kuva2.-Israeli_West_Bank_Barrier

Israelin ”turva-aidaksi” nimeämä muuri on kymmenen metriä korkea.

Palestiinan nuoret eivät lannistu

Akram Belkaïd

Donald Trumpin viime joulukuun kuudentena tekemä päätös tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi sinetöi ”rauhanprosessin” epäonnistumisen ja nostatti laajan mielenosoitusten aallon Länsirannalla ja Gazassa. Israel tukahdutti protestit ankaralla kädellä moninkertaistamalla pidätys- ja sotilasoperaatiot, joiden kohteena ovat etenkin Palestiinan nuoret, myös alaikäiset. Monet näistä nuorista ovat valinneet kokonaan uusia aktivismin muotoja.

Kuva: Maxpixel
Kuva: Maxpixel
Israelin tarkistuspiste Hebronissa.
Israelin tarkistuspiste Hebronissa.

Palestiinalaishallinnon keskuspaikan Ramallahin laitamilla Palestiinan liput paukkuvat tuulessa Birzeitin yliopistoon vievän puistokäytävän varrella. Siellä on kivipaasi, joka on pystytetty 28 Israelin armeijan surmaaman ”marttyyriopiskelijan” kunniaksi. Lähistöllä juhlakulkue on järjestäytymässä. Turvallisuusjoukkojen edustaja, kypärä päässä, käsikranaatteja maastopuvun rinnustassa ja räjähteitä vyöllä, komentaa nuoria miehiä ja naisia, joilla on oliivinvihreät puvut ja päät palestiinalaishuivien peitossa. Kaikki toistavat kuorossa iskulauseita aseellisen taistelun kunniaksi. He kunnioittavat edesmennyttä presidentti Jasser Arafatia (1929–2004) Fatahin taisteluviirein ja islamilaisen vastarintaliikkeen Hamasin perustajaa sheikki Ahmed Yassinia banderollein.

Paraatin järjestäjät kuuluvat presidentti Mahmud Abbasin puolueen Fatahin nuorisoliikkeeseen Shabibaan. Kokoontumisessaan he juhlivat kuitenkin kahta suurta poliittista taistelujärjestöä, joiden on ollut niin vaikea toteuttaa ”sovintosopimustaan”, joka allekirjoitettiin lokakuussa 2017. Sen oli määrä lopettaa yli kymmenen vuotta kestänyt Fatahin ja Hamasin keskinäisen taistelun ja kilpailun kausi.

Sivummalla on sosiologian opiskelijoita katsomassa näkymää vakavina.

”Pelkkää kansanperinnettä”, heittää 20-vuotias Rami T.1

”Tätä Fatah ja palestiinalaishallinto tarjoavat nuorille: symbolista elehtimistä. Kaikkea muuta kuin järkevää politiikkaa. Hallinto ei aio käynnistää kollektiivista liikekannallepanoa, joka voisi oikeasti kantaa hedelmää. Se pelkää, että nuorten politisoituminen johtaa kapinaan sitä itseä vastaan.”

Kun väestöstä 70 prosenttia on alle 30-vuotiaita, nuorten politisoituminen on hyvin arka asia palestiinalaisjohdolle, jonka asemaa on alettu kyseenalaistaa. Vielä vuonna 1993, ennen Oslon sopimusta ja palestiinalaishallinnon perustamista, ideologisesta koulutuksesta vastasi nuoriso- ja urheiluneuvosto järjestämällä lähinnä vapaaehtoistyötä ja lomaleirejä. Uuden hallinnon myötä perustettiin nuoriso- ja urheiluministeriö antamaan nuorille mahdollisuus toimia poliittisesti, taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti. Vuosien myötä koulutuksesta on luovuttu ja vuonna 2013 ministeriö lakkautettiin palestiinalaishallinnon laajennettua valtaansa Abbasin alaisuudessa.

Yussef, 22-vuotias sosiologianopiskelija hänkin, kertoo: ”Palestiinalaishallinto haluaa etäännyttää nuoret aidosta ruohonjuuritason aktivismista ja estää heitä kehittämästä uusia toimintatapoja. Tämä johti yhdessä Oslon sopimuksen epäonnistumisen kanssa siihen, että vuosituhannen vaihduttua nuoret olivat täysin vailla kiintopisteitä. Olemme raivoissamme. Kansamme on kokenut pelkkiä tappioita. Fatahin ja Hamasin vastakkaisuus on meistä häpeällistä. Israelin miehitys on pysyvää todellisuutta, jonka väkivallan koemme päivittäin. Sosiaalinen ja taloudellinen tilamme on äärimmäisen vaikea. Kaikki edellytykset laajan liikehdinnän synnylle ovat olemassa.”

Hallinto haluaa vaimentaa protestoinnin

Tuore tutkimus osoittaa, että nuoret ovat ensimmäisiä uhreja taistelussa miehitystä vastaan, kun tarkastellaan kuolonuhreja, loukkaantuneita, pidätettyjä ja vangittuja.2 Israelin armeijan ja siirtokuntalaisten vuonna 2017 surmaamista 95 palestiinalaisesta noin 50 oli alle 25-vuotiaita.3

Myös talouden vaikeudet kaatuvat nuorten päälle. Nuorten työttömyysprosentti on 27 (18 % Länsirannalla ja 42 % Gazassa), YK:n mukaan yksi korkeimmista maailmassa sitten 1930-luvun laman.4 Noin kolmasosa 15–29-vuotiaista on vailla työtä Länsirannalla (56 % Gazassa) ja naisista – joilla on enemmän korkeakoulutusta kuin miehillä – yli puolet on työttömiä. Kansallisella tasolla vain 40 prosenttia nuorista on työmarkkinoilla. Unescon mukaan 43 prosentilla heistä on ylipistotason koulutus, mikä on korkein osuus arabimaailmassa, mutta valmistuneille on koulutusta vastaavia työpaikkoja vain hyvin vähän. Useimmiten he joutuvat ottamaan satunnaisen työn, josta ansaitsee alle palestiinalaishallinnon säätämän minimipalkan (2 euroa). Minkäänlaista sosiaaliturvaa ei ole.

Houda A. opiskelee journalismia Betlehemin yliopistossa, joka sijaitsee kaupungin ylle kohoavalla vehmaalla kukkulalla. Israelista saapuu ruuhkaiseen kaupunkiin jatkuvasti busseja tuomaan turisteja Jeesuksen syntymäkirkkoon. Tässä katolisessa yliopistossa on 3 500 opiskelijaa, joista kolme neljäsosaa on muslimeja ja 80 prosenttia naisia. Alun perin yliopisto sijaitsi Itä-Jerusalemissa, mutta Israel kielsi siellä korkeamman opetuksen laitokset. Houdalta menee joka päivä kolme tuntia matkoihin yliopiston ja pyhän kaupungin välillä Israelin tiesulkujen takia, vaikka etäisyyttä on vain kuusi kilometriä.

Hän kuvaa jatkuvasti huonontuvaa tilannetta: ”Miehitys tekee meidän opiskelijoiden elämän todella raskaaksi. Se sanelee valintamme ja määrää missä yliopistossa opiskelemme. Jos asuu Jerusalemissa, miettii kaksi kertaa ennen kuin kirjoittautuu opiskelemaan Birzeitiin tai Nablusiin pelkästään Israelin asettamien liikkumisvapauden rajoitusten vuoksi.5 Yliopisto taas elää omaa elämäänsä eikä valmista meitä kohtaamaan poliittisesti tätä tilannetta. Vanhemmille ihmisille yliopistoon meno merkitsi kannanottoa ja aktivismia. Enää näin ei ole.”

Monet tapaamamme opiskelijat ja opettajat valittavat, ettei Fatahilla tai Hamasilla ole uskottavaa poliittista ohjelmaa, joka saisi nuoret liikkeelle ja synnyttäisi uuden etujoukon johtamaan väsähtänyttä kansallista liikettä.

Kuulemme tämän yhä uudestaan. Esimerkiksi kun Betlehemin yliopiston kampuksella on vapaapäivä, tilanteen kahtiajako on selvästi aistittavissa. Yhtäällä on pari sataa iloista ja meluisaa opiskelijaa, joilla on meneillään jonkinlainen kysymys-vastausleikki libanonilaisten ja länsimaisten hittien tahdissa. Toisaalla on luentosalissa istumassa siellä täällä kolmisenkymmentä opiskelijaa. He keskustelevat kiivaasti palestiinalaishallinnon viime vuonna säätämästä kiistellystä nettirikoslaista, jonka virallinen tarkoitus on säädellä internetin ja sosiaalisen median käyttöä mutta joka sallii pidättää jokaisen ”valtion koskemattomuutta, julkista järjestystä tai sisäistä tai ulkoista turvallisuutta vaarantavan tai kansallista yhtenäisyyttä tai yhteiskuntarauhaa uhkaavan kansalaisen”.6

Lain katsotaan yleisesti rikkovan perusoikeuksia ja kohdistuvan hallintoa vastustaviin journalisteihin ja oppositioon sekä militantteihin ja nuoriin, jotka ovat hyvin aktiivisia sosiaalisessa mediassa, missä kritiikkiä satelee vallanpitäjien päälle. Esimerkiksi palestiinalaishallinnon turvallisuusviranomaiset veivät kuulusteltavaksi viime syyskuussa Issa Amron, siirtokunta-asuttamista vastustavan nuorisojärjestön, vastuuhenkilön. Hän oli tuonut julki Facebookissa erään Abbasin eroa vaatineen journalistin pidätyksen. Israelin armeija oli pidättänyt Amron jo helmikuussa 2016, kun hän oli järjestänyt rauhanomaisen mielenosoituksen siirtokunta-asuttamista vastaan.7

Nabd-järjestö vastustaa miehitystä

Yksi tämän keskustelun alullepanijoista on journalismia opiskeleva 23-vuotias Yassir D., jota ei hämmästytä opiskelijoita läheltä koskettavan asian herättämän kiinnostuksen vähäisyys eikä uutta medialakia vastustavan joukkoliikkeen puuttuminen.

”Hallinto kannustaa vanhempiamme ottamaan kulutusvelkaa8 ja siksi nämä epäröivät vastustaa vallitsevaa järjestystä. Nuorten elämänolosuhteet taas ovat sellaiset, että he haluavat joskus pitää hauskaakin. Heille on tarjolla illuusio, että se on mahdollista täällä kuten missä tahansa muuallakin. Se ei tarkoita, että heillä ei olisi poliittista tietoisuutta. He vain eivät tunne omakseen mitään olemassa olevaa liikettä.”

Erään arvovaltaisen tutkimuksen mukaan 15–29-vuotiaista palestiinalaisista 73 prosenttia ei tunne kuuluvuutta mihinkään poliittiseen puolueeseen eikä luottamusta instituutioita kohtaan.9

Manal, viestintätieteitä opiskeleva 22-vuotias nainen, seuraa keskustelua ja osoittaa suosiota Hamdi Farajille, joka vastustaa äänekkäästi ”ilmaisunvapauden ja toisinajattelun tukahduttavaa lakia”. Manal ei kätke ärtyneisyyttään, kun lähellä vallanpitäjiä oleva asianajaja koettaa vakuuttaa, että ”[palestiinalaisten] vaikea tilanne edellyttää pidättyneisyyttä ja vastuullisuutta, koska täydellinen ilmaisunvapaus ei ole mahdollinen eikä toivottava”. Onko Manal kuitenkaan valmis ryhtymään poliittiseen taisteluun?

Hän vastaa vaivaantuneena: ”Olen päättänyt ryhtyä, mutta se ei ole yksinkertaista. On sääntö, jonka kaikki nuoret tuntevat: poliittinen taistelu vie ennemmin tai myöhemmin vankilaan, joko israelilaiseen tai palestiinalaiseen, mikä voi järkyttää perin pohjin naisen elämää. Vankeuden henkisten ja fyysisten vaikutusten lisäksi saattaa käydä niin, ettei koskaan saa aviomiestä, sillä yhteiskuntamme on edelleen hyvin vanhoillinen ja kaikenlaiset huhut voivat vahingoittaa vankilassa olleen naisen mainetta.”

Kaikki pidätetyiksi joutuneet naiset eivät saa samanlaista tukea medialta kuin 16-vuotias Ahed Tamimi, joka vangittiin viime joulukuussa, kun hän oli töytäissyt kahta israelilaista sotilasta. Israelilaiset ovat vuoden 1967 jälkeen vanginneet lähes 800 000 palestiinalaista, eli viidenneksen kaikista miehistä. Tavallisesti kyseessä on hallinnollinen pidätys ilman syytettä tai oikeusprosessia. Lukuun sisältyy 15 000 naista.

Birzeitin yliopistossa sosiologiaa opiskeleva Wissam J. on lähellä äärivasemmistoa. Hänkin on ollut vankilassa kuten monet hänen opiskelutoverinsa yliopistossa, jota pidetään yhtenä militantismin hautomona Palestiinassa (kymmenen viime vuoden aikana Israel on vanginnut noin 800 sen opiskelijaa ja paraikaa kuutisenkymmentä on vangittuina). Wissam vapautettiin vuonna 2015 hänen oltuaan Israelin eri vankiloissa kolme vuotta, minkä verran hän on myös jäljessä opinnoissaan. Mistä syystä hänet vangittiin?

”Minut vangittiin ja tuomittiin ”militantismista”, hän vastaa hienoisesti hymyillen enempiä täsmentämättä.

Hän toimii opiskelutovereidensa Ramin ja Yussefin kanssa aktivistina Nabd-liikkeessä (”lyönti” arabiaksi). Nabd on nuorten järjestö, joka taistelee miehitystä ja siirtokunta-asuttamista vastaan, ”mutta myös palestiinalaishallintoa ja palestiinalaisten poliittista jakautumista sekä ’normalisointia’ vastaan, jota Israelin lisäksi ajavat eräät rauhanjärjestöt ja palestiinalaiset nokkamiehet”, toteaa Yussef tiukasti.

Nabd-liike syntyi vuonna 2011, kun ”Maaliskuun 15. päivän kollektiivi” käynnisti laajan vastalauseaallon, joka ajoi kansallista yhtenäisyyttä suhteessa Israeliin.

”Nabd haluaa olla riippumaton suurista puolueista, mutta emme toimi niitä vastaan, vaan asetumme perinteisen, jo rajoittuneisuutensa osoittaneen poliittisen kentän ulkopuolelle”, sanoo Yussef.

”Vasemmistolaiseksi” leimattu liike, johon kuuluu myös islamisteja, on leviämässä useisiin Länsirannan kaupunkeihin ja luomassa siteitä Gazan nuoriin. painopiste on perusopetuksessa ja ”se toimii kansallisen identiteetin, historian ja palestiinalaisten kollektiivisen muistin uudelleen herättämiseksi, kun Maailmanpankin ja länsimaiden painostaessa palestiinalaishallintoa sen uusliberaali politiikka uhkaa atomisoida yhteiskunnan”. Nabdin militantit taistelevat myös alueiden sirpaloitumista vastaan ja pyrkivät estämään Länsirannan isojen kaupunkien eristämisen ja muodostumisen ”autonomisten kaupunkien saaristoksi” palestiinalaisten mielissä.

”Edistämme myös taide- ja kulttuuritoimintoja. Meillä on kiertävä teatteri, joka esiintyy pakolaisleireillä antamassa uutta eloa maan kansanhenkiselle kulttuurille.”

Uusi sukupolvi haluaa uudistuksia

Sbeih Sbeih, palestiinalainen sosiologi ja tutkija Aix-Marseillen yliopistossa analysoi läheltä Nabd-liikkeen kehitystä:

”Nämä militantit haluavat tehdä politiikkaa ’toisin’. Valtiomme johto puhuu ’talouden kehittämisestä’, ’valtion rakentamisesta’ ja ’rauhasta’. Tällaista puhetta vastaan liike haluaa asettaa kokonaisen vastarinnan mallin – Israelin vastustamisen tasolla mutta myös talouden, politiikan, kasvatuksen ja kulttuurin tasolla – korkeamman päämäärän eli koko Palestiinan vapauttamisen nimissä. Siksi he ovat sekä Israelin että palestiinalaishallinnon turvallisuusviranomaisten tähtäimessä, kuten ovat kaikki, jotka haluavat kyseenalaistaa vallitsevan järjestyksen.”

Israelilaiset ovat tilanteen tasalla: erästä liikkeen perustajaa pidetään yhä vangittuna ”hallinnollisesti”. Bassel al-Araj, eräs Nabd-liikkeen perustajista, ammuttiin pitkän etsintäoperaation päätteeksi maaliskuun kuudentena 2017. Palestiinan turvallisuusviranomaiset olivat juuri vapauttaneet vankilasta tämän 33-vuotiaan betlehemiläisen apteekkarin. Hänet oli tuomittu puoleksi vuodeksi huhtikuussa 2016 ”terroriteon valmistelusta”. Yleisesti katsotaan hänen kuolemansa olevan Palestiinan tiedusteluviranomaisten ja heidän israelilaisten virkaveljiensä vihatun yhteistyön hedelmä.10

Nabd ei suinkaan ole nuorten ainoa aktiivinen järjestö Palestiinassa. Klassisten urheilu-, kulttuuri- ja solidaarisuusjärjestöjen jäsenyyksien lisäksi lähes 40 prosenttia 15–29-vuotiaista nuorista kuuluu viime vuosina syntyneisiin uusiin kollektiiveihin, komiteoihin ja yhdistyksiin, joiden tunnuksena on ”Palestiinan kansan yhtenäisyys”. Näitä ovat Gaza Youth Breaks Out (GYBO) ja Local Youth Initiative.

GYBO:n perustivat gazalaiset bloggarit 2010 ja se vastustaa Israelin miehitystä, palestiinalaisten poliitikkojen korruptiota sekä pääpuolueiden saamattomuutta. Jabal al-Mukabir vaikuttaa Itä-Jerusalemissa ja sai huomiota järjestäessään ihmisketjun vanhan kaupungin ympäri maaliskuussa 2014 vastustaakseen juutalaisten siirtokunta-asuttamista ja saadakseen uutta vahvistusta palestiinalaisten identiteetille.

”Meidän sukupolvemme haluaa jotain kokonaan uutta. Se aikoo ajatella perinteisen puhetavan uusiksi. Siksi syntyy valtavasti uusia aloitteita, joissa kohtaavat kulttuuri, yhteiskunnallisuus, poliittinen sitoutuminen ja taiteet”, analysoi Karim Kattan, tutkija ja kirjailija Betlehemistä.

Hän on mukana El-Atlal (”rauniot”) -projektissa, joka kutsuu nuoria taiteilijoita, tutkijoita ja kirjailijoita, palestiinalaisia tai ulkomaalaisia, työskentelemään residenssiin Jerikoon. Hän vakuuttaa, että suuntautuminen luovuuteen on yksi aktivoimisen uusista tavoista. Näin päästään ajattelemaan uusiksi myös länsimaalaisten ja palestiinalaisten solidaarisuussiteet.

”Aika, jona kansalaisjärjestöt tulivat tänne kolmeksi kuukaudeksi ja lähtivät sitten kotiin tuntien tehtävänsä suoritetuksi, on mennyttä. Ulkomaalaisten asia ei ole tulla tänne ’hoitamaan meitä’ vaan tulla työskentelemään kanssamme ja oppimaan meiltä, kuten me opimme heiltä.”

Onko näillä liikkeillä painoarvoa yhteiskunnassa? Mikä on niiden vaikutuspiiri? Birzeitin yliopiston sosiologian professori Abaher el-Sakkan mukaan: ”Ei tule yliarvioida niiden vaikutusta, joka on melko rajallinen tietenkin Israelin sortotoimien mutta myös palestiinalaishallinnon rakenteellisten esteiden vuoksi. Nabdin kaltaisilla liikkeillä saattaa olla kyky tuottaa uutta dynaamisuutta ja valmistaa jatkossa maaperää huomattaville muutoksille yhteiskunnallisella ja poliittisella tasolla. Se ainakin on varmaa, että ne tarjoavat mahdollisuuden kollektiiviseen sitoutumiseen nuorille palestiinalaisille, jotka kokevat syvää pettymystä näköalattomuudessaan ja mahdottomuudessaan osallistua yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Monet näistä nuorista tuntevat itsensä väliinputoajiksi, hylkäävät kaikki poliittiset puolueet, sulkeutuvat itseensä ja ovat vaarassa ryhtyä väkivallantekoihin.”

Vuosina 2015–2016 kävi juuri näin, kun nähtiin paljon usein pelkällä veitsellä tehtyjä yksittäisiä hyökkäyksiä miehitetyillä alueilla israelilaisia sotilaita ja siirtokuntalaisia vastaan. Tekijät olivat lähinnä alle 25-vuotiaita nuoria, joilla ei ollut mitään vaatimuksia eikä takanaan mitään puoluetta.11 Hyökkäykset tukahdutettiin raa’asti: 174 palestiinalaista kuoli lokakuun 2015 ja helmikuun 2016 välillä.

Monet haastateltavistamme sanovat ymmärtävänsä näitä epätoivoisia tekoja ja kieltäytyvät tuomitsemasta niitä. Anissa D. asuu Jeninin pakolaisleirissä, jonka 13 000 asukkaasta 70 prosenttia on työttöminä. Lapsena hän koki vuoden 2002 huhtikuussa Israelin leiriin tekemän hyökkäyksen, jossa kuoli virallisen version mukaan 52 palestiinalaista ja paikallisten mukaan vähintään 200 leirin asukasta. Hänellä ei ole ammattikoulutusta ja hän on töissä siivoojana kaupungin pohjoisosassa hotellissa, jossa käy lähinnä Israelin puolen palestiinalaisia. Hän myöntää ajattelevansa usein turvautumista väkivaltaan.

”Olen kahden vaiheilla, sillä tiedän, että israelilaiset rankaisisivat koko sukuani ja että jokainen kansannousumme on tullut kalliiksi. En vain kestä kansamme kohtaloa. En pysty alistumaan. Ihailen niitä, jotka ovat antaneet henkensä asiallemme.”

Journalismia Betlehemissä opiskeleva Houda katsoo, että ”yksittäiset hyökkäykset sotilaita vastaan tie-esteillä ovat yksi tapa muiden joukossa vastustaa Israelin miehitystä ja vastata voimalla Israelin harjoittamaan väkivaltaan”.

Birzeitista kotoisin olevan Yussefin mukaan ”nämä äärimmäiset teot ovat seurausta loppumattoman miehityksen synnyttämästä valtavasta turhautumisesta, päivittäin tarkastuspisteillä koetusta nöyryytyksestä ja totaalisen tukkeutuneista tulevaisuudennäkymistä”.

Mohsan B., parikymppinen kauppa-apulainen Naplusin vanhan kaupungin ruokakaupassa, esittää saman näkemyksen jyrkemmin: ”Koko elämäni aikana israelilaiset ovat antaneet minun käydä yhden ainoan kerran Jerusalemissa. Tunnen tukehtuvani täällä suljettuna omaan maahani. Minulla ei ole säästöjä, ei vaimoa, en ole jatkanut opintojani, olen uhrautunut maani puolesta jäämällä tänne, mutta nyt toivon vain yhtä asiaa: päästä lähtemään ulkomaille. Tai sitten hyökätä sotilaan kimppuun tiesululla.”

Mohsan, kuten haastateltujen enemmistö, ei tunne minkäänlaista sympatiaa sellaisia aseellisia järjestöjä kohtaan kuin al-Qaida tai Isis.

Metallinpaljastinportteja ja betonimuureja

Majdi A., 28-vuotias tunnettu hahmo Betlehemissä sijaitsevassa Dheishehin pakolaisleirissä, ei ole lähdössä maanpakoon. Tämä 15 000 pakolaisen leiri on Länsirannan suurimpia ja siellä näkee, kuinka tyhjän päällä nuoret ovat.

”Dheisheh on Israelin armeijan tähtäimessä ja se tunkeutuu hyvin usein tänne niin kuin muihinkin leireihin”, Majdi selittää. ”Enemmistö pidätetyistä on nuoria, joita syytetään väkivaltaan kiihottamisesta Facebookissa tai kivien heittämisestä kohti sotilaita. Heistä yli sata on loukkaantunut viimeisen puolen vuoden aikana. Vuonna 2017 kuolleita on ollut kaksi, 18-vuotias ja 21-vuotias. Yli 80 nuorta on vammautunut, kun heitä on tarkoituksella tähdätty jalkoihin.”

Kun haastattelemme Majdia hallintoa ja miehitystä vastustavien nuorten yllä olevista uhkista, hän vastaa kiertelemättä: ”Meillä ei ole mahdollisuutta protestoida tai toimia poliittisesti muilla kuin vallanpitäjien kontrolloimilla tavoilla. Meitä painostetaan kahdesta suunnasta. Ainoa mahdollisuus on taistella rauhanomaisesti. Itse olen valinnut jäädä tänne, olla lähtemättä ulkomaille ja toimia yhteisön hyväksi kulttuurisesti ja yhteiskunnallisesti. Jään tänne puolustamaan oikeuksiamme, vaikka menettäisin henkeni.”

Jääminen Palestiinaan on vastarintateko, jossa on sumud-henkeä (”sitkeyttä” arabiaksi), mutta yhtä lailla sitä on maahan palaamisessa. Näin ajattelee Maher L., 29-vuotias kauppias Hebronin vanhasta kaupungista muutaman sadan metrin päässä Patriarkkojen haudalta (Ibrahimin moskeijalta). Kahden vuosikymmenen aikana historiallisen keskustan palestiinalainen väestö on kutistunut puoleen. 6000 jäljellä olevaa elää 800 erityisen aggressiivisen siirtokuntalaisen ja noin 3000 sotilaan jatkuvan painostuksen alaisina. Kulkemista valvovat betonimuurit, tarkastuspisteet, pyöröovet, valvontakamerat ja metallinpaljastimet. Kauppiaat ovat asentaneet metalliverkkoja suojaamaan harvoja jäljellä olevia liikkeitään siirtokuntalaisten yläkerroksista heittämiltä tavaroilta ja jätteiltä. Siirtokuntalaiset ovat turmelleet palestiinalaisten taloja.

Täällä eläminen on helvettiä. Se näkyy Maherin kasvoilta. Hän ei kuitenkaan halua lähteä maasta oltuaan jo kerran kolme vuotta ulkomailla.

”Lähdin Saksaan kolmeksi vuodeksi maanpakoon, mutta ikävä kotiin oli ylivoimainen. Minun olisi mahdollista lähteä. Siirtokuntalaiset ja heidän taustajärjestönsä houkuttelevat meitä lähtemään ja meille tarjotaan jopa lähtörahaa. Taloudellisesti se olisi hyvinkin kannattavaa, koska kauppani on henkitoreissaan, sillä harvassa ovat ne kylmäpäät, jotka uskaltautuvat tekemään ostoksensa meillä. Mutta liikettäni en myy koskaan, jään tänne vaikka mitä tapahtuisi. Odotan. Aika ei ole vihollisemme.”

1 Nimet muutettu, paitsi kirjailijalla ja kahdella sosiologilla.

2 ”Palestinian Youth”, Palestinian Academic Society for the Study of International Affairs (Passia), Jerusalem, huhtikuu 2017, www.passia.org

3 Ks. ”Deaths in 2017”, Israel-Palestine Timeline, israelpalestinetimeline.org

4 ”Rapport sur l’assistance de la Cnuced au peuple palestinien. Évolution de l’économie du territoire palestien occupé”, Conférence des Nations unies sur le commerce et le développement (Cnuced), Geneve, 10.7.2017.

5 Palestiinalaisten liikkumisen rajoituksista ks. kartta ”Palestiina, yksi kansa, yksi kolonisaatio”, Manière de voir, 157, helmi–maaliskuu 2018.

6 Presidential Decree No. 16 of 2017 Regarding Cybercrime, artikkelit 20 ja 51, Ramallah, 24.7.2017. Israelin parlamentti on tahollaan hyväksynyt alustavasti vuoden 2017 alussa lain, joka velvoittaa Facebookin poistamaan kaiken kiihotuksen ”väkivaltaan” tai ”terrorismiin”.

7 Ks. ”Farid Al-Atrash et Issa Amro”, La Chronique d’Amnesty, Pariisi, marraskuu 2017.

8 Salam Fayyad, palestiinalaishallinnon pääministeri vuosina 2007–2013, helpotti kulutuslainojen ottamista. Ramallahissa esimerkiksi arvioidaan kahden kolmasosan väestöstä velkaantuneen. Ks. ”Palestinian workers campaign for social justice, Middle East Report, Richmond (Virginia), vol. 46, 281, talvi 2016.

9 ”The status of youth in Palestina 2013”, Sharek Youth Forum, Ramallah, 2013.

10 Ks. Shatha Hammad ja Zena Tahhan, ”Basil Al-Araj was a beacon for Palestinian youth”, Al-Jazeera. 7.3.2017. www.aljazeera.com. Israelilaisten ja palestiinalaisten turvallisuusyhteistyöstä, ks. ”En Cisjordanie, le spectre de l’Intifada”, LMD 10/2014.

11 Ks. Sylvain Cypel, ”Pourquoi l’”Intifada des couteaux” continue”, Orient XXI, 24.2.2016, orientxxi.info

LMD 2/2018

Suom. Heikki Jäntti

Krimin isot tekijät: kuka kukin on?
Šiialaisen maailman suurvalta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *