Yli neljäkymmentä miljoonaa katselukertaa eri videopalveluissa keränneen yhtyeen musiikkia on vaikea sanoa varsinaiseksi undergroundiksi, mutta IC3PEAK ei asetu luontevasti mainstream-kategoriaankaan – siihen se on aivan liian outo. Yhtyeen jäsenten mukaan heidän musiikkitaiteensa ei sovi lokeroihin, koska IC3PEAK edustaa täysin omaa genreään nimeltään Russian horror fairy tale.

He soittavat mielenosoituksissa ja rummuttavat feminismin puolesta, mutta elävät samaan aikaan omassa erikoisessa maailmassaan, johon kuuluvat hukkuneet ruumiit, noidat ja kaikenlaiset muut niskavillat pahasti pystyyn nostattavat asiat. Ja runsas yleisö laulaa innokkaasti mukana: ”Palakoon kaikki, palakoon kaikki!”

Jokainen tulkitsee sanat varmasti omalla tavallaan. Miten näin erikoisista elementeistä on mahdollista muodostaa toimiva kokonaisuus, ja saavuttaa vielä miljoonasuosio sen päälle? IC3PEAKin ­Nastja Kreslina ja Kolja Kostylev vastaavat yhdessä.

”Ei kuoleminen ole niin pelottavaa” laulatte kappaleessanne Plak-Plak. Ylipäätään kuolema on hyvin hallitseva teema musiikissanne. Videoilla näkyy paljon kalmankalpeita kasvoja, arkkuja ja hautaseppeleitä. Onko kyse vain taiteellisesta ilmaisusta vai onko takana jotakin henkilökohtaisempaa?

Nastja: Ai taiteellinen ilmaisu… Jos koko olemassaolosi on niin läpitunkevan mustaa, ettet näe mitään eroa elämän ja kuoleman välillä ja jos elämäsi on silkkaa kärsimystä, ei kuoleminen enää yksinkertaisesti ole pelottavaa. On kyse äärimmäisestä masennuksesta ja epätoivosta, ei todellakaan mistään kuoleman romantisoinnista.

Olen käynyt läpi masennuskausia ja kokemuksieni kautta minulle on kehittynyt hyvin henkilökohtainen suhde kuolemaan. Tiedän, millaista on vajota niin syvään epätoivon tilaan, ettei yksinkertaisesti ole enää voimia elää. Se on kaikkein hirveintä. Ja se, kun pystyt vain vaivoin pakottamaan itsesi tekemään jotain, nousemaan sängystä, puhumaan jonkun kanssa tai menemään ulos. Jos se siis ylipäätään onnistuu.

Jos ei tunne tätä taustaa saattaa kuitenkin saada käsityksen, että musiikissanne on kyse keskenkasvuisten nuorten kiinnostuksesta kuolemaa kohtaan.

Kolja: Suurin osa kuuntelijoistamme on 20–25-vuotiaita. Mielestäni se on tarpeeksi kypsä ikä alkaa pohtia asioita syvemmin ja muodostaa omaa suhdetta vaikeisiinkin aiheisiin, kuten kuolemaan. 20-vuotias on toki vielä nuori, mutta pitää muistaa, että kuolema on loppujen lopuksi erottamaton osa elämää. Tietenkin se pelottaa, eikä kukaan haluaisi kuolla, mutta tietoisuus omasta kuolevaisuudesta voi antaa motivaatiota tavoitella niitä asioita, joita todella haluaa ja auttaa arvostamaan elämää vieläkin enemmän. Näin itse sen näen.

Liittyykö kuolemateeman vetovoima jotenkin maan nuorison yleiseen mielialan laskuun ja näköalattomuuteen? 

Kolja: En vetäisi kovin nopeita johtopäätöksiä laskeneista mielialoista. Ilmiö ei ole mitenkään uusi, vastaavia laskuja on tapahtunut aina ja paljon pahemmassakin mittakaavassa. Ero on siinä, että ennen asioista ei puhuttu ja nyt puhutaan. Vielä sukupolvi sitten ihmiset eivät voineet sanoa julkisesti, että heillä on paska olo, itsetuhoisia ajatuksia ja he ovat luisumassa oman päänsä sisäiseen helvettiin. Sellaisia ajatuksia kuitenkin oli, se on ihan selvä.

Silloin ei myöskään ollut nettiä, joka nyt antaa äärimmäisen demokraattisesti jokaiselle äänen ja mahdollisuuden sanoa kenelle tahansa mitä tahansa. Ja mitä enemmän asioista puhutaan, sitä paremmin ongelmat tulevat näkyviin. Se on tervettä kehitystä, sillä muuten peloista tulisi tabuja. Joten uskon, että asia on päinvastoin: tilanne on oikeasti menossa parempaan suuntaan ja masennusmieliala on väistymässä.

Nastja: On äärimmäisen vaikeaa voittaa omat henkiset esteensä ja avautua muille. Kuitenkin jos onnistut tekemään sen, voit saada aivan uskomatonta palautetta ja tukea. Minusta IC3PEAK on yksinäisten ihmisten musiikkia, ja yksinäisiä ihmisiä on nykyisin todella paljon. Kaikista on tullut niin itsenäisiä ja ihmisten on yhä vaikeampi olla toistensa lähellä.

On aivan pakko kysyä konserttien kieltämisistä ja estämisyrityksistä. Vuosina 2018–2019 jouduitte silovikien taholta suoranaisen ajojahdin kohteeksi. Aivan kuin olisitte todellisia kansan vihollisia. Mitä ajattelette, miksi juuri te jouduitte hampaisiin?

Kolja: Siihen on useampiakin mahdollisia syitä. Videolla ”Kuolemaa ei enää ole” on kohta, jossa istumme OMON-miesten hartioilla ja leikimme taputusleikkiä. Taustalla näkyy Lubjanka.

Saimme tietää, että FSB:n työntekijöiden mielestä video esitti heitä ja he kokivat sen erittäin loukkaavana. Heillä ei siis todistetusti ole minkäänlaista huumorintajua. Viralliset perusteet keikkojemme kieltämisille vaihtelivat kuitenkin kaupungista toiseen. Jossain paikassa sanottiin, että yökerhoon saattaa olla asennettu pommi ja toisessa paikassa taas, että baarissa oli myyty päivän vanhoja voileipiä.

Mikään näistä verukkeista ei kuitenkaan kertaakaan estänyt meitä tekemästä sitä, mitä haluamme tehdä. Esitimme musiikkiamme yleisölle peruuntuneista keikkapaikoista ja kaikesta muusta huolimatta. Enkä malta olla mainitsematta, että kyseinen video sai kohun seurauksena vielä entistäkin enemmän katselijoita ja tilanne herätti lopulta yleisössä vasta­reaktion, saimme ihmisten sympatiat puolellemme. Viranomaisten ponnisteluilla oli siis täysin päinvastainen vaikutus, kuin mitä he olivat toivoneet.

Ja muutenkin, onhan se nyt ihan naurettavaa yrittää nykypäivänä kieltää joku bändi. Ne yrittivät, mutta taisivat unohtaa, että meitä kuunnellaan netissä… Jos oikeasti haluttaisiin kieltää meidän tai jonkun muun yhtyeen kuunteleminen, niin pitäisi kieltää myös YouTuben ja muiden musiikkipalveluiden käyttö. Sitä ne eivät pysty tekemään, koska niillä ei ole lähimainkaan riittäviä teknisiä resursseja.

Nastja: Venäjän vallanpitäjät ovat kaikki jo tukevasti ikääntyneet. He ovat niin todellisuudesta vieraantunutta porukkaa, että me ja meitä nuorempi sukupolvi saatamme heistä ihan oikeasti näyttää tosi vaarallisilta tyypeiltä, jotka ovat uhka niille ”kansakuntaa koossapitäville elementeille”, joista he aina puhuvat ja joihin he niin vimmatusti tarrautuvat. Sehän on oikeastaan vain kohteliaisuus, mutta toisaalta kuitenkin aika huvittavaa – emmehän me ole usuttamassa ketään poliisiautojen kimppuun tai vastaavaa.

Mikä asiassa oikeasti hiertää on tietenkin se, että olemme selkeä osa sitä kulttuurin vallankumousta, joka on parhaillaan käynnissä Venäjällä. Ja saatamme vetää ihmisiä mukaamme. Valta on kuitenkin itse sössinyt asiat ja osoittanut lukemattomilla tavoilla täydellisen kyvyttömyytensä johtaa maata. Ja siinä ohessa se tullut paljastaneeksi järjettömän pelkonsa kaikkea uutta kohtaan. Valitettavasti tuo pelko ohjaa sitä täysin.

Me nuoret sukupolvet emme kuitenkaan ole kasvaneet kaduilla vaan netissä. Maailmanlaajuinen verkko yhdistää meidät toisiimme ja siksi he eivät taistele vain meitä vaan koko maailmaa ja koko nykyistä kulttuuria vastaan.

Suosionne ulkomailla on kiinnostava ilmiö. Olette yksi harvoista venäläisistä yhtyeistä, jolla on suuri kansainvälinen yleisö – todella suuri. Mutta ymmärtävätkö ulkomaiset kuuntelijat paljoakaan siitä, mitä laulatte?  

Kolja: Tietysti. Kieli ei ole enää samanlainen este kuin aikaisemmin. Elämme ainutlaatuista aikaa: ensimmäistä kertaa pop-musiikin historiassa espanjankielinen räppäri tai K-pop-tähti voi nousta valtavaan suosioon ympäri maailmaa. Jos teet jotain tarpeeksi mielenkiintoista ja onnistut puhuttelemaan ihmisiä syvemmällä tasolla, he ymmärtävät kyllä viestisi ja kuuntelevat. Siinä mielessä verbaalinen ilmaisu ja kieli ovat vain pintaa.

Nastja: Kun aloitimme, käytin paljon kirkaisuja ja korkeaa ääntä. Se on universaalia kieltä, jota ymmärretään ilman kääntämistä. Ja se kieli toimii: ei ole väliä oletko Brasiliasta vai Japanista, voimakkaalla äänellä kuten kiljahduksella on sinulle sama merkitys.

Sitten kirjoitin jonkin aikaa tekstejä englanniksi. Se sujui aika luontevasti, koska olen lapsuudesta saakka käyttänyt englantia paljon, lukenut, katsellut ja kuunnellut. Englanti on myös venäjää kansainvälisempi kieli ja sillä tavoittaa enemmän ihmisiä. Jossain vaiheessa tuli kuitenkin taas olo, että haluaisin kirjoittaa lyriikat venäjäksi. Kokeilin sitä uudestaan ja huomasin, että venäjän kieli kiinnostaa myös lännessä asuvia kuuntelijoita. Mekin kuuntelemme paljon esimerkiksi japaninkielistä musiikkia ja pidän joistain kappaleista valtavasti.

On siis selvästi olemassa jokin muu kommunikaation taso kuin pelkkä kieli. Kun palasimme sanoittamaan venäjäksi, aloimme myös kääntää lyriikoita ja lisätä videoihin englanninkieliset tekstit. Visuaa­linen ilme eli silmien kautta välittyvä kieli on kuitenkin hyvin tärkeä merkitysten välittäjä, ikään kuin silta siihen, että ihmiset ymmärtävät toisiaan.

On mahtavaa, että voimme kiertää maailmaa venäjänkielisen musiikkimme kanssa ja meillä on kuuntelijoita kaikkialla. Ihmiset laulavat mukana murretulla venäjällä ja he myös ymmärtävät mitä laulavat. Tuntuu siltä, ettei kielimuuri ole enää esteenä välissämme.

Olette paljon kiertueilla ja aktiivisessa kontaktissa fanienne kanssa. Kertokaa heistä, millaisia he ovat ja mitä he odottavat elämältä? 

Nastja: Yleisössämme on paljon luovia ja itsenäisesti ajattelevia ihmisiä. He ovat avoimia kaikelle uudelle, mutta osaavat myös kyseenalaistaa asioita. He eivät luota ihan kehen tahansa. On myös paljon ihmisiä, jotka ovat käyneet läpi hyvin vaikeitakin kokemuksia, mutta eivät aio antaa periksi tai pysyä hiljaa.

Kolja: Meitä kuuntelevat ihmiset ovat yleisesti ottaen varsin taitavaa ja sivistynyttä porukkaa. En tarkoita niinkään muodollista koulutusta, vaan sitä, että etenkin nuoret ovat keskivertoja ikäisiään parempia etsimään tietoa ja prosessoimaan sitä. Heitä voisi luonnehtia kuuntelijakunnaksi, joka on hyvin omistautunutta ja pukeutuu mielellään mustiin.