Malmössa asuva Liv Strömquist on tunnettu satiirisesta yhteiskuntakritiikistä ja omintakeisesta piirrostyylistään. Tuotannossaan hän on aiemmin käsitellyt laajan skaalan aiheita aina sukupuolesta romanttiseen rakkauteen ja kapitalismista historian kammottaviin poikaystäviin. 

Haastattelen Strömquistiä eräänä maanantaisena iltapäivänä ajan hengen mukaisesti internetin etäyhteyksien mahdollistamana. Peilaan itseäni tietokoneen näytöltä ennen kuin myös kirjailijan hymyilevät kasvot ilmestyvät ruudulle ja alamme keskustella hänen uusimmasta sarjakuvateoksestaan Peilisalissa (Inne i spegelsalen).

Helena Kulmalan kääntämä sarjakuva-albumi on Strömquistin kuudes suomennettu teos. Se tutkii ulkonäkötrendien historiaa ja kysyy, miksi palvomme pakkomielteisesti fyysistä kauneutta. 

Sarjakuvan aihe tuli Strömquistin mieleen hänen osallistuessaan yliopiston etäkurssille. Kirjailija tuli huomanneeksi, että ihmiset olivat uuden teknologian myötä entistä tietoisempia omista peilikuvistaan. Strömquist kertoo, kuinka kurssin aikana hän tutkaili sekä omaa että muiden opiskelijoiden pieniä kasvokuvia tietokoneen ruudulta. “Vähän niin kuin sinä ja minä juuri nyt!” kirjailija nauraa. 

Tilanne luennolla herätti ajatuksen: “Tyypillisesti tilanteissa, joissa tarkoituksena on kuunnella jonkun toisen puhetta, ei omaan ulkonäköön kiinnitetä mitään huomiota. Se yleensä unohdetaan kokonaan”, hän pohtii.

Albumissa Strömquist siteeraa kirjailija Susan Sontagia, jonka mukaan jättimäisesti lisääntyneen valokuvaamisen takia olennaista nykyään on se, miltä näyttää kuvassa – ei siis se, miltä näyttää oikeasti. Sontag kutsuukin valokuvia tässä mielessä osuvasti ”haamumaisiksi jäljiksi”.

Strömquistin uuden teoksen nimeksi tuli Peilisalissa, koska kuvien jatkuvan läsnäolon takia omaa ulkonäköä on lähes mahdotonta unohtaa. Hän nostaa esiin, että kameroiden ja kuvien avulla ”olemme luoneet kroonisen tirkistelijäsuhteen itseemme”. “Mukanamme kulkee koko ajan kamera, jonka kautta voimme tarkastella sitä, miltä juuri minä näytän ulkopuolelta, ulkopuolisin silmin. Näin valokuvasta tulee todempaa kuin itse todellisuudesta”, Strömquist kiteyttää.

Sarjakuvataiteilijaa mietityttää myös, miksemme ihmiskuntana ole pysähtyneet tarpeeksi kyseenalaistamaan, miksi näin on ja miten tämä meihin vaikuttaa pitkällä tähtäimellä. “Olemme hyväksyneet asian ja annamme sen vain tapahtua.”

Kylie Jennerin ja mimeettisen halun pauloissa

Strömquistiä alkoi kiinnostaa myös ihmisten pakkomielle julkkiksiin. Hän tuo esiin Kylie Jennerin, joka on Instagramissa yksi maailman seuratuimmista naisista. Sarjakuva kysyy, miksi Kylien täydellisten kuvien katselu tuottaa meille ilon sijaan kateutta ja surua? Mistä suuri tarve yrittää jäljitellä häntä oikein syntyy?

Strömquist on tunnettu nokkelasta tavastaan yhdistellä feminististä teoriaa, psykologiaa, sosiologiaa ja filosofiaa sarjakuvan visuaalisessa muodossa, ja taustoituksessa onkin kirjailijan mukaan omat haasteensa. “En halua käsitellä teoksissani jotain, joka on jo kerrottu. Etsin aina jotain yllättävää, joka saa ajattelemaan uudella tavalla. Joskus sellainen asia löytyy ihan vahingossa”, kirjailija kuvailee työskentelyään. 

Sattumalta vastaan tullut filosofi René Girardin teoria mimeettisestä halusta selitti muodin ja kauneusihanteiden nopean leviämisen. Girardin teorian mukaan ihminen haluaa samaa asiaa kuin muutkin, koska ihminen ei osaa päättää, mitä haluaa. Tarvitaan “halun välittäjä”, esimerkiksi julkkis, jolta halu kopioidaan – tässä tapauksessa Kylie Jenner. 

Kylie Jenner tuli sarjakuvaan mukaan, koska Strömquist halusi teoksessaan käsitellä naisia, joiden elämään kauneus on vaikuttanut merkittävästi. ”Kylie edustaa mielestäni hyvin tyypillistä kauneutta. Hän oli seuratuin nainen Instagramissa, kun tein tätä sarjakuvaa. Lisäksi luulen, että lukijat, jotka tietävät Kylien, eivät tunne Girardia – ja toisin päin. Kylien avulla halusin myös houkutella sarjakuvan pariin ei-akateemista yleisöä. Kylie esiintyy sarjakuvan alussa, mistä syntyy heti tuttuuden tunne.”

Katoava kauneus

Minua kiinnostaa, millainen Strömquistin oma suhde kauneuteen on ja miten se mahdollisesti on muuttunut. ”Kauneuden normeja kritisoitiin paljon silloin, kun minusta tuli feministi. Feministiseen ajatteluun vaikutti kirjailija Naomi Wolfin teos Kauneuden myytti, joka esitti, että kauneusihanteet ovat uudenlainen tapana alistaa naisia, kun monet tasa-arvon virstanpylväät muuten oli saavutettu.” 

Strömquist muistelee myös, että hänen nuoruudessaan feministit saattoivat ajaa pois hiuksensa ja tyypillisesti kaihtoivat meikkaamista ja rajoittavaa muotia. “Minulle siinä kontekstissa eläminen oli oikeastaan aika tylsää, sillä rakastan noita asioita!” kirjailija tunnustaa nauraen. 

Uuden teoksen taustalla on myös hänen henkilökohtainen yrityksensä ymmärtää ikääntymistä: “Kauneudessa kiinnostavaa on se, ettei se kestä eikä sitä voi säilöä ikuisesti.” Strömquist näkee, että valokuvaaminen on tapa pysäyttää ajan kuluminen ja väistää kuolevaisuutta. 

Hän ei kuitenkaan halua ajatella kauneutta pelkästään sorron muotona. “Olen aina rakastanut kaikkea kaunista. Näin vanhemmalla iällä ajattelen, etten halua sulkea pois elämästäni rakkautta kauniita asioita kohtaan. Kauneus ja kaunistautuminen ovat osa ihmiselämää.”

Strömquistin mukaan on myös tunnustettava, että kapitalismi käyttää kiinnostusta kauneuteen hyväksi: “Kauneusbisnes pyrkii suuriin voittoihin ja siksi työntää kauneusihannetta aina vain pitemmälle”. 

Strömquist selittää ulkonäköpaineiden johtuvan kulutusyhteiskunnan ja seksuaalisuuden kiinteästä sulautumisesta yhteen. Kun 1900-luvun aikana seksuaalisuus ja parisuhteet vapautuivat, syntyivät niin sanotut vapaat markkinat, joissa ulkonäkö alkoi määrittää mahdollisuutta saada rakkautta. Hänestä ulkonäköpaineet ovat ankarampia nimenomaan naisille. 

Strömquistin mukaan tästä syntyy nykyihmisen paine olla “seksikäs”. Haluttavuus määrittää ihmisen statusta ja ihmisarvoa – halusi sitä tai ei. Tutkimukset myös osoittavat, että kauniita ihmisiä kohdellaan kaikin tavoin paremmin kaikkialla yhteiskunnassa. “Tyypillisesti erityisesti naisen rooliin kuuluu oletus siitä, että joka tilanteessa on oltava kaunis.”

Ratkaisuna resonanssi

Miten Strömquistin kauneuden tavoittelun aiheuttamaa myrkyllistä kierrettä vastaan voi taistella? Kirjailijan mukaan tarvitaan rakkautta ja resonanssia. 

Resonanssi on sosiologi Harmut Rosan mukaan keino saada elämään aitoja kokemuksia aikana, jolloin oman kehon hallinta ja optimointi johtaa vieraantumisen tilaan. Koska Rosan mukaan kauneutta ei voi oikeasti vangita, ihmiset voivat saavuttaa elämän todellisia kokemuksia vain silloin, kun ihmisen ja maailman välillä “resonoi”, eli kun ihminen antautuu jokin asian herättämälle tunteelle. 

Strömquistin mielestä jatkuva kauneuden jahtaaminen ei ole kestävää. ”Pidämme esimerkiksi ystäviämme todella kauniina, koska rakastamme heitä. Tarvitsemme samaa suhtautumista myös itseämme kohtaan, mutta se on tietenkin uskomattoman hankalaa, koska meille kerrotaan jatkuvasti, ettemme saisi olla onnellisia ja tyytyväisiä itseemme.” 

“Kliseehän se on, mutta totuus on, että kauneus tulee sisältäpäin.”