Kaikki kirjoittajan diplo artikkelit

Kaksi miljoonaa vierastyöläistä ”sponsorien” armoilla

Nykyajan orjuutta Qatarissa

DAVID GARCIA

Qatar pyrkii muuttamaan rikkautensa vallaksi ja vaikutusvallaksi. Siksi se havittelee itselleen arvokkaiden tapahtumien, kuten vuoden 2022 jalkapallon MM-kisojen isännyyttä. Suuret työmaat ja niissä usein tapahtuvat onnettomuudet ovat kuitenkin paljastaneet vierastyöläisten sponsorointijärjestelmän primitiivisen raakalaismaisuuden, joka alistaa työntekijät orjuuteen.

Qatarissa on arviolta 250 000 filippiiniläistä vierastyöläistä. Se on paljon maassa, jossa on 1,5 miljoonaa asukasta. Qatarin sheikki Hamad bin Khalifa Al-Than ja Filippiinien presidentti Benigni Aquino III tapasivat elokuussa 2012. Kuva: Wikimedia Commons.
Qatarissa on arviolta 250 000 filippiiniläistä vierastyöläistä. Se on paljon maassa, jossa on 1,5 miljoonaa asukasta. Qatarin sheikki
Hamad bin Khalifa Al-Than ja Filippiinien presidentti Benigni
Aquino III tapasivat elokuussa 2012. Kuva: Wikimedia Commons.

SAATTUEEMME LÄHTEE hiljalleen liikkeelle. Poliisin huomiota ei pidä herättää. Poliisi pitää silmällä uteliaita, jotka ovat liian kiinnostuneita vierastyöläisten kohtalosta. Lähes pimeästä tulevat esiin parakkirivistöt pölyistä polkua kulkiessamme. Tämä ”työleiri” muistuttaa kipsittömine julkisivuineen ja kaikkialla lojuvine purkujätekasoineen slummia. Al-Rayyanin, joka on Qatarin toiseksi suurin kaupunki, on määrä isännöidä useita pelejä vuoden 2022 jalkapallon MM-kisoissa Ahmed-Bin-Alin stadionilla.

Työmaa sijaitsee noin 25 kilometriä luoteeseen pääkaupungista, Dohasta. Siellä kymmenkunta intialaista ja nepalilaista työntekijää ottaa vastaan Rakennus- ja puuteollisuuden työntekijöiden kansainvälisen järjestön (BWI) valtuuskunnan. Työntekijöiden pienessä yhdeksän neliön­ makuuhuoneessa on päällekkäin kahdeksan vuodetta, joissa on likaiset ja kuluneet patjat.

”Meille ei ole maksettu palkkoja neljään kuukauteen”, asukkaat valittavat yhteen ääneen.

Koska resursseista ja välttämättömyystarpeista on pulaa, työntekijät velkaantuvat paikallisten ruokakauppiaiden koronkiskonnan takia, joka on yhtä häikäilemätöntä kuin työnantajien. Velat lisätään lainoihin, joiden avulla maksetaan rekrytointitoimistojen perimä provisio. Toimistot perivät sen työntekijöiden lähtömaassa laittomasti. Rekrytointitoimistojen kautta työntekijät pääsevät työsuhteeseen Persianlahdella olevan työnantajan kanssa. Vähäiset korvaukset säästetään lähetettäväksi perheelle kotimaahan.

Länsi-Bengalin osavaltiosta Intiasta kotoisin oleva Rajiv1 on työskennellyt Qatarissa 15 kuukautta. Kolmikymppinen puuseppä säästää puolet ansioistaan (300 euroa) puolisolleen, joka kasvattaa yksin heidän lapsiaan. Qatarin hallituksen mukaan siirtotyöläiset lähettivät vuonna 2014 yli 10,7 miljardia euroa kotimaihinsa. Harvat virkistysmahdollisuudet ovat heidän ulottumattomissaan, jopa heiltä kiellettyjä. ”Monet Dohan lähiöistä, joihin siirtotyöläisillä ei ole pääsyä, on luokiteltu ʼperhevyöhykkeiksiʼ, mikä rajoittaa edelleen heidän liikkumisvapauttaan”, kertoo Ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestön (ITUC) uusin raportti2.

Majoituspaikat sijaitsevat syrjäisillä alueilla kaukana työpaikoista. Siksi työpäivät työmatkoineen venyvät 13-tuntisiksi. Sosiaalinen kanssakäyminen rajoittuu satunnaisiin yhteisökokoontumisiin.

”Toverimme järjestävät nepalilaisen yhteisön suuren juhlan 18. joulukuuta. Se on kansainvälinen siirtolaisten päivä. Se on tilaisuus koota työntekijät yhteen kulttuurin juhlistamisen varjolla”, selittää rouva Binda Pandey, Nepalin ammattiliittojen yhdistyksen Gefontin johtaja sekä Kansainvälisen työjärjestön (ILO) hallintoneuvoston varajäsen. Qatarissa ammattiliitot on kielletty, kuten muissa Persianlahden valtioissa, paitsi Kuwaitissa ja Bahrainissa.

Kafala-järjestelmä muistuttaa maaorjuutta

Kuten kaikki Qatarissa asuvat kaksi miljoonaa ulkomaalaista, myös nämä rakennusalan työntekijät kuuluvat kafala-järjestelmän alaisuuteen. Ulkomaiset työntekijät muodostavat 90 prosenttia maan työtä tekevästä väestöstä, ja järjestelmässä he kaikki kuuluvat ”sponsorinsa” ja työnantajansa alaisuuteen. He tekevät työtä kuutena päivänä viikossa, kesät talvet, usein yli 50 asteen lämpötiloissa.

Tämä reserviarmeija rakentaa stadionit vuoden 2022 jalkapallon MM-kisoja varten. Näillä siirtotyöläisillä ei ole käytännöllisesti katsoen mitään oikeuksia. Palkat maksetaan myöhässä tai ei ollenkaan. Asumukset ovat rapistuneita ja asuinkelvottomia­. Työnantajan vaihtaminen on kiellettyä ilman työnanantajan suostumusta. Työntekijöiden passit takavarikoidaan ja he tarvitsevat työnantajan luvan poistuakseen maasta.

Amnesty International haastatteli 88:aa siirtotyöläistä, jotka työskentelevät Khalifan stadionin rakennustyömaalla Dohassa. He kertoivat, että he eivät saaneet poistua Qatarista. Kaiken huipuksi seitsemää nepalilaista ei päästetty käymään kotona läheistensä luona edes huhtikuussa ja toukokuussa 2015 tapahtuneiden maanjäristysten jälkeen3.

Kun MM-kisaisännyys myönnettiin Qatarille4, siihen liittyvän hämmingin uutisoinnin vanavedessä ITUC sekä ihmisoikeusjärjestöt Human Rights Watch ja Amnesty International tuomitsivat tämän maaorjuutta muistuttavan järjestelmän. Kafala-järjestelmä on voimassa koko Arabian niemimaalla, Yhdistyneistä arabiemiirikunnista Kuwaitin kautta Saudi-Arabiaan.

”MM-kisojen aloituspotkuun mennessä yli seitsemäntuhatta siirtotyöläistä on vaarassa kuolla”, varoittaa ITUC:in pääsihteeri Sharan Burrow. ITUC on hyvin aktiivinen Kansainvälisessä työjärjestössä. Siellä se tutkii valituksia valtioista ja monikansallisista yrityksistä, joiden epäillään rikkoneen työtekijöiden oikeuksia. ITUC:iin kuuluu 350 jäsenliittoa 150 maasta ja se edustaa 180 miljoonaa työntekijää. Sen jäsenet ovat yksinomaan ammattiliittojen keskusjärjestöjä, kuten Ranskalaiset Confédération General du travail (CGT) ja Confédération française démocratique du travail (CFDT). Se tekee tiivistä yhteistyötä kaikkien eri alojen kansainvälisten ammattiliittojen kanssa.

Qatarin hallitus torjuu nämä hälyttävät arviot: ”Tähän mennessä ei ole ollut yhtään maail­manmestaruuskisojen infrastruktuuriin liittyvää kuolemantapausta. Ei ainuttakaan5.” Vain kisojen järjestelykomitea myöntää hiljattain kahden intialaisen työntekijän kuolleen sydänkohtaukseen, ”luonnollisista syistä”. Intian, Bangladeshin ja Nepalin suurlähetystöt ovat kuitenkin laskeneet yhdeksänsataa kuolemantapausta kahden viime vuoden aikana. Niistä puolet on ollut äkillisiä. Ne ovat johtuneet sydänkohtauksesta tai jostain tuntemattomasta syystä.

Intian ammattiyhdistysten koalition All India Congres Committeen pääsihteeri, Rakennus- ja puutyöntekijöiden kansainvälisen järjestön (BWI) varapuheenjohtaja sekä Kongressipuolueen entinen kansanedustaja Ramachandra Khuntia ottaa esiin nämä muka luonnolliset kuolemat, jotka todellisuudessa liittyvät selvästi harvinaisen ankariin työoloihin: ”Monet työntekijät työskentelevät yksityisissä kodeissa, joissa he eivät saa käyttää WC:tä. Siksi monet heistä eivät juo koko päivänä, ja koska lämpötilat ovat usein korkeita, jotkut kuolevat nestehukkaan. Lääkäri toteaa sitten kuolinsyyn olleen luonnollinen, eikä vainajan perhe saa korvauksia.”

Huolissaan maineestaan, jota likaiset kuvat työntekijöiden leireistä ovat mustanneet, Qatarin hallitus lupasi lieventää kafalaa ensimmäisen kerran toukokuussa 2014. Emiiri Tamim bin Hamad al-Thani sääti viimein uuden lain 27. lokakuuta 2015. Sen pitää kuitenkin vielä odottaa lopullista voimaan astumistaan vuoden 2017 tammikuun alkuun. Huonoon kohteluun viittaava termi ”sponsori” korvataan enemmän yhteisymmärrykseen viittaavalla sanalla ”työnantaja”. Vastedes työntekijä ei enää tarvitse enää työnantajan suostumusta poistuakseen maasta – mikä on ollut kafalan tyypillinen ja eniten julkisuutta saanut piirre. Poistumisviisumi katsotaan myönnetyksi, jos työnantaja ei vastusta sitä kolmen päivän kuluessa.

”Kun työlainsäädäntö on niin epäsuhtainen työnantajien hyväksi ja vaikka valitusmahdollisuuksia on vahvistettu, hyväksikäyttö tuskin loppuu kovin pian”, sanoo eräs Dohassa toimiva eurooppalainen yritysjuristi.

Arabiemiirikuntien innoittamaan uudistukseen sisältyy myös palkkasuojajärjestelmä, jonka tarkoituksena on lopettaa palkkojen maksun laiminlyöminen. Sopimuksessa mainittu summa tulee kokonaisuudessaan maksaa pankkitilille. ”Säädöksen ansiosta Qatarissa asuvat yksityisten yritysten työntekijät saavat palkkansa sähköisenä maksuna enintään seitsemän päivän kuluttua”, hehkuttaa hallituksen lehdistöpalvelu. Tässä on se ongelma, että vain hyvin pienellä osalla siirtolaisista on pankkitili, kansalaisjärjestöjen ja ammattiliittojen laskelmien­ mukaan ehkä noin viidesosalla. Qatarin keskuspankki on varmasti ohjeistanut pankkeja auttamaan tilien avaamisessa. Pankeilla ei kuitenkaan näytä olevan mitään kiirettä ottaa vastaan näitä pienituloisia asiakkaita.

Toinen varovainen edistysaskel koskee todistusta, joka osoittaa, että työntekijä on käyttäytynyt moitteettomasti. Sponsorin kieltäytyessä allekirjoittamasta tätä asiakirjaa työntekijän on sopimuksen umpeuduttua tähän asti täytynyt poistua maasta vähintään kahdeksi vuodeksi ennen kuin hän saa työskennellä siellä uudelleen. Vastedes työntekijä, jonka määräaikainen sopimus päättyy, ei enää tarvitse tätä asiakirjaa voidakseen jatkaa oleskeluaan Qatarissa. Sama pätee työntekijöihin, joilla on vakinainen sopimus ja jotka haluavat vaihtaa työnantajaa, kuitenkin sillä ehdolla, että he voivat osoittaa työskennelleensä yrityksessä viisi vuotta.

Työkaupunki muurien sisällä

Marraskuun 2015 ensimmäisenä päivänä Qatarin pääministeri Abdallah Ben Nasser Al-Thani ja työministeri Abdallah Al-Khulaifi pitivät ensimmäisen ”työkaupungin” loisteliaat avajaiset. Siellä on 70 000 siirtotyöläiselle tarkoitettu majoituskompleksi, jossa on miellyttävät olosuhteet, toisin kuin niissä slummeissa, joissa asuu satoja tuhansia työntekijöitä. Viikon kuluttua virallisista avajaisista hallituksen lehdistöpalvelun johtaja Jassim Al-Thani tapaa meidät henkilökohtaisesti basaarissa. Tämä Persianlahden miesten perinteiseen dishdasha-tunikaan pukeutunut tyylikäs nuori kuninkaallisen perheen jäsen ajaa itse maastoautoaan, jossa on täyteläisen pehmeät nahkaistuimet. Kaupungin vartioidun sisäänkäynnin luona tapaamme Zoher D:n, joka on nimitetty oppaaksemme. Hän on libanonilainen insinööri, joka on ollut mukana rakentamassa asuinaluetta, josta kolme neljäsosaa on vielä tyhjillään.

Korkean muurin ympäröimä leiri on jaettu asuinalueeseen sekä vapaa-aikaa ja ruokailua varten tarkoitettuun alueeseen. Sen reunoilla sijaitsee kaksi poliisiasemaa, ja poliisit haravoivat säännöllisesti läpi alueen jokaisen nurkan. Kussakin rakennuksessa on sali, josta vartija valvoo asukkaita neljän valvontamonitorin avulla moitteettoman siisteihin yleisiin tiloihin asennettujen kameroiden kautta. Kahdenkymmenenneljän neliön makuuhuoneisiin mahtuu kuhunkin neljä henkilöä. Kaikki näyttää oikein hyvältä tässä työntekijöiden mallikaupungissa. Tulevat työntekijät saavat käyttöönsä myös pian avattavan kauppakeskuksen, jossa on kaksisataa liikettä.

Kuusi muuta samanlaista asuinkompleksia, vaikkakin pienempää, on saatava valmiiksi vuoden 2017 loppuun mennessä niin, että kokonaiskapasiteetti on 379 000 henkilöä6. Tämä on kuitenkin vain pisara epähygieenisten kasarmien meressä. Varsinkin kun ITUC:in mukaan nykyhetken ja kisojen alkamisen välisenä aikana Qatariin voi asettua 500 000 siirtotyöläistä lisää.

Filippiiniläinen ay-aktivisti Ambet Yuson, joka astui BWI:n johtoon toimittuaan sitä ennen Aasian ja Tyynenmeren sektorin johtajana, tunnustaa siirtolaisten asuinolojen ”parannukset”. Hän ei kuitenkaan peittele epäluuloaan uudistuksen kokonaisvaikutusten suhteen.

”Tämä on kolmas vuosi, kun tuomme valtuuskunnan Qatariin, eikä siirtotyöläisten asema ole pohjimmiltaan muuttunut.”

Vaikutelman vahvistavat ne kolmekymmentä intialaista työntekijää, jotka on kutsuttu puhumaan BWI:n järjestämään dohalaisessa ravintolassa pidettävään seminaariin. Intialaiset, joita on Qatarissa noin 650 000, muodostavat maan suurimman ulkomaalaisyhteisön. Sen jälkeen tulevat nepalilaiset (500 000) ja filippiiniläiset (250 000)7. Onko hallituksen lupaus lakkauttaa monien yritysten harjoittama kafalan väärinkäyttö sitten pitänyt? Osanottajien joukosta kuuluu epäilevää mutinaa. Vain kahdeksan haastatelluista työntekijöistä kertoo saaneensa pitää passinsa. Kaikilta muilta työnantajat olivat takavarikoineet passin. Eräs työntekijä nousee ylös ja julistaa osoittaen­ insinöörin diplomiaan: ”Virasto, joka rekrytoi minut, pani minut allekirjoittamaan sopimuksen sähköasentajana. Mutta kun sitten saavuin, minulle sanottiin, että työskentelisin putkimiehenä 900 riyalin palkalla (225 euroa), joka on puolet siitä, mitä oli sovittu.” Työntekijöiden keskimääräinen kuukausipalkka on 275 euroa, asumiskorvaus mukaan luettuna. Se on hyvin kaukana noin 250 000 Qatarin kansalaisen kuukausituloista, jotka ovat arviolta 10 800 euroa8.

Palkat pieniä ja työ vaarallista

Palkat ovat naurettavan pieniä ja työ erittäin vaarallista. ”Eilen yksi työtoveri haavoittui käsivarteen työmaalla Mercure-hotellin takana”, kertoo eräs srilankalainen työntekijä. Toinen näyttää pohjettaan, jota kone oli leikannut kuusi kuukautta aikaisemmin. Putoamisia ja esineiden tai ajoneuvojen aiheuttamia iskuja tapahtuu työmailla. Qatarin virallissa raportissa vuodelta 2012 sanotaan, että 22,8 prosenttia siirtotyöläisten kuolemista johtuu ”ulkoisista syistä”, enimmäkseen onnettomuuksista rakennustyömailla9.

Taistelunhaluiset työntekijät tuomitsevat järjestelmän, jonka pääasiallisia uhreja he ovat, mutta korostavat samalla niiden enimmäkseen länsimaisten monikansallisten yritysten vastuuta, joille he työskentelevät. Ne ovat usein häikäilemättömämpiä kuin Qatarin laki.

Yksi työntekijöistä selittää, että ranskalaisen Vinci-konsernin tytäryhtiö Qatari Diar Vinci Construction (QDVC) sieppasi passit työntekijöiltään ja palautti ne kuusi kuukautta myöhemmin yhtiöön kohdistuneen painostuksen ansiosta10. Maan laki oli kuitenkin jo kieltänyt passien takavarikoinnin. Maaliskuussa 2015 ranskalainen kansalaisjärjestö Sherpa nosti tätä ylikansallista yhtiötä vastaan kanteen ”pakkotyöstä” ja ”orjuuttamisesta”.

”Kafala asettaa mahdollisesti rajoituksia, varsinkin liikkumisvapauteen, mutta jotkut yritykset eivät noudata vähimmäisvaatimuksia. Qatarin lain mukaan Vincin olisi kuitenkin varmistettava, että kaikilla työntekijöillä, myös alihankkijoilla, on samat oikeudet”, kommentoi Sherpan asianajaja Marie-Laure Guislain.

Kanteen nostamisen jälkeen Vinci on suostunut parantamaan tytäryhtiönsä joidenkin työntekijöiden asuinoloja. QDVCn 3200 työntekijästä vähintään 2000 majoitetaan nyt huoneisiin, joissa on enintään neljä vuodepaikkaa, kuten Qatarin laki määrää. Sen sijaan yhtiön alihankkijoihin, joissa on työntekijöitä 4500, sovelletaan Sherpan mukaan edelleen samaa järjestelmää. Lisäksi yksikään Vinci-konsernin 7700 työntekijästä ei enää tee työtä yli kuuttakymmentä tuntia viikossa, joka on paikallisen lain asettama enimmäismäärä. Vastaavasti palkkaa on alennettu 10 prosenttia.

Siirtotyöläisten pieni eliitti

Kafala ei uhkaa kaikkia ulkomaalaisia. Monikansallisten yritysten toimihenkilöt, yritysjohtajat, asianajajat tai virkamiehet muista maista muodostavat pienen etuoikeutettujen luokan, jolla ei ole mitään pelättävää.

Rahoitusalalla toimiva johtaja Andrew M. ei vaihtaisi pois elämäänsä siirtotyöläisenä Qatarissa. Hän on kotoisin Britanniasta ja asunut Dohassa seitsemän vuotta. Hän ottaa meidät vastaan bermudasortseissa sandaalit jalassa ja saattaa meidät ilman sen kummempia muodollisuuksia huvilansa olohuoneeseen. Huvila sijaitsee West Bay Lagoonissa, suljetulla asuinalueella, jolla asuu varakkaita ulkomaalaisia sekä joitakin Qatarilaisia. Talon vieressä puutarhan puolella on puisto kuin suoraan maisemapostikortista. Siinä on reheviä puistokäytäviä ja se tarjoaa lapsille satumaisen leikkipaikan. Siitä hieman kauempana levittäytyy hieno hiekkaranta, johon on istutettu palmuja. Sieltä on henkeäsalpaavat näkymät Dohan lahdelle.

”Tämä on paras Dohan suljetuista asuma-alueista, joita on kaikkiaan parikymmentä. Huvilan kuukausivuokra on 7500 euroa. Sen pinta-ala on 500 neliötä, jos puutarhaa ja uima-allasta ei lasketa. Se on hieman ahdasta qatarilaisille, jotka haluavat enemmän tilaa, 1000 tai 2000 neliömetriä”, kommentoi isäntämme hymyillen. 30 000 euron kuukausipalkalla kyllä kelpaa elellä kafala-järjestelmässä.

”Minulla on onneksi viisumi, jonka avulla voin poistua maasta useita kertoja milloin haluan, pyytämättä työnantajan lupaa.”

Vain muutama tuhat ulkomaalaista, useimmat länsimaalaisia, hyötyvät tästä poikkeuksesta tavanomaiseen järjestelmään. Heitä suojaa asema suurten konsernien työntekijöinä. Siksi he saavat vaikeuksitta työnantajan lupatodistuksen, jonka myöntäminen on heille pelkkä muodollisuus.

”Kafalan uudistaminen ei vaikuta länsimaiseen eliittiin, jolla on mahdollisuus neuvotella itselleen mahdollisimman suotuisat sopimusehdot”, sanoo Michel Daillet, Dohassa asuva ranskalainen liikejuristi.

Muilla taas on tuskin muuta mahdollisuutta kuin antautua sponsorinsa hyväntahtoisuuden varaan. Qatarilaisen rakennuskonserni Midmacin palveluksessa työskentelevä insinööri Said F. saa 7400 euroa kuussa, siis erittäin mukavaa palkkaa. Kuitenkaan tämä nelikymppinen libanonilainen ei löydä kyllin voimakkaita sanoja kuvaamaan kafala-järjestelmän epäinhimillisyyttä.

”En odota suuria muutoksia. Tuli uudistuksia tai ei, minun liikkumisvapauteni on estetty.”

Vaikka uusi laki vapauttaisikin hänet työnantajan todistuksen tarpeesta, koska hän on ollut työssä yli kymmenen vuotta, hän uskoo, että hänen esimiehensä ei päästäisi häntä lähtemään. Edes vauraammat ulkomaalaiset työntekijät eivät ole turvassa tämän työnantajille räätälöidyn järjestelmän mielivallalta, varsinkin jos he jäävät yksin ilman tukea mahtavan sponsorinsa armoille. Ranskalainen Zahir Belounis, entinen ammattijalkapalloilija, on esimerkiksi kertonut, kuinka hän ei päässyt poistumaan Dohasta lähes puoleentoista vuoteen, koska hän ei hyväksynyt vastoin hänen tahtoaan määrättyä siirtoaan toiseen seuraan11.

Perhekonsernin toimitusjohtaja Ahmed Al-Rayes puolustaa kafalaa kiihkeästi. Hän johtaa 37 yrityksen konsernia, joka työllistää 1900 työntekijää pesuloissa, kuljetusalalla ja logistiikassa. Hän on yksi harvoista qatarilaisista yritysjohtajista, jotka uskaltavat esittää kantansa avoimesti. Kirjoituspöytänsä takana istuen tämä reipas ja lämmin kuusikymppinen pitää pitkän ja estottoman monologin. Kafalako pitäisi lakkauttaa? Hän kieltäytyy edes harkitsemasta asiaa ja tuomitsee jopa kaikki lievennykset. Hän ilmaisee meille huolensa.

”Kafalan kumoaminen olisi vaarallista. Jotkut ulkomaiset työntekijät haluaisivat ehkä tappaa minut. Qatarilaisiin kohdistuvat murhat ja varkaudet lisääntyisivät dramaattisesti. Yhdeksänkymmentä prosenttia Qatarilaisista ei halua lakkauttaa eikä edes uudistaa kafalaa. Ei siksi, että he kannattaisivat orjuutta, vaan koska he ovat varovaisia.”

Kosmeettisia muutoksia kafalaan

On vaikea saada tietää kansalaisten mielipide maassa, jossa emiiri pitää käsissään suurinta osaa toimeenpano- ja lainsäädäntövallasta ja jossa hänen arvostelemisestaan seuraa vankeustuomio. Jo pelkkä todistajanlausunto ilman tuomioistuimen tuomiota voi viedä kaltereiden taakse. Maaliskuussa 2016 qatarilainen virkamies vangittiin, koska hän oli ”puhunut liikaa” ILO:n valtuuskunnalle.

”Lainsäädäntöprosessimme on suunniteltu ottamaan tasapainoisesti huomioon eri näkökulmat. Kafala-järjestelmän uudistus esiteltiin ensin ministerineuvostolle. Sitten se annettiin neuvoa antavan shura-neuvoston tarkasteltavaksi 28. kesäkuuta 2015 ennen kuin se hyväksyttiin”, kertoo hallituksen lehdistöpalvelu.

Vaikka emiirillä onkin viimeinen sana, hänen oli otettava huomioon työnantajien varaukseton vihamielisyys kaikkia uudistustoimenpiteitä kohtaan. Työnantajien mielipiteillä on niin paljon painoarvoa, että shura-neuvosto jopa esitti kafala-järjestelmän koventamista. Neuvosto esittää lausunnossaan, että siirtolaiset, jotka ”aiheuttavat ongelmia” sponsorilleen tai jotka yrittävät lähteä yrityksestä ennen työsopimuksen päättymistä, pitäisi pakottaa työskentelemään työnantajalleen kymmenen vuotta, siis kaksinkertaisesti alun perin kaavailtuun nähden, ennen kuin hän voi vaihtaa työnantajaa.

”Tämä vuonna 1972 perustettu neuvosto, joka koostuu tärkeimpien heimojen ja liikeyritysten merkkihenkilöistä, on kuin jäänne menneisyydestä, vaikka sen jäsenet, jotka nimittää emiiri, vaihtuvat aika ajoin”, analysoi Qatariin erikoistunut antropologi Anie Montigny12.

Siitä lähtien kun Qatar nimettiin vuoden 2022 MM-kisojen isäntämaaksi, monia journalisteja, kansalaisjärjestöjen jäseniä ja ammattiyhdistysaktiiveja on pyydetty kääntämään katseensa toisaalle. Marraskuussa 2015 ILO:n hallitus päätti kuitenkin puuttua ongelmaan ja lähettää ”korkean tason valtuuskunnan” painostamaan hallitusta. Päätös seurasi ay-liikkeen maailmanjärjestön ITUC:in tekemää valitusta pakkotyöstä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun ILO:n neuvosto äänesti enemmistöllä tarkkailuvaltuuskunnan lähettämisestä maahan, jota epäillään sen sääntöjen rikkomisesta.

”Muutamaa päivää ennen äänestystä Qatarin hallitus päätti toteuttaa minimaalisen uudistuksen osoituksena yhteistyöhalusta. Samalla se kuitenkin jätti ennalleen kafalan kaikkein taantumuksellisimmat piirteet. ILO ei antanut hallituksen opportunistisen uudistuspäätöksen pettää itseään”, kiteyttää CGT:n entinen pääsihteeri Bernard Thibault, joka edustaa Ranskaa ILO:n hallintoneuvostossa palkansaajien kollegion vakinaisena jäsenenä.

Maaliskuun alussa 2016 Qatarin hallituksen korkeimmat edustajat ottivat vastaan kolmikantaisen valtuuskunnan, joka koostui järjestön hallintoneuvoston kolmen kollegion jäsenistä (hallitusten, työnantajien ja työntekijöiden edustajista). Itse emiiri kuitenkin loisti poissaolollaan. Kolme päivää ennen kuin he kävivät katsomassa rautatierakennusprojektia, johon sisältyi Dohan rataverkko ja Lusailin, viidentoista kilometrin päässä pääkaupungista sijaitsevan uuden kaupungin, raitiovaunut, Qatar Rail -yhtiön filippiiniläinen työntekijä Juanito Pardillo oli kuollut Dohan metrotyömaalle13.

”Valtuuskunnan raportti osoittaa, että tämä niin sanottu uudistus ei ole saanut aikaan muutosta työntekijöiden kohtaloissa. Siirtotyöläiset maksavat edelleen rekrytointimaksun eikä lähtömaassa allekirjoitetulla sopimuksella ole välttämättä mitään tekemistä Qatarissa määrättävän työn kanssa. Tarkastuskeinot ovat varmasti lisääntymässä, mutta kahta miljoonaa työntekijää varten on 365 työsuojelutarkastajaa, joilla on käytössään vain kymmenen tulkkia. Suurin osa siirtotyöläisistä ei puhu arabiaa”, väittää Thibault.

ILO:n valta on kuitenkin rajallinen. Suositukset tai lausunnot työntekijöiden oikeuksista eivät ole sitovia14. Mutta vaikka järjestö ei voikaan pakottaa uppiniskaisia hallituksia noudattamaan säädöksiään, vain harvat suhtautuvat niihin kylmän piittaamattomasti. Tämä selittää sen, että Qatar lähetti kiireesti parikymmentä hallituksen virkamiestä hallintoneuvostoon 17. maaliskuuta vaikuttaakseen mahdollisimman monen johtajan, ystävän tai epäröivän mielipiteisiin, jotta valituksesta ei seuraisi jatkotoimia. Lopulta Qatar sai vuoden lisäaikaa toteuttaakseen siirtotyöläisten suojelulainsäädäntöä.

22. huhtikuuta 2016 Kansainvälisen jalkapalloliiton (FIFA) uusi puheenjohtaja Gianni Infantino ilmoitti, että perustetaan ”valvontaelin varmistamaan, että MM-kisojen stadionien rakennustyömaiden työolot ovat moitteettomia.” Ei ole kuitenkaan varmaa, että tämä aloite ja tutkintalautakunnan uhka riittävät muuttamaan maata, joka on yhtä rikas kuin se on pieni ja strategisesti tärkeä sen öljyä ja sopimuksia ahnehtiville läntisille liittolaisille

1 Etunimet on muutettu.

2 ”Qatar, profits et pertes. Ce que coûte lʼesclavage moderne au Qatar : quel prix à payer pour la liberté?”, raportti ”Nouveaux fronts 2015”, Ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestö ITUC, Brysseli, 18.12. 2015.

3 ”Le revers de la médaille. Exploita­tion de travailleurs migrants sur un site de la Coupe du monde de football Qatar 2022”, Amnesty International, Lontoo, maaliskuu 2016.

4 Ks. ”Corruption et ballon rond”, LMD 07/2015.

5 Qatarin hallituksen tiedote vastineeksi Washington Post –lehdessä ilmestyneeseen artikkeliin (”The toll of human casualities in Qatar ”, 27.5. 2015), Doha, 2.6. 2015.

6 Kansainvälisen työjärjestön raportti, Geneve, Maaliskuu 2016.

7 Lähteet: Qatarin kehittämisen suunnittelu- ja tilastoministeriö, Ranskan talousministeriö, Filippiinien suurlähetystö Qatarissa.

8 Lähteet: CIA, Kansainvälinen valuuttarahasto, Ranskan hallitus.

9 Qatarin hallituksen terveysraportti, Doha, 2012.

10 Ks. Nicolas de La Casinière, ”Le soleil ne se couche jamais sur lʼempire Vinci”, LMD 03/2016.

11 Zahir Belounis, Dans les griffes du Qatar. Chantage, mensonges et trahisons, Robert Laffont, Pariisi 2015.

12 Anie Montigny, ”Les représentations du changement dans la société qatarie, dʼun émir à lʼautre (1972-2013)”, Arabian Humanities, nro 3, Sanaa 2014.

13 Doha News, 5.3. 2016.

14 Ks. Chloé Maurel, ”Le commerce à lʼassaut du droit social”, LMD 12/2014.

LMD 6/16

David Garcia LMD:n erikoistoimittaja.
Suom. Mika Peltola.

Tulevaisuuden talous

Vaihtoehtoja kasvupakolle

talouskasvunjalkeen

talouskasvunjalkeen_kirjoittajakuva

Maria Joutsenvirta, Tuulia Hirvilammi, Marko Ulvila & Kristoffer Wilén

Talous kasvun jälkeen

GAUDEAMUS

Talouskasvun ja hyvinvoinnin välinen kytkös nähdään vallitsevassa taloustieteellisessä paradigmassa vahvana. Kaikki tietävät esimerkin yhteisestä kakusta, joka pitää ensin leipoa, jotta siitä riittäisi sitten jaettavaa. Kaikki saavat osansa kasvaneesta kakusta, vaikka näyttääkin siltä, että viime aikoina yhä pienempi osa on haukannut entistä suuremman osan paisuneesta kakusta.

Tuottaako talouskasvu hyvinvointia kaikille? Neljän kirjoittajan yhdessä koostaman kirjan mukaan ei. Hyvinvointia tuotetaan nimittäin mitä suurimmassa määrin myös kasvutalouden ulkopuolella, eikä talouden kasvukaan välttämättä tarkoita hyvinvoinnin kasvua.

Kirjoittajakunta jaottelee talouden kolmeen eri osa-alueeseen: ydintalouteen, paikallistalouteen ja globaalitalouteen. Ydintalous on kodeissa ja rahatalouden ulkopuolella tapahtuvaa ”näkymätöntä” työtä, jonka merkitys hyvinvoinnin kannalta on merkittävä, mutta joka ei bkt-käyriä väräyttele.

Paikallistalous laajentaa talouden perspektiiviä yhdistyksiin, järjestöihin sekä julkisin varoin palveluita ja hyödykkeitä tuottaviin toimijoihin. Paikallistalouteen luetaan myös paikallisesti toimivat yritykset, jotka hyödyntävät paikallisia voimavaroja ja markkinoita. Globaalitalous on sitten kilpailun ja voitontavoittelun kenttä, jossa suurin osa bkt:n mittaamasta kasvusta tapahtuu.

Kasvutalouteen keskittyessämme unohdamme helposti myös sen, ettei se toimi ekologisissa rajoissa. Fossiilienergian käyttäminen voi talouskasvun näkökulmasta olla näppärää, sillä esimerkiksi öljy peittoaa energianlähteenä uusiutuvat niin sanotusti kuusi–nolla, mutta hiilidioksidin kaasuttamista ilmakehään ei voida ainakaan ilmastonmuutoksen näkökulmasta pitää hyvinvointia lisäävänä tekijänä.

Kirjan esittämät visiot ovat optimistisia ja toiveikkaita. Jostakin on luovuttava, mutta tilalle on mahdollista saada paljonkin. Työajan lyhentäminen tai jopa osa-aikatyö vähentäisi riippuvuutta kasvutaloudesta ja lisäisi ihmisten aktiivisuutta ydin- ja paikallistalouksissa, millä olisi hyötyjä niin yksilön kuin yhteiskunnankin kannalta. Menetettyä tuloa paikattaisiin perustulolla ja valtion työtakuulla.

Rohkeiden visioiden lisäksi kirja olisi kaivannut rohkeampaa kustannustoimitusta. Neljän kirjoittajan yhteistyön tulos ei solju vaan töksähtelee toistoon ja vaikealukuisuuteen. Tästä huolimatta Talous kasvun jälkeen tarjoaa kestäviä työkaluja laajempaan taloustieteelliseen keskusteluun.

Esko Juhola

Rahavallan jäljet

rahavallan-jaljet

Simo Sipola

Rahavallan jäljet

TEOS

Viiltävän selkeästi kirjoitettu kirja dokumentoi kilpailuyhteiskunnan kasvun toisen maailmansodan jälkeisestä ajasta tähän päivään. Kritiikkiä keynesiläistä järjestelmää kohtaan kuultiin jo kapitalismin kultakaudella, mutta ymmärrettävästi harvaa kiinnosti, koska talous kasvoi parhaimmillaan lähes viiden prosentin vuosivauhtia. Kultakauden järjestelmä alkoi kuitenkin hapertua 70-luvulla öljykriisin ja laman seurauksena. Samalla Milton Friedmanin myssyttelemä monetarismi alkoi saada yhä enemmän kannattajia. Oli vahdinvaihdon aika.

Kovin suurta huomiota Rahavallan jäljet ei ilmestyessään saanut, mikä on sääli, koska kyseessä on esimerkillisesti laadittu tietokirja. Teos on tiivis, selkeä ja hyvin popularisoitu. Jokaisella sivulla oppii jotain uutta. Jokaisen luvun lähteet on kätevästi merkitty lukujen perään, ei yhdeksi massaksi kirjan loppuun.

Hätkähdyttävintä kirjassa on 1990-luvun alun dokumentointi, jota lukiessa huomaa, ettei edellisiä vaaleja edeltänyt puhe kestämättömästä valtionvelasta, tehottomasta julkisesta sektorista ja välttämättömistä leikkauksista ole mitenkään uutta. Edellisen laman lääkkeitä perusteltiin pitkälti samoin sanankääntein, sillä silloinkaan meillä ei kuulemma ollut vaihtoehtoja.

Esko Juhola

Eichmann Jerusalemissa

eichmann_jerusalemissa_500px

Hannah Arendt

Eichmann Jerusalemissa 

DOCENDO

suom. Antero Holmila ja Jouni Tilli

Kuljetuksia natsien keskitysleireille järjestellyt Adolf Eichmann tuomittiin kuolemaan vuonna 1962. Tilanne oli poikkeuksellinen, sillä vuoteen 1948 asti maaton juutalainen kansa oli joutunut katsomaan natsioikeudenkäyntejä vierestä. Toukokuussa 1960 Israelin tiedustelupalvelu Mossad kaappasi Eichmannin Argentiinasta ja salakuljetti hänet Jerusalemiin tuomittavaksi.

Saksalaisfilosofi Hannah Arendt kirjoitti Eichmannin oikeudenkäynnistä reportaasisarjan The New Yorkeriin, joka julkaistiin tuoreeltaan vuonna 1963. Vastustus oli kiivasta, juutalaista Arendtia haukuttiin natsiksi ja antisemitistiksi. Eikä ihme, sillä Arendt ruotii kirjassaan armottomasti juutalaisneuvostojen osuutta holokaustiin ja myös Jerusalemin oikeudenkäynnin juridista perustaa.

Arendt myös kieltäytyy demonisoimasta Eichmannia. Sanoinkuvaamattoman pahuuden sijaan hän näkee syytetyssä kuivan virkamiehen, joka noudattaa sääntöjä ja pyrkii edistämään uraansa pysähtymättä miettimään, mitä hänen teoistaan seuraa. Kirja on selväkielinen raportti, joka perehdyttää myös perinpohjaisesti juutalaisten joukkotuhoon. Se on pysäyttävää luettavaa aikana, jolloin ihmisryhmistä taas puhutaan ongelmana. Joni Nikkola

Mad Music

mad_music

Tuomas Milonoff & Riku Rantala

Mad Music

JOHNNY KNIGA

”Länkkärit”, nuo Madventures-maailman jästit eli kliinisen oloisen läntisen teollisuusmaan kasvatit, saavat tuta uudessa kirjassa monenlaista biittiä. On ”panomusiikkia”, uskonnollisia kokemuksia ja bilettämistä toisiinsa tutustumisen hengessä. Jotta asiat aukenisivat lukijallekin, kirjaan liittyy soittolistoja ja suosituksia, niin että kotisohvillakin voi arvioida kannattaako cumbian, sonin tai samban perässä lähteä seikkailemaan pitkin Latinalaista Amerikkaa.

”Maailmanmusiikki”-termin sijaan Madventures-pojat kirjoittavat ”maailman musiikista”. Ensimmäinen jokaisen maailman kansalaisen musiikki on äidin sydämenlyönnit, jotka vauva aistii kohdussa. Sitä lähtien syöksylasku alkaa erilaisiin paikallisiin tyyleihin.

Yhdessä musisoiminen on mitä oivallisin tapa lähestyä vieraita kulttuureja.

Kirja on omistettu ”musiikilliselle idolille, säveltäjälle ja neuvonantajalle” Zarkus Poussalle (1975–2016). Hyviä neuvoja Poussa oli antanut: Mad Music on ällistyttävän laaja, ottaen huomioon et­teivät Milonoff ja Rantala ole muusikoita.

Iida Simes

Ei elämästä selviä hengissä

Pitkä tie valaistumiseen

yu_elamankaari_kansi_300dpi

Yu Hua
Yu Hua

Yu Hua

Elämänkaari 

AULA & CO SUOM. RAUNO SAINIO

Päähenkilö Fugui kiertää porttoloita ja pelipöytiä kuin huomista ei olisikaan. Ja pian sitä ei olekaan, sillä vähitellen perheen koko omaisuus on karannut parempiin taskuihin. Tästä alkaa Fuguin matka ylimielisestä perijästä kohti köyhyyttä, kurjuutta ja ehkä myös valaistumista. Hiljalleen mies joutuu hautaamaan jokaisen hänelle rakkaan ihmisen.

Taustalla vaikuttavat 1900-luvun Kiinan erilaiset vallankumoukset ja historialliset muutokset, mutta nämä koskettavat Fuguin elämää vain välillisesti. Häntä tuntuu vaivaavan kohtalo, jolta on mahdoton välttyä – ja lopulta rangaistus on suurempi kaikkiin rikoksiin nähden. Fugui tuntuu saavuttavan jonkinlaisen katarsiksen teoksen lopussa, mutta sitä ennen lukija kysyy useamman kerran, että eikö mies ole jo kärsinyt tarpeeksi.

Yu Huan romaani on kovaa kuin Oululaisen leipä. Päähenkilö Fuguihin nähden Raamatun Job vaikuttaa päässeen helpolla. Silti teoksen lukeminen ei yllättäen tunnu raskaalta, mihin vaikuttaa luultavasti lyhyt pituus. Kaksi kertaa laajempana kirja olisi voinut alkaa maistua jo puulta.

Lukiessani tulin verranneeksi Elämänkaarta jatkuvasti John Williamsin Stoneriin, joka sekin kertoo tavallisen miehen elämänkaaren. Yhdistävä tekijä on koettelemusten hiljainen hyväksyminen. Voiko elämä olla arvokasta, vaikka se ei olisikaan sellaista kuin alun perin kuvitteli? Onko elämän tarkoitus todella kärsiä ilman, että katkeroituisi? Elämänkaari ei anna helppoja vastauksia.

Laadukkaasta käännöksestä vastaa kiinan kielen taitaja Rauno Sainio, joka on aiemmin suomentanut myös Murong Xeucunin romaanin Unohda minut tänä yönä, Chengdu. Toisin kuin Murong Xuecunin teoksessa, tuhlaajapoika Fugui todella oppii jotakin. Yun kirja ei myöskään kritisoi Kiinan historiaa, vaan pikemmin vain asettaa pienen ihmisen myllerrysten keskelle. Vääjäämättä historia vyöryy yksittäisen ihmisen ylitse kuin aalto.

Elämänkaaren kehyskertomuksessa Fugui kiertää maaseutua laulujen perässä kuin Lönnrot konsanaan. Aluksi -Fugui laulaa: ”Keisari haluaa minut vävypojakseen, mutta en halua lähteä niin kauas pois.” Kun runonkerääjä on kuullut elämänsä ehtoolla olevan päähenkilön tarinan, on laulu vaihtunut: ”Nuorena vaeltaa ympäriinsä sain, keski-iässä aarteita maan alta hain, vanhana ryhdyin munkiksi vain.” Moni elää varmasti paremmin kuin Fugui, mutta harva meistä kuolee yhtä hyvin.

Ilkka Tuokko

Tiranan sydän

tirana

Pajtim Statovci

Tiranan sydän 

OTAVA

Tuoreessa romaanissa esitellyt albanialaiset myytit toimivat alkupisteenä päähenkilön identiteetin rakennukselle. Pakolaisuuden ja seksuaalivähemmistöjen edustaminen eivät ainakaan helpota päähenkilön häilyvää minää, jonka moraalikin horjuu tarinan lopussa. Raa´an pakotarinan ja ihmissuhdesotkujen yhdistäminen muodostavat synkän mutta kiehtovan romaanin.

Statovcin toinen romaani on rakennettu osin samoista aineksista kuin maagista realismia hyödyntänyt esikoinen Kissani Jugoslavia. Kuten esikoisteoksenkin tapauksessa, myös Tiranan sydäntä lukiessa tulee ihmetelleeksi kirjailijan kykyä muodostaa täydellisiä lauseita.

Statovci osaa taitavasti heittäytyä toisen ihmisen osaan. Tässä mielessä kirja tuo mieleen Juha Itkosen toisen romaanin Anna minun rakastaa enemmän. Varsinkin diktaattori Enver Hoxhan kuoleman jälkeen taloudellisesti luhistuneesta Albaniasta pakeneminen on kiehtovaa luettavaa.

Nuoren kirjailijan tarinankerronta on sujuvaa ja soljuvaa. Mihin hän vielä pystyykään?

Teemu Salmela

Villieläimiä

villielaimetprint

Aura Nurmi

Villieläimiä

KOLERA

Esikoisrunoteos erään aikakauden lähiöstä, sen lapsista ja vanhemmista. Lähiössä mahdollisuudet ovat rajallisia, mutta tarinankertoja on siitäkin huolimatta lähtenyt sieltä pitkälle uuteen aikaan ja elämään. Teos alkaa vahvana kuvauksena oman elämän haltuunotosta vaihtuvien tilanteiden keskellä ja päättyy dialogiin menneen ja tulevan kanssa.

Villieläimissä kertojaa eivät pelasta koneistona pyörähtelevä yhteiskunta tai kunnan sosiaalityöntekijä vaan Nabokov ja jalokivet. Aura Nurmi kuvaa vaikeita, jopa rankkoja asioita lapsen maailmasta käsin hiljaa leimuten, mikä tekee runoista hyvin hämmentäviä lukukokemuksia, jotka jäävät leijailemaan kirjan sivuille siten, että ne pitäisi lukea uudelleen.

Välittömästi pintaan nousevia tunteita ovat pysähdys ja hämmennys, otteessaan pitävä kerronta sekä toivo. Ehdoton syväluotaus ja tummansininen lukukokemus jokaiselle, joka tekee tilinpäätöstä 1990-luvun laman ja siihen kytkeytyvän suomalaisen lähiöelämän kanssa. Kerronnallisesti Aura Nurmi poikkeaa monista, mutta vain hyvällä tavalla.

Elina Huttunen

Uuden maailman katu

leikola

Markus Leikola

Uuden maailman katu

WSOY

Ahtaan kouluhistorian mukaan maailmanpolitiikka on enimmäkseen valtataistelua. Leikola tietää paremmin: maailma muodostuu pienistä ja suurista fraktaaleista, palapelin paloista ja peruskiven järkäleistä. Suurten sotien voittojen ja häviöiden lisäksi on otettava huomioon miljoonia niittänyt espanjantauti, nuoren toveri Stalinin suloinen konekirjoittajatar, Eisensteinin seikkailut ympäri maailmaa, Nabokovin muutto Amerikkaan, J. Edgar Hooverin rakentama vuotamaton ja traumatisoiva seulonta-aparaatti, JFK:n pakottava tarve saada naista vaikka maailma pidättäisi henkeään ohjuskriisin keskellä, Frank Sinatran pehmeä ääni, Krzysztof Kieslowskin elokuva Veronikan kaksoiselämä, Morley Saferin Vietnam-reportaasi…

Uuden maailman katu jäsentyy sotien kautta. On sota-aika, aika ennen sotaa, sodan jälkeen ja rauha, vain kunnes koittaa uusi sota. Leikolan maailma ei silti ole lohduton eikä edes kyyninen. Terävä toimittaja näkee maailmaa muokkaavissa loputtomissa yksityiskohdissa toivoa, lämpöä ja huumoria.

Viittauksissa mitä kauneimpaan venäläiseen kirjallisuuteen, eli Bulgakovin luomaan rakkaustarinaan, Leikola paljastuu myös romantikoksi.

Iida Simes

Ihmisen onni perustuu valheisiin ja valloituksiin

Vehnän orjat

sapiens

Yuval Noah Harari
Homo Sapiens – Ihmisen lyhyt historia

BAZAR SUOM. JAANA ISO-MARKKU

Kuvitelkaamme Jussi-niminen henkilö matkalla lentokentälle, josta kohta nousee -lomaparatiisiin lähtevä lentokone. Jussi kuuntelee radiota, syö hampurilaista ja -rummuttaa hermostuneena rattia. Hän on ärtynyt matkanteon hitauden takia, mutta silti hirmuisen onnellinen: kiitos muutaman tuhannen vuosikymmenen aikana eläneiden esi-isien, hän on edistyneen, modernin ajan -homo sapiens, luomakunnan kruunu!

No ei sentään. Vähänpä tuo autossaan -istuva hermokimppu pohtii muinaisia ihmisiä, vaikka sapiensin elämä voisi olla metsästäjä-keräilijänä jopa onnellisempaa. -Yuval Noah Harari pohtii kirjassaan kriittisen -analyyttisesti, voiko historiaa selittää -deterministisesti niin, että kehityskulun hyvä lopputulos on sen tarkoitus. Ei voi, sanoo -Harari. Ihmisen historia on myös sattumia ja vääriä valintoja.

Jussin esi-isät ryhtyivät viljelemään maata. Se ei ollut pelkästään hyvä asia. Ihmisruumis, myös aivot kaipaavat liikuntaa, jännitystä, lepoa ja viljelijöihin verrattuna huomattavasti monipuolisempaa ruokavaliota. Metsästys ja keräily veivät paljon vähemmän aikaa kuin viljely, joka sitoi kokonaiset yhteiskunnat peltojensa vangeiksi. Ruokavalion supistuessa kulkutaudit lisääntyivät. Harari kutsuu viljelijöitä ”vehnän domestikoimiksi”, eli vehnä ikään kuin kesytti ihmisen palvelijakseen. Jussin hampurilaisen pihvi on osoitus ihmisen kyvyttömyydestä laajentaa onnellisuutta oman lajinsa ulkopuolelle. Ruoan tuotanto perustuu pitkälti eläinten kiduttamiseen.

Mutta mikä lopultakin erottaa Jussin esi-isät apinoista, muista eläinlajeista puhumattakaan? Puhe. Kommunikaatio ja pitkälle edennyt kyky keksiä mielikuvituksellisia ajatteluapparaatteja ovat sapiensin ominaisuuksia. Apinalta ei saa houkuteltua banaania lupaamalla tälle taivaassa rajattomasti banaaneja. Ihmistä sen sijaan on mahdollista jymäyttää.

Uskonnoilla on tärkeä osa myös hierarkioiden perustelemisessa. Hierarkiat kuuluvat monimutkaisiin yhteiskuntiin ja talousjärjestelmiin. Jussi saattaa kuulua vasta pari tuhatta vuotta sitten Lähi-idässä syntyneeseen kristilliseen uskontokuntaan, koska hänen nimensä (Jussi eli Johannes) viittaa yhteen tämän haaran tekstien päähahmoista.

Aamuruuhkassa Jussi istuu polttomoottoriautossa, joka edustaa vain vähän yli vuosisadan ajan tunnettua teknologiaa. Harari päivittelee, miten höyrykone keksittiin todella myöhään, vaikka energian voima on ollut ihmiskunnan silmien edessä. Kuka vaan olisi voinut miettiä miten valjastaa energiaa kattilan kannesta, joka nousee kun kattilan vesi kiehuu.

Kun Jussi nousee lentokoneeseen, sen öljyä polttava teknologia edistää ilmastonmuutosta ja siten vaarantaa homo sapiensin tulevaisuuden. Jussi ei kuitenkaan nouse koneeseen siksi, että hän haluaisi tuhota maapallon, vaan siksi että kulttuurillisesti hänet on opetettu ajattelemaan onnen lisääntyvän, kun hän lomailee ulkomailla.

Hararin kirjan myötä ymmärtää, miten harva asia on itsestään selvä. Vallanhalu ja käsitykset edistyksen hyödyistä voiva olla sapiensien onnen kahleita, eivätkä suinkaan auvoisia esi-isiemme meille jättämiä lahjoja.

Iida Simes