Sosiaalisen lannan lapiointia
Yhdysvalloissa tunnettiin 1900-luvun alun progressiivisella aikakaudella erityinen kirjoittajien joukko, joita alettiin kutsua nimellä ’muckrakers’. He olivat tutkivia journalisteja, jotka kirjoittivat yhteiskunnallisia paljastusjuttuja tavoitteenaan sosiaalinen reformi. Nimitys juontui presidentti Theodore Rooseveltin vuoden 1906 puheesta, jossa hän viittasi John Bunyanin Kristityn vaellus -teoksessa mainittuun hahmoon, mieheen, jolla on työvälineenään lannan luomiseen käytettävä talikko (muckrake). Tuijotellessaan aina alaspäin maan lokaan, mieheltä jää kaikki kaunis ja hengellinen hyvä ympärillään huomaamatta. Roosevelt halusi puheessaan tuoda esille, että kovaäänisistä edistyksen vaatijoista, jotka käyttivät kaiken aikansa lapioiden yhteiskunnallista törkyä, oli enemmän haittaa kuin hyötyä.
Vaikka näiden presidentille vastenmielisten äänekkäiden sosialistien kirjat olivat useimmiten tietoteoksia, kuuluisimmaksi tässä lajissa nousi Upton Sinclairin (1878-1968) vuonna 1906 julkaistu kaunokirjallinen romaani The Jungle, joka ilmestyi tuoreeltaan myös suomeksi O.A. Joutsenen käännöksenä nimellä Chikago [sic]: Nykyajan romaani. Teoksen ote oli vahvan journalistinen, mutta epäilemättä juuri sen kaunokirjallinen paketointi pitää sen edelleen, yli sata vuotta julkaisunsa jälkeen, klassikon asemassa ja oppilaitosten lukulistoilla. Samaa ei voi sanoa muista 1900-luvun alussa sensaatioita aiheuttaneista bestsellereista, kuten Ida Tarbellin paljastuskirjasta The History of the Standard Oil Company (1904), joka kuvasi John D. Rockefellerin öljy-yhtiön moraalittomia ja laittomia toimia, sekä Lincoln Steffensin suurten kaupunkien poliittista korruptiota tutkivasta teoksesta The Shame of the Cities (1904). Tämäntyyppiset teokset ilmestyivät usein artikkelisarjoina lehdissä ennen kirjana julkaisuaan. Näin oli myös Sinclairin teoksen laita.
Heiveröisen uransa alussa oleva toimittaja-kirjailija Upton Sinclair lähti Chicagoon vuonna 1904 tutkiakseen lakkoilevien lihateollisuuden työntekijöiden työoloja ja todellisuutta. Sinclairin perusteelliseen taustatyöhön ja haastattelututkimuksiin perustuvaa kaunokirjallista kertomusta alettiin julkaista osina sosialistisessa Appeal to Reason -lehdessä vuonna 1905, mutta vasta kirjaksi 1906 koottuna tarina herätti kokonaisen kansakunnan presidenttiä myöten. Teoksessaan Sinclair kuvaa köyhän liettualaisen maahanmuuttajan, Jurgis Rudkuksen elämää Chicagon slummeissa ja lihanjalostamon palveluksessa. Jouduttuaan työtapaturmaan nuorukainen menettää toimeentulonsa, kotinsa ja perheensä, ja vasta sosialistiseen liikehdintään tutustuttuaan saa takaisin toivon kipinän.
Sinclairin haaveena oli kirjoittaa työväenliikkeen oma Setä Tuomon Tupa. Harriet Beecher Stowen vuonna 1852 julkaistu klassikkoteos oli avannut kansalaisten silmät orjuuden kauhuille ja joidenkin tulkintojen mukaan jopa vauhdittanut sisällissodan syttymistä. Sinclair halusi omalla kirjallaan kiinnittää huomiota lihateollisuuden työntekijöiden surkeisiin ja hengenvaarallisiin työoloihin sekä niiden kylvämään köyhyyden ja kurjuuden kierteeseen työläisten yhteisössä, joka tuohon aikaan koostui usein itäeurooppalaisista maahanmuuttajista. Sen sijaan lukijat kauhistuivat enemmän The Jungle -teoksen paljastamista lihanjalostamoiden puutteellisista ja ala-arvoisista hygieniastandardeista. Kirjailija itse huomauttikin myöhemmin tyytymättömänä: ”Halusin tavoittaa heidän sydämensä, mutta osuinkin heitä vahingossa vatsaan.” Tosin tämäkin kuluttajien reaktio on ymmärrettävä – Sinclair kuvasi esimerkiksi, kuinka lattialla lojuvia liha- ja perkuujätteitä, joiden joukossa oli myös pilaantunutta lihaa, sahanpurua, ihmiseritteitä ja rotanraatoja, vietiin kottikärryillä jatkojalostukseen ja siitä eteenpäin säilykkeiksi.
Vaikka kirjailija osui ohi oman maalinsa, teoksen vaikutus Yhdysvaltoihin ja maan lainsäädäntöön oli huomattava ja pysyvä. Roosevelt epäili yksityisissä kirjeissään, että suurin osa Sinclairin kammottavista väitteistä oli joko silkkaa valhetta tai vähintäänkin vahvasti liioiteltuja, mutta hänkin joutui reagoimaan kohuun – siis elintarvikehygienian osalta. Chicagon lihanjalostamoihin lähetettiin erityinen komissio tutkimaan asiaa, ja presidentin kauhuksi lähes kaikki The Jungle -kirjan väitteet osoittautuivat tosiksi. Tämä johti uusiin sekä lihanjalostusta että laajemminkin elintarvikkeiden ja lääkkeiden valmistusta ja jakelua valvoviin lakeihin sekä Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA:n perustamiseen jo vuonna 1906.
Sekä aktivistina että poliitikkona työskennellyt Upton Sinclair jatkoi kirjailijanuraansa ja sosialismin asian ajamista koko pitkän elämänsä. Hän oli suorastaan käsittämättömän tuottelias: uransa aikana hän julkaisi yhteensä pitkälti yli 100 teosta – valtaosa romaaneja, mutta myös tietokirjoja ja näytelmiä – sekä lukemattomia artikkeleita. Eikä The Jungle ja sen aikaansaama muutos jäänyt hänen uransa ainoaksi huomattavaksi saavutukseksi. Hänen 1919 teoksensa The Brass Check, joka kritisoi Yhdysvaltain lehdistön sananvapautta ja asemaa rikkaiden äänitorvena, johti omalta osaltaan journalismin eettisen säännöstön luomiseen 1920-luvun alussa, ja hänen natsi-Saksaan sijoittuva teoksensa Dragon’s Teeth voitti Pulitzer-palkinnon vuonna 1943. Vuonna 1957 Time-lehti kutsui Sinclairia mieheksi, ”jonka lahjojen joukosta uupuvat vain huumorintaju sekä kyky olla hiljaa”. Jälkimmäiseen määritelmään olisi hyvin voinut kuvitella äkeän, tuolloin jo edesmenneen presidentti Rooseveltinkin yhtyvän.
Lisälukemista: https://www.crf-usa.org/bill-of-rights-in-action/bria-24-1-b-upton-sinclairs-the-jungle-muckraking-the-meat-packing-industry.html
