Yhdysvaltalaiset tiesivät, että kongressivaalien ja piirikunnan vaalien sekä useiden eri kansanäänestysten äänestystulos vaikuttaisi paljon enemmän todelliseen päätöksentekoon kuin presidentinvaali. Washingtonissa säädettäviä liittovaltion lakeja on nykyään vaikea saada läpi silloin, kun demokraatit ja republikaanit ovat niistä eri mieltä.

Edustajainhuone ja senaatti ovat jakautuneet kahtia puoluelinjojen mukaisesti, mikä on mahdoton tilanne parlamentaarisessa demokratiassa. Osavaltiot ovatkin täyttäneet liittovaltion jälkeensä jättämän valtatyhjiön – ainakin asioissa, jotka eivät liity puolustukseen tai ulkopolitiikkaan. Juuri osavaltioihin on syytä kiinnittää huomiota – eikä ainoastaan Kaliforniaan ja Texasiin.

Eniten poliittisia kokeiluja tuottavat sellaiset osavaltiot, joissa yksi puolue on vallassa osavaltion edustajainhuoneessa ja senaatissa sekä kuvernöörinvirassa. Tilannetta kutsutaan nimellä trifecta. Tällä hetkellä 23 osavaltiossa republikaanit ovat enemmistönä edustajainhuoneessa ja senaatissa ja kuvernööri on republikaani; demokraattien trifecta-hallintoja on puolestaan vain 15 osavaltiossa. Jäljelle jäävissä 12 osavaltiossa riskinä on päätöksenteon lamaantuminen, kuten on tapahtunut liittovaltion tasolla.

Muutos on ollut nopea. Vuonna 1992 yksi puolue oli vallassa vain 19 osavaltiossa. Muissa 31 osavaltiossa kuvernöörillä oli vastassa ainakin yksi toisen puolueen hallitsema lainsäädäntöelin. Demokraatteja äänestävät osavaltiot ovat joutuneet yhä enemmän demokraattien määräysvaltaan, ja samoin republikaanien suuntaan kallistuvissa osavaltioissa valta on keskittynyt yhä enemmän republikaaneille. Jako on lamauttanut kansallisen päätöksenteon.

Lainsäätäjien ideat, lobbareiden dollarit

Turhautuneena liittovaltion vuosikymmeniä kestäneestä kyvyttömyydestä tehdä päätöksiä puolueet ja niiden kannattajat ovat suunnanneet ideansa ja dollarinsa osavaltioihin. Perustuslain kymmenes muutos takaa kaiken sellaisen vallan osavaltioille, jota ei ole erikseen määrätty liittovaltiolle. Osavaltiot eivät saa säätää lakeja, jotka ovat ristiriidassa liittovaltion lakien kanssa, mutta tämä jättää paljon liikkumavaraa.

Moni osavaltio esimerkiksi ehti säätää joko samaa sukupuolta olevien avioliiton sallivan tai kieltävän lain, kun kongressi ja presidentti eivät vielä onnistuneet tekemään asiasta yhtenäistä päätöstä. Vuosien 2009 ja 2015 välillä 12 osavaltiota laillisti samaa sukupuolta olevien avioliiton, ennen kuin korkein oikeus päätti asiasta liittovaltion tasolla 26. kesäkuuta 2015.

Toinen kiistakysymys, josta liittovaltio ei ole onnistunut säätämään lakia sitten 1970-luvun, on kannabiksen käyttö. Kalifornia on ollut tässä edelläkävijänä: siellä saatiin vuonna 1996 läpi ehdotus 215, joka laillisti kannabiksen lääkekäytön. Muut seurasivat perässä, ja nyt vastaava laki on voimassa 36 osavaltiossa. Vuoden 2012 jälkeen 15 osavaltiota on poistanut aikuisten kannabiksen viihdekäytön rangaistavuuden, vaikka virallisesti se on vielä laitonta liittovaltion ristiriitojen vuoksi. (1)

Sitten on vielä aborttikysymys. Vaikka korkein oikeus laillisti abortin Yhdysvalloissa jo vuonna 1973 (päätöksellä Roe v. Wade), liittovaltion hallitus on kieltäytynyt keskustelemasta mahdollisuudesta rahoittaa sitä julkisesti. Ainakin 15 republikaanien johtamaa osavaltiota (muun muassa Louisiana, Utah ja Arkansas) ovat päättäneet lopettaa kaiken osavaltion rahoituksen Planned Parenthood -järjestölle, joka on maan merkittävin julkinen lisääntymisterveyspalveluiden – ehkäisyn, raskaudenkeskeytysten ja hedelmällisyyshoitojen – tarjoaja. (2) Sitä vastoin seitsemän demokraattijohtoista osavaltiota on päättänyt suunnata rahoitusta lisääntymisterveyteen liittovaltion vähävaraisille suunnatun Medicaid-tukiohjelman kautta, ja yhdeksän muuta on hyväksynyt samanlaisen menettelyn oikeuden määräämänä. (3)

Kun liittovaltion hallinto hidasteli ilmastonmuutoksen vastaisten toimien kanssa, 14 osavaltiota päätti asettaa itse liittovaltiota tiukemmat tavoitteet kasvihuonekaasupäästöille. (4) Kun taas republikaanien yritykset heikentää ammattiliittojen asemaa ovat törmänneet Washingtonissa yhä uudelleen demokraattien vastustukseen, kuusi osavaltiota on säätänyt vuoden 2000 jälkeen lakeja, jotka auttavat yrityksiä estämään työntekijöiden järjestäytymisyritykset. (5)

Kun suojelu katoaa

Pitäisikö nämä esimerkit osavaltiotason päätöksenteosta nähdä osoituksina demokratian toimivuudesta? Verrattuna liittovaltion toistuviin vaikeuksiin päättää edes talousarviosta, vastaus näyttäisi olevan selväsanainen kyllä. Mutta valitettavasti osavaltioiden keskittynyt puoluevalta on yhä useammin hiljentänyt eriävät mielipiteet ja heikentänyt demokraattista edustavuutta.

Erityisesti konservatiivisten republikaanien johtamat osavaltiot jättävät usein huomiotta suurten kaupunkiensa liberaalimmat mielipiteet. Sekä demokraattijohtoisissa että republikaanisissa osavaltioissa suurten kaupunkien asukkaat ovat yleensä paremmin koulutettuja, vähemmän uskonnollisia ja hyväksyvämpiä monimuotoisuutta kohtaan kuin saman osavaltion maaseutualueiden ihmiset.

Kaupunkilaiset nojaavatkin usein kaupungin omaan hallitukseen, jolla on oikeus päättää muun muassa vähimmäispalkasta, maahanmuuttajien suojelusta, rasisminvastaisesta työstä ja ympäristönsuojelusta. Jos osavaltion hallitus on eri mieltä näistä päätöksistä, sillä on kuitenkin valta tehdä omalla lainsäädännöllään kaupunginhallituksen lait tyhjäksi.

On satoja esimerkkejä suurten kaupunkien säätämistä liberaaleina pidetyistä laeista, jotka konservatiivinen osavaltio on päättänyt mitätöidä. Mutta vain hyvin harvoin on osavaltio tai liittovaltio kumonnut kaupunginhallituksen säätämän konservatiivisen lain, kuten laittomien maahanmuuttajien palkkauskiellon, seksuaalirikoksiin syyllistyneiden palkkauskiellon tai lääkekannabiksen kiellon.

Vuonna 2017 Arkansasin osavaltio kumosi Fayettevillen kaupunginhallituksen säätämän seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia suojaavan lain. Pohjois-Carolinan ja Texasin osavaltiot ovat mitätöineet omalla lainsäädännöllään Charlotten ja Houstonin kaupunkien säätämät lait, joilla vaadittiin yksityisiltä työnantajilta transihmiset huomioivia vessajärjestelyjä. (6)

Texas puolestaan mitätöi Austinin, Dallasin, San Antonion ja Houstonin säätämät pakolaisia suojaavat lait; osavaltio myös määräsi kaupungin poliisin avustamaan maahanmuutto- ja tulliviranomaisia (ICE) liittovaltion maahanmuuttolainsäädännön toimeenpanemisessa. (7)

Yhdeksän muuta osavaltiota (joista kahdeksassa republikaaneilla on trifecta-valta), mukaan lukien Georgia vuonna 2010 ja Florida vuonna 2019, ovat kieltäneet niin sanotut turvapaikkakaupungit, jotka pyrkivät suojelemaan laittomasti maahan tulleita. Kahdeksan osavaltiota (joista seitsemässä on republikaanien johtama hallinto) on mitätöinyt useiden eri kaupunkien hyväksymät muovisten kauppakassien käyttöä säätelevät lait. (8)

Vuonna 2016 Alabaman hallitus kumosi Birminghamin kaupungin säätämän lain 10 dollarin vähimmäispalkasta. Liittovaltio ei ole onnistunut nostamaan vähimmäistuntipalkkaa sitten vuoden 2007, ja se on edelleen 7,25 dollaria. Yhteensä 24 osavaltiota on mitätöinyt omalla lainsäädännöllään kaupunginhallitusten hyväksymiä minimipalkkalakeja, ja 22 niistä on täysin republikaanien hallinnassa. (9)

Osavaltiot ovat säätäneet paljon samanlaisia, kaupunkien lainsäädäntöä mitätöiviä lakeja, joista suuri osa on yritysten etujärjestöjen kuten ALEC:n (10) käsialaa. Näiden lakien vuoksi kaupungit eivät ole voineet ottaa käyttöön aseenomistusta rajoittavia säädöksiä, nostaa veroja, säädellä (tai kieltää) Uberin ja Airbnb:n toimintaa, velvoittaa työnantajia tarjoamaan sairaus- tai vanhemmuuslomaa eivätkä säädellä laajakaista- ja kaapelitelevisiotarjoajien toimintaa.

Viime aikoina osavaltiot ovat kumonneet kaupunkien määräämiä koronasulkuja, jotka ovat koskeneet ei-välttämättömiä palveluita kuten kynsihoitoloita, golf-kenttiä, asekauppoja ja rantoja. (12)

Suurten kaupunkien oman lainsäädännön estäminen ja mitätöiminen erityisesti republikaanijohtoisissa osavaltioissa on horjuttanut yhdysvaltalaisten uskoa paikallishallintoon. Vaikka paikallinen itsehallinto on aina ollut perusamerikkalainen arvo, tuomioistuimet tuskin asettuvat tässä asiassa kaupunkien puolelle. Liittovaltion väliintulo näyttäisi olevan suurten kaupunkien paras toivo taistelussa osavaltioiden lainsäädäntövaltaa vastaan.