Kim Thúy: VI

Gummerus 2019
Suom. Marja Luoma

KIM THÚYN viime vuoden keväällä suomeksi ilmestynyt, osin omaelämäkerrallinen romaani Ru teki vaikutuksen lukijoihin niin Suomessa kuin maailmalla, ja loppuvuodesta ilmestynyt Vi kertoo osin samaa, rinnakkaista tarinaa. Kummatkin alkukieleltään ranskankieliset pienoisromaanit kertovat vietnamilaisista venepakolaisista, mutta myös lapsuudesta yläluokkaisessa saigonilaisessa perheessä, uuden elämän rakentamisesta Kanadassa ja aikuistumisesta kahden kulttuurin välissä. Vi etenee selkeämmin kronologisessa järjestyksessä kuin fragmentaarisempi Ru.

Thúy kirjoittaa lyhyitä lukuja, jotka kuljettavat tarinaa eteenpäin hämmästyttävän tehokkaasti ottaen huomioon lauseiden yhtäaikaisen tunnelmallisuuden ja levollisuuden. Sodan ja pakolaisuuden ahdistavuudesta Thúy kirjoittaa lähestulkoon toteavasti jättäen lukijalle tilaa sulattaa lukemansa itse. Vaikeiden asioiden vastapainona Thúy viipyilee aistinvaraisissa muistoissa, ja hänen kirjansa sivuilla tuoksuvatkin suomalaiselle lukijalle eksoottiset hedelmät, kasvit ja päähenkilön äidin ruoat, esimerkiksi riisijauholla leivitetyt ja pannulla täydellisen rapeiksi paistetut kesäkurpitsankukat. (Ei ole alkuunkaan yllättävää, että Gummerus julkaisee tänä keväänä Kim Thúyn keittokirjan Vietnamilaisen keittiön salat.) 

Ruoan lisäksi toinen tärkeä teema Thúylle on sanat ja niiden merkitykset. Sanat ovat portti toisten luo, mutta samalla kukaan muu ei voi omistaa kenenkään muun sanoja – ja ajatuksia. Kuten Thúy kirjoittaa vietnamilaisista, ”heidän vaalimansa sisäinen elämä on ainoa, johon ulkopuoliset eivät pääse käsiksi”. 

Jos jotakin jäin kaipaamaan, olisin toivonut kirjalle toisenlaista lopetusta. Nyt tarina tuntuu jäävän pahasti kesken, vaikkakin se Thúyn pätkittäiseen kirjoitustyyliin sopii. Avoin lopetus voi myös olla Thúyn tapa kertoa lukijalle elämän epävarmuudesta ja sekavuudesta – venepakolaisen todellisuudesta.   

Emilia Miettinen