Pyhän Gabrielan taru

Ehtymätön pyhän raivon lähde kaikille kirjallisuudesta kiinnostuneille feministeille ovat erilaiset palkintotilastot. Hyvä esimerkki on tietysti se suurin, kirjallisuuden Nobel-palkinto, jota on jaettu vuodesta 1901 alkaen. Pohjoismaisesta tasa-arvon turvasatamasta Ruotsista käsin työskentelevä komitea ei ole liiemmin kunnostautunut huomioimalla naisten luomaa kirjallisuutta saatikka globaalia tai muunlaistakaan moniäänisyyttä, vaikka joitain eleitä siihen suuntaan on viime aikoina tehty. Vain kuusitoista naista on tähän mennessä saanut kirjallisuuden Nobelin – 118 palkitusta 102 on miehiä. 

Ruotsalaisesta Selma Lagerlöfistä tuli ensimmäinen kirjallisuuden naisnobelisti vuonna 1909. Aasiassa, kahdeksan kirjallisuuden Nobelin maanosassa, ei ole yhtään palkittua naista. Afrikassa on myös kahdeksan kirjallisuusnobelistia – joista tosin vain kolme on afrikkalaista syntyperää – mutta joukkoon on päässyt luikahtamaan yksi nainen, eteläafrikkalainen eurooppalaisten jälkeläinen Nadine Gordimer. Ensimmäinen ja tähän saakka ainoa musta naisnobelisti on yhdysvaltalainen Toni Morrison, joka palkittiin vuonna 1993. Etelä-Amerikassa on kuusi kirjallisuuden nobelistia, joista peräti kaksi tulee Chilestä. Vuonna 1971 palkitun Pablo Nerudan nimi lienee näistä se tutumpi. Mutta ihka ensimmäinen kirjallisuuden nobelilla palkittu eteläamerikkalainen oli vuonna 1945 palkittu Gabriela Mistral. 

Gabriela Mistral palkittiin tunteikkaasta runoudestaan, jonka komitea sanoi tehneen “hänen nimestään symbolin koko latinalaisen Amerikan idealistisille pyrkimyksille”. Mistral käsitteli runoissaan rakkautta sen eri ilmenemismuodoissa – kumppaneiden, äidin ja lapsen, Jumalan ja ihmisen välillä – mutta myös muita suuria ihmisyyden kysymyksiä kuten surua, mustasukkaisuutta, toivoa ja totuutta. Runoilijan tunnepitoisen tyylin juuret nähtiin nuoruuden tragediassa: Hänen ensirakkautensa surmasi itsensä, mikä antoi surullisenhohdokkaan silauksen runoilijan myöhempään maineeseen ja koko tuotantoon.

Gabriela Mistral oli runoilijan pseudonyymi. Lucila Gogoy Alcayaga syntyi vuonna 1889 Vicuñan kaupungissa ja köyhän perheen tyttärenä hänen koulutiensä jäi varsin lyhyeksi. Mistralilta estettiin myös pääsy jatkokoulutukseen hänen sanomalehtiin kirjoittamiensa  tekstien vuoksi, joissa vaadittiin koulutuksen tasa-arvoista ulottamista kaikille sosiaaliluokille. Vaikeuksista huolimatta Mistral ansaitsi opettajan pätevyyden opiskelemalla itsenäisesti ja nousi köyhien maalaiskoulujen kautta arvostettujen opinahjojen opettajaksi ja rehtoriksi. Koko elämänsä ajan Mistral puolusti yhteiskunnan heikompien oikeuksia – naisia, lapsia, alkuperäisväestöä, köyhiä ja työläisiä – niin lehtikirjoituksissaan kuin taiteellisessa tuotannossaan, mutta myös erilaisissa kansainvälisissä tehtävissä, joihin Mistralin lahjakkaan pedagogin ja julkisen keskustelijan rooli hänet vei. 

Mistralin ensimmäinen ulkomaanpesti alkoi vuonna 1922 Meksikossa, missä hän auttoi kansallisen koulutusjärjestelmän uudistamisessa. Mistral ei enää koskaan palannut Chileen pysyvästi, vaan jatkoi matkaansa muun muassa Yhdysvaltoihin, Eurooppaan ja Etelä-Amerikkaan. Hän edusti Chileä diplomaattina Kansainliitossa ja Yhdistyneissä Kansakunnissa sekä eri maiden suurlähetystöissä, muun muassa Madridissa, jonne eräs nuoremman polven runoilija, Pablo Neruda, tuli Mistralin jälkeen konsuliksi. Uransa aikana Mistral toimi myös vierailevana professorina useissa yhdysvaltalaisissa yliopistoissa ja kirjoitti satoja artikkeleita erilaisiin lehtiin. Kun Gabriela Mistral kuoli haimasyöpään New Yorkissa tammikuussa 1957, Chileen julistettiin maansuru.

Augusto Pinochetin johtama sotilasjuntta teki vallankaappauksen Chilessä syyskuun 11. päivä vuonna 1973. Sosialistipresidentti Salvador Allende ampui itsensä piiritetyssä presidentinlinnassa samana päivänä. Vain kaksi vuotta aiemmin kirjallisuuden Nobelilla palkittu Pablo Neruda, Salvador Allendea julkisesti tukenut kommunistipuolueen jäsen ja vallankaappauksen vastustaja, aikoi paeta Meksikoon, muttei ehtinyt toteuttaa suunnitelmaansa. Nerudan sairastama eturauhassyöpä ilmoitettiin viralliseksi kuolinsyyksi, kun hän menehtyi sairaalassa Santiagossa vain kaksitoista päivää vallankaappauksen jälkeen. 

Pian alkoi kuitenkin kiertää huhuja, että kirjailija oli myrkytetty. Se ei olisi ollut tavatonta. Pinochetin diktatuurin alkuaikoina vangittiin, kidutettiin ja surmattiin tuhansia opposition jäseniä tai sellaiseksi luultuja. CIA oli sekaantunut toimintaan, olihan kyse kommunismin vastaisesta taistelusta. Vuonna 2013 chileläinen tuomari määräsi Nerudan haudan avattavaksi ja ruumiin tutkittavaksi. Kansainvälinen tutkijajoukko vahvisti, ettei Neruda kuollut syöpään, muttei pystynyt määrittämään tarkkaa kuolinsyytä.

Nerudan ateismi ja kommunismi ei istunut Pinochetin pirtaan, mutta sen sijaan Gabriela Mistralin vaatimaton, uskonnollishenkinen ja esivaltaa kunnioittava imago sopi mainiosti oikeistodiktatuurin kuvastoon. Kansakunnan äidiksi tituleerattu runoilija valjastettiin edustamaan chileläistä kulttuuria parhaimmillaan. Mutta Mistralin maineeseen vaikutti vahvasti se, että hänen töitään ja henkilökohtaista kirjeenvaihtoaan julkaistiin postuumisti varsin valikoidusti. Elinaikanaan Mistral ei ollut sellainen siveä ja kuuliainen kansankynttilä, joksi Pinochet halusi hänet kuvata.

Mistral ei mennyt koskaan naimisiin, ja hänen henkilökohtaista elämäänsä on pitkään ympäröinyt salaperäisyyden ja epämääräisten huhujen verho. Nyttemmin tutkijat ovat löytäneet Mistralin kirjeistä ja muusta jäämistöstä kiistattomia todisteita siitä, että hänellä oli elämänsä aikana useita naissuhteita. Debatti Mistralin suuntautumisesta tosin jatkuu edelleen. Runoilijan heteroutta, toisin sanoen kunnollisuutta, puolustetaan vimmatusti niin akateemisissa kuin muissakin julkisissa yhteyksissä – eihän kokonaisen kansakunnan äidin muistoa sovi tahrata.

Viimeiset vuotensa Gabriela Mistral eli rakastavassa suhteessa Yhdysvalloissa vuonna 1948 tapaamansa Doris Danan kanssa, joka virallisesti oli hänen sihteerinsä ja seuralaisensa kuten Mistralin aiemmatkin naisystävät. Myös runoilijan sukupuoli-identiteetti oli rikkoi normatiivisuuden rajoja: Osan Danalle kirjoittamistaan kirjeistä hän allekirjoitti nimellä Gabriel, ja viittasi itseensä usein maskuliinillla. Eräässä Mistralille lähettämässään kirjeessä Dana puhuu tästä “aviomiehenään”. 

Chilen kansalliskirjastossa on Mistralin muistikirja, johon on kirjoitettu on päiväämätön, Doris Danalle osoitettu rakkaudentunnustus. “Elän kuin unessa, laskien kaikkia minulle suomiasi siunauksia. Ja nyt minulla on uusi elämä, sellainen jota aina etsin, mutten koskaan löytänyt. Se on pyhää ja rikasta. Elämä ilman sinua on arvotonta, merkityksetöntä. Olet minun “taloni”, minun kotini, juuri sinä. Kaikkeni on sinussa.”

Lisälukemista:

Gabriela Mistral’s Letters to Doris Dana (edited and translated by Velma García-Gorena), University of New Mexico Press, Albuquerque 2018.