“Romaanit antavat meille mahdollisuuden matkata toisen ihmisen tietoisuuteen ja leikkiä sillä”, sanoo brittikirjailija Max Porter. ”Eikö se ole uskomatonta ja kaunista? Haluan ylistää omalla kaunokirjallisella työlläni elämäksi kutsuttua säkenöivää, rikkinäistä ja monimutkaista sotkua.”

Porter on tunnettu moniäänisistä romaaneistaan, jotka vievät lukijansa suoraan kohti inhimillisen kärsimyksen haurasta ydintä. Esikoisromaani Surulla on sulkapeite kuvaa perheenäidin kuolemaa puolison ja hänen kahden poikansa kautta. Kirjan realistiseen kerrontaan avautuu maaginen ulottuvuus, kun puhuva varis alkaa johdatella isää ja poikia kohtaamaan menetyksensä. Toisessa romaanissaan Lanny Porter kertoo sisäiseltä maailmaltaan rikkaasta Lanny-pojasta, joka sekoittaa kadotessaan vanhempiensa elämän ja paljastaa samalla kotikylänsä konservatiiviset, ksenofobiset ja kolonialistiset asenteet. Elämän katoavaisuutta käsittelevän prosaarunomaisen Francis Baconin kuoleman lähtökohtana ovat puolestaan Francis Baconin maalaukset. Uusimmassa romaanissaan Biitti Porter kirjoittaa erityisnuorten Last Chance -koulukodissa asuvasta teinipoika Shysta, joka on ajautunut törmäyskurssille niin vanhempiensa, opettajiensa kuin ystäviensäkin kanssa.

Porterin taidokkuus inhimillisten ristiriitojen kaunokirjallisena tulkitsijana perustuu hänen kykyynsä ilmaista kaikki olennainen rivien välissä – kuvaamalla yksinkertaisesti henkilöhahmojensa jokapäiväisiä tunteita ja kokemuksia. Vaikka teosten lukeminen tuntuu ajoittain eräänlaiselta esteettiseltä altistusterapialta, kirjailija ei itse halua valjastaa kaunokirjallisuutta terapeuttisiin tarkoituksiin tai ylipäänsä minkäänlaisiin tarkoituksiin.

”Ihmiset ovat kysyneet minulta, koinko esikoisromaanini kirjoittamisen katarttiseksi”, Porter kertoo. ”En ole ajatellut asiaa niin. Taiteelle halutaan antaa monenlaisia sosiaalisia ja poliittisia tehtäviä. Taiteen halutaan olevan ylevöittävää ja parantavaa. Vierastan tällaista ajattelua. Taiteen tulisi olla päinvastoin outoa, rumaa ja haastavaa.”

Niinpä kirjoittaessaan Biitissä levottomasta Shysta ja Last Chance -koulusta Porter vältti tietoisesti antamasta liian siloteltua vaikutelmaa.

”Last Chance on intensiivinen paikka. Siellä asuu kaksitoista Shyn kaltaista väkivaltaista ja häiriintynyttä nuorta, mikä luo tietynlaisen energian. Tehtäväni kaunokirjailijana oli kanavoida tuo energia kirjan sivuille. Kouluympäristön oli tunnuttava rikkinäiseltä, haastavalta ja epätasapainoiselta.”

Kärsimyksen alkujuurilla

Vaikka kärsimyksellä, traumoilla ja mielenterveysongelmilla on Porterin teoksissa keskeinen asema, hän toteaa vierastavansa perinteistä traumaromaanin kaavaa, jossa yksilön psyykkisten ja sosiaalisten ongelmien juurisyy löydetään hänen lapsuudestaan. Samalla hän myöntää, että menetysten kokeminen nuorena voi vaikuttaa ratkaisevasti ihmisen elämän muotoutumiseen. Oman isänsä kuusivuotiaana menettäneessä Porterissa virisi kyltymätön tarve selvittää, mistä elämässä on kyse. Vieraillessaan lokakuussa kustantajansa WSOY:n kirjallisessa illassa hän totesi, että läheisensä nuorena menettäneet ihmiset hakeutuvat luonnostaan kohti empatiaa ja yhteyttä.

”Romaanini päättyvät duurisointuihin”, hän sanoo. ”Haluan jättää jälkihehkun, mutta en siksi, koska ajattelisin, että kirjallisuuden tehtävänä on piristää ihmisiä, vaan koska tunnen itseni siunatuksi saadessani romaanini sivuilla puhutella lukijaani ainutlaatuisen intiimisti. Voi olla, että olen toivoton romantikko, mutta haluan taiteen liikuttavan.”

Elämän rikkinäisyys muodostaa Porterin tuotannon kokoavan teeman, ja hän lähestyy sitä eri teoksissaan erilaisten sosiaalisten, psykologisten ja kulttuuristen asetelmien kautta. Hän kuvaa inhimillistä kärsimystä sekä eksistentiaalisena että historiallisena ilmiönä – yhtäältä tiedostavan ja tuntevan ihmisen osana ja toisaalta erityisten yhteiskunnallisten olo- ja valtasuhteiden aiheuttamana. Tämä on ilmeistä myös Biitissä.

”Shyn kärsimys on hyvin erityistä, 1990-luvun Iso-Britanniassa elävän nuoren kärsimystä, mutta samalla se symboloi kaikkea inhimillistä kärsimystä”, Porter sanoo. ”En halunnut paljastaa syytä Shyn kärsimykselle. Koin houkutusta kirjoittaa nykypäivän ongelmista, kuten älypuhelimista, konservatiivisesta politiikasta ja hyvinvointivaltion rapautumisesta, mutta tarina sijoittui menneisyyteen, joten minun oli hillittävä itseni. Selittämisen sijaan kuvasin tunteita, joihin lukijat voisivat samaistua.”

Porterin käsitys kärsimyksen kahtalaisesta luonteesta muistuttaa kirjailija Aldous Huxleyn viimeisessä romaanissaan Saari (1962) esittämää näkemystä, jonka mukaan 1/3 kärsimyksestä on väistämätön osa inhimillistä elämää ja 2/3 on puolestaan ihmisen aiheuttamaa. Huxley saattoi vetää luvut älyllis-kaunokirjallisesta taikahatustaan, mutta kärsimyksen kahtalaisen perustan tunnistaminen on silti tärkeä huomio, sillä se voi lisätä käsitystämme siitä, mitä kärsimykselle on tehtävissä. Ihmiselämään väistämättä kuuluvaa kärsimystä ei voida poistaa, mutta sitä on mahdollista lievittää erilaisin keinoin. Ihmisen itse aiheuttama kärsimys sen sijaan on keinotekoista ja tarpeetonta, vaikka vallankäyttäjät kautta aikojen ovatkin väittäneet sen olevan luonnollinen osa elämää.

Porterin teoksissa ihmisen aiheuttama kärsimys on läsnä uusliberalistisen politiikan, kolonialististen asenteiden, maskuliinisuuden normien ja keskiluokkaisen elämän kuvauksissa. Kaunokirjailijana Porter ei kuitenkaan analysoi vallankäyttöä, vaan esittää sen osana jokapäiväisen elämän sotkuista kudosta. Merkitykselliset ja merkityksettömät asiat, suru ja ilo, ahdistus ja ekstaasi, limittyvät toisiinsa.

”Elämän salaisuus löytyy eksistentiaalisten ja banaalien asioiden yhdistymisestä”, Porter sanoo. ”Esikoisromaanini päähenkilö, kahden pojan isä, kaipaa kipeästi kuollutta vaimoaan. Hän muistelee vaimonsa kauneutta ja haluaa panna esille tätä kuvaavan patsaan. Pian sisään paukkaa varis, joka sanoo miehen kuulostavan jääkaappimagneetilta. Koemme kaikki samanlaisia tilanteita arjessamme. Ollessasi keskellä elämäsi suurinta tragediaa bussikuski saattaa pysäyttää sinut ja sanoa, ettei lippusi kelpaa.”

Elämä itsessään

Tunteellisesti intensiivisestä ilmaisustaan huolimatta Porter karttaa sentimentaalisuutta viimeiseen saakka. Hän kertoo esimerkiksi inhoavansa hautajaisia, joissa edesmenneitä muistellaan ruusuisin mielikuvin.

”Hautajaiset häivyttävät pois elämän monimutkaisuuden. Voi, Eddie-setä oli niin hauska mies. Paskat, hän oli rasistinen mulkku. Ihmisen esittäminen pelkästään hyvänä häpäisee hänen muistonsa. Eddie oli hyvä mies, mutta myös kiihkoilija ja kohteli tyttöjä härskisti. Muistetaan Eddie sellaisena kuin hän oli. Sama lähestymistapa ohjaa kirjallista työtäni: pyrin kuvaamaan todellisuutta rehellisesti, peittelemättä mitään tai jättämättä mitään pois.”

Porterin kokeellista, moniäänistä ja rönsyilevää kirjoitustyyliä luonnehtii erityislaatuinen välittömyys. Hän ei keskity rakentamaan kärsivällisesti juonta, kontekstia ja henkilöhahmoja vaan pureutuu suoraan mieleen – tietoisuuden kätköissä piileviin pelkoihin, toiveisiin, uniin, kuvitelmiin, aavistuksiin, muistoihin ja takaumiin. Hän kertoo pitävänsä 1700-luvulta peräisin olevaa romaanitraditiota hieman pitkästyttävänä ja suosii mieluummin lastenkirjoja ja runoutta.

Porter ikään kuin purkaa teoksissaan sitä matala-asteista kroonista dissosiaatiotilaa, jonka ylläpitämisestä on tullut myöhäiskapitalistisissa olosuhteissa edellytys yksilön tehokkaalle toiminnalle. Kirjailijan romaanit eroavatkin tunteellisuudessaan monista muista kokeellista kirjallisuutta edustavista teoksista, joissa ilmaisukeinojen rajojen koetteleminen palvelee ensisijaisesti älyllisiä päämääriä.

”Kokeellisuus ei saa vähentää lukukokemuksen nautinnollisuutta, vaan sen tulee pikemminkin auttaa lukijaa”, Porter sanoo. ”Suuri osa miesten kirjoittamasta modernistisesta kokeellisesta kirjallisuudesta ylistää tekijöidensä omaa älykkyyttä. Hakeudun itse kohti lämpöä niin ihmisissä kuin taiteessakin. Olemme inhimillisiä loppuun asti. Maailmanloppukin on lämmin.”

Kärsivä Yhdistynyt kuningaskunta

Porter pitää Iso-Britannian nykytilaa lohduttomana. Tony Blairin vuosien jälkeen valtaan nousseet konservatiivit ovat purkaneet järjestelmällisesti hyvinvointivaltiota, ja eriarvoisuus on kasvanut hälyttävästi. Elämä on muuttunut epävarmaksi. Yhteiskunnalliset ristiriidat ovat kärjistyneet, sosiaaliset ongelmat lisääntyneet ja entistä useammat kamppailevat mielenterveysongelmien kanssa.

”Iso joukko ihmisiä on jätetty sosiaaliturvan ulkopuolelle, vankilat ovat täynnä, oikeusjärjestelmä, liikenne ja julkinen terveydenhuolto ovat sekaisin ja kaikki lakkoilevat. Kokaiinin käyttö on niin yleistä, että Iso-Britanniaa voi kutsua pieneksi huumesaareksi. Miljardöörien määrä jatkaa nousuaan, ja köyhyysrajan alapuolella elävien ihmisten määrä on samalla tasolla kuin vuonna 1840. Tilanteeseen on ajauduttu konservatiivien tietoisten ideologisten päätösten vuoksi.”

Samaan aikaan konservatiivit väittävät, ettei taianomaista rahapuuta ole olemassa ja ettei esimerkiksi nuorten auttamiseen riitä varoja. Porter on eri mieltä.

”Rahapuu on kyllä olemassa, mutta konservatiivit ovat luovuttaneet sen hedelmät rikkaille ystävilleen ja tuhlanneet ne ydinaseisiin.”

Nuorten pahoinvointi nykyisissä olosuhteissa ei hämmästytä Porteria. Hän väittää, että huonosti käyttäytyvät, mielenterveysongelmaiset ja älypuhelimiensa ruutuja tuijottavat nuoret päinvastoin paljastavat, mikä vallitsevassa järjestelmässä on vialla. ”Terveet ovat sairaimpia, ja sairaat ovat terveimpiä”, kuten kapitalismin psykologisia seurauksia analysoinut psykoanalyytikko ja sosiologi Erich Fromm totesi 1970-luvun lopulla.

”Nuorten tyly raivo voi olla aikuisten hienostuneita taloudellispoliittisia argumentteja hyödyllisempää ja todellisempaa”, Porter sanoo. ”Ehkä meidän kaikkien tulisi ryhtyä rikkomaan rakennuksia, kuten Last Chance -koulun pojat tekevät romaanissani.”

Porter viittaa haastattelupäivänä laajasti uutisoituun tapahtumaan, joka hänen mukaansa paljastaa osuvasti brittiläisen yhteiskunnan nykytilan.

”Sycamore Gapissa kaadettiin viime yönä kolmesataavuotias puu, ja koko Englanti joutui raivon valtaan. Paljastui, että puun kaatoi 16-vuotias poika, joka on nyt maan vihatuin ihminen. Tapahtuma kuvastaa ainutlaatuisella tavalla aikaamme. Emme sure kärsivää nuorisoa vaan puuta. Kansallista identiteettiä symboloivan puun kaatamista voi rinnastaa Big Benin kaatamiseen. Teko on ’haistakaa paska’ -ele kaikelle sille, mitä arvostamme ja mitä emme osaa arvostaa.”

Eksyneiden poikien johdatus

Porter on tullut tunnetuksi etenkin eksyneiden, syrjäytyneiden ja moniongelmaisten nuorten miesten tuntojen tulkkina. Kirjailijan kiinnostus nuorten miesten levotonta ja ahdistunutta sielunmaisemaa kohtaan nosti teeman Biitin keskiöön.

”Romaanin pojat ovat sivistymättömiä ja karkeita”, hän sanoo. ”He kiroilevat, runkkaavat ja piereskelevät, mutta kykenevät myös uskomattoman empaattisiin oivalluksiin. Shy luulee olevansa pelkkä idiootti, mutta todellisuudessa hän on esimystikko, joka seisoo ihmisyyden suurimpien salaisuuksien äärellä.”

Porter on teini-ikäisen pojan isä, ja kirjoittaessaan romaaniaan hän huomasi joutuvansa työstämään myös omia käsityksiään vanhemmuudesta, maskuliinisuudesta ja väkivallasta.

”Olen kiinnostunut tavasta, jolla puhumme pojille ja kasvatamme miehiä. Ovatko voimakkuuden, kestävyyden ja kovuuden ihanteet edelleen hyödyllisiä vai onko miesten väkivaltainen perintö myrkyttänyt ne tyystin? Tulisiko meidän hylätä maskuliinisuuden normit kokonaan ja aloittaa kaikki alusta? Olen itse hakenut innoitusta normien uudelleenmäärittelylle transoikeuksien puolesta käydyistä kamppailuista. Transihmiset ovat osoittaneet, että voimme muokata vapaasti kehoa ja sukupuolta koskevia käsityksiämme.”

Kuten yhdysvaltalainen kirjailija Torrey Peters on todennut, myös cis-sukupuoliset ja heteroseksuaaliset ihmiset voivat oppia paljon sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen esiin nostamista ajatuksista. Porterin mielestä käsitys siitä, että ihmisen tulisi käyttäytyä ja pukeutua tietyllä tavalla osoittaakseen kuuluvansa tiettyyn sukupuoleen, on naurettava historiallinen jäänne.

”Pojan kasvattaminen tarkoittaa kykyjen kasvattamista. Biitin Last Chance -koulussa ei käytetä kriminologista tai diagnostista kieltä, ja siksi se on edistyksellinen laitos. Erottamalla pojat teoistaan koulu vapauttaa heidät menneisyytensä kahleista. Meidän tulisi kaikkien toimia samoin kansallisen identiteetin, sukupuolen ja etnisyyden kahleiden suhteen.”

Se, että monet miehet tarrautuvat edelleen perinteisiin maskuliinisuuden ihanteisiin, hämmästyttää Porteria.

”Uusliberalistiseen orjuuteen, teknisiin laitteisiin ja keskiluokkaisen elämän kahleisiin ripustautuneet miehet ovat sisäisesti kuolleita. Heillä ei ole sanoja tunteilleen. He pelkäävät kuolemaa yli kaiken. Heidän kanssaan on mahdotonta keskustella, sillä he toistelevat ennalta määrättyjä vuorosanojaan: kuinka perhe voi, näitkö futismatsin, onpa siisti auto.”

Miehuuden normeja ei voi muuttaa taikasauvaa heilauttamalla. Porter huomauttaa kuitenkin, että kehitys on ollut viimeisten viidentoista vuoden aikana huikeaa.

“Minä ja vaimoni olemme keskustelleet transystäviemme kanssa paljon sukupuolta koskevista käsityksistä. Omatkin näkemykseni ovat muuttuneet. Transoikeudet etenevät Iso-Britannian poliittisessa järjestelmässä hitaasti, mutta asenteet voivat muuttua nopeasti, mikäli ihmiset ovat vastaanottavaisia ja avosydämisiä. Sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden hyväksyminen avaa valtavia terapeuttisia mahdollisuuksia.”

Porter kehottaa kasautuvien yhteiskunnallisten ja kulttuuristen ongelmien alle musertuvia ihmisiä suuntaamaan katseensa lapsiin. Hän viittaa Britanniassa raivoaviin kulttuurisotiin, joissa lähetetään vuosittain miljoonia twiittejä oikeiden pronominien käytöstä, ja kertoo sitten, kuinka hänen yhdeksänvuotias poikansa palasi eräänä päivänä koulusta ja puhutteli luokkatoveriaan sukupuolivähemmistöön viittaavalla pronominilla ”they/them”, kiinnittämättä asiaan sen kummempaa huomiota.

”Romaanini ovat rakkauskirjeitä lasten ilmiömäisille kyvyille. Lapset osoittavat, että radikaali muutos voi olla helppoa. Ja miksi emme haluaisi muutosta? Vain kapitalismi haluaa meidän säilyvän ennallaan, rakentaa muureja ja kasata omaisuutta. Voi olla, että seisomme valistuneemman aikakauden kynnyksellä.”