Valko-Venäjän opposition presidenttiehdokas Svjatlana Tsihanouskaja esitti presidentti Aljaksnadr Lukašenkalle uhkavaatimuksen lokakuun 13. päivä: tämän tulisi vapauttaa poliittiset vangit, aloittaa asianmukaiset tutkinnat mielenosoittajiin kohdistetusta liiallisesta voimankäytöstä ja ennen kaikkea luopua vallasta 25.10. mennessä. Mikäli näin ei tapahtuisi, maassa alkaisi seuraavana päivänä yleislakko.

Ihmisoikeusjärjestö Vesna on seurannut mielenosoitusliikehdintää alusta saakka. Sen aktivistit keräävät tietoja viranomaisten väärinkäytöksistä ja poliisiväkivallasta ja tarjoavat juridista apua pidätetyille ja muille vaikeuksiin joutuneille. Järjestön varapuheenjohtaja Valentin Stefanovitš kommentoi lokakuun lopulla Novaja Gazetan haastattelussa keinoja, joilla valta pyrkii murtamaan protestirintaman, ja kertoi näkemyksensä siitä, miten silovikit hoitavat omia kollegoitaan koskevia tutkintaprosesseja. Kysyimme Stefanovitšilta myös, uskooko hän Valko-Venäjän kansan vaatimuksien toteutumiseen.

Lukašenka on alkanut vapauttaa poliittisia vankeja tutkintavankeudesta. Pyrkiikö hän tällä vastaamaan kansan Tsihanouskajan suulla esittämiin vaatimuksiin?

”Kotiarestiin siirretyt henkilöt ovat edelleen poliittisia vankeja. Aresti on joka tapauksessa rangaistustoimenpide, johon liittyy voimakkaita rajoitus- ja valvontatoimia. Henkilö ei voi vaihtaa asuinpaikkaansa eikä olla yhteydessä muihin kuin asianajajaansa. Siksi ihmisoikeusliikkeiden ehdoton vaatimus on vapauttaa kaikki poliittiset vangit ja keskeyttää heitä koskevien oikeudellisten seuraamusten toimeenpano, mukaan lukien arestirangaistus.

Tutkintavankeudessa on tällä hetkellä todella paljon mielenosoituksiin osallistuneita. Listallamme on yli 300 nimeä. Syyttäjäntoimiston mukaan tähän mennessä on nostettu yli 400 syytettä järjestyshäiriöstä ja määrä kasvaa päivä päivältä. Aina välillä muutama ihminen vapautetaan, mutta saman tien otetaan parikymmentä uutta tilalle. En kyllä näe, että tilannetta voisi millään muotoa kutsua kansan vaatimuksiin vastaamiseksi.

Lukašenka ei muutenkaan vapauta ketään noin vain. Hän haluaa lähettää etenkin länteen signaalin, että demokraattiset prosessit kyllä toimivat Valko-Venäjällä – edes jollain lailla. Samaan aikaan hän kuitenkin pyrkii hajottamaan opposition ja nujertamaan mielenosoitukset. On selvää, että mahdolliset uudet protestit, lakot ja taloussanktiot huolestuttavat häntä suuresti.”

Kuinka todennäköisenä pidätte sitä, että Lukašenka myöntyy uhkavaatimuksen tärkeimpään kohtaan eli ilmoittaa jättävänsä virkansa?

”Tunnen Aljaksandr Rygoravitšin sen verran hyvin, että epäilen sitä vahvasti. Te itse olette aikaisemmin luonnehtinut häntä varsin osuvasti: ’Lukašenka pitää tiukasti kiinni vallasta, vaikka sormet jo sinertävät.’ En todellakaan tiedä, mitä pitäisi tehdä, että hän luovuttaisi.”

Ellei hän luovuta, maassa alkaa yleislakko. Vai toteutuuko se, onko kannatusta riittävästi?

”Lakko on hankala kysymys. Joitain lakkoyrityksiähän oli jo protestien alkuvaiheessa elokuussa. Lukašenkan vierailusta Minskin traktoritehtaalla on olemassa mediassa paljon huomiota saanut video, jossa työntekijät huutavat hänelle yksissä tuumin vaatimuksensa: Eroa! Lakkoa organisoivia tahoja on kuitenkin painostettu voimakkaasti. Painostuksen takana on etenkin KGB. Useat lakkokomiteoiden avainhenkilöt ovat joutuneet poistumaan maasta.

Uskon silti, että löytyy jonkin verran yrityksiä, jotka vähintäänkin yrittävät aloittaa lakon. Ainakin kemianteollisuusyritys Grodno Azot ja kaivosyhtiö Belaruskali ovat sellaisia. Minskin sähkötekniikan tehdas on myös mahdollinen, sillä siellä on ajoittain ollut protestiliikehdintää. Laajempaa tilannetta on kuitenkin vaikea arvioida.”

Näyttää siltä, että Lukašenka pyrkii torjumaan esitetyt vaatimukset lupaamalla toteuttaa kattava perustuslakiuudistus.

”Niin, perustuslakiuudistusta koskeva tieto vain on hyvin ristiriitaista. Jopa sitä valmistelevilla henkilöillä tuntuu olevan heikonlainen käsitys siitä, mitä sen oikeastaan pitäisi sisältää. Asiasta annetut lausunnot ovat joka kerta erilaisia. Yhtäällä liberaalidemokraattien johtaja Oleg Gaidukevitš pohdiskelee enemmistövaalitavan vaihtamista sekajärjestelmään, ja toisaalla taas Viktar Babarykan presidenttiehdokkuutta tukenut ja tämän kampanjakoordinaattorinakin toiminut Juri Voskresenskij kertoo, että Lukašenka olisi luvannut rajoittaa presidenttikausien määrän kahteen. (1)

Tässä kohtaa ainakin itselläni herää kuitenkin kysymys presidenttikauden pituudesta. Olisiko kausi edelleen viisi vuotta, kuten nyt, vaiko kenties seitsemän tai peräti kymmenen vuotta? Siitähän istuva presidentti ei luvannut yhtään mitään. Myös monet muut tärkeät kysymykset ovat vailla vastausta. Nähdäkseni suurinta osaa ihmisistä ei enää edes kiinnosta perustuslain uudistaminen, he haluavat vain, että Lukašenka häipyy. Uudistuksesta puhuminen onkin pelkkää silmänlumeeksi tarkoitettua tyhjää puhetta, jolla Lukašenka pelaa aikaa saadakseen protestit talttumaan. Tiedämme kaikki, että Aljaksandr Rygoravitš osaa kyllä rupatella lämpimikseen, eikä hänen lupauksilleen ole kovin kummoisia takeita.”

Uskotteko, että oppositio pystyy takaamaan Lukašenkan ja tämän lähipiirin turvallisuuden, mikäli hän luopuu vallasta?

”Siinä on kyse puhtaasti politiikasta. Siitä, miten sopimuksia noudatetaan ja millaisia kompromisseja tehdään. Me ihmisoikeusrintaman edustajat lähdemme siitä, että teoilla on aina oltava lainmukaiset seuraamukset. Vaadimme, että kidutuksiin syyllistyneet saatetaan vastuuseen teoistaan ja oikeuslaitoksen ulkopuolella annettuihin epävirallisiin rangaistuksiin, kuten poliittisesti motivoituihin sieppauksiin, kiinnitetään huomiota ja kaikki tapaukset selvitetään asianmukaisesti.”

Pidätettyjen kohtaamat pahoinpitelyt ja kidutus ovat kiistattomia faktoja. Kansalaiset vaativat, että silovikien tekemät rikokset on tutkittava. Onko mielenosoituksissa kiinni otettujen kaltoinkohtelusta tähän mennessä nostettu syytteitä?

”Tietojemme mukaan ei. Olemme tiedustelleet asiaa syyttäjältä väkivaltaan menehtyneiden ja muiden uhrien osalta. Syyttäjän vastaus oli, että näiden tietojen kerääminen vaatisi ’valtavasti työtä’ ja työtä on nyt muutenkin paljon. Yleinen syyttäjä Andrei Šved ilmoitti vastikään tiedonannossaan, että kaikelle on oma aikansa ja tapahtumia tullaan kyllä ’vielä joskus’ arvioimaan. ’Vielä joskus’, sekö todella riittää?

Tiedämme, että tutkintakomitealle on tehty yli 1 800 ilmoitusta kidutuksesta. Ilmoituksia käydään parhaillaan läpi ja tietojen perusteella tehdään tarkastuksia. Käsittely on hidasta ja prosessit tulevat kestämään pitkään – erityisesti siksi, että tarkastukset ovat varsin tehoton tutkintakeino kidutustapauksissa. Otetaan tähän esimerkiksi silminnäkijälausunnot: jos on käynnissä rikostutkinta, kaikki osalliset joutuvat antamaan lausunnon ja kieltäytymisestä tai väärien tietojen antamisesta joutuu vastuuseen. Tarkastusta tehdessä taas kyllä kysellään asioita, mutta vastata voi käytännössä mitä tahansa. Kantamme on, että on olemassa tapauksia, joissa on aivan selkeät perusteet nostaa rikossyyte välittömästi. Poliisikidutuksista on olemassa videotallenteita, joissa tekijöiden kasvot ovat selvästi tunnistettavissa.

Mikään ei myöskään estä nostamasta syytteitä niistä mediassa julkaistuista autokameroiden kuvaamista tilanteista, joissa näkyy pahoinpitelyjä. Kuolleiden osalta tilanne on samankaltainen. Minskissä 10. elokuuta tapetun Aljaksandr Taraikouskin tapauksessa täyttyvät kaikki edellytykset syytteen nostamiseen. Ainoa tarvittava asia on määrittää, oliko kyse tahallisesta vai tahattomasta teosta.

Gennadi Šutov ammuttiin Brestissä kuoliaaksi yhdellä päähän kohdistuneella laukauksella luvallista käsiasetta käyttäen. Hänen kohdallaan vastaus on sama kuin muidenkin: ’Tapausta tarkastetaan.’ Rikostutkintaa ei ole aloitettu, eikä syytettä nostettu.

Homelissa taas yksi ihminen kuoli, kun ei saanut apua ajoissa. Hänet oli pidätetty ja hän alkoi voida huonosti pidätettyjen kuljetukseen tarkoitetussa umpinaisessa pakettiautossa. Hänen tilaansa ei aluksi reagoitu mitenkään ja lopulta hänet vietiin – jostain tuntemattomasta syystä – psykiatrian poliklinikalle. Siellä hän menehtyi.

Tapahtumista ei ole virallisia raportteja, mikä vaikeuttaa asioiden selvittämistä entisestään. Koska virallista tietoa ei anneta, erilaiset spekulaatiot ja huhut pääsevät valloilleen. Kuulimme juuri äskettäin, että erityisesti 9–12. elokuuta (2) tapahtuneiden levottomuuksien jälkeisinä päivinä miliisiasemilla oli joukoittain ruumiita ja krematoriot olivat käytössä yötä päivää.

Tavallisten valkovenäläisten on kuitenkin vaikea uskoa, että heidän omat maanmiehensä voisivat syyllistyä niin järkyttäviin tekoihin. Siksi liikkuu paljon tarinoita siitä, että kidutusten takana on oikeasti Venäjän OMON ja väkivaltaiset silovikit ovat tulleet Donetskin ja Luhanskin alueilta.”

Onko venäläisten osallistumisesta protestien tukahduttamiseen näyttöä?

”Ei suoraa näyttöä. Ainoat varmat tiedot ovat, että Lukašenka pyysi apua Kremliltä ja Venäjä kokosi kansalliskaartin joukoista reservin, jonka siirsi rajan tuntumaan. Emme kuitenkaan pysty vahvistamaan, että nämä joukot olisivat ylittäneet rajan.”

Armeijan tai miliisin toimista ei siis ole käynnissä rikosoikeudellisen menettelyn mukaisia prosesseja. Entä kuinka monta tutkintaa, syyteharkintaa tai oikeuskäsittelyä on käynnissä mielenosoituksen osallistujista?

”Tiedossamme on reilut 300 tapausta. Yleisin syyte on rikoslain pykälän 293 rikkominen eli ’massamellakointi’. Olemme muuten jo tästä nimikkeestäkin lähtökohtaisesti eri mieltä, koska suurin osa Minskin ja muiden suurten kaupunkien mielenosoituksista on ollut täysin rauhanomaisia. Osallistujat ovat pidelleet kännyköitä, joihin on sytytetty valo, taputtaneet käsiään ja laulaneet lauluja. Mellakkapoliisi ja armeijan erikoisjoukot ovat kuitenkin käyneet heihin käsiksi ja voimankäyttö on ollut täysin liiallista. Lisäksi mielenosoitusten hajottamisessa on käytetty erityiskeinoja, kuten kumiluoteja – ensimmäistä kertaa koko Valko-Venäjän historiassa.

Joissain tapauksissa tämä on kärjistänyt tilannetta ja johtanut väkivaltaan myös mielenosoittajien puolelta – emme kiistä sitä. Mutta jos ajatellaan laissa määriteltyä massamellakkaa, niin kyseessä on laajamittainen hillitön riehuminen, tulipalojen sytyttely ja vastarinta, jossa käytetään aseita. Mitään tämänkaltaisia piirteitä mielenilmauksissa ei ole ollut. Tilanteet, joissa mielenosoittajien taholta on tapahtunut hetkellisiä ylilyöntejä, tulee käsitellä jokainen erikseen. Lisäksi on otettava huomioon olosuhteet eli tarkasteltava, missä määrin kyseessä on itsepuolustus miliisin kovia otteita vastaan.

Toinen syytteissä usein esiintyvä pykälä on 342 eli ’yhteiskuntajärjestystä vakavasti häiritsevä joukkomuotoinen kansalaistottelemattomuus’. Tällainen toiminta voi olla esimerkiksi joukkoliikennevälineen kulun estämistä. Pykälää käytettiin paljon vaalien aikana, ja sillä saatiin otettua säilöön etenkin monia suosittuja bloggaajia. Kuuluisin on tietenkin Sjarhei Tsihanouskin pidätys Grodnossa 29. toukokuuta. Tuolloin pidätettiin monia muitakin bloggaajia, myös sellaisia, jotka eivät edes olleet kyseisessä kaupungissa. Perusteluna oli, että vaikkeivät he olleetkaan paikalla, niin he olivat joka tapauksessa olleet mukana suunnittelemassa tapahtumia.

Käytössä on myös joukko väkivaltaan liittyviä pykäliä. Näitä ovat lähinnä lainkohdat 363–364 eli ’virkavallan vastustaminen’ ja ’miliisiin kohdistettu väkivalta’. Näistä on jo langetettu tuomioita, jotka ovat suhteettoman kovia verrattuna itse tekoihin. Esimerkkitapauksena voisin kertoa, että kaksi nuorta poikaa oli käyttänyt voimaa torjuakseen erään aggressiivisesti käyttäytyneen pidätetyn hyökkäyksen. Teko ei ollut kohdistunut miliiseihin, mutta molemmat nuoret tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankeuteen. Valtakunnansyyttäjä on ilmoittanut, että syyttäjänlaitos pyrkii ’ankarimpaan mahdolliseen tuomioon kaikkien yhteiskuntajärjestystä rikkoneiden kohdalla’.”

Kuinka monta ihmistä kaiken kaikkiaan on saatettu vastuuseen hallintolain pykälien nojalla?

”Viimeaikaisissa mielenosoituksissa on pidätetty keskimäärin 600–800 henkeä kussakin. Jos tarkastellaan koko vaalien jälkeistä ajanjaksoa, pidätettyjä on yhteensä yli 15 000.  Suurin osa kiinniotoista on tehty nimenomaan hallintolakiin kuuluvien pykälien perusteella.

Aivan viime aikoina miliisin otteet ovat koventuneet vielä entisestään. Esimerkiksi naisten marsseja ei aikaisemmin hajotettu, mutta nyt niin tehdään. Myös eläkeläiset järjestävät nyt omia marssejaan, ja heitä vastaan on käytetty tainnutuskranaatteja.

Sunnuntaina 18. lokakuuta Partizanskij prospektilla oli käynnissä täysin rauhanomainen mielenilmaus. Tilanteen rauhallisuudesta huolimatta katu suljettiin, eikä ihmisiä päästetty eteenpäin. Kun he lähtivät perääntymään, paikalle kaarsi monta kuorma-autoa täynnä OMONin miehiä, jotka alkoivat heittää kranaatteja ja ampua ihmisiä päin. Olin itse paikalla todistamassa tapahtunutta. Miliisijohto väittää, että joukot ampuivat ilmaan, mutta se ei pidä paikkaansa. Pidätettyjä oli tuollakin kertaa huomattava määrä.

Tällä hetkellä käytännössä kaikki pidätetyt joutuvat tutkinta-arestiin. Itse oikeudenkäynnit ovat varsinainen vitsi. Ne tapahtuvat etänä, yleensä Skypen kautta. Tuomari istuu jossain muualla ja ihminen saa tuomionsa tietokoneen näytön ääressä. Todistajat käyvät näyttäytymässä ruudulla. He ovat lähes poikkeuksetta miliisin edustajia. Lisäksi he ovat viime aikoina voineet todistaa anonyymisti: maskit päällä ja tekaistuilla nimillä. Todistajat ovat esimerkiksi Ivan Ivanovitš 1 ja Ivan Ivanovitš 2. Jos vastaajaosapuoli yrittää varmentaa heidän henkilöllisyyttään, pyyntö yksinkertaisesti jätetään huomiotta.”

Kidutusta on tapahtunut aivan mielenosoitusten alusta saakka. Onko se yhtään vähentynyt?

”Vaikuttaisi siltä, ettei se ole ihan niin laajaa ja järjestelmällistä kuin alussa. Silloin haluttiin todennäköisesti luoda mahdollisimman tehokas pelotevaikutus. Kyseessä oli eräänlainen kampanja, jos niin voi sanoa. Elokuussa tuhannet ihmiset joutuivat kidutuksen uhriksi. Meillä oli tuolloin tarkastelussa yli 500 tapausta, joihin perehdyimme huolella. Tutkintakomiteassa on edelleen 1 800 tapausta käsittelyssä. Kaikki eivät tietenkään edes tee ilmoitusta. Arvioisin, että noin joka toinen pidätetty joutui tuolloin kidutuksen kohteeksi.

Kidutus on edelleen iso ongelma. Yksi esimerkkitapaus on kukkakaupan omistaja Maksim Horošin, joka vietiin 13. lokakuuta Pervomaiskin pidätyskeskukseen. Vain kaksi tuntia myöhemmin hänet kuljetettiin ambulanssilla sairaalaan vammojensa vuoksi. Uusia tapauksia tulee ilmi säännöllisesti.”

Varasisäministeri Gennadij Kazakevitšin sekä valtakunnansyyttäjä Andrei Švedin mukaan mielenosoitukset ovat radikalisoituneet. Oletteko samaa mieltä?

”Mitähän he mahtavat tarkoittaa radikalisoitumisella? He väittävät, että mielenosoittajilla olisi ollut teräaseita tai mailoja. Osallistun itse mielenilmauksiin joka sunnuntai, enkä ole nähnyt mitään sellaista. Marsseille osallistuvat ihmiset eivät ole aseistautuneita.

Kyse taitaa pikemminkin olla siitä, etteivät ihmiset ole enää niin peloissaan. Kun mellakkapoliisit yrittävät sulkevat katuja, he menevät aitojen yli. Aikaisemmin he eivät uskaltaneet, mutta nyt uskaltavat. Tässä kohtaa on syytä muistaa vielä se, että katujen tukkiminen ja barrikadien pystyttäminen mielenosoittajien toimesta kuuluvat rauhanomaisiin protestikeinoihin. Ne eivät ole väkivaltaisia toimia.

Vallan edustajat väittävät myös, että protestit olisivat karanneet käsistä. Tämähän ei pidä ollenkaan paikkaansa, jos katsotaan osallistujamääriä. Elokuun 16. päivä marssille osallistui yhteensä 220 000 ihmistä. Nyt osallistujamäärät jäävät noin 100 000:een. Mielenosoittajia on todella paljon vähemmän, se on tosiasia. Yksi syy siihen on protestien voimallinen tukahduttaminen. Kaikki eivät todellakaan ole valmiita siihen, että poliisi ampuu kohti, puhumattakaan pidätyksestä ja kidutuksesta. Jos protestoijia ei rangaistaisi niin ankaralla kädellä, mielenosoittajia olisi enemmän. Tyytymättömyys ei kuitenkaan ole katoamassa mihinkään ja tavallisiin ihmisiin kohdistettu väkivalta vain kasvattaa sitä entisestään.”

Mikä on teidän näkemyksenne, ovatko silovikit jo vähitellen valmiita luovuttamaan ja väistymään, vaiko pikemminkin päinvastoin, entistäkin valmiimpia taistelemaan loppuun saakka?

”Tuskin he ovat kovin halukkaita luovuttamaan. He eivät luultavasti näe siihen mitään syytä, eikä näköpiirissä ylipäätään ole asioita, jotka voisivat vaikuttaa siihen suuntaan. En usko heidän kokevan suurempia moraalisia ristiriitoja. Lisäksi heillä on tällä hetkellä riittävän hyvät oltavat materiaalisesti – siitäkin huolimatta, ettei heidän palkkojaan virallisesti ole korotettu eikä valtiovalta ole luvannut esimerkiksi asuntoja.

Tavalliselle, ruohonjuuritasolla työskentelevälle miliisille tapahtumat voivat olla jossain määrin vastenmielisiä, mutta ennen kaikkea siksi, että miliisivoimien arvostus on tällä hetkellä käytännössä nollassa. Varsinaisiin torjuntatoimiin lähetetyillä erikoisvoimien miehillä taas tuskin on mitään osoitettuja työtehtäviään vastaan.”

Elo-syyskuun vaihteessa monet valtionyhtiöiden työntekijät, virkamiehet ja jopa poliisivoimien edustajat marssivat ulos työpaikoiltaan, koska he eivät hyväksyneet mielenosoitusten kovaotteista tukahduttamista. Voisiko tämänkaltainen mielenilmaus uusiutua?

”Vaikea sanoa, koska ihmiset eivät puhu tällaisista asioista kovin avoimesti, eivätkä etenkään julkisesti. Joitakin yksittäisiä tapauksia on kyllä ollut. Juuri eilen luin erään Pinskiläisen tuomarin, Aleksei Patskon, irtisanoutuneen virastaan. Hän oli kieltäytynyt ottamasta käsittelyyn tapausta, jonka syytenimike oli pykälän 23.34 mukainen “massatapahtuman organisoinnin ja toteutuksen häiritseminen”. Patskolla on kolme lasta ja palkka oli erittäin hyvä. Silti hän valitsi lähteä.

Voiko sanoa, että protestit ovat myös yhdistäneet valkovenäläisiä?

”Kyllä, ehdottomasti! Yhteiskunnassamme on käynnissä syvä ja historiallisesti merkittävä muutosprosessi. Solidaarisuuden määrä on ennennäkemätön. Siksi uskon, että kaikella nyt tapahtuvalla on erittäin tärkeä merkitys, olipa lopputulos mikä tahansa. Yhteiskunnallisten muutosten tarve on käynyt hyvin selväksi.”

Venäjällä monet pelkäävät Valko-Venäjän protestien olevan “uusi Maidan”, jonka seurauksena Lukašenka syrjäytetään ja maa kääntää selkänsä Venäjälle. Onko Minsk 2020 eri asia kuin Kiova 2014?

”Kyllä ne ovat eri asia, mitä suurimmassa määrin. Tilanne ja olosuhteet ovat hyvin erilaiset. Valko-Venäjän protesteissa ei ole minkäänlaista Venäjän vastaista narratiivia. Harvakseltaan on näkynyt kylttejä, joissa Putinia vaaditaan olemaan sekaantumatta asioihin, mutta sehän on aivan aiheellinen vaatimus. Venäjän sekaantuminen ei ole millään lailla toivottavaa ja itse asiassa juuri se voisi johtaa Valko-Venäjän etääntymiseen Venäjästä. Etenkin jos sekaantuminen tarkoittaisi Lukašenkan tukemista aseistetuilla joukoilla.

Venäjän vallanpitäjien tulisi ymmärtää, että valkovenäläisillä on oikeus itse päättää omasta maastaan ja sen kohtalosta. Siitä huolimatta olemme aina naapureita ja vieläpä erittäin läheisiä sellaisia. Voimme elää sovussa ja pitää hyvät välit – tätä suhdetta ei kannata rikkoa tunkeutumalla maahamme.”