Ukrainan ja Venäjän kamppailua käydään myös kulttuurin rintamalla. Vuodesta 2014 lähtien monet Ukrainan lait ovat pyrkineet suitsimaan ”hyökkääjän kieltä” opetuksessa ja viestimissä. Huhtikuussa valitun uuden presidentin tavoin maan monet venäjänkieliset puolustavatkin nyt ukrainan kieltä pelkkää patriotismiaan.

”MEIDÄT ON NYT vapautettu kulttuurimiehityksestä, joka on yhtä vaarallista kuin alueen miehittäminen”, iloitsi Ukrainan entinen presidentti Petro Porošenko maan kansallisrunoilija Taras Ševtšenkon syntymäpäiväjuhlassa 9. maaliskuuta. Eikö Ukrainan ortodoksinen kirkko irrotettukin hänen presidenttikaudellaan Moskovan patriarkaatista, johon se oli kuulunut kolmesataa vuotta?

”Armeija, kieli, usko”: Porošenkon kampanjalleen valitsema nationalistissävyinen iskulause ei kääntänyt äänestäjien huomiota pois hänen olemattomista saavutuksistaan. Hänen presidenttikaudellaan korruptionvastaiset uudistukset jumittuivat paikalleen ja 13 000 kuolonuhria aiheuttanut aseellinen konflikti Donbassin Venäjä-myönteisten separatististen tasavaltojen kanssa jatkui. Huhtikuun 21. päivän vaaleissa Volodymyr Zelenskyi murskasikin suklaamagnaatin 73 prosentin äänisaaliilla. Koomikko ja televisiotuottaja, jonka kukaan ei vielä muutama kuukausi sitten uskonut pääsevän toiselle kierrokselle, lupasi vapauttaa parlamentin, poliisin ja oikeuslaitoksen maan varakkaiden vaikutusvallasta. Hänen väitetyt yhteytensä oligarkki Ihor Kolomoiskiin, joka omistaa TV-kanavan 1+1, saivat kuitenkin journalistit esittämään sitkeästi kysymyksiä.

Uusi, syntyjään venäjänkielinen presidentti joutuu vastaamaan odotuksiin myös kielikysymyksessä. Pehmentääkö hän edeltäjänsä pakkoukrainalaistamispolitiikkaa?

Vuoden 2004 ”oranssin vallankumouksen” jälkeen valtaan nousivat Eurooppa-myönteinen Viktor Juštšenko ja hänen liittolaisensa Julija Tymošenko. Silloin kaadettiin satoja Leninin patsaita ja katuja nimettiin uudelleen koko maassa. Vuodesta 2014 lähtien paikannimien vaihtaminen kiihtyi. Dnipropetrovskin kaupunki ei enää viitannut nimessään bolševikkivallankumoukselliseen Grigori Petrovskiin; nyt sen nimi on Dnipro sen läpi kulkevan joen mukaan. Kiovan Moskova-­puistokatu puolestaan sai uuden nimen kansallissankari Stepan Banderan mukaan. Hän oli yksi Ukrainan kapina-­armeijan johtajista ja teki yhteistyötä natsien kanssa toisessa maailmansodassa. Toisella pääkaupungin kadulla John Lennonin nimi on korvannut Leninin.

Kommunistisymbolien pois pyyhkiminen koskee myös politiikkaa. Vuoden 2015 dekommunisaatiolain ansiosta esimerkiksi Petro Simonenko sai nähdä, että vaalikomissio ei hyväksynyt hänen ehdokkuuttaan: hänen puolueensa symboleina kun ovat edelleen sirppi ja vasara.

Kolme uutta kielilakia

Donbassin vihollisuuksien alkamisen jälkeen – nyt aluetta pidetään virallisesti miehitettynä1 – venäjän kielen käytön vastustaminen tuntuu vastarinnalta hyökkääjää vastaan. Kolme lakia symboloi uutta suuntautumista. Toukokuussa 2017 voimaan tullut ensimmäinen laki velvoittaa televisio- ja radiokanavat lähettämään 75 prosenttia ohjelmastaan ukrainaksi; kansallisissa viestimissä määrä saattaa pian nousta 90 prosenttiin. Toimi on jo mullistanut tv-maiseman. Alkuillan ukrainankielisten lähetysten osuus nousi 39 prosentista 64 prosenttiin vuonna 2018.

Kunnioittaakseen lain asettamia velvollisuuksiaan tietyt kanavat ovat valinneet kaksikielisyyden. Novy Kanal lähettää hyvin suosittua tosi-tv-ohjelmaa ”Reviisori”, jossa ukrainankielinen juontaja Anna Jija ja hänen venäjänkielinen kollegansa Nikolai Tištšenko tekevät vuorotellen yllätystarkistuksia hotelleihin, ravintoloihin tai ruokakauppoihin ja etsivät vanhentuneita tuotteita ja epäterveellisiä tiloja.

Syyskuussa 2017 käyttöön otettu toinen laki koskee opetusta. Se pyrkii pakottamaan käyttämään ukrainaa vuoteen 2020 mennessä kaikissa toisen asteen kouluissa, myös sadoissa korkeakouluissa ja lukioissa, joissa opettajat puhuvat oppilailleen venäjäksi (tai vähemmistökielellä). Poikkeuksina pidetään Euroopan unionin kieliä (puolaa, unkaria, romaniaa) ja alkuperäiskansojen kieliä (Krimin tataareja, gagauzeja, romaneja), mutta poikkeukset koskevat vain rajattua määrää aineita. Venäjä puolestaan ei saa nauttia mistään poikkeuksista muilla kuin kielen ja kirjallisuuden kursseilla. Se on jopa kadonnut elävien kielten luettelosta, josta valitaan kieli toisen asteen opetuksen loppukokeeseen.

Venetsian komissio, Euroopan neuvoston elin, joka valvoo erityisesti vähemmistöjen oikeuksien kunnioittamista, on esittänyt varauksia tästä erityisesti venäjänkielisiä kohtaan sortavana pidetystä lakitekstistä. Se suosittelee käyttämään ”vähemmän rajoittavia keinoja” edistämään vähemmistöjen yhteiskunnallista integroitumista, johon laki väittää pyrkivänsä.2

Lopuksi on hanke valtion kielestä, josta parlamentti vielä keskustelee. Lakisuunnitelman mukaan virallisen kielen aseman suominen venäjälle (tai mille tahansa muulle vähemmistökielelle) olisi ”perustuslaillisen järjestyksen rikkomista”. Laki määrittelee myös uuden rikoksen, ”ukrainan kielen nöyryyttämisen”. 27 tarkastajasta muodostuva partio valvoo lain toteuttamista ja virkakunnan edustajat, jotka käyttävät työssään jotakin muuta kieltä, voidaan määrätä korvauksiin.

Kielikysymyksen mutkat ruumiillistuvat jo Zelenskyissä: hän aloittaa haastattelunsa mielellään ukrainaksi ennen kuin siirtyy spontaanisti äidinkieleensä venäjään. Venäjän- ja ukrainankieliset eivät muodosta kahta erillistä yhteisöä, vaikka paikallisia erikoispiirteitä onkin. Lvivissä Puolan rajan lähellä 95 prosenttia asukkaista puhuu perhepiirissä ukrainaa. Venäjää suositaan (81 %) Harkovassa maan itäosassa, kun puhutaan läheisten kanssa.3 Yleisesti ottaen suuri enemmistö vaihtaa kieltä keskustelutilanteen mukaan. Vaikka 70 prosenttia kansalaisista sanookin, että heidän äidinkielensä on ukraina (14 prosentilla se on venäjä), vain 40 prosenttia käyttää sitä työpaikalla.4 Kun tarjolla on kaksikielisyyden kategoria, yli 17 prosenttia haastatelluista sanoo olleensa kaksikielisiä syntymästään lähtien. Kiovan kansainvälisen sosiologiainstituutin tutkimuksessa vuonna 2003 12 prosenttia haastatelluista sanoi puhuvansa suržikia eli ukrainan ja venäjän sekoitusta.5

Venäjän hallitsevan aseman kumoaminen

Kaksikielisyyden selittää kaksisataa vuotta jatkunut venäläistäminen, jota toteutti ensin tsaarin hallinto ja sitten Neuvostoliitto. Neuvostoliiton keskusvalta ei koskaan kieltänyt ukrainaa virallisesti. Hetkellisesti se jopa suosi ukrainaa 1920-­luvulla alkuperäiskansapolitiikallaan (positiivinen syrjintä ei-venäläisille kansanosille). 1900-luvulla Puškinin kieli nousi kuitenkin lingua francaksi ja kulttuurin kieleksi kaikissa neuvostotasavalloissa.

1980-luvun lopulta lähtien voimistunut nationalismi huipentui vuonna 1991 julistettuun itsenäisyyteen. Vastakkain on ollut kaksi kantaa. Patrioottiset Eurooppa-myönteiset voimat, joilla on tukeva jalansija maan länsiosassa, tahtovat herättää kansalliskielen eloon. Sitä on sorsittu pitkään ja sitä on pidetty pelkkänä maalaismurteena; eliitit ovat käyttäneet sitä vähän. Venäjän kannattajat puolestaan vaativat, että uuden Ukrainan valtion kaksikielisyys tunnustetaan.

Presidentti Viktor Janukovytš etsi tasapainoa tekemällä venäjästä toisen virallisen kielen alueilla, joilla asuu vähintään 10 prosenttia venäjänkielisiä: hänen vuonna 2012 vahvistamansa laki antaa etusijan ukrainalle – valtion ainoalle kielelle, kuten jo vuoden 1996 perustuslaissa sanotaan – mutta suo erityisaseman venäjälle. Kompromissi rikottiin vuonna 2014, kun Kiovan itsenäisyysaukion mielenosoittajat kukistivat Janukovytšin. Hänen pakoaan seuranneena päivänä parlamentti riisti venäjältä virallisen kielen aseman. Päätös aiheutti maan itäosassa mielenilmaisuja, joita Moskova pian ryhtyi tukemaan ja armeija kukistamaan. Muutamaa viikkoa myöhemmin Venäjä liitti Krimin itseensä.

Sodan alusta lähtien viranomaiset ovat pyrkineet kumoamaan venäjän hallitsevan aseman julkisuudessa. Muutos on pitkä. Viimeaikaisista laeista huolimatta lähes 60 prosenttia päivälehtien otsikoista on venäjäksi (suhde ei ole vaihdellut kahteen vuoteen). Venäjänkielisten sarjojen, musiikin ja muiden ohjelmien suosio ei ole vähentynyt etenkään nuorten piirissä ja erityisesti idässä ja koillisessa. Ukrainassa Googlella etsityimpien kymmenen sarjan joukossa seitsemän on tehty Venäjällä, ja kärkisijoja pitävät venäläiset poliisisarjat. Tolstoin kielellä kirjoitettuja kirjoja myydään kolme kertaa enemmän kuin ukrainankielisiä, vaikka vuoden 2015 jälkeen eräiden venäjänkielisten teosten maahantuonti on kielletty niiden ”antiukrainalaisena” pidetyn sisällön vuoksi. Tällä mustalla listalla on tätä kirjoitettaessa sataviisikymmentä kirjaa, niiden joukossa neuvostokauden satuja lapsille ja itseapuopas, jonka esimerkit ovat Venäjän puolustusvoimien työssään kohtaamista tilanteista. Vaikka hakukone Yandex ja venäläinen sosiaalinen media VK on kielletty, venäjä hallitsee verkkoa. Kun kiinnostus Eurovision laulukilpailuihin 2019 huipentui, ukrainalaiset tekivät kaksi kertaa enemmän Google-hakuja venäjäksi kuin ukrainaksi.6

”Ukraina on valtion kieli, mutta venäjää tai muitakaan Ukrainan kieliä ei pidä painostaa”, Zelenskyi julisti viime maaliskuussa useille suurille länsilehdille antamassaan haastattelussa.7

Voi lyödä vaikka vetoa, että uusi presidentti pyrkii rauhoittamaan opetuslain aiheuttaman diplomaattisen kriisin. Sen voimaantulon jälkeen 37 eurokansanedustajaa (unkarilaisia, puolalaisia, slovakkeja ja bulgarialaisia) kirjoitti syyskuussa 2017 avoimen kirjeen Porošenkolle. Sen jälkeen Unkari on käyttänyt lain vuoksi kolmasti veto-oikeuttaan puhuttaessa Naton ja Ukrainan huippukokouksen järjestämisestä, sillä se katsoo lain syrjivän Ukrainan unkarinkielistä vähemmistöä. Koska asia koskee varsin harvoja kouluja, hyvin voimakkaat reaktiot ovat tyrmistyttäneet ukrainalaisministerit, etenkin kun Moskova on pysynyt hiljaa.8 Kansainvälisen painostuksen vuoksi Porošenko lykkäsi lain täyttä täytäntöönpanoa vuoteen 2023, ja viivettä voidaan vielä pidentää.

Pohjimmiltaan uusi presidentti jakaa kuitenkin edeltäjänsä tavoitteen, joka on myös parlamentissa edustettujen puoluei­den ylivoimaisen enemmistön tavoite: venäjän täytyy vähitellen väistyä kansalliskielen tieltä. Mielipiteet siirtymävauhdista vaihtelevat, mutta päämäärät eivät.

”Nykyisin opetusjärjestelmämme toimii niin, että tulevat sukupolvet ilmaisevat itseään ukrainaksi”, Zelenskyi iloitsi jo mainitussa haastattelussa. Hän riemuitsi siitä, että täysin ukrainankielisten lasten täytyy nyt ponnistella, kun he joutuvat kääntämään puhuessaan venäjää isän kanssa.

Krimin ja Donbassin osittainen menettäminen on kaventanut kielikysymystä koskevien mielipiteiden kirjoa. Janukovytšin edustama Alueiden puolue sai parhaat äänimääränsä juuri näillä seuduilla. Krimiläiset, joista 76 prosenttia julistautui venäjänkielisiksi viime väestönlaskussa 2001, ovat nyt saaneet Venäjän kansalaisuuden. Donetskin ja Luhanskin separatistialueiden asukkaat eivät enää osallistu Ukrainan järjestämiin vaaleihin. Jos laki valtion kielestä hyväksytään, kriminalisoimisen myötä se estää kaikki yritykset palata monikielisyyteen. Monikielisyyttä puolustaa enää yksi ryhmittymä: oppositioblokki, Alueiden puolueen (joka on jakautunut kahdeksi ryhmäksi) perillinen. Puolueella on enää 38 edustajaa (450:stä), kun viime parlamenttivaaleissa heitä oli 78 (478:sta).

Sodan taustaa vasten runoilija ­Ševtšenkon kielen puolustaminen merkitsee sitä, että myös venäjänkieliset heiluttelevat kansallislippua. Nuori bloggaaja Aleksander Todortšuk tekikin vaikutuksen sosiaalisen median ukrainalaisiin käyttäjiin, kun hän siirtyi venäjästä ukrainaan kolme vuotta sitten.9 Muut julkimot toimivat samoin. ICTV-kanavan ”Aamu suurkaupungissa” ohjelman kuuluisa juontaja Pavel Kazarin aiheutti sensaation, kun hän julisti huhtikuussa 2017: ”Synnyin Krimillä ja äidinkieleni on venäjä, mutta venäjänkieliset, jotka pitävät oikeutenaan olla oppimatta ukrainaa, ovat aina ärsyttäneet minua. – – Käynnistän siis Karazin-haasteen: opi ukrainaa kolmessa kuukaudessa”.10

Osa venäjänkielisistä onkin nyt lähtenyt Eurooppa-myönteiselle tielle ja käyttää ennen kaikkea ukrainaa. Kun ottaa huomioon sodan aiheuttaman syvän repeämän, suuntaus voi hyvinkin jatkua.