Kylmä kirjasota

Kun Eurooppa jakautui kahtia toisen maailmansodan jälkeen, lännessä alettiin poteroiden kaivamisen lisäksi pohtia keinoja tiedon välittämiseen rautaesiripun toiselle puolen. Itäblokin maihin lähetyksensä suunnanneet Radio Free Europe ja Radio Liberty ovat hyvin tunnettuja kylmän sodan aikaisia pehmeän vaikuttamisen hankkeita, joiden takana oli alunperin Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA (Central Intelligence Agency). Mutta kulttuurisotaa ei käyty vain radioaalloilla. CIA:lla oli myös oma “kirjaohjelmansa”, jota koskeva tieto on edelleen osin salaiseksi luokiteltua. Pikkuhiljaa operaatiosta kirjojen ja muiden painotuotteiden levittämiseksi rautaesiripun taakse on kuitenkin alkanut tihkua entistä enemmän tietoa. 

Yhdysvaltalaisen valtiotieteilijä Alfred A. Reischin teos Hot Books in a Cold War (Central European University Press 2013) kuvaa CIA:n 1956–1991 toiminutta kirjaohjelmaa, jonka keskusorganisaatio oli New Yorkiin perustettu International Literary Center. Keskusta johti 37 vuoden ajan synnyinmaansa Romanian kommunistista hallintoa vuonna 1946 paennut, Bukarestin yliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta valmistunut akateemikko George C. Minden. Monella hankkeessa mukana olleella ruohonjuuritason toimijalla oli Mindenin tavoin emigranttitausta ja näin jo valmiiksi hyvät kontaktit entisiin kotimaihinsa.

Operaation tarkoituksena oli toimittaa itäblokin maihin painotuotteita lännestä: pääasiassa kauno- ja tietokirjoja, mutta myös aikakauslehtiä, sanakirjoja, akateemisia julkaisuja ja esimerkiksi museoiden kokoelmaluetteloita. Länsimaisen kirjallisuuden kaanoniin kuuluvat perussarjalaiset kuten Ernest Hemingway, James Joyce ja George Orwell olivat hyvin edustettuna kaunokirjallisuuden valikoimassa, mutta matkaan lähti myös venäläisten emigranttikirjailijoiden teoksia. Tavoitteena ei ollut suoranaisesti levittää propagandaa tai edes erityisen provokatiivisia kirjoja, vaan tehdä erityisesti itäblokin koulutetulle väestölle tiettäväksi, millaisia ajatuksia ja keskusteluita vapaassa lännessä sikisi. Ohjelman alkaessa sen pääasiallisia kohdemaita olivat Puola, Unkari, Tšekkoslovakia, Romania ja Bulgaria, mutta 1980-luvulla jo reilusti yli 60 prosenttia kirjoista lähetettiin Neuvostoliittoon. 

Erilaisia lehtisiä ja pamfletteja, jotka olivat usein ilmiselvää propagandaa, oli jo ennen CIA:n kirjaohjelmaa lähetetty rautaesiripun taakse esimerkiksi ilmapallojen kyydissä ja jopa pullopostilla. International Literary Center kuitenkin organisoi salakuljetustoimintansa ruohonjuuritason toimijoiden henkilökohtaisten kontaktien varaan. Teoksia jaettiin tiskin alta erilaisissa kansainvälisissä tapahtumissa, pakattiin rautaesiripun taakse matkaavien diplomaattien, turistien ja opiskelijoiden mukaan kohdemaissa jaettaviksi ja lähetettiin eri puolilla Eurooppaa sijaitsevista kirjakaupoista kulttuurivaihdon ja sponsoroinnin varjolla itäblokin maihin. Aluksi kirjakauppiaat postittivat kirjakatalogeja valikoiduille vastaanottajille, jotka saivat valita katalogista pari haluamaansa julkaisua. Vuosien varrella toiminnasta kehittyi eräänlainen yksilöllisesti räätälöity salainen kirjakerho, joka piti kirjaa jäsentensä mieltymyksistä. Näillä keinoin koko kirjaohjelman olemassaolon aikana jaeltiin arviolta ainakin kymmenen miljoonaa kirjaa. Yksittäiset teokset tosin tavoittivat moninkertaisen yleisön, sillä ne kiersivät lukijalta toiselle. Operaation kokonaisvaikutusta on vaikea arvioida, mutta sen kerrotaan ainakin jossain määrin tasoittaneen itäblokin maiden tietä kohti lännen vaikutuspiiriä kylmän sodan päätyttyä. 

Kirjaohjelman ensimmäinen isompi panostus oli kovaonninen Tohtori Živago. Boris Pasternak ei ollut löytänyt teokselleen julkaisijaa Neuvostoliitossa, joten käsikirjoitus oli salakuljetettu Italiaan, missä sen julkaisi italiaksi vasemmistolainen kustantaja Giangiacomo Feltrinelli vuonna 1957. CIA ymmärsi Neuvostoliiton johtoa ärsyttäneen teoksen arvon ja teetti siitä venäjänkielisen version, jota jaettiin syyskuusta 1958 alkaen Brysselin maailmannäyttelyssä Neuvostoliitosta saapuneille näyttelyvieraille. (Pussihousut ratkesivat Kremlissä lopullisesti saman vuoden lokakuussa, kun Pasternakille myönnettiin Nobelin palkinto – mutta se on kokonaan oma saagansa.)

Pasternakin turvallisuuden takaamiseksi ja pitääkseen oman roolinsa salassa CIA halusi hoitaa operaation mahdollisimman huomaamattomasti. Mönkään meni. CIA perusti salaisen kirjastonsa Vatikaanin paviljonkiin, mistä käsin Venäjältä Italiaan emigroituneet papit jakoivat Tohtori Živagoa. Jumalattoman maan hengenmiehet olivat jo itsessään huomiota herättävä ja raportoinnin arvoinen nähtävyys eurooppalaisille ja yhdysvaltalaisille median edustajille, joten salavihkaisuus oli asetelmasta kaukana. Eikä pappien pyörittämä kirjapiirikään jäänyt vaille mediahuomiota. Neuvostopakolaisten Saksassa julkaisema venäjänkielinen viikkolehti lähetti raportissaan erityiset kiitokset Vatikaanin paviljonkiin, jonka panostuksen ansiosta “venäläisen nykykirjallisuuden upein teos”, Tohtori Živago on nyt venäjänkielistenkin lukijoiden saatavilla.

Huomiota herättivät myös lukuisat irti revityt Tohtori Živagon kannet, joita löydettiin eri puolilta näyttelyaluetta. Monet kirjan vastaanottaneet nimittäin irrottivat kannet suurehkosta teoksesta piilottaakseen aarteen vaatteisiinsa. Ja jahka Tohtori Živagon italialaisen kustantajan ja oikeuksienhaltija Feltrinellin korviin kantautui tieto luvatta teetetystä venäjänkielisestä versiosta, herra luonnollisesti vimmastui ja nosti suuren äläkän.

Surkuhupaisa ja vähemmän salaiseksi jäänyt operaatio oli kuitenkin arvokas oppitunti. Vahingosta viisastuneena CIA todennäköisesti huolehti julkaisuoikeuksien hankkimisesta jatkossa huolellisemmin – tai vähintäänkin varmisti, ettei vastaisuudessa jäänyt luvattomasta julkaisutoiminnastaan kiinni. Se tiedetään varmaksi, että maailmannäyttelyn jälkeen kirjaohjelma alkoi teettää julkaisuistaan 11x7cm kokoisia, niin kutsutulle raamattupaperille printattuja miniatyyriversioita. Niitä ihmiset saivat vaivatta salakuljetettua milloin mihinkin kätkettynä. Eräs Lontoosta Moskovaan matkannut nainen piilotti Aleksandr Solženitsynin Vankileirien saariston vauvansa vaippaan. 

Suomenkin kautta kulki painotuotteita Neuvostoliittoon ja muihin itäblokin maihin. Reisch mainitsee teoksessaan, että esimerkiksi Tampereen vuoden 1965 jääkiekon maailmanmestaruuskisojen yhteydessä kirjoja jaettiin joillekin kymmenille jääkiekkoilijoille ja median edustajille. Toiminta oli kuitenkin paljon pienimuotoisempaa YYA-sopimuksen suomettamassa maailmankolkassamme. Mutta erilaisten suomalaisten herätyskristillisten ryhmien organisoima kylmän sodan aikainen Raamattujen ja muun hengellisen materiaalin salakuljetus oli yhtäjaksoista ja varsin mittavaa. Tavanomaisimmin kirjat lienevät kulkeutuneen Suomesta itäblokin maihin yksittäisinä kappaleina tai pieninä erinä uskonsisarten ja -veljien matkatavaroissa. Mutta kyllä Jumalan sana rekkakyydilläkin kulki. Eräs suurimmista Neuvostoliittoon kerralla toimitetuista lasteista oli 108 000 kappaleen erä Raamattuja Kreikkaan matkalla olleen talopaketin sisälle piilotettuna. 

Lisätietoja: 

YouTube-video: Marshall Plan for the Mind: The CIA Covert Book Program during the Cold War

Petra Couvée ja Peter Finn: The Zhivago Affair: The Kremlin, the CIA, and the Battle over a Forbidden Book (Pantheon 2014)