Tilastoissa Minnesota on parhaiden osavaltioiden joukossa muun muassa koulutustasossa, onnellisuudessa ja tulotasossa, mutta kuten kuvernööri Tim Waltz totesi mellakoiden täyteisen yön jälkeen: ”Kaikki nämä tilastot pitävät paikkansa, jos olet valkoinen. Jos olet musta, olemme lähellä tilaston pohjaa.”

Viidenkymmenen osavaltion vertailussa Minnesota sijoittuu sijalle 39 yliopistokoulutettujen mustien osuudessa, sijalle 45 työllisten mustien osuudessa ja sijalle 48 kodin omistavien mustien osuudessa väestöstä. Minneapolisissa valkoihoisten perheiden mediaanitulo on 99 500 dollaria vuodessa, kun mustaihoisten perheiden mediaanitulo on 28 500 dollaria. Valkoiset ja mustat elävät erillään ja eriarvoisessa asemassa.

Minneapolis ei ole poikkeus: rodullinen eriarvoisuus on kasvanut 1970-luvun jälkeen kaikkialla Yhdysvalloissa. Koronavirus on muistuttanut siitä, että eriarvoisuuden vuoksi mustat kuolevat suuremmalla todennäköisyydellä kuin valkoiset. Mutta virus on myös johtanut työpaikkojen menetyksiin ja koulujen sulkemiseen, minkä vuoksi ihmisillä on ollut aikaa osoittaa mieltään. Mielenosoitukset ovat olleet suurelta osin rauhallisia. Kuten on tavanomaista mellakoissa, mielenosoittajat ovat vahingoittaneet omaisuutta omissa naapurustoissaan, joihin heidät on eristetty. Vähemmän tyypillisesti he ovat myös vandalisoineet joitakin keskiluokkaisia ostos- ja ravintola-alueita sekä pankkeja.

Eriarvoisuus heijastuu poliisien toimintaan. Yhdysvalloissa poliisilaitos on tyypillisesti kaupungin tai piirikunnan hallinnon alaisuudessa, eikä siis osavaltion tai liittovaltion hallintoaluetta. Minneapolis-Saint Paulissa poliisit ovat tappaneet mustia miehiä, kuten Jamar Clarkin ja Philando Castilen – molemmissa tapauksissa poliisit vapautettiin syytteistä – ja ahdistelu on kaupungissa yleistä.

Vaikka vain 40 prosenttia Minneapolisin asukkaista on muita kuin valkoisia, jopa 74 prosenttia kaikista poliisin voimankäyttötapauksista koskee muita kuin valkoihoisia ja 63 prosenttia näistä tapauk­sista on voimankäyttöä nimenomaan mustaihoisia kohtaan. Piirikunnan vuonna 2018 tekemän tutkimuksen mukaan kolme neljästä kuljettajasta, joiden auton Minneapolisin poliisi tarkasti, oli musta­ihoisia, vaikka kaupungin väestöstä heitä on vain 19 prosenttia.

”Driving while black”

Tapauksissa, joissa poliisi tarkasti myös kuljettajan, 76 prosenttia heistä oli mustia ja 13 prosenttia valkoisia. Poliisin laaja toiminnanvapaus takaa sen, että kansalaisen voi pysäyttää lähes millä tahansa perusteella. Monet mustat amerikkalaiset ovat yhtä mieltä siitä, että syynä epäluuloon on heidän ihonvärinsä ja että heidän ainoa rikoksensa on olla mustaihoinen ja ajaa autoa. Sanonta ”driving while black” (mustana ajaminen) onkin yleinen kaikissa Yhdysvaltojen kaupungeissa. Mustien epäluottamus poliisia kohtaan on ollut pysyvää Minneapolis-Saint Paulissa, ja kuten mustat yhdysvaltalaiset usein muistuttavat, poliisi on saanut alkunsa karanneita orjia jahdanneista partioista.

Minneapolisissa ja Yhdysvaltain mediassa syntipukiksi ovat joutuneet poliisien ammattiliitot. Kaikkien liittojen tehtävänä on suojella jäseniään epäreilulta kohtelulta. Mutta Minneapolisin poliisiliiton puheenjohtaja Bob Kroll on kerännyt kannatusta ja voittanut vaaleja vastustamalla kaikkia demokraattipormestarien ja heidän nimittämien poliisipäälliköiden pyrkimyksiä saattaa väkivaltaisia poliiseja vastuuseen. Pormestari Jacob Frey totesi: ”Vuosikausien ajan Minneapolisin poliisipäälliköiden ja vaaleilla valittujen virkamiesten uudistusyritykset ovat törmänneet poliisiliiton sääntöihin ja suojiin, jotka rajoittavat voimakkaasti poliisien vastuuvelvollisuutta.”

Frey ja entinen poliisipäällikkö Janee Harteau ovat molemmat syyttäneet liittoa siitä, että se estää huonojen poliisien poistamisen erityisesti liiton välimiesmenettelyn avulla. Poliisien saamien valitusten käsittely pohjautuu ennakkopäätöksiin vuosikymmenten ajalta, joiden mukaan poliisien oletetaan aina toimineen itsepuolustustarkoituksessa tai perustellusti.

Derek Chauvin, joka piti polveaan George
Floydin niskan päällä lähes yhdeksän minuutin ajan, oli ollut poliisina 20 vuotta. Tuona aikana hän on saanut 17 valitusta virkarikkomuksesta, ja hänet nimettiin poliisiväkivaltasyytteessä vuonna 2007. Valituksista kuusitoista hylättiin, eivätkä tiedot niistä ole julkisia kaupungin ja liiton sopimuksen mukaisesti. Yksi valitus johti kahteen nuhtelukirjeeseen.

Kolmesta poliisista, jotka katsoivat sivusta ­Floydin kuolemaa, kaksi on ollut poliisina alle vuoden. Kolmatta, Tou Thaoa, vastaan on tehty kuusi valitusta, joista viisi hylättiin. Vuonna 2017 Thaoa ja toista poliisia syytettiin käsiraudoissa olleen vangin hakkaamisesta. Vaikka kaupunki sopi lakijutun 25 000 dollarilla, liitto suojeli Thaoa eikä tämä koskaan saanut rangaistusta teostaan.

Poliisiliitto uudistusten esteenä

Liiton puheenjohtaja Kroll, joka seisoi lavalla
Donald Trumpin kanssa vuonna 2019, uskoo, että kaupunkia johtavat liberaalit demokraatit ovat kääntäneet selkänsä poliisille kieltäytymällä palkkaamasta lisää poliiseja ja antamasta heidän tukahduttaa väkivaltaa kaupungissa. Poliisien asenne on hyvin samanlainen ympäri maata, eivätkä he useinkaan luota liberaaleina pitämiinsä demokraatteihin. Poliisipäälliköt (jotka pormestari nimittää ja usein palkkaa kaupungin ulkopuolelta) ovat yrittäneet panna toimeen ohjelmia, joiden tarkoituksena on ollut kouluttaa poliiseja rauhoittamaan tilanteita ilman väkivaltaa ja kitkeä tiedostamattomia ennakkoluuloja ja syrjintää. Poliisiliitto on vastustanut tällaisia ohjelmia.

Kun kaupungin viranomaiset vaativat, että poliisien täytyy asua kaupungissa, jotta he voisivat ymmärtää sen asukkaita paremmin, poliisilaitos sai lobbaamalla osavaltion lainsäätäjät kumoamaan lain. Nyt 92 prosenttia Minneapolisin poliiseista asuu kaupungin ulkopuolella.

Pormestari Frayn rohkein veto on ollut kieltää soturityylinen voimankäyttökoulutus. Hän halusi näin muuttaa poliisien ajattelutapaa niin, etteivät he näkisi mustaihoista kansalaista aina uhkana. Kroll osoitti vastustustavansa päätöstä tarjoamalla ilmaista voimankäyttökoulutusta liiton rahoilla Frayn kieltämässä koulutusohjelmassa, jota kutsutaan nimellä ”killology”.

Kroll selitti, miksi puheella rauhoittaminen ei toimi Minneapolisin poliiseille: ”Se ei ole heille luonnollista. Se että koulutat heitä vain perääntymään, se ei ole luonnollista – juuri siitä tulee suuri osa paineista poliiseille, siitä etteivät he voi tarttua johonkin ja sanoa, ei, astu taaksepäin tai joudut vankilaan, ja jos tarve on niin voimalla.”

Kroll kutsui George Floydia vaaralliseksi rikolliseksi ja mielenosoittajia terroristeiksi. Hänen rivimiehensä ovat uskollisia – hänellä ei ollut vastaehdokasta viimeisimmissä liiton vaaleissa ja hän on itse nimennyt seuraajansa – koska hän puolustaa liiton jäsenten toimia olivat ne kuinka julmia tai murhanhimoisia, ja samoin tekevät poliisiliitot kaikkialla Yhdysvalloissa.

Muut tärkeät ammattiliitot Minnesotassa ja Yhdysvalloissa ovat viestineet, etteivät ne tue poliisiliittoja.

Poliisilaitosten osallisuus liittojen toimintaan ja se tosiasia, että poliisit itse valitsevat liiton johdon, on jäänyt huomiotta, kun on kiirehditty löytämään syyllinen poliisiväkivaltaan. Kroll on kohta luopumassa asemastaan, mutta poliisiliittojen kulttuuri ei muutu Minneapolisissa eikä muuallakaan ennen kuin poliisien rekrytoinnissa aletaan arvioida hakijoiden asenteita väkivaltaan, ennakkoluuloja rodullistettuja ihmisiä kohtaan ja empatiakykyä.

Mitä seuraavaksi?

Millä tavalla Minneapolis sitten pyrkii ratkaisemaan ongelmaa? Ensinnäkin kaupungissa on kasvava liike poliisin rahoituksen vähentämiseksi. Tämä saattaisi tarkoittaa rahoituksen ohjaamista poliisilaitoksen sijaan sosiaali- ja mielenterveystyöhön, joiden tehtävänä olisi vastata erilaisiin yhteisö- ja perheongelmiin. Poliisin tehtäväksi jäisivät väkivaltarikokset. Tai se voisi tarkoittaa Minneapolisin poliisin hajottamista kokonaan ja aloittamista uudelleen puhtaalta pöydältä – ajatus, joka saa jotkut innostumaan ja monet muut osavaltiossa pelkäämään.

Toinen taktiikka on ollut poliisin sopimusten lakkauttaminen muiden muassa Minnesotan yliopiston sekä Minneapolisin koulujen ja puistotoimen kanssa. Poliiseja palkataan esimerkiksi valvomaan yliopistojen urheilutapahtumia ja konsertteja sekä puuttumaan väkivaltatilanteisiin kouluissa. Poliisit tekevät näitä töitä usein lisäansiona, sillä heidän keskipalkkansa on vaatimattomat 60 100 dollaria vuodessa.

Näiden sopimusten lakkauttaminen on ollut monien mielestä vallanpitäjiltä yllättävän rohkeaa, vaikka aktivistien mukaan lisätoimia tietenkin tarvitaan. Saadakseen takaisin ylimääräisen tulonlähteensä poliisit saattavat suostua Krollin aiemmin hylkäämiin uudistuksiin, kun vanhentunut työehtosopimus neuvotellaan uudelleen.

Kolmantena toimena Minnesotan kuvernööri on pyytänyt osavaltion ihmisoikeusministeriötä aloittamaan tutkinnan Minneapolisin poliisilaitoksen mahdollisista rasistisista toimintatavoista. Ministeriö voi halutessaan määrätä poliisilaitosta tekemään uudistuksia, tai se voi ottaa poliisilaitoksen ja -liiton tilapäisesti määräysvaltansa alle.

Langettavat tuomiot poliiseja vastaan mustien tappamisesta ovat todella harvinaisia Yhdysvalloissa, sillä mustien ihmisten elämällä ei vieläkään näytä olevan merkitystä. Juuri tämän Black Lives Matter -liike haluaa muuttaa. Uhrien luettelo ei lopu George Floydiin: siihen kuuluu myös esimerkiksi Emmett Till, jonka nimi on ollut monen mielenosoittajan huulilla Minneapolisissa.

Kuinka luodaan toisarvoisia ihmisiä

Juuri tässä piilee laajempi ongelma, eikä vain Yhdysvalloissa vaan kaikissa uusliberaaleissa maissa. Oli kyseessä sitten Yhdysvaltojen mustat, Euroopan maahanmuuttajat, alkuperäisväestöt tai kodittomat, nykyaikainen kapitalismi yhdessä uuden kansallismielisyyden kanssa on muuttanut kansalaisen ja oikeuksien määritelmiä ja luonut ihmisryhmiä, jotka nähdään laajasti toisarvoisina ja joiden olemassaolon valtiot voivat siksi unohtaa.

Nämä ihmisryhmät leimataan moraalittomiksi, olivat he sitten laiskoja kodittomia, jotka on puhdistettava kaduilta, epäonnistuneita maahanmuuttajia, jotka eivät suostu oppimaan uuden kotimaansa kieltä, tai ei-valkoisia henkilöitä, jotka haastavat vallitsevan moraalijärjestyksen kieltämällä valkoisen ylivallan. Kun kokonaiset ihmisryhmät määritellään toisarvoisiksi, vaaleilla valittujen päättäjien ei tarvitse pyrkiä aidosti uudistamaan poliisi-instituutiota tai lakeja näiden ryhmien suojelemiseksi.

Tästä syystä video Floydin kuolemasta ei välttämättä riitä tuomitsemaan Chauvinia tai muita mukana olleita poliiseja. Jos Floydin taustasta löytyy minkäänlaista ”rikollista” toimintaa, huumeiden käyttöä tai muuta vähäpätöistä, jonka perusteella uhri voidaan luokitella rikolliseksi, kuten yksittäisten tupakoiden myyminen tai väärennetyn rahan käyttäminen, amerikkalaisen valkoihoisen enemmistön mielissä se riittää asettamaan hänet toisarvoisten ihmisten ryhmään.

Musta mies, jolla on huumetuomio (ja huumeiden vastaisen sodan jälkeen kovin monella sellainen on) tai taloudellisesti vaikean tilanteen vuoksi maksamattomia sakkoja, nähdään arvottomana ja poispyyhittävänä, hänen henkensä merkityksettömänä. Paljon riippuu myös tulevan valamiehistön kokoonpanosta.

Ja lopulta, vaikka poliisit saisivatkin tuomion taposta, valkoiset liberaalit ja konservatiivit näkevät vain muutaman huonon poliisin, eivät rakenteellista ongelmaa. He palaavat normaaliin elämäänsä ja luottavat jälleen poliisiin – jotka toki suojelevatkin ansiokkaasti valkoista, keskiluokkaista elämäntapaa ja niitä, jotka sitä elävät. Tästä näkökulmasta Minneapolis ei juuri eroa New Yorkista, Sydneystä tai Rio de Janeirosta.