Tässä lehdessä on varsin kriittinen juttu Ranskan sekaantumisesta Sahelin alueen asioihin. Ranskan armeija valvoo Afrikassa Länsi-Euroopan kokoista aluetta, jonka maiden hallinto ja asevoimat ovat ongelmissa. Malin, Burkina Fason, Nigerin ja Tšadin alueella on paljon taistelevia ryhmittymiä, mutta ranskalaisten läsnäolo ei miellytä monia.
Sahelin valtiot ovat Ranskan entisiä siirtomaita, ja ranskalaiset sotilaat hallitsevat vanhan mallin mukaisesti: yöllisiä ratsioita, etsintöjä ja pidätyksiä. Asenne entisiin siirtomaihin on Ranskan johtajilla on edelleen alentuva. Kun Sahelin tilanteesta järjestettiin huippukokous vuonna 2020, presidentti Emmanuel Macronin asennetta kuvailtiin korskeaksi: afrikkalaisjohtajia vaadittiin esittämään julkisesti tukipyyntönsä Ranskalle.
Säännönmukaisesti Ranskan presidentit ja pääministerit ovat suhtautuneet entisten alusmaidensa asukkaisiin kuin holhouksenalaisiin. Ranskan pääministerinä 1880-luvulla kahteen kertaan ollut Jules Ferry oli innokas siirtomaavallan kannattaja, joka perusteli kolonialismia takapajuisten kansojen sivistämisenä. Lähtökohtana oli sulauttaa alkuperäisasukkaat ranskalaiseen kulttuuriin. Sitä kutsuttiin nimellä mission civilisatrice, sivistystehtävä.
Maaliskuussa vuonna 1884 Ferry piti puheen Ranskan edustajainhuoneelle. Ferryn mielestä piti avoimesti sanoa, että korkeimmilla roduilla oli oikeus ja velvollisuus hallinnoida ja sivistää alempia rotuja. Tällöin alusmaiden asukkaista voisi parhaimmassa tapauksessa tulla jopa ranskalaisia. Ranskalaiset käyttivät termiä evolué, jolla tarkoitettiin niitä afrikkalaisia ja aasialaisia, jotka olivat omaksuneet ranskalaisen kulttuurin, puhuivat ranskaa ja olivat muuttumassa ”ranskalaisiksi”.
Ranskalaisten valtiomiesten omahyväinen asenne ei ole muuttunut vuosien saatossa. Kesäkuussa 2007 Ranskan presidentti Nicholas Sarkozy piti Senegalin Dakarissa hämmentävän puheen. Vaikka Sarkozy myönsi siirtomaaherrojen ylimielisyyden ja väitti, että ei ole tullut Dakariin saarnaamaan, hänen puheensa oli holhoava. Afrikassa oli ollut pahoja ranskalaisia siirtomaaherroja, mutta myös hyväntahtoisia, Sarkozy huomautti. Nämä hyväntahtoiset uskoivat toteuttavansa sivistystehtävää. He antoivat afrikkalaisille sairaaloita, kemistejä, kouluja ja saivat ”neitseellisen maan kantamaan hedelmää.”
Ymmärtäväisen isän tavoin Sarkozy totesi tulleensa kertomaan, että afrikkalaisten ei pitäisi olla häpeissään Afrikan sivilisaation arvoista, koska nämä arvot voivat ”ylentää” heidät.
Sarkozyn mielestä Afrikan tragedia kuitenkin oli, että afrikkalainen ei oikeastaan ole koskaan astunut historiaan, vaan afrikkalainen talonpoika on elänyt vuodenaikojen ja luonnon mukaan ja toistanut loputtomasti samoja tekoja ja samoja sanoja. Tämän mentaliteetin takia ei ole ollut tilaa inhimilliselle seikkailulle eikä minkäänlaiselle ajatukselle kehityksestä, presidentti julisti.
Sarkozyn täydellinen tietämättömyys Afrikan historiasta ja sen sivilisaatioista otettiin vastaan tyrmistyneenä. Hän käyttäytyi kuin Ranskalla olisi edelleenkin siirtomaita.
Patruunamainen asenne näyttää säilyvän Emmanuel Macronin aikakaudella. Mitähän Ranskan kouluissa on Sarkozylle ja Macronille opetettu? Olisiko ajankohtaista lanseerata sivistystehtävä myös Ranskan johtaville poliitikoille?