”Arvoisa, hienostunut ystäväni [– –] olemme käyneet läpi kaikki julkaisumme [– –] ja voin vakuuttaa, ettei niistä löydy mitään, mikä hallituksen näkökulmasta olisi tulkittavissa kielteiseksi viestinnäksi. Päinvastoin, linjamme on ollut selkeästi valtiojohdon puolella ja tukenut sitä.”

Näin huolestunein sanankääntein lähestyi El Heraldo de México -lehden omistaja ja johtaja Gabriel Alarcón Meksikon presidentti Gustavo Díaz Ordazia 24. syyskuuta 1968 päivätyssä kirjeessään.1 Meksikoa ravistelivat tuolloin ennennäkemättömän voimakkaat opiskelijamielenosoitukset, ja lehdistö raportoi tarkkaan poliisin kovakätisistä toimista kumoukselliseksi väitetyn nuorison protestiliikkeen tukahduttamiseksi. Meksikon olympialaisten avajaisiin oli vain muutama päivä ja hallitus oli hermostunut.

”Herra Presidentti”, kirje jatkuu, ”haparoimme kuin pimeässä ja vain te voitte luoda tähän tilanteeseen tarvitsemamme valon.”

Lokakuuta 2. päivänä sotilaat ja siviilipukuiset poliisit alkoivat tulittaa mieltään osoittavaa väkijoukkoa Tlatelolcon kaupunginosassa: seurauksena oli yli 300 kuollutta ja useita satoja kadonneita. Seuraavana päivänä El Heraldo otsikoi: ”Yksittäiset ampujat avasivat tulen armeijaa vastaan.” Muut laajalevikkiset päivälehdet puhuivat ”terroristien ja armeijan välisestä taistelusta” (kuten El Universal) tai väittivät, että ”ulkomaiset tahot pyrkivät tahraamaan Méxicon maineen häiritäkseen 19. olympialaisia (El Sol de México).”

Meksikossa niin sanottu keltainen eli hallitusta myötäilevä sensaatiolehdistö sai alkunsa kenraali Porfirio Díazin diktatuurin aikana. Díaz oli vallassa kolme kertaa vuosien 1876 ja 1911 välillä ja hän palkitsi valtiojohdolle uskolliset sanomalehdet runsaskätisillä avustuksilla – samaan aikaan vastaan hangoittelevat journalistit heitettiin valtion tyrmään.

Vallankumouksen (1910–1920) jälkeen kansallinen vallankumouspuolue PNR, josta myöhemmin tuli Institutionaalinen vallankumouspuolue PRI, ei halunnut katkaista hyödyllistä sidettään valtiojohdolle uskollisimpiin tiedotusvälineisiin. Puolueen 76 vallassaolovuoden (1929–2000 sekä 2012–) aikana ”valtiovallan ja medioiden välille on kehittynyt tiivis yhteistoiminta ja -ymmärrys,” selittää historioitsija Jacinto Rodríguez Munguía, joka toimii pääkaupunkiseudun autonomisen yliopiston UAM:n journalismin laitoksen johtajana.

Televisa-yhtymässä ruumiillistuu vallan ja medioiden pyhä liitto. Televisa-kanavan perusti 1950-luvulla Emilio Azcárraga Vidaurreta presidentti Miguel Alemán Valdésin ehdotuksesta. Valdésin poika Miguel Alemán Velasco toimi kanavan tiedotusjohtajana, vaikka oli samaan aikaan myös senaattori ja puolueensa johtoryhmän jäsen.

Vuonna 1986 eräässä toimituksen kokouksessa Alemán Velasco varoitti toimittajia seuraavin sanoin: ”Tämä yhtiö kannattaa PRI:tä. Jos täällä on joku puolueen vastustaja, hän ilmoittautukoon nyt ja poistukoon saman tien. Hän ei tule koskaan työskentelemään Televisan palveluksessa.”

Televisan perustajan kuoltua hänen poikansa Emilio Azcárraga Milmo perusti Yhdysvalloissa Univisionin, josta tuli espanjankielisen maailman mahtavin televisioyhtiö. Juuri se täytti Latinalaisen Amerikan tv-ruudut telenovela-sarjoilla, joissa yhdistyivät porvarillinen draama ja poliittinen käännytystyö. Azcárraga Milmo, jonka lempinimi oli El Tigre (”Tiikeri”), oli Latinalaisen Amerikan rikkain liikemies ja luonnollisesti – omien sanojensa mukaan – ”PRI:n sotilas”. Hänen poikansa Emilio Azcárraga Jean on toiminut Televisan pääjohtajana vuodesta 1997. Kanavan katsojaosuus on peräti 65 prosenttia (95 prosenttia meksikolaisista katsoo sitä säännöllisesti ja sen iltauutisia seuraa viidesosa tv-katsojista).2

Mitä tapahtuu, jos joku toimittaja päästää ilmoille riitasoinnun valtaa myötäilevässä kuorossa? ”Hän katoaa”, vastaa Ana Cristina Ruelas, joka edustaa Meksikon sananvapauden puolesta taistelevaa Artículo 19 -järjestöä. Vuonna 2017 yksitoista toimittajaa on murhattu.

”[Presidentti] Peña Nieto väittää, että toimittajien murhien takana on järjestäytynyt rikollisuus. Se on valetta. Kaikki tapetut toimittajat olivat tekemässä selvitystä poliittisesta korruptiosta”, jyrähtää Ruelas, ”ja murhat jäävät rankaisematta sataprosenttisesti.”

Hän muistuttaa myös, että ”laajin toimittajiin kohdistuva väkivalta on taloudellista väkivaltaa. Se on käyttökelpoisinta ja huomaamattominta”. Järjestön keräämien tietojen mukaan valtakunnallisten medioiden rahoitus riippuu 70-prosenttisesti julkisten organisaatioiden ostamasta ilmoitustilasta. Maakuntalehdissä riippuvuus on peräti 90 prosenttia.

Vuonna 1982 viikkolehti Proceso, joka oli niittänyt kuuluisuutta järkähtämättömästä korruption vastaisuudestaan, joutui toteamaan, että hallitus oli peruuttanut siltä kaikki ilmoitustilauksensa. Presidentti José López Portillo (1976–1982) ilmoitti Procesolle tiedotusvälineiden johtajien kanssa pitämässään vuosikokouksessa: ”Minäkö maksaisin teille siitä, että te käytte kimppuuni? Turha toivo!” Proceso on siitä lähtien ollut maan ainoa lehti, joka kattaa toimintansa kulut myyntituloillaan. Kuuluisa vasemmistolehti La Jornada on ollut Procesoa riippuvaisempi viranomaisten ilmoituksista ja se on joutunut sulkemaan useita paikallistoimituksiaan ja pehmentämään kriittistä toimituksellista linjaansa.

Kun Enrique Peña Nieto nousi valtaan vuonna 2012, hän lupasi tiukentaa mainontaan käytettävien julkisten rahojen valvontaa. Kuitenkin juuri hänen hallituksensa on käyttänyt eniten rahaa viralliseen viestintään. Peña Nieton virkakauden ensimmäisten neljän vuoden aikana ilmoitusviestintään käytetty budjetti on noussut yli 34 miljardiin pesoon (1,6 miljardiin euroon).

”Järjestömme keräämät tiedot ovat vain jäävuoren huippu”, pahoittelee Ana Cristina Ruelas.

”Iso osa sopimuksista tehdään pimeästi ja erilaiset palvelusopimukset, tapahtumien järjestäminen ynnä muut ovat tosiasiassa medioiden subventointia. Ainoa julkinen raha, jota Meksikossa ei valvota lainkaan, on virallinen mainonta. Se on hallitusten pimeä kassa.”

Se tarkoittaa valtavia julkisen rahan siirtoja alle kymmenelle mediasuvulle, joiden suurimpia omistuksia ovat kaksi televisiojättiä Televisa ja TV Azteca. Vuonna 2016 ne kahdestaan imaisivat peräti 40 prosenttia hallituksen viestintäbudjetista.

Tiedonvälityssaarto

Kolme vuotta ennen vuoden 2012 vaaleja Televisa ja TV Azteca laativat PRI:n presidenttiehdokkaalle mittatilaustyönä televisioon sopivan tarinan. Siinä käytettiin hyväksi meksikolaisten telenoveloiden koodeja ja se kertoo rikkaan ja televisiokasvoksi sopivan nuoren miehen vastustamattomasta noususta taloudellisen menestyksen symboliksi, jonka yhteiskunnan nykyaikaistamista lupaileva iskulause ei jätä sijaa väärintulkinnoille: ”Tulette ansaitsemaan enemmän!”

Vaalijatkosarjan täytteeksi Televisa jopa lähetti Peña Nieton häät kokonaisuudessaan, kun hän meni toisiin naimisiin telenovela-tähti Angélica Riveran kanssa. Kolmen vuoden ajan televisiossa vatvottiin myös Méxicon osavaltion tilannetta ja se nostettiin hyvän hallinnon ja kehityksen mallialueeksi – Peña Nieto oli tuolloin sen kuvernöörinä. Vuonna 2017 tämän PRI:n itselleen lujittaman linnakkeen johtoon nousi presidentin serkku. Peña Nieto oli aikoinaan perinyt asemansa isältään Gilberto Enrique Peña del Mazolta, joka oli kuvernöörinä edustanut PRI:tä. Pääkaupunkia ympäröivä voimakkaasti teollistunut 16 miljoonan asukkaan osavaltio on kuitenkin yksi Meksikon korruptoituneimpia ja väkivaltaisimpia alueita ja uhreina ovat erityisesti ympäristönsuojelijat, toimittajat sekä naiset.3

The Guardianin julkaisemassa selvityksessä Peña Nieton epäiltiin maksaneen Televisalle huomattavia summia vastineeksi hänen julkisia rakennushankkeitaan myönteisessä valossa esittelevistä ohjelmista sekä haastatteluista. Jo ensimmäisenä virkavuotenaan Peña Nieto oli maksanut tv-yhtiölle yli 340 miljoonaa pesoa (arvo tuolloin yli 17 miljoonaa euroa).4 Lehti viittasi jutussaan WikiLeaksin julkaisemiin diplomaattisähkeisiin, joissa Yhdysvaltojen suurlähetystö kuvailee Méxicon osavaltiota ”Potemkinin kulisseiksi”, joiden vauraus on pelkkä julkisivu. Sähkeissä huomautetaan myös, että ”maan kaksi hallitsevaa televisioyhtiötä, Televisa ja TV Azteca, muodostavat oman sektorinsa duopolin, joka pyrkii vaikuttamaan tuomioistuimiin, parlamenttiin sekä eri sääntelyelimiin estääkseen kilpailutilanteen syntymisen.”5 Luottamuksellisessa viestissä todetaan, että ”kukaan ei tunnu haluavan ärsyttää Televisaa tai TV Aztecaa siinä pelossa, että menettäisi edulliset mainospaikat suurimpien katsojalukujen aikaan”.

Vuonna 2012 presidentinvaalikampanjan aikaan vasemmiston ehdokas Andrés Manuel López Obrador (”AMLO”) syytti molempia mediaimperiumeja siitä, että ne sponsoroivat Peña Nietoa, ja TV Aztecan pääjohtajaa Ricardo Salinas Pliegoa ”tiedonvälityssaartoa” harjoittavan ”mafian” ylläpitämisestä. TV Aztecan omistava Salinas-yhtymä on myös yhden pankin ja markettiketjun omistaja, eikä se vaikutusvaltapyrkimyksissään juurikaan pidä lukua lakipykälistä. Epäonnistuttuaan fuusiossa alueellisen CNI Canal 40 -kanavan kanssa vuonna 2002 Salinas Pliego ei epäröinyt lähettää paikalle aseistettua iskuryhmää ottamaan kanavan haltuunsa. Kommandojoukot pitivät toimihenkilöitä vankeina useita tunteja, keskeyttivät kanavan omat lähetykset ja välittivät niiden sijaan Azteca-yhtymän Azteca trece -kanavan ohjelmaa.

Tuskin Peña Nieto oli tullut valituksi, kun hän jo yllätti rajoittamalla teleyhtiöiden monopoleja ja avasi markkinat audiovisuaalisten ohjelmien ”lähentämiselle” mobiililaitteiden kanssa, mikä oli siihen asti ollut tietoliikennepohatta Carlos Slimin omistaman Telcelin monopoli.6 Yhtiöt suostuivat sääntelyyn, koska pitkällä aikavälillä lähentyminen tulee avaamaan uusia markkinoita mahtaville mediaparoneille, vahvistamaan monopoleja ja torjumaan kilpailua. Pykälä 9 sallii esimerkiksi sen, että Televisan ei tarvitse anoa lupaa viranomaisilta, jos se aikoo hankkia haltuunsa jonkun tv-kanavan. Carlos Slimille puolestaan avautuu pääsy televisiomarkkinoille. Molemmilla yksityisillä tv-yhtiöillä on jo lupa käyttää ilmaiseksi julkisia lähetyskanavia.

Laki antaa myös tietoliikenneyrityksille luvan vakoilla kansalaisten sähköposteja taistelussa järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan. Kesäkuussa 2017 hallitusta syytettiin toimittajien ja heidän perheittensä sekä kadonneiden omaisten lakimiesten tarkkailemisesta erityisen vakoiluohjelmiston avulla. Ohjelmistoa myy israelilainen NSO Group -yhtymä, joka vuokraa palvelujaan Meksikon hallitukselle. Valvontaohjelma oli suunnattu muun muassa toimittaja Carmen Aristeguita ja hänen tuotantotiimiään vastaan.

Aristegui paljasti vuonna 2015, että presidenttipari oli hankkinut 7 miljoonan dollarin arvoisen huvilan meheviä julkisia sopimuksia voittaneelta meksikolaiselta yhtymältä. Sen seurauksena MVS-radiokanava erotti Aristeguin tiimeineen ja ilmoitti, että toimittajien osallistuminen MexicoLeaks-toimintaan (jonka päämääränä on paljastaa korruptiotapauksia) hyödytti ”yksityisiä intressejä, joilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, miten yrityksemme käsittää journalismin harjoittamisen”.7 MVS:n johto oli juuri silloin neuvottelemassa hallituksen kanssa uuden televisiokanavan käynnistämisestä.

Älymystö vallan vasallina

”Tv-presidentin” toilailut ovat närkästyttäneet suurta osaa meksikolaisista. Vuonna 2012 opiskelijaryhmittymä nimeltä Yo Soy 132 käynnisti sosiaalisessa mediassa ison kampanjan niitä tiedotusvälineitä vastaan, jotka antoivat vaaleista vääristellyn kuvan. Kun syyskuussa 2014 poliisi sieppasi 43 Ayotzinapan opettajakorkeakoulun opiskelijaa Igualassa, valtavat väkijoukot kokoontuivat Televisan pääkonttorin eteen osoittamaan mieltään ja vaatimaan totuuden paljastamista.8 Samana vuonna valmistui Luis Estradan pureva komedia La Dictadura perfecta, joka perustui PRI:n ja Televisan välistä suhdetta värittäviin skandaaleihin ja kulissien takaisiin järjestelyihin. Vuonna 2018 tulossa olevat presidentinvaalit saattavat siis olla PRI:lle vaikeat. Lisäksi Kansallisen uudistusliikkeen (Morenan) ehdokas López Obrador, jota on aiemmin väitetty Meksikon kehityksen jarruksi, näyttää nykyisin olevan rahoituspiirien suosiossa. ”AMLO” on jopa päässyt nauttimaan TV Aztecan ystävyydenosoituksista: Azteca-säätiön puheenjohtaja ja Salinas Pliegon suojatti Esteban Moctezuma on liittynyt presidenttiehdokkaan tukijoukkoihin edistämään tämän vuoden 2018 ”sosiaaliohjelmaa.”

Rodríguez Munguía suhtautuu kuitenkin tilanteeseen pessimistisesti: ”Jos joku muu puolue nousee valtaan, tiedotusvälineet vain sopeuttavat toimintansa siihen. Niin ne tekivät silloinkin, kun PRI hävisi presidentinvaalit vuonna 2000. Siinä käy samalla tavalla kuin kymmeniä vuosia aikaisemminkin [2. lokakuuta 1968], jolloin ne eivät edes yrittäneet muuttaa tapahtumien kulkua. Ne pysyivät näkymättöminä ja muuttivat jopa tragediankin näkymättömäksi.”

”Täydellinen diktatuuri ei löydy Fidel Castron Kuubasta vaan Meksikosta, koska Meksikossa se on naamioitunut niin hyvin, ettei se näytä diktatuurilta.”

Vuonna 1990 Méxicossa pitämässään puheessa perulainen Nobel-kirjailija Mario Vargas Llosa kuvasi meksikolaisen nobelistin Octavio Pazin kauhistukseksi PRI:n kehittämää taitavaa tapaa tehdä älymystöstä vasallejaan. Rodríguez Munguía käyttää mieluummin käsitettä ”näkymätön hirmuvalta”, jonka hän on löytänyt Meksikon salaisen poliisin vuonna 2000 avautuneiden arkistojen kätköistä paljastuneesta esseestä, joka on peräisin vuodelta 1964.

Tulevaisuutta ennakoiva teksti määrittelee doktriinin, joka oli ohjaava PRI:tä sen suhteissa medioihin: ”Poliittisessa propagandassa on käytettävä kaikkia viestinnän keinoja: kirjanoppineille valitaan kirjoitettuja sanoja ja vähemmän koulutetuille kuvia, radio- ja televisio-ohjelmia sekä elokuvia – [tällä tavoin] voimme luoda maailman, jota hallitsee näkymätön hirmuvalta, joka on ottanut demokraattisen hallituksen ulkomuodon.”9