Siiri Enorannan Keuhkopuiden uni -romaanissa sukelletaan hämyisään ja routaisen märkään metsään, satumaailmaan, jossa homo arborikset elävät puiden kanssa symbioosissa. Siivekkäät ja vihreät, mutta muuten varsin ihmisen kaltaiset olennot elävät päivisin kuin rokokoon ajan aateliset – tai ainakin haluavat näyttää siltä lajitovereilleen – ja toipuvat öisin päivän riennoista nukkumalla tiettyjen puiden, keuhkopuidensa, runkoja vasten. Jos yhteys keuhkopuuhun katkeaa liian pitkäksi aikaa, homo arboris tuhoutuu, mutta monet haluavat olla vapaita…

”Parasta kirjoittamisessa on, että aina ei voi ymmärtää oman pään liikkeitä. En tiedä mistä mikäkin ajatus tulee. Seuraan sitä, mikä kutkuttaa. Nyt halusin kuvata kylmää ja niljaista, ryteikköistä ja kohmeista luontoa”, kertoo luontoa rakastava Enoranta. Hän pitää erityisesti metsistä, joissa oksat osuvat kasvoille. 

”On ihanaa samoilla metsässä, rymistellä ryteikössä ja eksyttää itsensä sinne. Minun on vaikeaa ymmärtää, että jotkut eivät pidä luonnosta. Eihän meitä olisi olemassa ilman sitä.” 

Hänellä ei ole erityistä suosikkilajia. ”Rakastan kaikkia lajeja. Myös ötökät ja mönkiäiset ovat tosi kiinnostavia. Vaikka jotkut tuntuisivatkin ensin niljakkailta, niin ajattelen, että niilläkin on paikkansa.” 

Luonnon ohella romaani kertoo ihmisistä. Luonnon vastapainona tarinassa on ylellisyyttä ja moniulotteisia ihmissuhteita. 

”Vaikka spekulatiivinen fiktio, fantasia tai scifi tapahtuisi millaisessa maailmassa tahansa, ja siinä seikkailisi vaikka millaisia olentoja, lopulta se kertoo aina ihmisistä: tunteista, tarpeista, peloista ja siitä, mikä on yhteistä meille ihmiseläimille.” 

Muita kirjan teemoja ovat valtarakenteet ja resurssit, ”ahdistunut pyrkimys kiillottaa pintaa, joka on ollut osa ihmisten toimintaa jo ennen sosiaalista mediaa”. Vaikka elämä on niukkaa, kaikki yrittävät esittää elävänsä yltäkylläisesti, mutta monenlaiset salaisuudet paljastuvat vähitellen myös lukijalle.

”Toistuvia teemojani ovat myös syyllisyys, valta ja rakkaus eri muodoissaan.”

Tilaa lukijan mielikuvitukselle

Fantasiassa kaikki on mahdollista. Kirjailijan täytyy suunnitella maailmaan omat lakinsa ja tapansa, joiden luomista jännitteistä draama syntyy. 

Enorannalla ei ole erityistä suosikkiaikakautta, vaan hän on ottanut eri teoksiin vaikutteita eri ajoista. Keuhkopuiden unessa viitataan rokokoohon ja aateliselämään. Edellisessä, Maailmantyttärissä, oltiin tulevaisuuden Euroopassa sadan vuoden päässä nykyajasta, ja se on hänen ainoa romaaninsa, jossa on älypuhelimia. 

”En pidä kännyköistä”, hän tunnustaa. ”En näe siinä itselleni suurta tarinapotentiaalia, kun kaikki tuijottavat laitteitaan.” 

Sitä edeltäneessä romaanissa, Kesämyrskyssä, nuoriso selvitteli välejään steampunk-vaikutteisessa vaihtoehto­historiallisessa Britanniassa. 

”Fantasiassa parasta on, että siinä voi ottaa vaikutteita milloin mistäkin.” 

Enoranta suunnittelee jokaiseen fantasiamaailmaansa historian, luonnon, talouden, resurssit ja sosiaaliset käytännöt. Se vaatii paljon muistiinpanoja, eivätkä läheskään kaikki yksityiskohdat näy kirjassa. 

”Otan mukaan meidän maailmastamme asioita, joita ihmiset tunnistavat ja joihin voivat samaistua, mutta samalla vain taivas on rajana, mitä kaikkea maailmassa voi olla.”

Kirjoissa on fantasiaeläimiä, mutta joitakin tavallisia eläimiä kutsutaan myös eri nimillä. 

”Olen keksinyt niille omat nimet, sillä miksi tämä tuntematon kulttuuri kutsuisi eläimiä samalla nimellä kuin me kutsumme?” 

Lopulta jää lukijan päättelyn ja mielikuvituksen varaan, millainen mielikuva olennosta syntyy. 

”Aina tulee vastaan tulkintoja, joita en ole itse tullut ajatelleeksi”. 

Ihmiskunnan luontosuhde kaipaa muutosta

Keuhkopuiden uni sai alkusysäyksensä Enorannan näkemästä kuvasta, jossa tyttö pitää saksia selkänsä takana. ”Tämä syöksi mielikuvitukseni liikkeelle. Aloin pohtia, mitä tässä on oikein tapahtunut. Halusin selvittää salaisuuden.” 

Teos on hänen toinen ensisijaisesti aikuisille suunnattu romaaninsa Josir ­Jalatvan eriskummallisen elämän (2017) jälkeen. 

”Aikuisille kirjoittaminen on vapauttavaa. Myös nuortenkirjoissani olen tutkinut harmaan eri sävyjä, mutta tällä kertaa ehkä vielä enemmän. Koin olevani vapaampi kirjoittamaan henkilöitä, joiden moraali voi olla epäilyttävä ja joista lukijalle voi tulla myös epämukava olo.” 

Toisin kuin Enorannan edellinen lämminhenkinen utopiatarina Maailmantyttäret, Keuhkopuiden uni ei tarjoa aikamme ongelmiin malliratkaisuja. Hahmot käyttävät valtaa toistensa yli, ja monilla teoilla on peruuttamattomia seurauksia.

”En tuomitse hahmojani, vaikka tuomitsisinkin heidän jotkin tekonsa, jos he tulisivat ihmisinä kadulla vastaan. Mutta kun kirjoittaa, hahmoja täytyy rakastaa.” 

Vaikka päähenkilö tekee omavaltaisia ratkaisuja toistenkin puolesta kerta toisen jälkeen, hän myöntää myöhemmin, että se ei ollut oikein. Ja sadun tavoin paha saa, ainakin jollakin tasolla, palkkansa.

Enoranta on huolissaan lajikadosta ja ilmastonmuutoksesta. ”On aivan käsittämätöntä, miten ihminen tuhoaa luontoa, jota itsekin on ja josta on riippuvainen! Eikä pitäisi olla niin, että ihmisen henki on arvokkaampi kuin jonkun muunlajisen henki.”

Kirjailija on ollut mukana Greenpeacen ja Elokapinan toiminnassa. Hän harmittelee tamperelaisena, että mielenosoitukset ovat usein Helsingissä. Aina ei voi osallistua, ja sosiaalisesta elämästä toipuminenkin vaatii aikansa. Syyllisyys kuitenkin painaa: eikö luonnon tuhoamisen estäminen ole tärkeämpää kuin oma epämukavuus? 

Enoranta haluaisi muuttaa ihmiskunnan luontosuhteen aivan kokonaan: ”Ihminen olisi oikeasti samalla viivalla muiden eläinten kanssa, muiden kustannuksella ei tehtäisi mitään. Ei ajateltaisi, mitä hyötyä voimme saada luonnosta irti, vaan eläisimme sovussa, toisiamme kunnioittaen ja pitäisimme huolta toisistamme.”

Tarvitsemme utopioita 

Kirjallisuus voi olla eskapismia, se voi tarjota fantasiaan etäännytetyn ja siten pehmeämmän tavan käsitellä vaikeita asioita – ja se voi tarjota myös ratkaisuja ja vaihto­ehtoja, uusia tapoja nähdä tulevaisuus. 

Enoranta kirjoitti Maailmantyttäret näyttämään suuntaa muutokselle kohti parempaa. Kirjan maailmassa resurssien jakaminen sekä kohtuuseen ja tasa-­arvoon perustuva talousjärjestelmä yhdistyvät yksilönvapauteen. 

 ”Toivon, että voin kirjoittamalla omalla tavallani parantaa maailmaa.”

Maailmantyttäret oli rankka kirjoittaa, sillä ”se tuli niin lähelle”.

Yleensä Enorannan romaanit eivät sijoitu maailmaan, joka muistuttaa yhtä paljon omaamme.

”Minulle kirjallisuus on ensisijaisesti eskapismia, rakkautta tarinaa kohtaan. Hyvä tarina on tärkein. Sisällytän sinne mielelläni yhteiskunnallisia viestejä, mutta en uhraa sille tarinaa. Saarnaamisen voi säästää muihin yhteyksiin.” 

Moni Enorannan kirjoista luokitellaan nuorten sekä aikuisten kirjoiksi. Päähenkilöt ovat usein nuoria tai nuoria aikuisia. ”Ikärajajaot ovat usein keinotekoisia. Ja nuortenkirjat sopivat kaikenikäisille”, Enoranta muistuttaa. Hän ei kaihda teoksissaan vakavia teemoja. Esimerkiksi Kesämyrskyssä käsitellään seksuaalista hyväksikäyttöä, väkivaltaa ja traumoja. 

Seksuaalisuus näkyy monipuolisesti osana päähenkilöiden elämää panseksuaaliksi tunnustautuvan Enorannan kirjoissa. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittanut Tuhatkuolevan kirous käsittelee muun muassa teini-ikäisen tytön seksuaalisuuden heräämistä. Maailmantyttärissä harrastetaan iloista seksiä ilman sitoumuksia. Keuhkopuiden unessa päähenkilöt leikkivät seksuaalisella vallalla ja alistumisella. ”Silti sekin sopii nuorille, jos he ovat tottuneita lukijoita, 15–16-ikävuodesta lähtien”, kirjailija pohtii. 

”Se, millaista elämää elän, vaikuttaa siihen, mitä kirjoitan”, Enoranta myöntää, vaikka suoraan oma elämä ei kirjoihin siirry. Esimerkiksi Keuhkopuiden unen päähenkilö Katica on häikäilemätön peluri ja ovela hyväksikäyttäjä, joka antaa itsestään ympärillään oleville ihmisille jotain vain sen mukaan, mitä heiltä kaipaa. 

Polyamorisesti elävä Enoranta sen sijaan pitää huolta omien suhteidensa eettisyydestä, mutta osaa Katican tavoin antaa eri ihmisille eri asioita.

”Elän vapaassa suhteessa, jossa olen onnellinen ja jossa saan mitä haluan ja kaipaan. Sen myötä minun on helppo antaa muille rajatummin, mitä he kaipaavat. Jollekin voin olla vähän enemmän ystävä, toiselle seksikaveri, kolmannelle terapeutti.” 

Enoranta on oppinut ihmissuhdetaitoja yrityksen ja erehdyksen kautta. ”Olen saanut kompastella ja oppia. Jokainen suhde on opettanut jotain siitä, mitä tarvitsen ja millainen kumppani minulle sopii.” 

Kulttuuri tarvitsee tukea

Enoranta on kirjoittanut koko kesän uutta kirjaa. Yhden kirjan kirjoittamiseen kuluu noin kolme vuotta. ”On ideointi, kirjoittaminen ja niiden jälkeen monta editointikierrosta, joiden välillä tekstiä ei katsota, jotta sen näkee taas uusin silmin.”

Hän haluaa aina kirjoittaa jotain erilaista kuin edellinen romaaninsa. Kun hän kirjoittaa, hän elää tarinassa. Mutta vain yksi tarina kerrallaan elää hänen mielessään. Nyt valmistumassa on ”söpö, suloinen ja pehmoinen” nuortenkirja. 

Kirjoittaminen on Enorannalle päivätyö ja päätyö. Luova työ sujuu etenkin aamuisin, kahden aamiaisen välissä. ”Olen sopivasti ahkera ja laiska. Osaan ohjata itseäni työskentelemään, puurtaa tekstin parissa ja editoida sitä paljon, mutta myös päästää irti ja tehdä muita asioita.” 

Apurahojen turvin vuosia työskennellyt kirjailija on kauhuissaan hallituksen leikkauksista kulttuuriin. ”Toivottavasti politiikan suunta saadaan käännettyä. Samaan aikaan kun on kova huolipuhe siitä, miten lasten lukutaito huononee, tehdään ihan päinvastaisia toimia!”

Enoranta toivoo apurahajärjestelmän laajentamista. ”Jos halutaan, että Suomessa on laadukasta kirjallisuutta, sen kirjoittamiseen täytyy olla taloudellinen mahdollisuus. Toivon, että useammalla kollegallani olisi mahdollisuus tehdä omaa työtään ilman että täytyy hädissään miettiä toimeentuloaan. ” 

”Jos Suomi halutaan säilyttää sivistys- ja hyvinvointivaltiona, kirjan arvonlisäverokanta tulee laskea nollaan, kuten monissa Euroopan maissa on tehty. Kirjojen lainauskorvaus tulee nostaa pohjoismaiselle tasolle. Vähälevikkisen kirjallisuuden ostotuki täytyy palauttaa, ja muutenkaan kulttuurin tai koulutuksen tuista ei tule leikata. Hallituksen tekemät leik­kaukset eivät ole välttämättömiä ja väistämättömiä, vaan arvovalintoja.”

Sen sijaan pitäisi leikata ”ympäristölle tuhoisista suorista ja epäsuorista tuista, kuten lentomatkailun, eläintuotannon ja metsiä tuhoavien jättiyritysten tuista. On käsittämätöntä, että lentopolttoaine on verovapaata ja kansainväliset lentoliput arvonlisäverottomia.”