Yuval Noah Harari
Homo Sapiens – Ihmisen lyhyt historia

BAZAR SUOM. JAANA ISO-MARKKU

Kuvitelkaamme Jussi-niminen henkilö matkalla lentokentälle, josta kohta nousee -lomaparatiisiin lähtevä lentokone. Jussi kuuntelee radiota, syö hampurilaista ja -rummuttaa hermostuneena rattia. Hän on ärtynyt matkanteon hitauden takia, mutta silti hirmuisen onnellinen: kiitos muutaman tuhannen vuosikymmenen aikana eläneiden esi-isien, hän on edistyneen, modernin ajan -homo sapiens, luomakunnan kruunu!

No ei sentään. Vähänpä tuo autossaan -istuva hermokimppu pohtii muinaisia ihmisiä, vaikka sapiensin elämä voisi olla metsästäjä-keräilijänä jopa onnellisempaa. -Yuval Noah Harari pohtii kirjassaan kriittisen -analyyttisesti, voiko historiaa selittää -deterministisesti niin, että kehityskulun hyvä lopputulos on sen tarkoitus. Ei voi, sanoo -Harari. Ihmisen historia on myös sattumia ja vääriä valintoja.

Jussin esi-isät ryhtyivät viljelemään maata. Se ei ollut pelkästään hyvä asia. Ihmisruumis, myös aivot kaipaavat liikuntaa, jännitystä, lepoa ja viljelijöihin verrattuna huomattavasti monipuolisempaa ruokavaliota. Metsästys ja keräily veivät paljon vähemmän aikaa kuin viljely, joka sitoi kokonaiset yhteiskunnat peltojensa vangeiksi. Ruokavalion supistuessa kulkutaudit lisääntyivät. Harari kutsuu viljelijöitä ”vehnän domestikoimiksi”, eli vehnä ikään kuin kesytti ihmisen palvelijakseen. Jussin hampurilaisen pihvi on osoitus ihmisen kyvyttömyydestä laajentaa onnellisuutta oman lajinsa ulkopuolelle. Ruoan tuotanto perustuu pitkälti eläinten kiduttamiseen.

Mutta mikä lopultakin erottaa Jussin esi-isät apinoista, muista eläinlajeista puhumattakaan? Puhe. Kommunikaatio ja pitkälle edennyt kyky keksiä mielikuvituksellisia ajatteluapparaatteja ovat sapiensin ominaisuuksia. Apinalta ei saa houkuteltua banaania lupaamalla tälle taivaassa rajattomasti banaaneja. Ihmistä sen sijaan on mahdollista jymäyttää.

Uskonnoilla on tärkeä osa myös hierarkioiden perustelemisessa. Hierarkiat kuuluvat monimutkaisiin yhteiskuntiin ja talousjärjestelmiin. Jussi saattaa kuulua vasta pari tuhatta vuotta sitten Lähi-idässä syntyneeseen kristilliseen uskontokuntaan, koska hänen nimensä (Jussi eli Johannes) viittaa yhteen tämän haaran tekstien päähahmoista.

Aamuruuhkassa Jussi istuu polttomoottoriautossa, joka edustaa vain vähän yli vuosisadan ajan tunnettua teknologiaa. Harari päivittelee, miten höyrykone keksittiin todella myöhään, vaikka energian voima on ollut ihmiskunnan silmien edessä. Kuka vaan olisi voinut miettiä miten valjastaa energiaa kattilan kannesta, joka nousee kun kattilan vesi kiehuu.

Kun Jussi nousee lentokoneeseen, sen öljyä polttava teknologia edistää ilmastonmuutosta ja siten vaarantaa homo sapiensin tulevaisuuden. Jussi ei kuitenkaan nouse koneeseen siksi, että hän haluaisi tuhota maapallon, vaan siksi että kulttuurillisesti hänet on opetettu ajattelemaan onnen lisääntyvän, kun hän lomailee ulkomailla.

Hararin kirjan myötä ymmärtää, miten harva asia on itsestään selvä. Vallanhalu ja käsitykset edistyksen hyödyistä voiva olla sapiensien onnen kahleita, eivätkä suinkaan auvoisia esi-isiemme meille jättämiä lahjoja.

Iida Simes