Vallanvaihdokset eivät yleensä ole autoritaaristen hallintojen mieleen, etenkään jos kaikkivoipa johtaja kuolee tai joutuu luopumaan vallasta ikänsä vuoksi. Suurin osa Keski-Aasian maista on viime vuosina joutunut tällaiseen vaikeaan tilanteeseen, koska niiden poliittiset instituutiot ovat olleet perustuksiltaan hataria tai koska kansa ei ylipäätään ole pitänyt hallintoa oikeutettuna.

Kun Keski-Aasian maat itsenäistyivät vuonna 1991, paikallisen kommunistipuolueen pääsihteeristä tuli yleensä maan ensimmäinen presidentti. He pitivät sitten korkeimpia virkoja hallussaan vuosikymmenten ajan. Turkmenistanin Saparmurat Niazov kuoli vuonna 2006 ja Uzbekistanin Islam Karimov 2016. Presidentti Nursultan Nazarbajev Kazakstanissa luopui virasta 78-vuotiaana maaliskuussa 2019. Emomalii Rahmon, joka on ollut Tadžikistanin johdossa 28 vuotta, on alkanut 67-vuotiaana pohtia vallanvaihtoa.

Kirgisia on poikkeus. Vallanvaihto on tapahtunut siellä osaksi demokraattisin vaalein, osaksi taloudellisten intressien ja klaaniuskollisuuksien jakaman sekä poliittisesti kirjavan eliitin johtaman kansannousun seurauksena. Hallitus on kaatunut vuosina 2005 ja 2010. Vaikka nykyisen presidentin, Sooronbai Žeenbekovin, hallinto ei ole moniarvoisuuden malliesimerkki, se on kuitenkin naapurimaihin verrattuna demokraattisempi. Oppositio on maassa vähemmän suitsittu ja kansalaisyhteiskunta toistaiseksi toimiva.

Vuosituhannen alun jälkeen vallanvaihdot Keski-Aasiassa ovat olleet erilaisia. Turkmenistanissa ja Uzbekistanissa johtajat kuolivat nimeämättä julkisesti vallanperijää. Heidän seuraajansa, Turkmenistanissa entinen terveysministeri Gurbanguli Berdimukhammedov ja Uzbekistanissa entinen pääministeri Shavkat Mirzijojev, olivat pitkään sisäpiiriläisiä ja onnistuivat vakiinnuttamaan valtansa syrjäytettyään vähin äänin vastaanhangoittelevat kilpailijansa. Tadžikistanin presidentti Rahmon toivoo voivansa jonain päivänä, nostaa valtaistuimelle poikansa Rustamin, joka on jo pääkaupunki Dušanben pormestari. Samalla tavalla Azerbaidžanin Haidat Alijev oli nostanut valtaan poikansa Ilhamin.

Kazakstanissa vallanvaihto tapahtui poikkeuksellisesti: siellä valtion päämies luopui omaehtoisesti mandaatistaan tarkoituksenaan tarkkailla seuraajaansa ja vakiinnuttaa samalla itselleen vankka valta-asema. Oltuaan 28 vuotta vallassa Nazarbajev hallitsee edelleen kansallista turvallisuusneuvostoa, presidenttipuolue Nur Otania ja varta vasten perustettua ”ensimmäisen presidentin kansliaa”.

Hänen vanhin tyttärensä Dariga Nazarbajeva johti senaattia viime toukokuuhun asti, ja hänen lankonsa Timur Kulibajev johtaa Samruk-Kazyna -holdingyhtiötä, jonka hallinnassa ovat kaikki avainalojen (energia, sähkö, rautatiet jne.) julkiset yritykset. Vaikka Nazarbajevan luopuminen senaatin johdosta saattaisi olla merkki siitä, että uusi presidentti Kassym-Jomart Tokajev on rajoittamassa suvun valtaa, ei presidentin suku ei siis ole luopumassa vallan ohjaksista,

Perestroika uzbekkityyliin

Yhteiskunnan kehitystä ei kuitenkaan voi ennustaa tavasta, jolla presidentti vaihtuu. Harvat tarkkailijat olisivat esimerkiksi arvanneet, että Uzbekistanissa lojaalina tunnettu Islam Karimovin pääministeri Shavkat Mirzijojev valtaan päästyään ryhtyisi niin päättäväisesti ajamaan uudistuksia. Maan talous, joka oli ollut tiukasti valtion kontrollissa Neuvostoliiton hajoamisesta lähtien, alkoi vapautua: valuutasta tuli vaihdettava, pk-yrityksiltä poistetttiin kilpailun esteitä, ja tullin ja verohallinnon valtaa rajoitettiin.

Vuoden 2020 ensimmäisellä puoliskolla Uzbekistan on luopunut 299 erilaisesta julkisesta omaisuudesta (arvoltaan 348 miljardia somia eli 29 miljoonaa euroa), ja lisäksi tuhat omaisuuserää on odottamassa siirtymistä yksityisille sijoittajille. Viime maaliskuussa Uzbekistan vapautti puuvillan tuotannon, joka käsittää neljäsosan kansantuotteesta. Aiemmin valtio oli vaatinut alalta erilaisia toimituspakkoja.1

Tämä uzbekkityylinen perestroika ei kuitenkaan luultavasti johda todelliseen demokratiaan. Presidenttipuolue hallitsee edelleen poliittista kenttää ja muut toimijat – ne, jotka sallitaan – joutuvat katselemaan sivusta.

Kaikesta huolimatta avautumisen tuulenvire tuntuu yhteiskunnassa: televisioväittelyt ovat suosiossa, sosiaalisessa mediassa ollaan aktiivisia puolesta ja vastaan. Ihmiset ilmaisevat itseään vapaammin, ja pelko on häipymässä. Kesäkuussa viranomaiset kuitenkin poistivat nettijulkaisuista artikkeleita, joissa kerrottiin erään Ferganan provinssin kylän ja alueen kuvernöörin välisistä riidoista, vaikka presidentti on itse samaista kuvernööriä nuhdellut toistamiseen. Maan johtajien kritisointi voi yhä johtaa pidätykseen. Nuorten sukupolvi on silti toiveikas, ja se ymmärtää, että ainutlaatuiseen tilaisuuteen on tartuttava.

Kazakstanissa vallanvaihto ei ole johtanut moiseen hämmennykseen. Presidentti Tokajev, diplomaatti koulutukseltaan, jatkaa samalla autoritaarisella linjalla kuin edeltäjänsä, joka edelleen hallitsee taustalla maan poliittista elämää: Nazarbajev edusti maata Keski-Aasian maiden liiton huippukokouksessa viime marraskuussa virallisen presidentin sijasta.

Presidentinvaihdos on kuitenkin nostanut esiin uuden noin nelikymppisten teknokraattien sukupolven, joka yrittää innokkaasti monipuolistaa öljylle perustunutta taloutta.2 Nähtäväksi jää riittääkö tämä varovaisen toiveikas ilmapiiri viemään Kazakstanin kehitystä eteenpäin, kun maailmaa painaa covid-19-pandemian aikaansaama taantuma.

Keskinäiset suhteet parantuneet

Uzbekistanissa ja Kazakstanissa terveydenhuolto on ollut läpinäkyvää ja pandemian hoito onnistunut melko hyvin, mutta sen taloudellista vaikutusta ei vielä tiedetä. Näiden kahden valtion vallanvaihtomalleilla tulee joka tapauksessa olemaan vaikutusta Keski-Aasian geopoliittiseen ympäristöön.

Uzbekistan kokeilee uusia linjauksia naapuriaan aktiivisemmin. Kahden vuosikymmenen hiljaisuuden jälkeen se on palannut neuvottelupöytiin varsinkin keskusteltaessa vesi- ja energiakysymyksistä. Erimielisyydet Kirgisian ja Tadžikistanin kanssa näitä kolmea maata halkovista joista, Amudarjasta ja Syrdarjasta, on ratkaistu. Sen jälkeen kun alueen poliittinen ilmapiiri helpottui vuoden 2016 jälkeen Keski-Aasian viisi presidenttiä ovat kokoontuneet useaan otteeseen, mikä on herättänyt toiveita viidenkeskisestä yhteistyöstä ja alueellisesta yhdentymisestä.

Suurvallatkaan eivät ole jääneet sivustakatsojiksi. Venäjällä on ollut menestystä: kahdenkeskiset suhteet Uzbekistanin kanssa kukoistavat varsinkin Uzbekistanin hallituksen hyväksyttyä tarkkailijan statuksen Euraasian talousyhteisössä askeleena kohti täysjäsenyyttä. Myös Kiina vahvistaa systemaattisesti taloussuhteitaan alueen maiden kanssa, ja se on jo niiden tärkein kauppakumppani. Suhteet Yhdysvaltoihin ovat lämmenneet etenkin strategisella tasolla, kun Uzbekistan on tauon jälkeen lähettänyt taas korkea-arvoisia upseereja koulutettavaksi Yhdysvaltoihin.

Kazakstanissa sen sijaan edetään vanhaan malliin. Edeltäjäänsä seuraten Tokajev vannoo ”monivektorisen” ulkopolitiikan nimeen tarkoituksenaan tasapainoilla Venäjän, Kiinan ja länsimaiden välillä. Käytännössä maa on kuitenkin edelleen suurelta osin Venäjän taloudellisessa ja varsinkin strategisessa ohjauksessa.

Euraasian talousyhteisön anti Kazakstanin taloudelle on ollut vähäistä. Yritykset ovat toisaalta joutuneet kilpailemaan venäläisten yritysten kanssa ja toisaalta joutuneet Krimin liittämisen jälkeen vuodesta 2014 kärsimään Venäjälle langetetuista pakotteista. Yrityksillä ei ole pääsyä läntisille sijoitusmarkkinoille, jos niillä on yhteyksiä venäläisiin yrityksiin. Strategisella tasolla riippuvuus venäläisestä sotilasteknologiasta on myös vähentänyt maan autonomiaa.

Presidentistä riippumatta, alueen valtioilla on verraten samanlaiset haasteet edessään. Vuodesta 2014 lähtien niiden valuutat ovat romahtaneet ruplan myötä, ja ulkomaille muuttaneiden lähettämien rahalähetysten arvo on huvennut. Tämä on ollut katastrofi Tadžikistanille ja Kirgisialle, joiden bruttokansantuotteesta 30–50 prosenttia koostuu näistä rahalähetyksistä.

Näitä kahta entisen Neuvostoliiton köyhintä valtiota, kuten koko Keski-Aasian taloutta, painaa lisäksi alas koko maailmaa uhkaava taantuma. Vaarassa on myös Kiinan uusi silkkitie, joka tekisi Keski-Aasiasta – lähinnä Kazakstanista – Venäjälle ja Eurooppaan suuntautuvan läpikulkuliikenteen risteyksen.3

Kazakstanin alueiden eriarvoisuus

Kazakstania uhkaa toinenkin haaste: alueiden eriarvoisuus. Maan eteläiset alueet ovat köyhiä ja monet sosiaaliset indikaattorit osoittavat punaista: sairaaloilla on puutteellinen välineistö, kouluissa opettajavaje, nuorisotyöttömyys kasvaa ja tytöt naitetaan heti koulusta päästyään. Läntiset osat maasta (Atyrau ja Mangistau) taas ovat öljyrikkaita, mikä on herättänyt tyytymättömyyttä etelän väestössä ja ruokkinut islamismia. On vaadittu öljytulojen tasapuolisempaa jakoa myös maaseudulle, joka on ollut menettävä osapuoli viimeiset 20 vuotta, samalla kun kaupunkien keskiluokka on kasvanut ja vaurastunut.

Yli puolet Keski-Aasian 70-miljoonaisesta väestöstä on alle 25-vuotiaita, ja Kazakstania lukuun ottamatta suurin osa heistä asuu maaseudulla. Yleisesti odotetaan nuorison yhteiskuntajärjestystä järkyttävää esiinmarssia ”arabikevään” malliin. Toisaalta kahdessa keskeisessä valtiossa, Kazakstanissa ja Uzbekistanissa, kansalaisyhteiskunta on muotoutumassa ja kykenee painostamaan viranomaisia läpinäkyvyyteen ja eliittiä vastuullisuuteen.

Vaaleissa luodataan jo kansalaisten tarpeita. Uzbekistanissa omistusoikeudelliset kysymykset ovat nousseet esille sekä kaupungeissa että maaseudulla. Viranomaisten päätös luoda ”Tashkent-City”, Dubai-tyylinen liikekeskus, joka edellyttäisi tuhansien pääkaupungin vanhan keskustan asukkaiden häätämistä, on nostanut sosiaalisen median avulla ennennäkemättömän protestiaallon.4

Kazakstanissa on syntynyt kahdentyyppisiä protesteja. Kaupunkeihin on kehittynyt ympäristö- ja kaupunkisuunnitteluasioita ajava liike, joka tosin on vasta kehkeytymässä verrattuna naapurimaahan Venäjän tilanteeseen.5 Keskiluokan nuoriso reagoi 2019 voimakkaasti, kun pääkaupungin Astanan uudeksi nimeksi tuli Nur-Sultan, joka symboloi Nazarbajevin henkilökulttia. Myös vapaita ja oikeudenmukaisia vaaleja vaadittiin. Liikehdintä loppui kuitenkin lyhyeen pidätysten ja lukuisten tuomioiden myötä.6

 Liike kuitenkin vahvistui ja sen tunnuslauseeksi tuli Ojan, Qazaqstan (Herää Kazakstan), joka viittaa runoilija Mirjakip Dulatuliin, yhteen 1900-luvun alun nationalistiliikkeen Alas Ordan (”Alashin paimentolaiset”) perustajista. Ojan, Qazaqstan vetää puoleensa erilaisia kansalaisaktivisteja: venäläisestä korruption vastustajasta Aleksei Navalnyista inspiraationsa saaneita politisoituneita nuoria, taiteilijoita, maalareita, räppäreitä, tubettajia, LGBT-aktivisteja ja luonnonsuojelijoista, jotka vastustavat hiihtokeskuksen perustamista Kok Zhailau -vuorille, lähelle Almatya. Vaikka liike on jäänyt vaille laajempaa tukea, se on dynaamisuudessaan kuitenkin merkki kansalaisten kasvavasta halusta osallistua julkiseen elämään.

Muuallakin kuin pääkaupungissa on herätty. Maaseutukaupungeissa ja syrjäisissä kylissä järjestettiin mielensoituksia kun oltiin tekemässä maatalousuudistusta, joka sallisi maan vuokraamisen ulkomaalaisille. Uudistus herätti pelon, että kiinalaiset ottavat haltuunsa maanviljelyksen. Maanomistuksella on Kazakstanissa tärkeä symbolinen merkitys. Tämä maaseudun tyytymättömyys teki viranomaiset levottomiksi, sillä hallinto pitää kazakinkielistä syrjäseutujen väestöä kansallisen projektin keskeisenä tukijoukkona, kun taas isojen kaupunkien venäjää puhuvan kosmopoliittisen keskiluokan kapinointiin oli jo totuttu.

Muotoaan hakevaan muutosprosessiin joutuneilla valtioilla on uhkaavan kriisin edessä kaksi vaihtoehtoa. On kuunneltava vaatimuksia laajemmasta osallistumisesta julkiseen elämään, ja samalla saatava ihmiset hyväksymään ankarat säästötoimet kun pandemia on ohi. Tai on valittava pakkotoimien tie. Keski-Aasian tulevaisuus on kiinni näistä valinnoista ja geopoliittisen ympäristön kehityksestä, Venäjällä ja maailmalla.

Keski-Aasian väestö on poikkeuksellisen nuorta. Puolet väestöstä on alle 25-vuotiaita. Jopa Kazakstanissa, jossa keski-ikä on korkein, 51 prosenttia väestöstä on syntynyt itsenäistymisen eli vuoden 1991 jälkeen. Samalla kun milleniaalien joukko ja Z-sukupolvi kasvavat kiihtyvällä vauhdilla, Neuvostoliiton holhousvaltion perinteen katkeaminen ja kolme vuosikymmentä jatkuneet uudistukset ovat eriyttäneet yhteiskuntaa ja kulttuuria.

Maaseudulla vain pienkauppa ja harmaa talous tarjoavat työpaikkoja, nekin epävarmoja. Ihmiset muuttavat Moskovaan, Pietariin, Siperian kaupunkeihin, varsinkin Krasnojarskiin, Venäjän kaukoitään Vladivostokiin tai arktisille alueille kuten Murmanskiin saadakseen kerättyä edes jotain pesämunaa.

Pienemmät kaupungit ovat kovilla. Vaikeudet koululaitoksessa, terveydenhuollossa ja teollisuudessa kasautuvat varojen ja kulttuurielämän puutteessa. Ääritapauksissa vaikeuksiin kyllästyneet ovat lähteneet Irakin ja Syyrian sotanäyttämöille.

Isommissa taajamissa ja varsinkin pääkaupungeissa nuorille avautuu muita näkymiä. Nouseva keskiluokka pystyy tarjoamaan lapsilleen yksityisiä opintoja tai lähettämään heidät ulkomaille opiskelemaan. Siellä on helpompi pääsy sosiaalisiin verkostoihin ja kulttuurinen tarjonta on laajaa. Esimerkiksi tadžikkinuorista yli 60 prosentilla ei ole internet-yhteyttä.1

Almatyssa, Kazakstanin entisessä pääkaupungissa, on jo hipster-kulttuuria trendikkäine baareineen, luomuravintoloineen, vaihtoehtokulttuureineen ja ”glokalisoituine” (globaali + lokaali) elämäntapoineen.

Nuoriso on yhä jakaantuneempi myös ideologisesti, kuten Kazakstanissa tehdyistä tutkimuksista on ilmennyt.2 Islamilaisen kulttuurin hallitsemilla alueilla enemmistö on moraaliltaan konservatiivista: he kannattavat perinteisiä arvoja, patriotismia, vanhempien ihmisten kunnioittamista ja torjuvat etnisten ja seksuaalisten vähemmistöjen oikeudet. Kazakstanissa vain 4 prosenttia väestöstä hyväksyy homoseksuaalisuuden ja kaksi kolmasosaa vastustaa aborttia.3

Sosiaalisissa verkostoissa ja yliopistoissa jännitteet sukupuoli- ja seksuaalikysymyksissä ovat vahvoja, varsinkin kun laajalti esillä olevat venäläiset mediat pelottelevat ahkeraan ”Gayropalla” (gay + europa). Koska suuri määrä naimaikäisiä miehiä on lähtenyt maasta, yhä useampi alle 25-vuotias nuori hyväksyy polygamian, joka tosin on virallisesti kielletty, mutta tarjoaa eliitin piirissä sosiaalista nostetta. Neuvostokaudella saavutetut naisten oikeudet kyseenalaistetaan yhä laajemmin, ei lainsäädännössä vaan sosiaalisissa käytänteissä.

Konservatiivisen enemmistön kyljessä on kaksi ideologisesti hyvin erilaista vähemmistöä. Toinen asuu pääkaupungeissa, on pitkälle kouluttautunut, kielitaitoinen, matkustellut Euroopassa ja Aasiassa, monikulttuurinen ja edistyksellinen. Koska se on erillään paikallisesta todellisuudesta, perusväestö vierastaa sitä, pitää sen edustajia ”vieraan vallan agentteina” tai moraalisesti turmeltuneina. Toinen vähemmistö taas on ultrakonservatiivinen, ja valmis ajamaan asiaansa yhteiskunnassa.

Luonnollisesti nämä yleispiirteet vaihtelevat maittain. Esimerkiksi Turkmenistanissa vallitsevista mielipiteistä on vain vähän tietoa. Kazakstanissa tuntuu käyvän samoin kuin Venäjällä: Kremlin vuosina 2011–2012 ajama konservatiivinen käänne on tuonut perinteiset arvot voittoisina takaisin.

Kirgisiassa etnonationalismi voimistuu ja patrioottiset liikkeet kuten Kirgiz Choroloru partioivat kaduilla ylläpitämässä järjestystä. Ulkomaalaisia, länsimaalaisia ja kiinalaisia hakataan. Prostituoituja, homoseksuaaleja ja ulkomaalaisten kanssa kulkevia kirgiisinaisia videoidaan varoittaviksi esimerkeiksi kirgiisien kansakunnan ja perinteiden häpäisemisestä.

Tadžikistanissa, missä kolmannes väestöstä haluaa käyttöön sharia-lain4, nuoret ovat kääntymässä pietistisen islamin puoleen, varsinkin he, jotka ovat eläneet nöyryyttävissä olosuhteissa Venäjällä. He näkevät islamilaisessa puritanismissa pelastuksen, mahdollisuuden itsekunnioitukseen, terveeseen hengen ja ruumiin kulttuuriin sekä paluuseen kotikylään, joka loistaa hartauden sädekehässä.5

Koska Uzbekistan on pitkään ollut suljettuna ulkopuolisilta tarkkailijoilta, sen kehityksen suuntaa on hankala ennustaa. Islamistien hallitsemat sosiaaliset verkostot antavat kuitenkin olettaa, että käänne moraaliseen konservatismiin on tapahtunut sielläkin.

Keski-Aasian nuorten keskeisenä haasteena on suhde islamiin ja sen rooliin yhteiskunnassa. Venäläisiä ja muita slaavilaisia ortodoksisia vähemmistöjä lukuun ottamatta, ylivoimainen enemmistö nuorista samastuu islamiin. Tosin suhde uskontoon voi vaihdella hyvin paljon. Edellisen sukupolven neuvostotyylinen islamilaisuus oli monille kansallisen perinteen ja omien kulttuuristen käytäntöjen, kuten ympärileikkauksen, hautajaisten, pyhiinvaellusten, sianlihan syömisestä ja alkoholista pidättäytymisen sekä almun antamisen (zakat) vaalimista.

Kasvava joukko nuoria kannattaa tiukempaa pidättäytymistä islamin normeihin ja oppiin. Rukoillaan viisi kertaa päivässä, kunnioitetaan sukupuolten klassista roolijakoa ja vaaditaan islamin opetusta kouluihin. Keski-Aasian valtiot maallistuivat 1991, eikä uskontoa ole sen jälkeen opetettu kouluissa.

Myös halal-ruoka on yleistynyt Keski-Aasiassa viime vuosina. Varsinkin kaupunkien keski- ja yläluokan parissa siitä on tullut kulttuurinen muoti. Porvarillistuneissa yrittäjäpiireissä menestys ymmärretään jumalan antamana palkkiona moraalisista hyveistä.

Monet länsimaiset tarkkailijat ovat katsoneet, että Keski-Aasian islam olisi sekoitus turkkilaista ja iranilaista perinnettä. Kuitenkin nuorisolle näyttäytyy houkuttelevampana arabiemiirikuntien perinne, jossa yhdistyvät globalisaatio, moderni teknologia ja moraalinen ehdottomuus. Myös Malesian malli kiinnostaa, koska siellä on onnistuttu yhdistämään autoritaarisuus, taloudellinen menestyminen ja islamilainen identiteetti.

Pieni vähemmistö ajaa radikaalimpaa islamilaisuutta koko yhteiskuntaan. Se näkee Neuvostoliiton ajoilta periytyneen maallistumisen vihollisena, joka on murskattava, koska korruptio ja valtaapitävien nepotismi on sen aikaansaannosta. Keskeisenä kiistana on hunnun käyttö. Toiset katsovat, että siitä päättää kukin nainen itse, toiset vaativat huntua pakolliseksi.

Keski-Aasian nuorilla on edessään kasvavia kulttuurisia jännitteitä. Sen on nyt luotava uusi yhteiskuntamalli, joka vastaa myös taloudellisen kehityksen tarpeisiin.