Venäjä tuhoaa murskaavalla iskullaan oman turvallisuutensa. Venäjän “erikoisoperaatio”, joka tähtää Ukrainan “demilitarisointiin ja puhdistamiseen natseista”, on täydessä vauhdissa. Lopputulosta emme voi tietää, mutta uhreja on jo tähän mennessä paljon ja tuhot mittavat.

Emme tiedä myöskään sitä, johtavatko sotatoimet lopulta tilanteen eskaloitumiseen koko maailmalle vaarallisella tavalla. Toinen erikoisoperaatio eli Venäjän ja sen kansan parhaiden intressien ja elämisen edellytysten täydellinen tuhoaminen onkin jo saatettu loppuun. En tarkoita tällä lännen asettamien sanktioiden tai Venäjän köykäisten vastasanktioiden seurauksia.

Kyse on aivan muusta, sillä päätös ”riisua Ukraina aseista” on todellisuudessa itsetuhoinen yritys ampua kuula omaan kalloon.

Jaan kollegoideni näkemyksen siitä, että tuhoisa teko tulee vaikuttamaan Venäjän kansainväliseen asemaan – lievästi sanottuna – hyvin pitkään. Syvien ja pitkäkestoisten seurauksien vuoksi “operaatiota” voi verrata Neuvostoliiton toteuttamaan Tšekkoslovakian miehitykseen vuonna 1968. Toinen vertailukohta on Afganistanille annettu “kansainvälinen apu”, joka aloitettiin vuonna 1979. Venäjän sidonnaisuus globaaliin maailmaan on kuitenkin nykyisin täysin eri tasolla kuin 1900-luvulla.

Venäjän siteet muuhun maailmaan ovat moninaiset ja tiiviit. Niiden katkeaminen tulee aiheuttamaan suunnatonta kipua ja kärsimystä.

On olemassa kaksi tärkeää mittaria, joiden avulla voidaan arvioida valtion harjoittaman politiikan onnistuneisuutta: maan sosioekonominen kehitys ja turvallisuustilanne. Venäjän talouden saama isku on niin kova ja selvästi nähtävissä, ettei sitä tarvitse edes kuvailla. Taloustilanne tulee todennäköisesti huononemaan entisestään. Entä miten on turvallisuuden laita. Emme saaneet häädettyä Natoa kauemmas rajoiltamme emmekä estettyä sen laajenemista.

Päinvastoin, yhteinen raja puolustusliiton kanssa tulee pitenemään entisestään, mikäli Suomi ja Ruotsi päättävät liittyä sen jäseniksi. Venäjän “erikoisoperaation” myötä tämä on entistä todennäköisempää.

Lähitulevaisuus ratkaisee, voiko Ukrainasta joskus tulla Naton jäsenmaa. Mikäli maa onnistuu säilyttämään itsenäisyytensä, Naton jäsenyys on vain ajan kysymys. Itse puolustusliitto, tai oikeastaan koko läntinen yhteisö, on tiivistänyt rivejään ja hitsautunut tiukemmin yhteen. Yhdysvaltain rooli tämän yhteisön johtavana sotilaallisten ja poliittisten takuiden antajana on vahvistunut entisestään. Kehitys alkoi jo Krimin tapauksen seurauksena, mutta Kreml antoi sille nyt ennennäkemättömän voimakkaan sysäyksen. Yhdysvaltojen joukkojen ja puolustusliittoon kuuluvien maiden asekaluston läsnäolo Venäjän läntisten rajojen takana tulee laajenemaan ja vahvistumaan. Länttä ja Venäjää ei nähdä yhteisessä neuvottelupöydässä nyt eikä lähitulevaisuudessa.

Parhaassa tapauksessa neuvottelut ovat vain pitkällä tauolla. Luoja varjelkoon, jos mahdollisuus neuvotella on kokonaan pois pöydältä.

Siinä tapauksessa Venäjän ainoa vaihtoehto on näännyttävä asevarustelun kierre. Venäjä ei kestä sitä, kuten ei Neuvostoliittokaan lopulta kestänyt. Voi myös kysyä, millaisia ylipäätään voisivat olla Kremlin tiedottajan Dmitri Peskovin maalailemat “substanssikeskeiset” neuvottelut, kun luottamus Venäjän johtajien sanaan on jo täysin menetetty katastrofaalisella tavalla.

Venäjä liukuu vakaasti kohti kauppasaartoa, suhteiden katkeamista ja täydellistä eristyneisyyttä. Maan kansainvälinen vaikutusvalta, jota Kreml oli niin kovasti pyrkinyt ”palauttamaan”, on haihtumassa ilmaan.