Kymmenen kysymystä esikoiskirjailijalle
Anna Hollingsworth on kielitieteilijä, joka työskentelee faktantarkistajana kansainvälisessä AFP-uutistoimistossa Helsingissä. Hänen esikoisromaaninsa Pastellien maantiede (Aviador 2023) sijoittuu Lontooseen.
Miksi kirjoitat?
Olen todella huono puhumaan. Kieli on kuitenkin hieno juttu, ja pidän sen kanssa pelaamisesta. Kirjoittaminen on myös keino jäsentää ja tutkia ajatuksia ja maailmaa sekä ilmaista asioita, jotka muuten jäisivät sanomatta. (Ja varoituksena ärsyttäville henkilöille: aika usein teksteihini päätyvät ärsytyksen aiheet.)
Miksi halusit kirjoittaa juuri valitsemastasi aiheesta?
Kirjoitin Pastellien maantieteen asuessani Lontoossa, ja silloin tuntui, että tietyt huomiot alkoivat kiinnostaa ja toistua (ja ärsyttää!) sekä muissa että myös itsessäni: yritykset olla hyvä ihminen, etuoikeutettu halu kärsiä sopivasti, että voi luoda taidetta, katastrofiturismi, ja vuokramarkkinat, jotka pakottavat erilaisia ihmisiä yhteen. Suurkaupungit ovat yleensäkin todella kiinnostavia ekosysteemejä, joissa erilaiset todellisuudet limittyvät, kasautuvat ja katoavat. Eräs nimettömäksi jäävä kirjailija sanoi, että yksiöistä Lontoossa on kirjoitettu jo aivan tarpeeksi, mutta kun yksiön muuttaa kimppakämpäksi, uskon, että mahdollisuuksia on loputtomasti.
Kauanko työstit esikoisteostasi?
Nelisen kuukautta (ei, en ymmärrä, miten se meni niin nopeasti).
Tärkein oppimiskokemuksesi kirjoitusprosessista?
Aina voi editoida. Tyhjät sivut täyttyvät paljon helpommin, kun ymmärtää, että Word-dokumenttia on paljon helpompi muokata kuin kivikaiverruksia.
Mikä on yllättänyt eniten esikoiskirjailijana?
Se, että jotkut ovat oikeasti lukeneet kirjan. Yhtä järkyttävää joka kerta.
Millaisten lukijoiden toivot löytävän kirjasi pariin?
Tietenkin aivan kaikkien… Mutta jos kaikkea ei voi saada, toivoisin, että kirja voisi hieman ravistella lukijoita, jotka uskovat pintakiiltoon ja hyveellisyysperformansseihin. Muuten toivon lukijoita, jotka ymmärtävät ironiaa ainakin jonkin verran, sekä sellaisia, jotka arvostavat Ylen tv-sarjan Au paireja yhtä paljon ja aidosti tunteella kuin minä.
Onko sinulla suunnitelmia seuraavaa teosta varten?
Projekteja on aina, mutta koska pessimisti ei pety, en ajattele niistä mitään seuraavana teoksena! Sanottakoon, että tällä hetkellä normaalius ja kommunikaatio performansseina sekä salaliittoteoriat kiinnostavat (tämä kuulosti nyt paljon älyllisemmältä kuin tekstit oikeasti ovat).
Ketä kirjailijaa arvostat?
Olen maailman huonoin valitsemaan suosikki-ketään tai -mitään, joten tässä tulee kolme.
Bernardine Evariston kieli on hämmentävän kaunista, iskevää, rytmikästä ja ylipäätänsä täydellistä. Hän onnistuu olemaan yhteiskunnallisesti pureva ja kuvaamaan ihmisiä samanaikaisesti hyvin lämpimästi ja ironisen hauskasti. Minulla on ollut Japani-kausi päällä ainakin viimeiset kahdeksan vuotta, ja japanilaisista kirjailijoista Sayaka Muratan tapa käsitellä normeja sekä musta huumori vetoavat aina. Klassikoista Jane Austen on lyömätön ihmisluonteen kuvaaja ja terävien huomioiden tiputtelija.
Mikä kirja on tehnyt sinuun lähtemättömän vaikutuksen?
Bernardine Evariston Mr Loverman yllä mainituista syistä. Se kertoo Lontooseen kotiutuneesta karibialaisesta avioparista, Carmenista ja Barrysta, sekä jälkimmäisen vuosikymmeniä kestäneestä salasuhteesta ”parhaaseen ystäväänsä” Morrisiin. Nauroin ääneen henkilökuvaukselle, mutta samalla siinä on taustalla jatkuvasti pureva kritiikki tiettyjä rakenteita kohtaan. Ja kertojaratkaisut ovat nerokkaita.
Kehu toista esikoista tai uutuuskirjaa!
Heidi Väätäsen viime vuonna ilmestynyt Chloé S:n sanakirja on yksi parhaita suomeksi (tai oikeastaan millään kielellä) lukemiani kirjoja! Kertoja on täysin itsevaltainen, kurkistelee milloin minnekin ja tykittää sivut täyteen yksityiskohtia ja sivuhenkilöitä. Opiskelin itse kielitiedettä, ja romaanin kuvaukset kielitieteen opiskelijoiden seminaarista ovat jäätävän osuvia. Chloé S:n sanakirja tuo uskoa, että niin yksityiskohtaisesti ja villin tiiviisti voi kirjoittaa.
Kahdeksan kysymystä kääntäjälle
Antti Immonen on Kirkkonummella asuva kirjoittaja ja kääntäjä, joka on suomentanut muun muassa Henry David Thoreaun, Mary Shelleyn ja Francis Fukuyaman teoksia. Koulutukseltaan Immonen on filosofi.
Kuinka ryhdyit kääntäjäksi?
Aloitin kääntäjänä puolivahingossa. Ystäväni toimi aktiivisesti jo 1990-luvulla filosofisessa niin & näin -lehdessä ja mainitsi lehden julkaisevan myös käännöksiä. Käänsin lehteen erään klassikkoesseen, mikä onnistui melko kivuttomasti. Sain suomennoksesta kiittävää palautetta ja päätin kokeilla kokonaisen kirjan suomentamista. Sekin onnistui kutakuinkin hyvin, joten suomensin vielä pari pientä kirjaa päivätöiden ohella. Kirjoitin myös juttuja eri lehtiin, muun muassa Suomen Luontoon. 2000-luvun alkupuolella aloin taas kääntää harrastusmielessä, pitääkseni itseni henkisesti vireessä. Päätoimisena suomentajana olen työskennellyt vuodesta 2006 lähtien.
Mikä tekee hyvän kääntäjän?
No ainakin pitkäjänteisyys, kyky viihtyä omissa oloissaan, laaja yleissivistys ja tietämys monilta elämänalueilta, nyanssien taju sekä taito hankkia tietoja netistä, kirjastoista ja asiantuntijoilta. Olennaista on myös, että pystyy suhtautumaan objektiivisesti omaan tekstiinsä ja ottamaan vastaan kustannustoimittajan korjausehdotuksia. Pätevä kustannustoimittaja on kääntäjän paras yhteistyökumppani ja opettaja.
Onko kääntäjän työ on muuttunut urasi aikana?
Ajattelutyö on pysynyt periaatteessa aika samanlaisena, mutta tekninen puoli on muuttunut. Urani alussa niin sanotut korrehtuurit tulivat kustannustoimittajilta vielä paperisina käsin tehdyillä merkinnöillä, mutta sellaiset ovat nyt historiaa. Internetin merkitys tiedonhankinnassa on osin korvannut kirjastoissa ramppaamisen. Erilaiset sähköiset sanakirjat ovat myös nykyisin vakiokalustoa. Konekääntimiä tai puheentunnistusta en ole itse vielä käyttänyt, mutta epäilemättä niistäkin on kohta työvälineiksi.
Mikä on ollut tähän asti mieleenpainuvin käännösprojektisi?
Aivan eittämättä Henry Thoreaun Walden. Aloin kääntää sitä päästäkseni kunnolla jyvälle, mistä siinä oikein oli kyse. Teos oli minulle syvästi henkilökohtainen, maailmankatsomuksellinen projekti. Sen jälkeen olen tehnyt jo useita Thoreau-suomennoksia. Tulevan syksyn aikana ilmestyy Basam Booksilta taas yksi, Thoreaun esikoisteos Viikko virran vietävänä.
Miltä toivot suomalaisen kustannusalan tulevaisuudelta suhteessa ammattiisi?
Toivon, että kustantamot jaksaisivat jatkossakin tehdä bisneksen lisäksi kulttuurityötä eivätkä ryhtyisi virittelemään pelkkiä rahanpyydyksiä. Totta kai kirjojen julkaiseminen on liiketoimintaa, mutta kirja-ala on minusta tavattoman hieno juuri siksi, että kaikki alan toimijat edistävät myös sivistystä. Tällä kaksijakoisella toiminnalla on pitkät perinteet, joista kannattaa pitää jatkossakin kiinni.
Millaisia tarinoita, ääniä tai teemoja toivoisit lisää suomalaisen kirjallisuuden kentälle?
Kaipaan tarinoita, jotka herättävät uskoa tulevaisuuteen ja toivoa erilaisten uhkien keskellä ja jotka synnyttävät ymmärrystä muita, itsestämme poikkeavia yksilöitä ja kansoja kohtaan. Parhaimmillaan ne voivat olla myös äärimmäisen viihdyttäviä, sellaisia kuin vaikkapa Khaleed Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa.
Millaisesta kirjallisuudesta nautit eniten?
Tähän on todella vaikea vastata, luen hyvin monenlaista kamaa. En halua nimetä mitään tiettyä lajityyppiä, koska usein käy niin, että jonkun kirjailijan tapa ajatella ja rytmittää sanomisensa vain jostain mystisestä syystä kolahtaa. Mutta tartun kyllä kernaasti kirjoihin, joissa luonto on merkitsevässä osassa. Parhaillaan luen Richard Powersin romaania Ikipuut, jonka on suomentanut Sari Karhulahti. Pidän myös romaaneista, joihin on ympätty elämänfilosofista pohdiskelua. Pelkkää viihdettä en lue oikeastaan ollenkaan. Jos kaipaan tehokasta pääkopan nollausta, katson jotain sarjaa Netflixistä.
Kehu jotain kollegan aikaansaannosta!
Tähän voisi nostaa vaikka mitä. Mainittakoon vaikka viimeksi lukemani kirja, Felix Saltenin Bambi. Kaisa Ranta saattelee uudella vaivattomasti soljuvalla suomennoksellaan (2023) tämän vanhan saksankielisen klassikon kielen nykylukijoiden ulottuville, niin että tarinaan on helppo eläytyä.