Ilmavoimien pommittaja- Hornetit rikkovat Suomen lakia

PENTTI SAINIO

SUOMEN puolustusvoimat on tekemässä suurhankintaa, jossa vanhenevat Hornetit korvataan monitoimihävittäjillä. Hankinta on Suomelle ongelmallinen, jos Venäjä tai muu Pariisin rauhansopimuksen allekirjoittaja vetoaa Suomen lakiin. Tai jos eduskunta haluaa noudattaa lakejaan.

Ongelma on jo nyt todellinen myös Horneteissa, jotka on muutettu rauhansopimuksen kieltämiksi pommikoneiksi.

Jo vuonna 1992, kun Hornetit päätettiin ostaa Yhdysvalloista torjuntahävittäjinä, niiden ostoon sisältyi riski, että ne ovat Pariisin rauhansopimuksen sotilaallisten rajoitteiden alaisia. Tuolloin kyse oli teknologian alkuperämaasta, sillä torjuntahävittäjiä sopimus salli Suomen hankkia. Kymmenen vuotta sitten Horneteista alettiin rakentaa pommittajia, jotka rauhansopimus Suomelta kieltää.

Myös risteilyohjukset, joita Suomi testasi lokakuussa 2018 Yhdysvalloissa, ovat sopimuksen mukaan kiellettyjä aseita. Näitä noin 300 kilometriin kantavia JASSM-ohjuksia Suomi on tilan­nut Yhdysvalloista 70 kap­pa­letta. Samankaltaisia ohjuksia suun­nitellaan hankit­tavaksi myös uusiin monitoimihävittäjiin.

Mikään rauhansopimuksen allekirjoittanut maa ei ole protestoinut sopimuksen rikkomusta ja vaatinut Hornet-koneita tai niiden asejärjestelmiä poistettavaksi ja takavarikoitavaksi. Niillä on kuitenkin siihen sopimuksen mukaan oikeus.

Salainen operaatio Pax

Harri Holkerin sinipunahallitus (1987–1991) käynnisti 1988 torjuntahävittäjien hankinnan, jonka pahin este ei ollut rahapula vaan Suomen kansainväliset sopimukset. Jotta esteet sotilaalliselle yhteistyölle Yhdysvaltain ja Naton kanssa saataisiin poistettua, hallitus käynnisti Operaatio Paxina tunnetun salaisen irtautumishankkeen Pariisin rauhansopimuksesta, koska se rajoittaa Suomen itsemääräämisoikeutta asevoimien käytössä, määrissä ja aseistuksen laadussa.

Kenraalimajuri Hans Christensenin salaisessa muistiossa (7.11.1989) todettiin uusien torjuntahävittäjien sekä ohjusjärjestelmien oston törmäävän rauhansopimuksen rajoitusmääräyksiin.

Yksi vaihtoehto oli, että Suomi purkaa sopimuksen tai sen osia laillisesti YK:n turvallisuusneuvoston kautta tai Suomi hakee sopimuksen tulkinnalle toisten osapuolten, Britannian ja Neuvostoliiton eli nykyisin Venäjän suostumuksen.

Asiassa ei toimittu pätevästi lain mukaan, vaan kehitettiin siihen tehoton Suomen oma yksipuolinen ”päätös” . YK:n kautta tapahtuva ainoa laillinen menettely hylättiin ”epäkäytännöllisenä”. Erikoista päätössekoilua valmistelivat keväällä 1990 ulkoministeriön virkamiehet René Nyberg, Jaakko Blomberg sekä puolustusministeriön Pauli Järvenpää.

Ulkoministeriön muistiossa (10.4.1990) virkamiehet ajoivat politiikan täysremonttia – irtautumista Suomen tärkeimmistä ulkopoliittisista sopimuksista. Se koettiin vältämättömäksi, jotta voitaisiin turvautua lännen apuun ja yhteistyöhön Neuvostoliittoa vastaan. Itä-Eurooppa oli tuolloin irtautumassa Neuvostoliiton vaikutuspiiristä ja jaettu Saksa yhdistymässä.

Hallituksen olisi pitänyt esittää sopimuksen purkaminen eduskunnalle ja sitten YK:n turvallisuusneuvostolle.

Holkerin hallitus päätyi kuitenkin ehdottamaan vain presidentti Mauno Koivistolle, että tämä purkaisi sopimuksen. Koivisto kuitenkin vetäytyi asiasta. Hän ei allekirjoittanut nimiinsä kirjattua lausuntoa, koska hänellä ei ollut siihen valtuuksia.

Hallituksen silmänkääntötemppu

Suurlähettiläs Jaakko Blomberg selitti lokakuussa 2001, että Suomen hallitus oli tehnyt 21. syyskuuta 1990 yksipuolisen päätöksen, jossa totesi, että ”rauhansopimuksen III osan Saksaa koskevat samoin kuin muut täysivaltaisuusrajoitukset olivat menettäneet merkityksensä”.

Blombergin ilmoittamaa ”hallituksen yksipuolista päätöstä” ei ole kuitenkaan tehty. On vain presidentin esittelyyn liitetty sekava muistio, johon on sotkettu havaintoja YYA-sopimuksesta, Pariisin rauhansopimuksesta ja Saksojen yhdistymisestä.

Muistio on otsikoitu: ”Ehdotus hallituksen päätökseksi Pariisin rauhansopimuksen Saksaa koskevista ja Suomen täysivaltaisuutta rajoittavista määräyksistä.” Pöytäkirjaan merkittiin: ”Presidentti päätti tehdä hallituksen päätöksen…”

Presidentti ei kuitenkaan voi tehdä hallituksen päätöksiä: ne tekee hallitus. Ei siis ole hallituksen eikä presidentin päätöstä. Vaikka olisikin, niillä ei olisi laillista merkitystä.

René Nyberg lähetti maailmalle 21. syyskuuta 1990 ilmoituksen, että Suomen hallitus oli tehnyt päätöksen irtisanoutua rauhansopimuksen aserajoituksia koskevista määräyksistä. Tämä oli suuren luokan hämäys. Presidentin esittelyn 21. syyskuuta 1990 pöytäkirja on vain epävirallinen poliittinen kannanotto. Siksi Pariisin rauhansopimus on edelleen Suomen lakikokoelmassa koskemattomana.

Jo neljä päivää ”päätöksen” jälkeen 25. syyskuuta 1990 kenraali Aimo Pajunen keskusteli Yhdysvaltain suurlähettilään John Weinmannin kanssa. Salaisen muistion mukaan Weinmann kommentoi torjuntahävittäjien aseistusta, niin että Suomen rauhansopimusta ja YYA-sopimusta koskeneet viime viikon päätökset ovat tuntuvalla tavalla parantaneet maiden suhteita ja lisäävät Suomen mahdollisuuksia saada koneisiin ”ensiluokkainen aseistus”. Läsnä olivat ulkoministeriön alivaltiosihteeri Åke Wihtol, ilmavoimien eversti Heikki Nikunen ja puolustusministeriön hallitusneuvos Eero Lavonen.

Puolustusministeri Elisabeth Rehn puhui Maanpuolustuskiltojen liiton juhlassa vain 20 päivää presidentin esittelyn jälkeen. Julkisuudessa oli esitetty pelko mahdollisista taistelusukellusveneiden hankinnoista Pariisin rauhansopimuksen rajoitusten poistuttua. Rehn tyynnytteli asiasta huolestuneita: ”Voin vakuuttaa, että sen paremmin niiden kuin pommikoneidenkaan hankintaa ei edes harkita, eikä niihin ole sen paremmin sotilaallista tarvetta kuin mitään taloudellisia mahdollisuuksiakaan.”

Tällä tavalla ministeri Rehn harhautti kansaa. Rajoitukset eivät ole poistuneet, mutta Suomella on tänään 62 Hornet-­pommittajaa ja puolustusvoimat harjoittelee ulkomaisten sotavoimien kanssa omalla maaperällä, vastoin omaa lakiaan. Kansainväliset sopimukset eivät muutu ministereiden ja virkamiesten tulkinnoilla ja toiveilla.

Tämän joutui toteamaan myös Jaakko Blomberg, kun hän reilu kolme vuotta ”hallituksen päätöksen” jälkeen 18. helmikuuta 1994 tapasi Britannian lähettilään Neil Smithin, joka halusi keskustella Pariisin rauhansopimuksesta. Salaisen muistion mukaan Blomberg totesi Suomen asenteesta rauhansopimukseen, että ”myönnämme sen olevan voimassa, mutta emme näe sillä olevan enää mitään aktiivista roolia, emmekä näe aihetta vedota siihen missään ajateltavissa olevassa yhteydessä”.

Blombergin muistio vapautui salailusta vasta tammikuussa 2019, koska tapahtumiin liittyvät asiakirjat julistettiin salaisiksi 25 vuodeksi.

Muissa ministeriöissä on tulkittu sopimuksen aserajoitukset vanhentuneiksi luottaen ulkoministeriön virkailijoiden vakuutuksiin ”yksipuolisesta päätöksestä” ja sen oikeusvoimasta.

Ilmasotatoimet Islannissa

Pääministeri Jyrki Katainen innostui vuonna 2012 lähettämään ilmavoimien Hornetit Naton ilmavalvontaan Islantiin. Katainen ei ymmärtänyt, että ilmavalvontatehtävä on vaativa sotilaslentotehtävä. Se on verrattavissa maalla tapahtuvaan rajavalvontaan. Jos tunkeutujaa ei saada opastamalla ja varoittamalla lopettamaan toimiaan, on tartuttava aseisiin. Ilmavalvonta olisikin edellyttänyt melkoisen maaorganisaation ja asevarikkojen perustamista Islantiin.

Pariisin rauhansopimus esti Suomelta koko hankkeen. Sopimus rajaa tarkasti Suomen ilma-aseistuksen vain ”sisäistä luonnetta olevien tehtävien suorittamiseen ja rajojen paikalliseen puolustamiseen”.

Suomi olisi itse kriisissä, jos Venäjä voisi todeta Suomen rikkoneen rauhansopimusta aset­tuessaan sotatoimiin rajojensa ulkopuolelle Naton puolustukseen. Suomi saa ilmavoimien koneilla harjoitella sotaa, ei ryhtyä sotatoimiin maansa rajojen ulkopuolella. Näin Suomi ei voi osallistua ulkomailla pommitustehtäviin.

Julkisen kohun saattelemana Kataisen hallitus päätti huhtikuussa 2013 osallistua Islannissa vain ilmalentoharjoitukseen – ei ilmavalvontaan.

Pommittaako Suomi piakkoin jossain?

Vuonna 1992 Suomella ei ollut rahaa ostaa Horneteja täydessä varustuksessa, siis torjunta- ja rynnäköintikykyisinä. Pommituskyky jätettiin pois, jotta koneiden ostohinta mahtuisi eduskunnan määrittämään hintaraamiin. Tiedettiin, että pommituskyky kaikkineen olisi maksanut saman verran lisää kuin alkuperäinen hankinta.

Mahdollisuudet pommituskyvyn palauttamiseen tulivat myöhemmin 2000-luvun puolella. Niitä ryhdyttiin innolla ajamaan vuodesta 2002 alkaen. Asialla olivat aktiivisina Nato-myönteinen puolustusvoimain uusi komentaja, amiraali Juhani Kaskeala ja Nato-myönteinen puolustusministeriön johtaja Pauli Järvenpää.

Miksi Horneteja lähdettiin muuttamaan pommikoneiksi? Ja miksi haluttiin erityisesti hankkia kalliita hyökkäysaseita eli JASSM-risteilyohjuksia? Järvenpää kertoi minulle myöhemmin JASSM-risteilyohjusten hankinnan yhdeksi syyksi sen, että 2000-luvun alussa ”piti saada kättä pitempää Venäjää vastaan”.

Nykyään Suomella on kättä pitempää. On monenlaista pommituskykyä, jonka hankkimiseen on kaikkiaan tähän mennessä uhrattu reilut kaksi miljardia euroa. Kyvyn ylläpito maksaa vielä satoja miljoonia ennen kuin se vanhenee piakkoin ja se on hankittava kalliisti uudelleen, kun Hornetit asejärjestelmineen vaihdetaan uusiin.

Mihin tätä kallista, 17 vuoden aikana rakennettua pommituskykyä käytetään ennen kuin se vanhenee käsiin? Jos sitä ei käytetä Venäjän pommittamiseen kauaskantavilla risteilyohjuksilla, niin ainoa vaihtoehto ovat Yhdysvaltojen johtamat kansainväliset operaatiot Nato-maiden ja kumppanimaiden kanssa. Niitä on ollut aina laajasti tarjolla eri puolilla maailmaa. Valitettavasti oma lakimme – Pariisin rauhansopimus – kieltää niihin osallistumisen. Tietysti jos eduskunta ei asiasta piittaa, virkamiehet ja hallitus voivat olla noudattamatta lakia – kuten tähänkin asti.

Kansainvälisellä pommitusretkellä Suomi voisi näyttää uskollisuuttaan ja luotettavuuttaan Yhdysvalloille. Suurvalta saattaisi muistaa Suomea hyvällä, jos joskus tarvittaisiin apua kotimaan puolustukseen, uskovat eräät poliitikot ja virkamiehet. Muun muassa Suomen apu Yhdysvaltain Afganistanin sodassa on kuluttanut suomalaisten varoja lähes miljardi euroa 17 vuoden aikana.

Pariisin rauhansopimus kieltää myös Naton ja Yhdysvaltojen sotaharjoitukset Suomessa. Kolmannen artiklan mukaan Suomessa ei voida järjestää Venäjää vastaan suunnattuja sotaharjoituksia, joissa on mukana kansainvälisiä sotajoukkoja. Yhdysvallat ja sen liittolaiset harjoittelevat nimenomaan Venäjää vastaan.

Asia voi olla teoreettinen, mutta se on varmasti todellinen. Eduskunnan asetuskokoelmassa Pariisin rauhansopimus on voimassa kokonaan ja voi hyvin. Sen vuoksi Ahvenanmaa on edelleen demilitarisoitu alue.

Tulkintoja ja uskomuksia

Onko sopimus enää aserajoitusten osalta vain pelkkä ”historiallinen asiakirja”, kuten Jaakko Blomberg määritteli syksyllä 1990 määrätessään sen taltioi­tavaksi ulkoministeriön arkistoon? Se on poliittinen kysymys. Joka tapauksessa aserajoituksia koskevaa osaa ei ole koskaan pätevästi poistettu.

Jaakko Blombergin tulkintalinja aserajoitusten ja muiden sotilaallisten rajoitusten lopullisesta poistumisesta Suomen hallituksen ”yksipuolisella päätöksellä” on säilynyt sotilaiden ja valtiojohdon piirissä vuosikaudet kirkkaana.

Ulkoministeriö ei kuitenkaan ole asiassa vilpitön, koska Operaatio Pax meni pieleen. Ei syntynyt sopimusta, joka olisi pätevä muihin osapuoliin nähden. Rauhansopimusta tai sen osia ei ole purettu kansainvälisen sääntöpohjaisen järjestelmän puitteissa. Järjestelmän, jota Suomi pitää arvossa, mutta ei omalla kohdalla tässä tapauksessa kunnioita.

Ilmavoimien komentaja, kenraalimajuri Lauri Puranen valaisi asiaa Pilven veikot -lehdessä tammikuussa 2014. Purasen mukaan ilmasta maahan -operointikyky avaa kyvyn vaikuttaa vastustajan avainkohteisiin. Käytännössä tämä tapahtuu esimerkiksi kauaskantoisilla JASSM-täsmäohjuksilla ja JSOW-liitopommeilla tai lyhyemmän kantaman JDAM-täsmäpommeilla.

”Lentopommien taistelukäyttö kiellettiin Suomelta Pariisin rauhansopimuksessa 1947, mutta se on katsottu jo rauenneeksi pykäläksi”, totesi kenraali Puranen vuonna 2014 ja on säilyttänyt uskonsa tähän päivään saakka. Ensimmäiset pommituskokeet ilmavoimat teki Lapissa kesällä 2015.

Nykyään Puranen johtaa puolustusministeriössä Hornetien korvaajien ostohanketta sekä uusia merivoimien laivahankkeita. Uusissa hävittäjissä on tarkoitus säilyttää nykyinen suorituskyky pommeineen ja ohjuksineen. Merivoimien aluksiin on suunnitteilla ohjusaseistusta, joka saattaa rikkoa rauhansopimuksen määräyksiä.

Rauhansopimuksen vastaisia ohjuksia ja niiden lähtöalustoja saattaa uhata luovutus rauhansopimuksen ehtojen mukaan – jos Venäjä tai Britannia puuttuu asiaan.

Pariisin rauhansopimus asettaa myös Suomen laivaston kokonaistonnistolle ylärajan. Nyt tuo tonniston raja on ylittymässä, kun Suomi on hankkimassa merivoimille neljä uutta sadan metrin mittaista sotalaivaa. Ne korvaavat seitsemän entistä laivaa, joiden yhteenlaskettu uppouma on noin 6 000 tonnia. Neljän uuden laivan yhteinen uppouma on noin 12 000 tonnia. Kun käyttöön jää vielä muita aluksia, 10 000 tonnin raja ylittyy. Se ei kuitenkaan huolettanut, kun puolustusministeri Jussi Niinistö ja merivoimien komentaja Kari Takanen rinta rinnan julkistivat uudet laivahankinnat 25. syyskuuta 2015.

Takanen sanoi tuolloin, että Pariisin rauhansopimuksen rajoitukset eivät rajoita enää laivaston hankintoja. Rajoitukset poistuivat Neuvostoliiton lakattua olemasta, kun presidentti Mauno Koivisto tulkitsi, etteivät rauhansopimuksen rajoitukset koske esimerkiksi Saksasta tehtäviä asekauppoja. Venäjä hyväksyi tulkinnan ja samalla rajoitukset poistuivat myös laivaston osalta. Takasen mielestä aika oli ajanut sopimuksen ehtojen ohi.

Takanen on väärässä. Venäjä ei ole hyväksynyt tulkintaa, eivät liioin Britannia tai YK:n turvallisuusneuvosto.

Aika oli ajanut puolustusministerin ja merivoimien komentajan muistin ohi.

On myös kysytty miksi Suomi on liittynyt Venäjän vastaiseen koalitioon Ukrainan ja Krimin kysymyksessä, vaikka Pariisin rauhansopimuksessa Suomi sitoutuu olemaan osallistumasta koalitio-liittymiin, jotka ovat suunnatut Venäjää vastaan. Sen mukaan Suomi ei voi liittyä edes mihinkään huutosakkiin Venäjää vastaan Suomen asettamista sanktioista puhumattakaan.

Sotku rauhansopimuksen ympärillä osoittaa, mihin on jouduttu, kun arkaluonteisia ulkopoliittisia ratkaisuja on haluttu tehdä salaisesti ja epämääräisesti ohi eduskunnan. Ratkaisujen seurauksia ei ole ymmärretty tai niistä ei ole piitattu, kun päätäjiltä on puuttunut lainkunnioitus.

Pentti Sainio on kirjoittanut kirjan Minne Suomi pommittaa. Into, 2018.

Kiinnostava juttu, eikö vain?

Le Monde diplomatique:
reportaaseja ja analyyseja kaikkialta maailmasta.
Tilaa Diplo printtinä ja diginä täältä!

Lentäjiä vai tykkikauppiaita?
Uusi vihreä vallankumous