Angela Y. Davis: Naiset, rotu ja luokka
Tutkijaliitto 2021
Suom. Anna Tuomikoski
Angela Yvonne Davis on eräs Yhdysvaltain kansalaisoikeusliikkeen ikonisimmista hahmoista, pitkän professorin uran tehnyt kirjailija ja poliittinen aktivisti. Kommunistipuolueen jäsen ja Mustiin panttereihin liitetty Davis nousi yleiseen tietoisuuteen, kun FBI etsintäkuulutti hänet kidnappauksesta ja murhasta syytettynä vuonna 1970. Jäätyään kiinni Davis vietti tutkintavankeudessa yli vuoden, kunnes hänet vapautettiin syytteistä vuonna 1972. Anna Tuomikosken moitteetta suomentama Naiset, rotu ja luokka sisältää Davisin esseitä, jotka käsittelevät Yhdysvaltain mustan väestön, erityisesti naisten, historiaa suhteessa koulutukseen, orjuuteen, luokkaan ja rasismiin 1800-luvun loppupuoliskolta eteenpäin.
Marxilaishenkiset tekstit ovat sukellus Yhdysvaltain varhaisen kansalaisoikeusliikehdinnän historiaan, mutta myös työväenluokan ja äänioikeutta tavoitelleiden suffragettien historiaan. Valitettavan usein mustat naiset ovat kelvanneet valkoisten naisasianaisten salonkeihin tasan niin kauan, kun heidän läsnäolostaan on ollut jotain hyötyä enemmistön pyrkimyksille. Mutta myös mustien kansalaisten omien liikkeiden sisällä on ollut eriäviä näkemyksiä sekä tavoitteista että niiden saavuttamisen keinoista. Kaiken kaikkiaan Davisin kuvaama historia on monimutkainen keskenään kamppailevien voimien ja vastavoimien vyyhti – ja sellaisena äärimmäisen kiehtova. Varsin turhauttavasti monet esiin nostetut teemat ovat edelleen akuutin ajankohtaisia, ikään kuin vuosikymmenien saatossa saavutettujen edistysaskelien summa olisi suunnilleen miinus kaksi.
Ajatuksia herättävän kokoelman pöyristyttävintä luettavaa ovat teoksen loppupuolen esseet, jotka käsittelevät mustan raiskaajan myyttiä ja syntyvyyden säännöstelyä sekä aborttia. Esimerkiksi esseessä “Raiskaukset, rasismi ja Mustan raiskaajan myytti” Davis kuvaa, kuinka paremman tilastotiedon vastainen, tarkoituksella luotua mielikuvaa valkoisia naisia uhkaavista himokkaista saalistajista käytettiin oikeuttamaan tuhansien mustien kansalaisten lynkkaamiset. Davis jättää mainitsematta erään tähän mielikuvaan voimakkaimmin ja laajimmin vaikuttaneista populaarikulttuurin tuotteista, vuonna 1915 ilmestynyt mykkäelokuva Kansakunnan synty, joka ilmestyttyään siivitti Ku Klux Klanin toiminnan uuteen nousuun.
Naiset, rotu ja luokka ei ole ajankohtainen ainoastaan Black Lives Matter- ja MeToo-liikkeiden nousun myötä, vaan kuten Maryan Abdulkarim alkusanoissaan toteaa, on syytä pohtia myös oman maamme vähemmistöjen, kuten romanien asemaa. Kyllä, elämme tasa-arvon mallimaassa, jonka naisenemmistöisestä hallituksesta käydään äitiyslomalla tuon tuostakin ja jonka pääministeri trendasi globaalisti löydettyään kreisibailaamisesta ensimmäisen maailman raikasta feminismiä pulppuavan lähteen. Mutta yhteiskunnassamme on lukuisia epätasa-arvoistavista voimista kärsiviä vähemmistöjä, joiden aseman pohtimiseen ja parantamiseen ei tunnu päättäjiltä löytyvän konkreettisiksi toimenpiteiksi muuntuvaa poliittista tahtoa. Rapakon toisella puolella Davis on käynyt omaa uupumatonta jaakobinpainiaan raivostuttavan tahmeaa tasa-arvokehitystä vastaan koko ikänsä, eikä loppua näy. Vanha sotaratsu, joka on uhrannut aatteilleen muutakin kuin Instagram-tilinsä, on ikonin asemansa ansainnut.
Emilia Miettinen
Johanna Ruohonen: Naisten laji – kirja jalkapallosta
S&S 2022
Parhaimmillaan 53 000 katsojaa seurasi Dick, Kerr Ladies -joukkueen ottelua stadionilla kun joukkue dominoi jalkapallokenttiä Englannissa vuonna 1920. Jo 1800-luvulta saakka pelattu naisten jalkapallo oli saavuttanut suuren suosion. Kuitenkin, tai ehkä juuri siksi, Englannin jalkapalloliitto kielsi vuonna 1921 naisilta pelaamisen seurojensa hallinnoimilla kentillä.
Tämä teki naisten jalkapallosta käytännössä mahdotonta Englannissa ja vaivutti sen unohduksiin ympäri maailmaa reiluksi puoleksi vuosisadaksi. Tietokirjailija ja filosofian tohtori Johanna Ruohonen lähtee teoksessaan matkalle selvittämään naisten jalkapallon tuntemattomia vaiheita.
Matkasta voidaan todellakin puhua. Ruohonen matkustaa lajin perässä Brittein saarilla ja manner-Euroopassa. Kirjassa naisten jalkapallon vaiheet lomittuvat Ruohosen matkan varrelle. Matkakuvaus lähtee välillä rönsyilemään, mutta useimmiten havainnot tukevat kertomusta naisten jalkapallon historiasta.
Pääsemme myös seuraamaan Ruohosen hurahtamista lajiin aikuisena kuntofutarina, penkkiurheilijana sekä ennen kaikkea lajin vaiheiden tutkijana. Kiinnostava sivujuonne on Ruohosen innostus päästä seuraamaan brasilialaisen pelaajalegenda Martan ottelua paikan päälle. Marta lähti nuorena lajin silloiseen kärkimaahan Ruotsiin kehittyäkseen pelaajana ja on tehnyt lajissa mittavan uran. Lopulta Ruohonen onnistuu ja saa toimittajan ominaisuudessa tavata Martan erään maaottelun jälkeen – ja on vielä pari päivää myöhemmin “fanityttömäisen pökerryksissä”.
Teoksensa alussa Ruohonen varsin aiheellisesti ja ansiokkaasti problematisoi termiä “naisten jalkapallo” ja päätyy perustellusti puhumaan pelkästään jalkapallosta ilman sukupuolietuliitettä. Mutta Ruohonen tuo toistuvasti esiin, miten yleistä on ollut erityisesti aiemmin puhua erikseen jalkapallosta ja naisten jalkapallosta – myös institutionaalisella tasolla. Jopa lajin kattojärjestö Fifa puhuu miesten maailmanmestaruuskisoista pelkästään MM-kisoina ja naisten vastaavasta naisten MM-kisoina. Fifa on esimerkiksi pakottanut ruotsalaisen tv-kanavan muuttamaan tämän muotoilun ohjelmakarttaansa naisten MM-kisalähetysten yhteydessä.
Nykyisellään naisten pelaaman jalkapallon voidaan katsoa alkaneen 1970-luvulla, jolloin sekä maailmalla että Suomessa alettiin suuremmassa mittakaavassa järjestää otteluita ja kilpailuja. Vähitellen kansainväliset lajiliitot tulivat mukaan ja naiset saivat Euroopan mestaruuskisansa 1984, MM-kisat 1991 sekä olympiadebyytin vuonna 1996. Eräs toinen brassilegenda Formiga on pelannut kaikissa naisten olympiaturnauksissa (1996–2021) – vaikka naisten jalkapallo oli vielä tämän syntymävuonna 1978 oli kiellettyä hänen kotimaassaan!
Viimeistään menneen kesän EM-kisat ja vuoden 2019 MM-kisat on nähty naisten jalkapallon läpimurtona, ja pelien taso on herättänyt ihailua. Naisten vuosikymmenten takamatka miehiin näkyy kuitenkin yhä institutionaalisella tasolla esimerkiksi huomattavasti pienempinä palkintosummina arvokisoissa.
Kirjan lopussa nähdään kuitenkin toivonpilkahduksia tasa-arvoisemmasta tulevaisuudesta. Nykyajan huippupelaaja Megan Rapinhoe iloitsi kotimaansa Yhdysvaltain päätöksestä nostaa naismaajoukkueen palkkiot miesten tasolle ja suuntasi viestin Fifalle: “Te olette seuraava”.
Svante Thilman
Sami Keto: Enemmän kuin sapiens – Kasvu elonkirjon jäseneksi
Into 2022
Ihmiskeskeinen maailmankatsomus saa ekologi ja kasvatustieteilijä Sami Kedon uudessa kirjassa, Enemmän kuin sapiens, kunnolla kyytiä. Keto horjuttaa tapaamme tarkastella maailmaa ja tarjoaa näkökulmaksi koko elonkirjon huomioivaa ajattelua.
Vertaamme itseämme muihin lajeihin ymmärtämättä toisten lajien kokemustodellisuuksien erilaisuutta. Tutkimme esimerkiksi eläinten älykkyyttä tai kykyä kommunikaatioon mittareilla, jotka on suunniteltu ihmisille ja ihmisen maailmalle. Kun eläimet suoriutuvat näistä testeistä ihmistä huonommin, voimme perustella ylivertaisuuttamme itsellemme. Kiinnostavaa on kuitenkin, että kun testeissä huomioidaan paremmin eläinten omat aistimaailmat tai erityispiirteet, tulokset voivat muuttua paljonkin emmekä itse välttämättä läpäisi niitä, jos tekisimme ne toisen lajin ehdoilla.
Kedon kirja on maailmoja avaava lukukokemus. Siinä liikutaan sulavasti konkreettisista esimerkeistä filosofiseen pohdintaan. Virkistävää on myös kerronnan rikkaus. Lukija saa esimerkiksi sukeltaa Elon Muskin ajatuksiin, haaveilla Marsin maankaltaistamisesta ja poiketa tämän jälkeen “terrapeutin” istunnolla seuraamassa, kuinka ihminen purkaa huonoa omaatuntoaan kykenemättä kuitenkaan tunnistamaan omaa ihmiskeskeistä ajattelutapaansa.
Läpileikkaavana tarkastelun kohteena on länsimainen luontosuhde. Siinä luonto näyttäytyy erityisesti hyödyn kautta, joka kumpuaa jo Raamatun luomiskertomuksesta, jossa sanotaan: ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne”. Ihminen on nähty länsimaisessa kontekstissa ensisijaisesti luontoa resurssina hyödyntävänä yksilönä eikä osana luonnon kiertokulkua. Tästä syystä länsimainen ihminen on kadottanut myös yhteytensä maahan. Luonnon kestämätön hyödyntäminen näkyy nykypäivänä esimerkiksi alati pahenevana lajikatona ja monokulttuureina, joissa suositaan vain yksittäisten lajien viljelyä. Vastalääkkeeksi Keto ehdottaa suuntautumista yksilöllisyydestä kohti monilajista yhteisöllisyyttä.
Enemmän kuin sapiens on eräänlainen monilajinen vastine Noah Yuval Hararin bestselleriksi nousseelle Sapiens-kirjalle. Siinä missä Sapiens on tarjonnut uudenlaisen kokonaisvaltaisen tavan hahmottaa ihmiskunnan historiaa, Kedon kirja puolestaan tarjoaa lukijalle uuden tavan hahmottaa ihmisen erottamatonta kytköstä luontoon ja muihin eliölajeihin.
Antti Kurko
Nina Burton: Elämän ohuet seinät
S&S, 2022
Suom. Katriina Huttunen
Nina Burtonin Elämän ohuet seinät yhdistelee omakohtaisia kokemuksia, luonnontieteitä, historiaa, filosofiaa ja kirjallisuutta yhdeksi elämää ihmetteleväksi kudelmaksi. Burtonin äidin kuoltua hänen talonsa vaihdetaan kesämökkiin, jota hiljalleen remontoidaan ja jonka seinien sisä- ja ulkopuolella tehdään havaintoja elämästä. Burton kuvailee harkituilla ja tarkoilla lauseillaan kohtaamisia oravien, kettujen, mäyrien, muurahaisten ja kimalaisten kanssa. Mökkipihan puut ja muut kasvit saavat myös omat lukunsa.
Burtonin pienen ja kauniin kirjan matkassa sai kurkistaa hyvinkin arkipäiväisesti biologian ja luonnontieteen ihmeellisiin maailmoihin. Kirjailija kuvailee lukijalle, kuinka oravaemon pitää hieroa tai nuolla poikastensa mahaa, jotta ruoansulatus käynnistyisi ja kuinka muurahaisten nivelet erottavat eri feromoneja – aina kodin tuoksusta toisten muurahaisten reitteihin. Elämän ihmeellisyys – kuin myös sen arkipäiväisyys – on ympärillämme jatkuvasti. Burton hiljentyy sen äärelle ja kertoo siitä.
Teoksessa on lukuisia rikastuttavia viittauksia muun muassa antiikin Kreikan filosofien teksteihin, pohjoismaiseen mytologiaan kuin myös kirjallisuuden klassikoihin Lokki Joonatanista Pikku prinssiin. Burtonin teokseen mahtuu paljon kaikkea kuin metaforana elämälle itselleen.
Kotimaassaan Ruotsissa useasti palkitun Burtonin kieli on kaunista, hiottua ja eläväistä. Lauseet ovat hengästyttävän kauniisti ja tarkasti muotoiltuja, ja kokonaisuudesta syntyy herkkä, mutta kantava kudos. Kirjaa oli nautinnollista lukea jo pelkästään kielen takia, jonka Katriina Huttusen suomennos taidokkaasti tavoittaa. Mutta ennen kaikkea sisältönsä vuoksi Elämän ohuet seinät ansaitsee paikkansa luonnosta, lajien moninaisuudesta ja ilmastonmuutoksesta kertovan nykytietokirjallisuuden joukossa.
Burtonin ydinviesti on, että kaikella elävällä tällä planeetalla on omat aistinsa ja oma kielensä. Me ihmiset olemme tottuneet vain oman lajimme kieleen ja tapaan havainnoida maailmaa. Emme kuitenkaan ole muun elämän yläpuolella vaan päinvastoin: tarvitsemme muita lajeja ja eliöitä selviytyäksemme. Burton muistuttelee lempeällä otteellaan muiden lajien huikaisevasta älykkyydestä ja kuinka kaikki olemme osa yhteistä elämän kudelmaa, joka on hiljalleen kehittynyt miljoonien vuosien saatossa.
Oona Grönroos
Barbara Demick: Tukahdutettu kaupunki – Elämää, kuolemaa ja vastarintaa Tiibetissä
Atena 2022
Suom. Terhi Kuusisto
Tiibetissä alkoi 2000-luvulla polttoitsemurhien sarja. Nuoret munkit sytyttivät itsensä tuleen keskellä Ngaban kaupunkia mielenilmauksena Kiinan sortopolitiikkaa vastaan. Munkkien kerrotaan sanoneen, että he mieluummin uhraavat henkensä kuin elävät Kiinan julman hallinnon ikeessä. Tiibetin kysymys nousi polttoitsemurhien johdosta laajasti otsikoihin kansainvälisessä mediassa.
Palkitun toimittajan Barbara Demickin kattava reportaasi Tukahdutettu kaupunki kuljettaa lukijan läpi Tiibetin lähihistorian aina nykyhetkeen saakka. Keskiössä on Tiibetin ja Kiinan vaikeat suhteet, ja etenkin Kiinan tukahduttava politiikka tiibetiläisiä kohtaan.
Demick on haastatellut kirjaansa varten useita maanpaossa asuvia tiibetiläisiä. Todellisten henkilöiden tarinoiden ja kokemusten kautta piirtyy kuva siitä, minkälaista elämä on maassa, jossa uudistusten, kulttuurivallankumouksen ja tiukan valvonnan seurauksena ihmisoikeuksia on jatkuvasti kavennettu.
Kirjassa ääneen pääsevät muun muassa viimeisen Mei-kuninkaan tytär prinsessa Gönpo, paikallishistorioitsija Delek, kapitalistiksi luokitellun kauppiaan poika Nörbu, intellektuelli Tsegyam sekä ”villi jakkilapsi” Dongtuk.
Tiibetin ylängön ikivanha kaupunki Ngaba on Tukahdutetun kaupungin tapahtumien keskiössä. Ngabasta on tullut viime vuosisadan aikana Tiibetin ja Kiinan välisten jännitteiden polttopiste – vieläpä hyvinkin kirjaimellisesti. Kaupungissa sijaitsevasta Kirtin luostarista on tullut polttoitsemurhien keskus.
Ngaban kaupungissa tiibetiläiset kohtasivat ensimmäisen kerran Kiinan kommunistisen puolueen puna-armeijan 1930-luvulla. Ruokapulassaan kiinalaiset söivät tiibetiläiselle kulttuurille pyhiä buddhalaisia aarteita, jotka oli tehty eläinten nahoista, ohrajauhoista ja voista – alkuperäiskielinen teos Eat the Buddha: Life and Death in a Tibetan Town on saanut nimensä tästä tapahtumasta. Buddha-patsaiden syöminen oli tiibetiläisille pyhäinhäväistys, ja he nousivat rajuun vastarintaan. Tästä ensikohtaamisesta saakka Ngabassa on tasaisin väliajoin puhjennut mielenilmauksia Kiinan kommunistista puoluetta ja hallintoa vastaan: viimeisimpinä polttoitsemurhien aallot.
Demickin teos on kunnianhimoinen pyrkimys avata Tiibetin tilanteen taustoja ja historiaa. Kirjasta olisi helposti saanut luotua paksummankin tiiliskiven, ja sen noin 350 sivua tuntuvat aiheen laajuuteen nähden melko vähäiseltä. Aihe on tärkeä ja se on vahvasti ajankohtainen käsitellessään Kiinan sortopolitiikkaa vähemmistöjään kohtaan. Julkisuuteen on noussut muun muassa uiguurien kohtelu, eikä tiibetiläistenkään ihmisoikeudet ole juuri sen paremmalla tolalla. Nykyteknologia mahdollistaa tiukempaa valvontaa, ja tiibetiläisiä pidätetään tekaistuin syin hallinnonvastaisuudesta. Tiibetin kieltä, kulttuuria ja uskontoa yritetään häivyttää ja historiasta vaietaan.
Kirjan rakenne monine henkilötarinoineen olisi kaivannut hieman enemmän jäsentelyä. Tarinat tuntuivat toisinaan hajanaisilta ja toistoakin ilmenee. Kaiken kaikkiaan Tukahdutettu kaupunki on kuitenkin tutustumisen arvoinen tietoteos.
Oona Grönroos
Frank Vogl: Mahdollistajat – Kuinka länsimaat vaarantavat demokratian ylläpitämällä kleptokraatteja ja korruptiota
Terra Cognita 2022
Suom. Kimmo Pietiläinen
Kleptokraattien toiminnan mahdollistavien rakenteiden valaiseminen on erittäin ajankohtaista. Putinin Ukrainassa aloittaman sodan myötä lännessä on käynnissä itsekriittinen tarkastelu: omat veroparatiisimme, pankkimme ja verokonsulttimme ovat olleet mukana mahdollistamassa kyseenalaisesti saadun varallisuuden ja sitä kautta vallan epäterveen keskittymisen Venäjällä. Demokratiaa nakertava lyhytnäköinen toiminta on pönkittänyt Putinin asemaa diktaattorina tunnetuin seurauksin.
Poliittisesti meillä olisi nyt tuhannen taalan paikka puuttua ongelmiin ja kitkeä demokratiaa rapauttavat porsaanreiät talousjärjestelmästämme lopullisesti. Tässä työssä on tilausta selkeälle tilannekuvalle ja analyysille tulevien toimenpiteiden tarpeesta.
Valitettavasti Frank Voglin kirja Mahdollistajat – Miten länsi tukee kleptokraatteja ja korruptiota vaarantaen demokratiamme ei kaikilta osin onnistu tässä tehtävässä. Mahdollistajat on paikoitellen sekava sillisalaatti ylimalkaisesti läpikäytyjä ja usein valitettavan vanhoja esimerkkitapauksia. Lainsäädännön ja valvontajärjestelmien aukkojen huolellisen analysoinnin sijaan kirja poukkoilee sinne tänne ja vetää välillä mutkia suoraksi.
Voglin kuva rahanpesun, veroparatiisien ja korruption torjunnasta on paikoitellen lohduton. Hän esimerkiksi syyttää EU:n komissiota ja joukkoa muita instituutioita vastuuntunnottomuudesta lukuisten jäsenvaltioiden ja yritysten “valtoimenaan rehottavaan korruptioon”. Kansainvälisesti keskeistä, rahanpesun vastaista asiantuntijaryhmää Financial Action Task Forcea (FATF) Vogl roimii auktoriteetin puutteesta.
Tosiasiassa rahanpesun ja veronkierron vastaisia toimia on EU:ssa viime vuosina tehty runsaasti. Vuonna 2020 toimeenpantiin jo viides rahanpesun vastainen direktiivi, joka pohjautui FATFin suosituksiin. Myös kansainvälisissä verojärjestelyissä avustavien palveluntarjoajien toiminnan läpinäkyvyyttä on lisätty uudella raportointisääntelyllä, ja väärinkäytöksistä ilmoittavia suojeleva whistleblower-direktiivi on saatu EU:ssa valmiiksi. Yritysten julkinen maakohtainen veroraportointi etenee ja verolainsäädännön aukkoja on tilkitty veronkiertodirektiivillä. Automaattinen tilitietojenvaihto viranomaisten välillä toimii jo yli sadan maan kesken, ja veroparatiisien toimintaa merkittävästi suitsivasta minimiyhteisöverosta on saavutettu kansainvälinen yhteisymmärrys.
Ongelmia on kuitenkin edelleen valtavasti ja työtä riittää. Vogl nostaa esiin miten erilaisia sääntelyhankkeita on vesitetty porsaanrei’istä hyötyvien lobbareiden toimesta. Voglin analyysin uskottavuus kuitenkin hyötyisi tarkemmista nyansseista.
Vogl peräänkuuluttaa toistuvasti yritysten johdon henkilökohtaista vastuuta ja johtamiskulttuurin muutoksen tärkeyttä. Ihmiskeskeinen näkökulma on parhaimmillaan kun toimittajataustainen Vogl kuvailee ja analysoi henkilökohtaisesti tuntemiaan pankkiireita ja muita rahanpesuskandaalien keskiössä olleita henkilöitä.
Voglin kanssa on helppo olla samaa siitä, että kansalaisten toleranssi korruptiota ja veronkiertoa kohtaan on loppumassa. Päättäjiltä odotetaan talousjärjestelmän pikaista korjaamista oikeudenmukaisemmaksi.
Sonja Finér