Viime aikoina julkisuudessa on jälleen kuultu asiantuntijoiden viittaavan Venäjän mahdollisuuteen voittaa sota Ukrainaa vastaan. En ole sodankäynnin asiantuntija, joten en ota kantaa voiton mahdollisuuksiin taistelukentällä. Venäjän talous sen sijaan on vuonna 2023 niin huonolla tolalla, että se lähentelee katastrofia. Ilman sodan päättämistä ja joukkojen vetämistä pois Ukrainan miehitetyiltä alueilta Venäjän kansan elintaso tai bruttokansantuote eivät koskaan palaudu entiselleen, eikä maailmankaupasta ulos suljettu talous pääse takaisin kasvu-uralle.
Talousongelmat, elintason lasku ja epätasa-arvon lisääntyminen näkyvät kansan kasvavana tyytymättömyytenä, joka saattaa viestiä myös tilanteesta rintamalla. Venäjän sotilaat ja kenraalit ymmärtävät yhä paremmin, että kylät ja kaupungit, joista he nyt taistelevat, luovutetaan Ukrainalle, kun käsky palata takaisin kotiin tulee. Ja se tulee, koska ensimmäinen Putinin jälkeinen vastuullinen hallitus — olipa se sitten kansallismielinen tai ei — tulee vetämään joukot pois Ukrainasta päästäkseen eroon pakotteista ja elvyttääkseen kauppasuhteet.
Mikäli uudenlaista hallitusta joudutaan odottamaan pitkään, saattaa vaihtoehto olla Iranin kaltainen tilanne, jossa arkaainen poliittinen hallinto pysyttelee jopa vuosikymmeniä kiinni vallankahvassa taloudellisen stagnaation oloissa. Neuvostoliitto on esimerkki yhteiskunnasta, jossa vallitsivat vakaat poliittiset olosuhteet, mutta kääntöpuolena myös taloutta rapauttava stagnaatio. Kuten tiedämme, kyseinen pysähtyneisyyden aika kesti lähes parikymmentä vuotta, ennen kuin hajosi omaan mahdottomuuteensa. ”Putinilainen pysähtyneisyys” alkoi vuosien 2008-2009 talouskriisistä ja jatkuu jo viidettätoista vuotta.
Nykyhallinnon vakavaraisuus on Neuvostoliittoa parempi, koska se toimii markkinatalousmallin mukaisesti, noudattaa yksityisomistuksen periaatetta ja käy edelleen — vaikkakin rajoitetusti — kansainvälistä kauppaa.
Iranin kaltainen hallintomalli johtaisi hajotessaan järisyttävään elintason romahtamiseen ja suistaisi Venäjän lopulta täydelliseen kaaokseen, jolle ei löydy historiasta muita vertailukohtia kuin raa’at sisällissodat ja synkät terrorin vuodet.
Venäjän bruttokansantuotteen kasvu, josta nyt paljon puhutaan, on pelkkä tilastoharha. Sen aiheuttavat kaksi asiaa. Ensinnäkin yleinen bruttokansantuote sekä bruttokansantuote per kapita ovat väestölle tärkeitä indikaattoreita, koska ne korreloivat elämänlaatua heijastavien mittareiden kanssa. Näitä ovat muun muassa odotettavissa oleva elinikä, vapaa-ajan sekä perheen kanssa vietetyn ajan määrä, liikunta- ja matkailumahdollisuudet, auton vaihtaminen uudempaan malliin sekä muut kestokulutustavarahankinnat. Tavanomaisissa olosuhteissa bruttokansantuotteen kasvu per henki kertoo elintason kohoamisesta. Sotaa käyvässä maassa bruttokansantuote nousee, vaikka kansalaisten elintaso ei nouse. Andriivkassa jylläävät tankit ja ukrainalaisiin kaupunkeihin ammutut raketit eivät paranna venäläisten elintasoa millään lailla.
Toinen bruttokansantuotetta kasvattava tekijä, joka on todellisuudessa tyhjää ilmaa, on edellistä teknisempi makrotaloustieteen ymmärrystä vaativa asia, jota ei selitetä yhdessä lyhyessä kolumnissa. Tiivistettynä on kyse siitä, että Venäjän bruttokansantuote mittaa tavaroiden tosiasiallista määrää, tonneja, kuutiometrejä ja niiden rahallista arvoa ruplissa. Se ei riipu hintatasosta, koska laskelmissa kokonaisarvoon tehdään erityinen vähennys. Sen sijaan se riippuu erilaisten tavaroiden suhteellisista hinnoista. Silloin esiin nousee numeroita, joilla on varsin vähän tekemistä todellisuuden kanssa. Kun bruttokansantuotteeseen sisällytetään autoja, televisioita, ruokatuotteita ja palveluita, niiden arvo lasketaan markkinahinnan mukaan. Tankeilla, raketeilla ja drooneilla taas ei ole varsinaista markkinahintaa, niiden arvo muodostuu valtionhallinnon prosessissa, jossa arvo määritetään ja raportoidaan omien, itse määrättyjen standardien mukaisesti. Vaikka kukaan ei varsinaisesti pyrkisi sormeilemaan näitä numeroita tarkoitushakuisesti, nimellisluku vääristyy vääjäämättä todellista suuremmaksi.
Tilanteen hankaluus on siinä, että talous sopeutuu vähitellen sota-ajan olosuhteisiin ja valtiojohdon pyrkimykseen saavuttaa asetetut sotatavoitteet. Mitä enemmän valtio maksaa BKT:een laskettavia palkkakuluja, sitä enemmän ihmisiä hakeutuu töihin sotaan liittyvien toimintojen puolelle yksityisen sektorin sijaan. Mitä suurempi osa BKT:een sisältyvästä tuotannosta koostuu julkisen hallinnon tilauksista, sitä enemmän myös yksityisen sektorin liiketoiminta alkaa kerääntyä sen ympärille. Kehitys on markkinatalouden toiminnalle haitallista, koska se vie resursseja todellisesta tuottavasta työstä.
Sodassa kuolevien sotilaiden työpanos menetetään ja siitä huolimatta talouden häiriötila johtaa massatyöttömyyteen, kun olosuhteiden normalisoiduttua sotateollisuus yhtäkkiä lakkaa olemasta. Sama tapahtui Neuvostoliiton romahtaessa: ihmiset jäivät tyhjän päälle, kun valtaosa valtion luomista todellisuudessa tuottamattomista työpaikoista yhtäkkiä katosi.
On tyypillistä, että kyseisenlainen tilane johtaa eräänlaiseen maagiseen ajatteluun, jossa talouden realiteettien kuvitellaan korjautuvan itsestään. Putin ja hänen lähipiirinsä vaikuttavat vajonneen tämän maagisen hypnotismin valtaan. Putin pyrkii pysymään vallassa hinnalla millä hyvänsä ja hänen hallintoonsa kuuluu olennaisena osana sorto ja sotiminen. Hän puskee sotaa eteenpäin piittaamatta hinnasta, jonka Venäjä joutuu tästä pakkomielteestä maksamaan. Vielä sitäkin ihmeellisempää on tavallisen kansan joutuminen saman maagisen ajattelun pauloihin, vaikka heidän elämänsä on kaikilla mahdollisilla mittareilla muuttunut kurjemmaksi.
Ilmiö ei ole uusi. Vuonna 2014, jolloin Putin käänsi hallinnon suunnan vahvasti kohti protektionismia ja eristyneisyyttä, kirjoitin siitä, mitä merkitsee ulkomaantuonnin korvaaminen. Tuontikieltoa kuvaavat tilastot osoittavat kotimaisen tuotannon kasvua, mutta eivät siinä mittasuhteessa, että ne riittäisivät kokonaan korvaamaan tuonnin. Tilanne johtaa hintojen nousuun, kulutuksen vähenemiseen ja elintason laskuun ja niin on käynyt myös nyt, koska kehitys on täysin vääjäämätöntä. Maagisessa ajattelussa kehitykseltä kuitenkin suljetaan silmät ja kuvitellaan, että kotimaisen tuotannon kasvu pelastaa tilanteen. Maaginen ajattelu on täysin ristiriidassa taloustieteen realiteettien ja aritmetiikan kanssa.
Poliittisen propagandan ansiosta osa venäläisistä uskoo talouden taikatemppuihin. Putin ja hänen lähipiirinsä hyödyntävät ihmisten halua uskoa siihen, että talouskasvu olisi jollain yliluonnollisella tavalla mahdollista myös täydellisen eristyksen olosuhteissa.
Ei ole sattumaa, että monilla sotaa kannattavilla ja taistelemaan lähtevillä on maksamattomia lainoja. He lähtevät sotaan kuitatakseen velkansa. He ovat juuri niitä ihmisiä, joilla on taipumus maagiseen ajatteluun. He ovat samoja ihmisiä, jotka uskovat Ukrainan hyökänneen Venäjälle. He uskovat järjettömän suuruisten lainojen kuittaamiseen yhdessä hetkessä ja pitävät lottovoittoa hyvinkin mahdollisena. Nämä ihmiset ovat Putinin tuhoontuomitun talouspolitiikan sekä hänen aloittamansa sodan uhreja. Venäjän talouden heikentyminen on johtanut kansalaisten kurjuuteen. Heitä pitää pinnalla enää tarrautuminen toivoon ihmeellisestä pelastuksesta.