissa. 

Ketä kirjailijaa arvostat?

Tietokirjallisuuden puolelta arvostan monia kirjailijoita, joita yhdistää taito punoa mittava taustatutkimus, faktat, vetävä kerronta, oma persoonansa ja samastuttavat kokemuksensa vakuuttavalla tavalla teoksiinsa. Mieleeni tulee esimerkiksi Naomi Klein, joka laillani on käsitellyt ilmastonmuutokseen linkittyviä teemoja.

Mikä kirja on tehnyt sinuun lähtemättömän vaikutuksen?

Kate Raworthin Donitsitaloustiede jätti minuun jäljen, ja toivoisin, että se tekisi niin koko maailmalle.

Kehu toista esikoista tai uutuuskirjaa!

Meri, mereneläimet, ihmisen luontosuhde, tieteen historian kuvaus, mieleenpainuvat anekdootit tutkijoista ja kaunis tarinallisuus kiehtovat minua. Kehun siis mielelläni kahta uutuuskirjaa, joissa nämä yhdistyvät. Jessica Haapkylän Merten jättiläinen ja Patrik Svenssonin Meren kutsu ovat antoisia lukukokemuksia!

---

Kahdeksan kysymystä kääntäjälle

Tapani Kilpeläinen on turkulainen suomentaja, tietokirjailija ja filosofisen niin & näin -aikakauslehden rinnalla ilmestyvän kirjasarjan päätoimittaja. Kilpeläisen työkieliä ovat ranska, englanti, italia, saksa ja espanja, ja hän on kääntänyt muun muassa Michel Foucault’n, Julian Bagginin ja Judith Shklarin teoksia. 

Kuinka ryhdyit kääntäjäksi?

Ajauduin sattumalta. Enempää en kerro, etten vedä viattomia sivullisia mukaan.

Mikä tekee hyvän kääntäjän?

En usko, että ”hyvää kääntäjää” on sinänsä olemassa, koska universaalisti hyvän kääntäjän pitäisi hallita kaikki tyylilajit ja olla kaikkien alojen asiantuntija. Hyvä historiallisten romaanien suomentaja ei välttämättä ole hyvä sosiologian suomentaja ja niin edelleen. Tulos on kelpo, kun kääntäjän taidot ja tekstin luonne kohtaavat, mutta kukaan kääntäjä ei pääse parhaimmilleen millaisessa tekstissä tahansa. Käytännön tasolla on hyvä, jos kokee sosiaalisen kanssakäymisen ensisijaisesti häiriöksi. Suomen kielen kehitystä ei kannata seurata, koska nykyään ammattikirjoittajatkin pitelevät äidinkieltämme taajaan niin pahoin, että opit kannattaa hakea viime vuosisadan puolelta.

Onko kääntäjän työ on muuttunut urasi aikana?

Muinaisuudessa vuosituhannen alussa käännettävä teksti saattoi vielä olla painettuna paperille. Nyt kaikki on jo pitkään ollut digitaalista.

Mikä on ollut tähän asti mieleenpainuvin käännösprojektisi?

Olen huono vastaamaan tähän. Suomennoshankkeen jälkeen yleensä unohdan, mitä olen tehnyt. Usein en edes muista, mitä olen vuosia sitten kääntänyt. Mutta sanotaan, että vuonna 2003 julkaistu Julian Offray de La Mettrien Ihmiskone (1747), koska se oli ensimmäinen suomentamani kunnon kirja eikä silkkaa bulkkia julkaisuohjelman täytteeksi.

Mitä toivot suomalaisen kustannusalan tulevaisuudelta suhteessa ammattiisi?

Rahaa, koska arvostuksella ei voi ostaa ruokaa eikä lääkkeitä. Olisin kernaasti vähemmän raadollinen ja puhuisin korkeista ihanteista, mutta tällaiseksi ovat maailman tehneet.

Millaisia tarinoita, ääniä tai teemoja toivoisit lisää suomalaisen kirjallisuuden kentälle? 

Jos edes ensin saisi kaiken menestymis- ja itseapušarlatanismin pois, hyvä olisi. Eikä ajankohtaistakaan kirjallisuutta tarvittaisi kovin paljoa, sellaista, joka ei enää ensi viikolla ole ajankohtaista.

Millaisesta kirjallisuudesta nautit eniten?

Pidän keittokirjoista ja kummallisuuksista. Suosikkeja ovat kristillinen mystiikka ja erilaiset fortilaiset ilmiöt – koimies, Hexhamin päät, lähes kaikki menee – tai kansanuskomuksia käsittelevät kirjat. Ennalta-arvattava ja stereotyyppinen sekopäisyys ei kuitenkaan kiehdo. Pitää olla oikeasti outo.

Kehu jotain kollegan aikaansaannosta!

Viime vuosina suurimman vaikutuksen on kaikessa massiivisuudessaan tehnyt Veli-Matti Rissasen suomennos Ciceron Kirjeistä. Jos kulttuuritekoa ylipäänsä lähdetään tekemään, kannattaa tehdä kunnolla, ja Kirjeitä on siinä lajissa mahdollisimman etevästi toteutettu opus.