Herra Gutenbergin pieleen menneet bisnekset

Vuoden 1400 liepeillä Saksan Mainzissa syntynyttä Johannes Gutenbergia pidetään yleisesti irtokirjasimia hyödyntäneen kirjapainotaidon keksijänä, mikä on tehnyt hänestä erään historian tunnetuimmista ihmisistä. Tästä huolimatta hänen elämästään tiedetään varsin vähän. Suuri osa Gutenbergin elämää koskevista luotettavista tiedonjyväsistä löytyy erilaisista oikeudenkäyntipöytäkirjoista, joita hänen maallisen matkansa varrelta kertyi kunnioitettava määrä. Eräässä varhaisimmista pöytäkirjoista vuodelta 1436 tämän varakkaan perheen pojan mainitaan rikkoneen avioliittolupauksen Strasbourgissa, mutta valtaosa hänen oikeudellisista selkkauksistaan liittyi rahaan. 

Yksi näistä liittyi strasbourgilaisen liikekumppani Andreas Dritzehnin kanssa otettuun yhteiseen lainaan, joka oli mahdollisesti tarkoitettu jonkinlaista kirjapainotoimintaa varten. Tarkoin salatun ja ilmeisesti myttyyn menneen hankkeen luonteesta ei ole tarkempaa tietoa. Tiedetään kuitenkin, että vuonna 1439 Gutenberg kehitteli yhdessä samaisen liikekumppanin kanssa varsin lennokkaan bisnesidean. Kaksikko suunnitteli myyvänsä Aachenin kaupunkiin saapuville pyhiinvaeltajille eräänlaisia peilimäiseksi kiillotettuja metallinpalasia, joiden väittivät voivan imeä ja säilöä itseensä pyhäinjäännöksien pyhää valoa. Vuodeksi 1439 suunniteltu suuri pyhiinvaellus kuitenkin siirtyi Keski-Euroopan tulvien vuoksi, ja hanke kuivui kokoon. Kiusallisten Strasbourgin tapahtumien jälkeen Gutenberg muutti takaisin synnyinkaupunkiinsa Mainziin, missä keksijä painoi kuuluisan Raamattunsa vuosia myöhemmin.  

Totuus on, että Gutenberg ei suinkaan keksinyt kirjapainotaitoa. Kirjoja oli painettu samanlaisella metalli-irtokirjasinmenetelmällä jo 1200-luvulla Koreassa, ja erilaisia painotekniikoita, joita hyödynnettiin muun muassa setelien valmistamisessa, oli muutenkin kehitelty Aasiassa jo satoja vuosia aikaisemmin. Tutkijat kiistelevät siitä, olisiko tieto näistä tekniikoista, etenkin irtokirjasimien hyödyntämisestä, voinut löytää tiensä Eurooppaan ja Gutenbergin korviin asti kauppiaiden tai valloittajien mukana. Oli asia miten hyvänsä, Gutenbergin erottaa Aasian kollegoistaan kaupallinen ajattelu. Siinä missä Kiinassa ja Koreassa painettiin kirjoja ylhäisön toimeksiannosta sen käyttöön, Gutenberg tavoitteli keksintönsä avulla kaupallista menestystä ja suuntasi tuotteensa kenelle hyvänsä, jolla olisi halua ja etenkin varaa ostaa uudenkarhea Raamattu tai Psalttarikirja. 

Gutenberg oli aiemmin tehnyt jonkin verran tiliä painamalla aneita katoliselle kirkolle, mutta ajautui ongelmiin Raamattujensa kanssa. Munkkien käsin kopioimien teosten hinta oli suorastaan päätähuimaava – vastaavalla summalla olisi pystynyt hankkimaan kokonaisen talon. Gutenbergin painamat Raamatut maksoivat sen sijaan vain rivivirkamiehen kolmen vuosipalkan verran, mikä oli, vaikkakin tyyristä, suhteessa huomattavasti vähemmän aiempaan verrattuna. Voisi kuvitella, että Gutenbergin tuotosten huokeampi hinta olisi saanut hurskaan ja varakkaan väen vetämään ostohousut jalkaan, mutta näin ei tapahtunut. Vaikka rikkailla olisikin ollut varaa hankkia oma Raamattu, he eivät välttämättä osanneet lukea latinankielistä tekstiä edes auttavasti. Gutenbergin painamille Raamatuille ei yksinkertaisesti ollut riittävän tehokkaita jakelukanavia, jotta painotalo olisi tuottanut tarpeeksi rahaa tarpeeksi nopeasti. Ja hyvin pian Gutenbergin silloinenkin rahoittaja hermostui.

Vauras lakimies ja sijoittaja Johann Fust oli lainannut Gutenbergille pariin otteeseen suuria summia rahaa kirjapainotoiminnan käynnistämistä varten 1450-luvun alussa, mutta jo vuosikymmenen puolivälissä Fust haastoi Gutenbergin oikeuteen ja syytti tätä rahojensa väärinkäytöstä. Kyse ei siis ollut pelkästään liian hitaasta lainan takaisinmaksusta, vaan Fustin mukaan Gutenberg oli junaillut rahat muuhun kuin lainan ehtojen mukaiseen toimintaan. Oikeus päätti asian kantajan hyväksi, ja Fust sai haltuunsa onnettoman kirjanpainajan painotalon laitteineen. Fust jatkoi painotalon toimintaa Peter Schöfferin kanssa, joka oli toiminut Gutenbergin alaisena, ja josta myöhemmin tuli Fustin ainoan tyttären aviomies. Toisin kuin Gutenberg, parivaljakko lisäsi painamiinsa teoksiin monisanaisen julistuksen missä ja kenen toimesta teokset oli painettu – eräänlaisen tekijänoikeussivun siis. 

Joidenkin lähteiden mukaan Gutenberg jatkoi painotoimintaa alkuperäisen kalustonsa menettämisen jälkeenkin, mutta sitä on vaikea todentaa juuri tekijänoikeustietojen puuttumisen vuoksi. Muutama vuosi ennen Gutenbergin kuolemaa vuonna 1468, Mainzin arkkipiispa myönsi hänelle ansioistaan kirjapainon saralla arvonimen ja stipendin, johon kuului riihikuivan rahan ja vaatetuksen lisäksi yli 2 000 litraa viljanjyviä ja 2 000 litraa viiniä, verovapaasti. Kun lähdön hetki oli koittanut, ei Gutenberg-vainaa päässyt jättämään maallista tomumajaansa ilman vihoviimeistä oikeusjuttua: eräs häntä hoitanut lääkäri vaati edesmenneen jälkeensä jättämää, luultavasti varsin vaatimatonta omaisuutta itselleen tämän velkojen vastineeksi.

Vaikka Gutenbergin bisnekset eivät hänen elinaikanaan sujuneet kovinkaan hyvin ja raastupa tuli tutuksi jopa postuumisti, hänen ansionsa tulivat muistamaan muutkin kuin vain Mainzin höveli arkkipiispa. Nykyään Gutenbergin suosituksi tekemän keksinnön ansioiksi kirjataan lähestulkoon kaikki 1400-lukua seuranneet suuret mullistukset, ja Gutenbergia itseään pidetään useissa listauksissa eräänä maailmanhistorian vaikutusvaltaisimpana henkilönä. Renessanssi, valistuksen aika, uskonpuhdistus, tieteellinen ja teollinen vallankumous kaikki ottivat tuulta alleen, kun ajatuksia voitiin välittää tehokkaasti ja luotettavasti halki Euroopan mantereen ja sieltä käsin muualle maailmaan. Luku- ja kirjoitustaidon leviäminen ja sitä myöten väestön koulutustason nouseminen ovat myös kiistattomia seurauksia kirjapainotaidon leviämisestä. Mutta kuten aina, muutkin voimat vaikuttivat näihin suuriin kehitysharppauksiin. Esimerkiksi Euroopassa riehunut ruttoepidemia harvensi väestöä siinä määrin, että jäljelle jääneen asema työmarkkinoilla parani, ja mahdollisuudet kouluttautua paranivat nousseen elintason mukana.

On kuitenkin ilmiselvää, että uuden painoteknologian ansiosta tiedonkulku 1500-luvun alun Euroopassa oli jopa päätähuimaavan nopeaa verrattuna aiempaan. Kerrotaan, että painoksia Lutherin 95 teesistä oli myynnissä Lontoossa vain vaivaiset 17 päivää niiden kuuluisan Wittenbergin ensijulkaisun jälkeen. Historiallista ironiaa on, että suuri osa Lutherin kritiikistä emokirkkoa kohtaan kohdistui juurikin anekauppaan, jonka palvelukseen Gutenberg oli vastavalmistuneen painokoneensa valjastanut. Seitsemisenkymmentä vuotta myöhemmin samainen keksintö auttoi saattelemaan maailmalle aneista vapaan, uuden tavan harjoittaa kristinuskoa.

 Lisälukemista:

https://www.thoughtco.com/johannes-gutenberg-and-the-printing-press-1991865

https://lithub.com/so-gutenberg-didnt-actually-invent-the-printing-press/