Jos keskiaikaisten maalausten Jeesus-lapsen näköinen mukula tulisi vastaan päiväkodin pihalla, säikähtäisivät häntä niin lapset kuin aikuiset. Keskiajalla taiteilijat maalasivat Jeesus-lapselle noin 50-vuotiaan minisetämiehen kasvot, koska halusivat välittää sen ajan teologien ajatuksen siitä, että Jumalan poika oli syntynyt maailmaan täydellisen valmiina, viisaana ja kypsänä. Sama kummallinen aikuisvauvailmiö toistuu myös tavallisia kuolevaisia kuvaavissa keskiaikaisissa maalauksissa, ja se heijastaa silloista suhtautumista keskenkasvuisiin: lapsuuden käsitettä ei vielä oikeastaan tunnettu, hieman samaan tapaan kuin teini-ikäisyyden ajatus muotoutui vasta maailmansotien jälkeen. Vasta 1600-luvulle tultaessa lapsia alettiin selkeästi ajatella ja kohdella miniaikuisten sijaan omana ryhmänään, joilla on omanlaisiaan tarpeita ja piirteitä.

Tämä perustavanlaatuinen muutos – lapsuuden synty – käynnisti myös lastenkirjallisuuden kehittymisen. Ennen kuin oli saatavilla varta vasten lapsille suunnattuja kirjoja, lapset olivat lukeneet samoja runoja, kansantaruja, myyttejä ja pyhiä tekstejä kuin aikuisetkin. Ensimmäiset lastenkirjat olivat kasvatuksellisia ja opettivat usein aakkosia ja Isä meidän -rukouksen tyyppisiä uskonnollisia tekstejä. Etenkin uudelle mantereelle uskonrauhaan häipyneet puritaanit panostivat lastenkirjallisuuteen, sillä he uskoivat henkilökohtaisen jumalasuhteen tärkeyteen, ja no, nuorna vitsa väännettävä. Ensimmäinen Amerikan mantereella julkaistu lastenkirja oli John Cottonin hupsusti nimetty lasten katekismus vuodelta 1656, Spiritual Milk for Boston Babes eli ”Hengenmaitoa bostonilaisille pilteille”. Se käsitteli hyviä tapoja ja moraalia, uskonnollisia kysymyksiä, kymmentä käskyä sekä viimeistä tuomiota.

Tunnetuin varhaisista puritaanisista kertomuksista, Kristityn vaellus, syntyi kuitenkin vanhalla mantereella. Laittomasta saarnaamisesta tuomittu englantilainen John Bunyan alkoi kirjoittamaan kristillistä allegoriaansa vankilassa. Vuonna 1678 ilmestyneessä teoksessa mies nimeltä Kristitty löytää ullakolta vanhan kirjan, jota lukiessaan tulee synnintuntoon, ja selkäänsä ilmestynyt syntisäkki taakkanaan lähtee etsimään pelastusta. Matkalla Kristitty kokee monia vaaroja, kauhistuksia ja kiusauksia. Bunyanin teoksessa kuvataan muun muassa, kuinka Kristityn ystävä Uskollinen kidutetaan ja poltetaan kuoliaaksi ja kuinka karmea jättilainen Epätoivo puolisoineen pahoinpitelee ja houkuttelee Kristittyä ja hänen matkakumppaniaan Toivorikasta tekemään itsemurhan, jotta voisivat päättää kammottavat kärsimyksensä. Bunyanin kirja nousi kaikenikäisten lukijoiden suosikiksi heti ilmestyttyään eikä sen suosio ole koskaan hiipunut. Kristityn vaellus on käännetty ainakin 200 kielelle ja siitä on tehty lukuisia erilaisia kuvitettuja versioita lapsille, rovioineen kaikkineen.

Bunyanin maanmiehen ja kanssapuritaanin James Janewayn teos vuosilta 1671–1672 oli varta vasten lapsille kirjoitettu. Janewayn kirjan nimi on vapaasti käännettynä ”Muistoksi lapsille: täsmällinen kertomus useiden nuorten lasten kääntymyksestä, pyhistä ja esimerkillisistä elämistä sekä riemukkaista kuolemista”*, ja se kertoo, kuinka tuonpuoleisen kynnyksellä olevat harrasmieliset lapset kertaavat vuoteensa äärelle kerääntyneille kuulijoilleen ikätoveriensa tyypillisiä syntejä ja suosittelevat parannuksen tekoa kaikille. Samalla nämä henkeään heittävät lapsukaiset hehkuvat onnea, sillä tietävät taivaan riemujen odottavan heitä aivan nurkan takana. Janewayn kirja oli yksi oman aikansa suosituimmista lastenkirjoista, ja siitä on suomennettu ainakin ensimmäinen osa vuonna 1833. Henrik Renqvistin suomennoksen nimi on alkuperäiseen verrattuna jokseenkin lattea Seitsemän nuoren lapsen kääntyminen: eli ensimmäinen osa Lasten hengellisestä esimerkki-kirjasta.

Siinä missä nämä varhaiset lastenkirjat saattoivat sisältää raisustikin Jumalan vihaa, tulta ja tulikiveä, 1600-luvun loppua kohden sävy pehmeni. John Locken vuonna 1693 julkaistu teos Muutamia mietteitä kasvatuksesta vaikutti huimasti ihmisten käsitykseen siitä, kuinka lapsia tulisi kasvattaa. Sen sijaan, että heidät ja heidän kuolemattomat sielunsa tulisi pitää Herran pelossa, lapsia tulisi opastaa lempeästi ja ymmärtäen kohti hyveellistä elämää. Toinen yhteiskunnallisesti merkittävä teos, joka kuljetti lapsia kauemmas kurin ja nuhteen ikeestä, oli Jean-Jacques Rousseaun Émile eli kasvatuksesta vuodelta 1762. Rousseau esitti, että lapsi on lähtökohtaisesti ja luontaisesti hyvä ja kasvaa myös hyväksi aikuiseksi, kunhan häntä suojellaan ympäristön haitallisilta vaikutuksilta. Locken ja Rousseaun esittämät ajatukset heijastuivat myös lastenkirjallisuuteen, jonka yhdeksi tehtäväksi nousi ajan myötä myös silkka viihdyttäminen. Ja jahka kaupustelijat ymmärsivät lasten arvon kuluttajina ja painotuotanto kehittyi huokeammaksi 1800-luvulla, kasvoi lastenkirjallisuuden – hilpeämmän sellaisen – tuotanto suorastaan räjähdysmäisesti.

Lisätietoja:

https://www.bl.uk/romantics-and-victorians/articles/the-origins-of-childrens-literature

https://podcasts.apple.com/us/podcast/history-of-childrens-literature/id453396950

*A Token for Children: ‘an Exact Account of the Conversion, Holy and Exemplary Lives and Joyful Deaths of Several Young Children’.