Edellisessa Le Monde Diplomatique & Novaja Gazeta -lehdessä esiteltiin Venäjän syksyn kirjauutuuksia. Jatkokatsaukseen valitut kirjat ovat kaikki kapinallisia omalla tavallaan. Niiden kapina kohdistuu niin vallitsevia valtarakenteita, patriarkaalisia ja patrioottisia arvoja kuin vaikenemisen kulttuuriakin vastaan. Ne esittävät teräviä huomioita yhteiskunnan tilasta, kuvaavat todellisia mutta kulttuurin valtavirrassa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa vaille huomiota jääviä yhteiskunnallisia jännitteitä sekä maalaavat varoittavia kuvia lohduttomasta tulevaisuudesta.
Runsaan mielikuvituksen ja metaforien lisäksi toistaiseksi vielä suomentamattomat kapinakirjat sisältävät realismia ja sensuroimattomia tositarinoita. Monet niistä kuvaavat erityisesti nuorten kokemusmaailmaa ja identiteetin etsintää, mutta useissa tartutaan rohkeasti myös elämän suuriin, ajattomiin kysymyksiin. Kaikki vastavirtaan asettuvat kirjat ovat tiiviisti ajan hermolla ja niitä yhdistää peloton asenne. Niiden ilmaisu on kiinnostavaa ja yllättävän modernia – ulkoasua myöten.
Irina Batakova: Valkoinen, punainen, musta, harmaa (ven. Belyi, krasnyi, tšjornyi, seryi, Russkij Gulliver 2020)
On vuosi 2061 ja Venäjä on jakautunut kahteen lähes täysin toisistaan eristettyyn maailmaan. Rikas Moskova on täynnä high tech -yrityksiä. Samalla se on kuolemattomien yli-ihmisten suljettu megapoli, jota erikoispalveluiden tarkka silmä vartioi. Muu maa on nimeltään Zona Svetljakov, ”Pyhimysten vyöhyke”. Se on syrjään jäänyttä ja köyhää aluetta, jossa patriarkaalisuus kukoistaa ja ankea elämä valuu eteenpäin kirkollista kalenteria noudattaen.
Tarinan päähenkilöt ovat 90-vuotias vanhus ja 16-vuotias tyttö. Ensimmäinen on moskovalainen professori, nero, joka yrittää selvittää aivojen viimeisetkin salaisuudet ihmiskokeilla, ja jälkimmäinen hänen uhrikseen valikoituva satunnainen koehenkilö. Yllättäen osat kuitenkin vaihtuvat ja testaajasta itsestään tulee uhri.
Batakovan teos on synkkä antiutopia ja psykologinen trilleri, joka selkeän yhteiskunnallisen tematiikkansa lisäksi tarkastelee kuoleman, moraalin, ihmisoikeuksien ja tasa-arvon rajapintoja. Valkovenäläisen mutta venäjäksi kirjoittavan kirjailijan ajatukset tuntuvat erityisen ajankohtaisilta ja kiinnostavilta juuri nyt, kun hän on vastikään ottanut julkisesti kantaa maansa tilanteeseen.
Aleksandr Hristoforov: Poliittinen eläin (ven. Polititšeskoe životnoe, Fluid FreeFly 2020
Kirja perustuu tositapahtumiin ja sijoittuu Neuvostoliiton jälkeiseen ympäristöön. Tarkkaa tapahtumapaikkaa ei kerrota, mutta siitä annetaan joitain viitteitä. Päähenkilö on television uutistoimittaja, joka muuttaa pääkaupungista pienemmälle paikkakunnalle ja uppoaa vähitellen yhä syvemmälle paikallisen politiikan kiemuroihin. Hän ei haluaisi sekaantua poliittiseen peliin, mutta ymmärtää jossain vaiheessa, ettei muuta vaihtoehtoa ole.
Hristoforov kuvaa Neuvostoliiton jälkeisen ”korttitalon” sortumista, jossa vaalit, media, PR-koneisto, raha, virat, petturuus, seksi ja murhat vyöryvät armotta päälle yhtenä ryöppynä. Politiikka muuttuu kirjassa täydeksi sodaksi ja vallanhimo on lopulta kaikkien perimmäinen motiivi.
Hristoforov pehmentää raskaita teemoja taitavasti kevyellä ironialla ja saa lukijan rentoutumaan. Kerronnan keskiössä on päähenkilön persoona, ja dynaamisesti etenevät ulkoiset tapahtumat linkittyvät saumatta hänen sisäisiin kokemuksiinsa. Median ja politiikan asiantuntijatehtävissä työskentelevän Hristoforovin esikoisromaani nousi suoraan arvostetun kirjallisuuspalkinto Natsionalnyi bestsellerin ehdokkaaksi.
Sergei Kornev: Samanluokkalaiset tai Sukupolvi lost (ven. Odnoklassniki ili Pokolenie lost, Omakustanne 2019)
Raju, rohkea ja ultramoderni proosateos, joka on kuin läpileikkaus vuosituhannen vaihteessa aikuistuneen sukupolven elämään. ”Menetetty sukupolvi” kertoo kaikki tarinansa: särkyneet unelmat, hukkaan valuneen rakkauden ja K-18-osaston jutut. Kaikki kirjan henkilöt ovat todellisia, eikä heidän henkilöllisyyttään piilotella. Tinkimättömänä realistina tunnettu Kornev ei sensuroi vaikeita aiheita eikä kaunistele epäsuosittuja mielipiteitä.
Ääneen päässeiden nuorten mukaansatempaavissa kertomuksissa liikuttava avoimuus yhdistyy välillä suorastaan šokeeraavaan moraalittomuuteen. Arki kuvastuu raskaana, mutta sen keskellä pilkahtelee toivo, joka antaa karuna ja paikoin epäinhimillisenäkin näyttäytyvän yhteiskunnan nuorille syyn pyrkiä elämässä eteenpäin.
Kirjailija kuvailee teostaan nykynuorison synnintunnustukseksi tai nuhdesaarnaksi, lukijan näkökulmasta riippuen. Omakustanteena ilmestynyt teos, joka ei tee kompromisseja – lue ennen kuin sensuuri iskee.
Aleksei Fedjarov: Sfumato (Sfumato, Zaharov 2019)
Sfumato on klassinen antiutopia, josta löytyvät kaikki sen tyypilliset piirteet: totalitaristinen hallintojärjestelmä, ekologinen katastrofi, dehumanisaatio ja muut yhteiskunnan sortumiseen liittyvät ilmiöt. Kirja hyppää ajassa 20 vuotta eteenpäin, eikä Moskovasta ole jäljellä kuin rauniot. Synkkääkin synkemmässä tulevaisuudessa asiat eivät ole entisellään, eikä tunnelin päässä ole luvassa valoa.
Fedjarovin luoma maailma tuntuu yhteiskunnallisesti ja psykologisesti uskottavalta ja pienet yksityiskohdat täydentävät sen niin todentuntuiseksi, että lukija alkaa todella toivoa mielessään, että lukee kuviteltua kertomusta eikä oikeasti käynnissä olevan prosessin käsikirjoitusta.
Fedjarov julkaisi vuonna 2019 viranomaisten väärinkäytösten uhreille tarkoitetun kansalaisoikeuksien käsikirjan. Hänen aktivistikollegansa Olga Romanova, Russia Behind the Bars ‑kansalaisjärjestön johtaja, kuvailee Sfumatoa seuraavasti: ”Kyseessä on kirottu paikka, jossa asuvat menneisyyden haamut ovat välillä elävämpiä kuin itse elävät. Tulevaisuus on kuin pimeä huone, jossa hapuilemme eteenpäin käsi kädessä yhteisestä kaapistamme karanneen luurangon kanssa. Tämä kirja on maamme tulevaisuutta koskeva salainen suunnitelma, joka on vahingossa päätynyt kirjoittajan käsiin. Valmistautukaa tulevaan.”
Julija Krakovskaja: Kaikki on hankalaa (ven. Vsjo složno, Fluid FreeFly 2019)
Krakovskajan rohkea esikoisteos nostaa esille asioita, joista venäläisessä yhteiskunnallisessa keskustelussa mieluiten vaietaan: väkivallan, manipulaation ja hyväksikäytön. Arkoja aiheita tarkastellaan taitavan tarinankerronnan keinoin.
Kirjan päähenkilö Julija muuttaa työn ja rakkauden perässä ulkomaille. Vieraassa ympäristössä hän tukeutuu kaikkein läheisimpiin ihmisiinsä, uuteen mieheensä sekä parhaaseen ystävättäreensä. Juuri he alkavat kuitenkin etsiä hänen heikoimpia kohtiaan. Selviääkö Julija ulos syvenevän väkivallan kierteestä?
Krakovskajan kerronta muistuttaa enemmän pitkään vaienneen ystävättären avautumista kuin perinteistä romaania. Kirja ei toivoa antavasta lopustaan huolimatta tarjoa ratkaisuja tai neuvoja väkivallan uhreille vaan keskittyy kuvaamaan myrkyllisten, hyväksikäyttöön perustuvien ihmissuhteiden dynamiikkaa.
Saša Filipenko: Paluu Ostrogiin (ven. Vozvrašhšenie v Ostrog, Vremja 2019)
Edellisessä teoksessaan Punainen risti (2017) valkovenäläinen, Venäjällä asuva Filipenko käytti laajasti apunaan aitoja historiallisia dokumentteja. Hänen uudessa romaanissaan kuvattu todellisuus taas pyrkii itse muuttumaan aikakautensa dokumentiksi. Kirjassa ei oikeastaan ole mitään keksittyä.
On kaupunki, jossa on kaupungeille tyypillinen paikka: vankila. Siellä on myös lastenkoti, jonka kasvatit ovat kirjan päähenkilöitä. Lapsiin valtaa käyttävät lääkärit ja viranomaiset ovat kirjan muut merkittävät toimijat. Tapahtumat, henkilöt, dialogit ja jopa poliisien käyttämät kidutusmenetelmät ovat kaikki elävästä elämästä. Läsnä on myös ikuinen kysymys hyvyyden hinnasta, joka taas väistämättä johtaa kysymykseen pahasta – molemmat elämän itsensä asettamia kysymyksiä, eivätkä mielikuvituksen tuotetta.
Tiiviisti otteessaan pitävän ja syvästi inhimillisen kirjan kiperät kysymykset ja raskaat, jopa provosoivat aiheet ovat ajankohtaisempia kuin koskaan aiemmin.
Darja Bobyljova: Tutkimaton planeetta (ven. Neutštjonnaja planeta, Ast 2020)
Terapeuttinen, älykäs ja huumorintäyteinen romaani, jonka sisältämä yhteiskuntakritiikki on onnistuneesti naamioitu tieteisfantasiaksi. Kosmoksessa on kaikki hyvin ja maailmojen asukkaat hyväntahtoisia. Tällä planeetalla kaikki tehdään vain ja ainoastaan sillä elävien olentojen hyvinvoinnin ja henkisen harmonian hyväksi. Askel askeleelta asiat muuttuvat kuitenkin oudommiksi ja voimaan tulee lakeja, joiden tarkoitusta kukaan ei osaa selittää. Kaikki teeskentelevät uusien sääntöjen olevan välttämättömiä. Todellisuudessa se on valhetta…
Täydellisellä planeetalla ei kuitenkaan voi koskaan tapahtua mitään pahaa, eihän? Ja juuri se ei ole normaalia. Asiat voi hyväksyä mukisematta, mutta Bobyljova haluaa näyttää, että aina voi valita myös toisin: taistella vastaan ja etsiä totuutta. Jos yksinäisyys avaruuden tyhjyydessä käy sinulle hetkittäin sietämättömäksi, voit aina toistella lohduttavaa tunnuslausetta: ”Kosmoksessa on kaikki hyvin.”
Šamil Idiatullin: Entisellä Leninillä (ven. Byvšaja Lenina, Ast 2019)
Kustannusyhtiö Ast valitsi Byvšaja Leninan avausteokseksi uutuussarjalleen ”Ajankohtainen romaani”. Palkittu kirjailija Idiatullin kertoo pitävänsä eniten ”rehellisistä kertomuksista, jotka tapahtuvat tässä ja nyt”. Entisellä Leninillä on juuri sitä, niin hyvässä kuin pahassa.
On vuosi 2019 keskisuuressa Tšupovin maakuntakaupungissa, jossa vallitsee yleinen epäjärjestys ja henkisesti tunkkainen ilmapiiri. Kaupungin laitamilla sijaitseva jättimäinen kaatopaikka paisuu ja lopulta sen johtaja jää kiinni lahjuksista. Kirjan päähenkilö on pikkuvirkamies Daniil Mitrofanov, joka tulee perheineen suhteellisen hyvin toimeen – kunnes kaikki muuttuu yhdessä hetkessä. Elämän tärkeistä elementeistä tulee yhtäkkiä entisiä, myös rakkaasta lapsuudenkodista Leninillä. Kaikki on aloitettava alusta, mutta sitä ennen on voitettava itsensä, apatia ja… kaatopaikka.
Stepan Gavrilov: Kodittoman taivaan kokemuksia (ven. Opyty besprijutnogo neba, Eksmo 2020)
Venäläisen nykykirjallisuuden tuoreimpiin tulokkaisiin kuuluvan Stepan Gavrilovin debyyttiromaani ilmestyi alun perin kertomuksena kirjallisuuslehti Znamjassa viime vuonna. Kodittoman taivaan kokemuksia on ennen kaikkea sukupolviromaani ja kuvaus 90-luvun lopulla syntyneiden nuorten hapuilevasta kasvusta kohti aikuisuutta. Nuorten kokemukset ja ajatukset ovat samanaikaisesti sekä universaaleja että venäläisen todellisuuden määrittämiä.
Venäläistä yhteiskuntaa vaivaava juurettomuuden tuntu ja samaistuttavien mallien puute tekee oman identiteetin etsimisestä maan nuorille erityisen haastavaa. Venäjän menneisyys on heille myytin kaltainen; joskus sankarimyytin, joskus ironian sävyisen. Nuoret kysyvät itseltään, keiden jälkeläisiä oikeasti ovat, sankareiden vaiko klovnien. Kirjassa jokainen päättää sen itse.
Gavrilovin sankarit ovat kapinallisia ilman kapinaa. He tuntevat palavaa halua päästä eteenpäin, mutta onnistuuko heidän muuttaa maailmaa?