Leirien maailma

Tehtaita ei-toivotuille tulijoille

Michel Agier

Maailmassa on nykyään 65 miljoonaa pakolaista ja maansisäistä pakolaista. Kun poliittiset linjaukset
pakolaisten vastaanotosta puuttuvat, merkittävä osa heistä joutuu elämään avovankiloita muistuttavilla
leireillä, joiden asukkailla ei ole edes perusoikeuksia.

Hagadera-2

Pakolaisleiri, maansisäisten pakolaisten leiri, kerjäläisleiri, odotusalue, kauttakulkuleiri, pidätyskeskus, säilöönottoyksikkö, henkilöllisyydentarkistus- ja käännytysyksikkö, rajan­ylityspiste, rajaleiri, turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus, ghetto, viidakko, hotspot… Ei-toivotulla lapsellakin voi olla monta nimeä – ja ne kaikki ovat ilmestyneet maailmanlaajuiseen käyttöön jo 1990-luvun lopusta lähtien. Leirit eivät ole pelkästään miljoonien ihmisten elämän arkea vaan niistä on myös tullut olennainen osa globaalia yhteiskuntaa ja yksi maailmanlaajuisen hallinnon muoto: miten hallita ei-toivottua?

Leiriintyminen saanut valtavat mitat

”Leiriintyminen” on ilmiö, joka on kehittynyt kylmän sodan jälkeisen kansainvälisen epävakauden aikana ja joka on 2000-luvun alun poliittisissa, ekologisissa ja talouden mullistuksissa saanut valtavat mitat. Leirit syntyvät joko siitä, kun paikallinen, valtakunnallinen tai kansainvälinen tiettyä aluetta valvova viranomainen pakkosiirtää ihmiset leirimäiseen asumismuotoon tai pakottaa heidät itse sijoittumaan sinne vaihtelevan pituiseksi ajaksi1. Vuonna 2014 YK:n pakolaisjärjestön tai YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestön – tai joskus harvoin kansallisten viranomaisten – ylläpitämiä ”virallisia” pakolaisleirejä oli kaikkiaan 450, ja niissä asui kuusi miljoonaa henkeä. Näistä suurin osa oli kokonaisia kodittomiksi joutuneita kansoja kuten Thaimaassa elävät Myanmarin karenit, Algeriaan Länsi-Saharasta paenneet sahrawit ja Lähi-idän palestiinalaiset. Usein leirit ovat hätäratkaisu ennakoimattomaan tilanteeseen, eikä niitä ole tarkoitettu eikä varsinkaan suunniteltu pysyviksi asuinpaikoiksi. Kuitenkin jotkut leirit ovat olleet olemassa yli kaksikymmentä vuotta, (Keniassa), yli kolmekymmentä vuotta, (Pakistanissa, Algeriassa, Sambiassa ja Sudanissa) tai jopa kuusikymmentä vuotta (Lähi-idässä). Ajan mittaan jotkut niistä ovatkin alkaneet muistuttaa laajalle levinnyttä alempien yhteiskuntaluokkien asuttamaa taajaa kaupunkimaista seutua.

Jopa 20 miljoonaa ihmistä asuu leireissä

Maailmassa oli vuonna 2014 lisäksi yli tuhat maansisäisten pakolaisten muodostamaa evakkoleiriä. Niissä asui kuusi miljoonaa henkeä. Niiden lisäksi laskettiin olevan tuhansia pakolaisten itsensä perustamia pieniä leirejä, joiden ikä vaihteli ja joiden oloista oli huonosti tietoa. Niissä asui kuitenkin 4–5 miljoonaa ihmistä. Näitä väliaikaisia, usein luvattomia, asutusmuotoja on kaikkialla maailmassa, ja ne sijaitsevat kaupunkien laitamilla, raja-alueilla, joutomailla tai raunioissa, asutuksen välialueilla tai hylätyissä kerrostaloissa. Vastaanottokeskusten tai säilöönottoyksiköiden – joita maailmassa on tuhat ja niistä Euroopassa 400 – kautta on kulkenut vähintään miljoona siirtolaista. Kun mukaan lasketaan vielä vuoden 2014 jälkeen kotimaastaan paenneet irakilaiset ja syyrialaiset, leireissä asuvien nykyiseksi määräksi voidaan arvioida 17–20 miljoonaa ihmistä.

Eroavaisuuksiensa lisäksi leireillä on kolme yhteistä piirrettä. Ne ovat ”virallisten” alueiden ulkopuolella sijaitsevia, fyysisesti rajallisia erillisiä asuinalueita, joita useinkaan ei ole edes merkitty karttoihin. Esimerkiksi Keniassa Garissan läänissä sijaitsevassa Dadaabin pakolaisleirissä on kaksi tai kolme kertaa enemmän asukkaita kuin koko Garissassa, mutta sitä ei näy missään lääniä kuvaavissa kartoissa tai papereissa. Leireissä vallitsee myös poikkeustila, mikä tarkoittaa, että niissä noudatetaan toisia lakeja kuin maassa, johon ne on perustettu. Olivatpa ne avoimempia tai suljetumpia, niissä ei ole velvoitetta tunnustaa leiriläisten tasa-arvoa suhteessa muihin kansalaisiin – sellainen vaatimus voidaan hylätä, lykätä tai keskeyttää. Tällä tavoin muodostettu ihmisyhteisö on myös helppo tuomita yhteiskunnan ulkopuoliseksi, koska sen tiedetään koostuvan eräänlaisesta ylijäämäväestöstä. Leirien asukkaisiin sisältyvää ”toiseutta” vahvistaa vielä se, että he ovat selvästi muista poikkeavia, eikä heitä katsota kotouttamiskelpoisiksi. He ovat kaksinkertaisen syrjäyttämisen uhreja: heiltä puuttuu sekä oikeudellinen että alueellinen turva.

Vaikka erityyppiset asumisyksiköt näyttävät erikoistuneen tietyntyyppisiin muuttajiin – vastaanottokeskuksissa on turvapaikanhakijoita, humanitaarisissa leireissä pakolaisia jne. – niistä löytyy kuitenkin suunnilleen sama väki, joka on lähtenyt Afrikasta, Aasiasta tai Lähi-idästä. Viranomaisten määrittelemät henkilökategoriat ovat virallisesti vahvistettuja etikettejä, jotka vain liimataan ihmisiin väliaikaisesti.

Miten ”pakolainen” muuttuu ”laittomaksi maahanmuuttajaksi”

Liberialainen maansisäinen pakolainen, joka on viettänyt sisällissodan ankarimmat vuodet 2002–2003 pääkaupungin Monrovian lähistöllä sijaitsevassa leirissä, muuttuu pakolaiseksi, jos hän seuraavana vuonna rekisteröityy maansa pohjoisrajan toisella puolella, Guinean Metsä-Guinean alueella sijaitsevaan YK:n pakolaisjärjestön leiriin. Jos hän vuonna 2006 poistuu leiristä lähteäkseen etsimään töitä Guinean pääkaupungista Conakrysta ja asettuu siellä maanmiestensä asuttamaan ”liberialaisten kaupunginosaan”, hänestä tulee ”laiton” maahanmuuttaja. Conakrysta hän saattaa pyrkiä Eurooppaan joko meriteitse tai Saharan halki kulkevia reittejä pitkin. Jos hän sattuu pääsemään Ranskaan asti, hänet toimitetaan johonkin Ranskan sadasta ZAPI-odotusalueesta, joita on sekä satamissa että lentokentillä. Ennen kuin hänet rekisteröidään turvapaikanhakijaksi, hänen virallinen asemansa on säilöönotettu. Hänen mahdollisuutensa saada oleskelulupa ovat erittäin heikot, joten hänet saatetaan käännyttää. Käännyttämisen vaatimien asiakirjojen valmistelun ajan hän on pidätettynä CRA-pidätyskeskuksessa, kunnes hänet voidaan poistaa maasta. Jos häntä ei voi lain mukaan käännyttää, hänet ”vapautetaan”, jonka jälkeen hän saattaa ajautua ”laittomana” maahanmuuttajana Calais’n leiriin tai vaikkapa afrikkalaisten maahanmuuttajien Rooman lähiöstä valtaamaan taloon.

Pakolaisleirit eivät enää ole kaukaisten etelän maiden ilmiö eivätkä ne tosiaankaan kuulu menneisyyteen, vaan ne ovat Euroopan nykyhetken todellisuutta. Vuoden 2015 jälkeen Lähi-idästä tulleiden siirtolaisten ansiosta Eurooppaan on ilmestynyt aivan uudenlaisia vastaanottoyksikköjä. Italiaan, Kreikkaan, Makedonian ja Serbian sekä Unkarin ja Itävallan välisille raja-alueille on perustettu erilaisia ulkomaalaisten vastaanotto-, rekisteröinti- ja järjestelykeskuksia. Ne voivat olla luonteeltaan pidätys- tai majoituspaikkoja, ja niiden hallinnointi voi olla kansallisten viranomaisten, EU:n tai yksityisten tahojen vastuulla. Ne on voitu sijoittaa entisiin varastorakennuksiin, käytöstä poistettuihin kasarmeihin tai joutomaille päällekkäin pystytettyihin kontteihin, ja ne ylikuormittuvat nopeasti. Tällöin kansalaisjärjestöt, alueen asukkaat tai maahanmuuttajat itse perustavat keskusten ympärille ”villejä” tai ”laittomia” pieniä leirejä. Näin tapahtui esimerkiksi Lesboksen saarella Morian leirillä. Schengen-alueen äärilaidalla sijaitseva lokakuussa 2015 perustettu Moria oli ensimmäinen EU:n perustama ja valvoma hotspot, jossa maahanmuutta­jien henkilöllisyys ja sormenjäljet rekisteröidään. Nämä järjestelykeskukset ovat hätäratkaisu, eivätkä ne yleensä pysty ottamaan vastaan enempää kuin muutaman kymmenen ihmistä, mutta ne saattavat kuitenkin paisua valtaviksi slummeiksi.

Kreikassa Pireuksen sataman lähellä olevassa telttaleirissä majailee 4 000–5 000 ihmistä, ja Kreikan ja Makedonian rajalla sijaitsevassa Idomenissa suureksi odotusalueeksi muodostuneella leirillä on kerrallaan jopa 12 000 henkeä2. Ranskassa on viime vuosina avattu lukuisia turvapaikanhakijoiden CADA-vastaanottokeskuksia sekä hätämajoituskeskuksia. Ne kärsivät kroonisesta paikkapulasta, ja niiden lähettyville muodostuu jatkuvasti luvattomia leirejä. Pariisin kaupunki perusti syksyllä 2016 kaupungin laidalle Porte de la Chapelleen vastaanottokeskuksen, mutta jos maahanmuuttajat käännytetään sieltä pois, heillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin päätyä nukkumaan telttoihin joko jalkakäytäville tai metrosiltojen alle.

Mikä on leirien täyttämän maiseman tulevaisuus? Nykyisin vallitsevina on kolme vaihtoehtoa. Ensimmäinen niistä on leirien sulkeminen esimerkiksi hävittämällä ne, kuten tehtiin Kreikassa Patraksen maahanmuuttajaleirille vuonna 2009 tai Ranskassa Calais’n leirille vuonna 2016. Pariisin ja Lyonin laitamilta puretaan säännöllisin välein ”romanialaiskerjäläisten” leirejä. Jos kyseessä ovat vanhat pakolaisleirit, niiden lopettaminen ei ole yksinkertaista vaan aiheuttaa aina ongelmia. Siitä hyvänä esimerkkinä on Meheban leiri Sambiassa. Se avattiin vuonna 1971 ja sitä on yritetty sulkea vuodesta 2002. Tuolloin siellä asui 58  000 ihmistä, joista suurin osa oli toisen ja jopa kolmannen sukupolven angolalaisia pakolaisia. Toinen vaihtoehto on leirien virallisen aseman muuttaminen pitkällä aikavälillä – niiden olemassaolo voidaan tunnustaa ja niille voidaan antaa eräänlaiset ”kaupunkioikeudet”, mistä esimerkkinä ovat Lähi-idän palestiinalaisleirit tai eteläsudanilaisten maansisäisten pakolaisten leirien vähittäinen liittäminen Khartumin laitakaupunkiin. Viimeinen vaihtoehto, ja nykyisin kaikkein yleisin, on antaa olla.

Vaihtoehtoja olisi tarjolla

Muitakin vaihtoehtoja kuitenkin olisi tarjolla. Euroopan ja muun maailman ”leiriintyminen” ei ole millään tavoin väistämätöntä. Vaikka erityisesti Syyriasta tulevien pakolaisten määrä kasvoi suuresti vuosina 2014 ja 2015, siihen olisi täysin voitu valmistautua. Tilannetta ennakoivat Lähi-idän konfliktien paheneminen, muuttajien määrän kasvu jo edeltävinä vuosina ja kokonaistilanne, jossa ”kansainvälinen yhteisö” oli epäonnistunut pyrkimyksissään palauttaa alueelle rauha. YK:n järjestöt ja muut humanitaariset järjestöt olivat kyllä tietoisia siitä, mitä tulossa oli, ja ne olivat jo vuodesta 2012 lähtien vaatineet muuta maailmaa valmistautumaan ottamaan vastaan uusia pakolaisia rauhallisissa ja ihmisarvoisissa oloissa.

Kun pakenevien ihmisten määrä alkoi kasvaa, se yllätti kuitenkin monet valtiot. Ne eivät olleet valmistautuneet tilanteeseen, ja vallanpitäjien paniikki siirtyi nopeasti kansalaisten keskuuteen. Pakolaisten hätätilaa käytettiin hyväksi etsittäessä perusteluja voimakeinojen käyttöön – valtion alueellisen suojelemisen nimissä maahanmuuttajia alettiin karkottaa tai sulkea säilöön. Calais’n ”viidakon” hävittämisellä lokakuussa 2016 oli monessa mielessä samanlainen symboliarvo kuin EU:n ja Turkin välillä maaliskuussa 2016 tehdyllä sopimuksella3 tai eri maiden rajoille rakennetuilla raja-aidoilla4: niiden tehtävä on osoittaa näyttävästi, että valtiot kykenevät vastaamaan turvallisuusuhkaan ja suojelemaan omaa ”heikkoa” kansakuntaansa torjumalla ei-toivottujen ulkomaalaisten maahantulo.

Vuonna 2016 Eurooppaan saapuikin sitten vain kolmasosa vuoden 2015 maahanmuuttajien määrästä. Saavutuksen hintana on ollut yli 6 000 Välimereen hukkunutta ja Balkanilla menehtynyttä5, maahanmuuttokysymyksen ulkoistaminen (Turkkiin ja Pohjois-Afrikkaan) sekä koko maanosan leiriintyminen.

1 Gérer les indésirables. Des camps de réfugiés au gouvernement humanitaire, Flammarion, ”Bibliothèque des savoirs”, Pariisi, 2008.

2 Laajemmin Euroopassa sijaitsevista leireistä: Migreurop, Atlas des migrants en Europe. Géographie critique des politiques migratoires, Armand Colin, Pariisi, 2012, ja Babels, De Lesbos à Calais. Comment l’Europe fabrique des camps, Le Passager clandestin, ”Bibliothèque des frontières”, Neuvy-en-Champagne, ilmestyy huhtikuussa 2017.

3 Hans Kundnani ja Astrid Ziebarth, ”Entre l’Allemagne et la Turquie, l’enjeu des réfugiés”, Le Monde diplomatique, tammikuu 2017.

4 Wendy Brown, Murs. Les murs de séparation et le déclin de la souveraineté étatique, Les Prairies ordinaires, Pariisi, 2009.

5 Bables, La Mort aux frontières de l’Europe. Retrouver, identifier, commémorer, Le Passager clandestin, ”Bibliothèque des frontières”, 2017.

LMD 5/2017

Suom. Kirsi Kinnunen

Pakolainen, siirtolainen, vai maahanmuuttaja?
Pakolaiset ovat kannattava kauppa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *