Kymmenen kysymystä esikoiskirjailijalle

Vantaalainen Johanna Aulén on taiteen maisteri ja medianomi, joka on urallaan työskennellyt muun muassa graafikkona ja kuvataiteen opettajana. Matka Tšernobylin ydinvoimalan alueelle vuonna 2019 teki Auléniin syvän vaikutuksen, ja siitä sai alkunsa hänen kirjoittamansa ja kuvittamansa esikoisteos Tšernobylin koirat.

Miksi kirjoitat? 

Yksi syy kirjoittamiseen on tyypillinen tarve jäsennellä asioita. Ikään kuin ”saalistan” mielenkiintoisia ilmiöitä, jotka huomiotta jäädessään saattaisivat hapertua tai kadota. Sarjakuvantekijänä kuvat ovat suuressa roolissa. Omalla tavallaan sanallinen ja kuvallinen sommittelu ja kerronnan työstäminen muistuttavat toisiaan. 

Miksi halusit kertoa juuri valitsemastasi aiheesta?  

Helposti yksinomaan surullisena ja hylättynä pidetty Tšernobyl voi tarkasti katsottuna olla kiehtova ihmemaa. Traagisesta onnettomuudesta huolimatta alueella on myös selviydytty ja paikka on säteilystä huolimatta haikean kaunis. Tšernobyl on muistutus siitä, kuinka valheet ja virheet voivat yllättäen muuttaa ympäristöä käytännössä ikuisesti. Ydinvoimalan jättämä perintö on samaa realismia kuin kaikki muukin maailma, ja ansaitsee yhtä kaikki tulla nähdyksi.

Kauanko työstit esikoistasi?

Työstin Tšernobylin koiria suunnilleen kaksi vuotta. Niin visuaalinen kuin verbaalinenkin taustatutkimus kulutti paljon aikaa, mutta oli myös erittäin mielenkiintoista. 

Tärkein oppimiskokemuksesi kirjan tekoprosessista?

Pitkien taiteellisten projektien työstäminen on pienestä pitäen ollut minulle mieluisaa, joten prosessi sinänsä tuntui luontevalta. Aikaisemmin olin tehnyt monenlaisia tilaustöitä animaatioista grafiikkaan ja kuvituksiin, mutta en koskaan alusta alkaen ikiomaa julkaisua. Näin ollen tärkein oppimiskokemukseni saattoi olla se, kuinka etsitään kustantaja ja minkälaisia käytännön asioita kustantajan kanssa on otettava huomioon.

Mihin sijoittaisit itsesi kirjallisuuden kentällä?

Kirjani on pirtelö, jossa on visuaalisuutta, dokumentaarisuutta, sarjakuvaa, tutkimustyötä ja kaunokirjallisuutta.

Millaisten lukijoiden toivot löytävän kirjasi pariin?

Oman käsitykseni mukaan kirja sopii luettavaksi teini-ikäisestä ylöspäin vaikka senioreille asti. Toivoisin sen kiinnostavan monenlaisia ihmisiä, joita kiehtovat teknologia, luonto ja tietysti koirat.

Onko sinulla suunnitelmia seuraavaa teosta varten?

On, ehdottomasti! Työ on vasta briiffi-vaiheessa, joten en siitä sen tarkemmin vielä kerro. Pienenä paljastuksena se, että uudessakin sarjakuvassa olisi mukana koiria.

Ketä nykykirjailijaa arvostat?

Stephen Fry on verraton ja nokkela sanataituri, jonka teokset luen aina.

Mikä kirja on tehnyt sinuun lähtemättömän vaikutuksen?

Varhaisessa teini-iässä luimme ystäväni kanssa Tarun Sormusten Herrasta. Seurauksena oli muutaman vuoden kestänyt ompelubuumi, jonka tuloksena oli yhteensä yli 60 suurehkoa Tolkienin fantasiamaailman inspiroimaa nukkea. Nuoruuden Keskimaa-viehätys muistuttaa yhä siitä, kuinka hieno kirja voi tuottaa pitkäaikaista huumaa ja onnea.

Kehu toista esikoista tai uutuuskirjaa!

Delia Owensin Suon villi laulu pysäytti. Suon ja suolan tuoksuinen tunnelma ympäröi paikoin järkyttävää ja paikoin huikean hurmaavaa selviytymistarinaa.

---

Kahdeksan kysymystä kääntäjälle

Monipuolinen kirja-alan ammattilainen Anja Salokannel työskenteli pitkään Otavan kustannustoimittajana ja toimituspäällikkönä, mutta on kääntänyt useiden virolaisten kirjailijoiden, muun muassa Jaan Kaplinskin, teoksia suomeksi. 

Kuinka ryhdyit kääntäjäksi?

Opiskelin viroa Helsingin yliopistossa suomen kielen opintojen yhteydessä ja luimme myös vähän virolaista kirjallisuutta. Sitten matkustin Viroon kesällä 1970 fennougristikongressiin ja tutustuin joihinkin virolaisiin kirjailijoihin. Kiinnostus heräsi. Ensimmäiset käännökseni olivat novelleja ja joitakin yksittäisiä runoja. Ülo Tuulikin Sodan jaloissa oli ensimmäinen romaani, sen käänsin yhdessä mieheni Juhani Salokanteleen kanssa. 

Onko kääntäjän työ muuttunut urasi aikana?

Olen kääntänyt kustannustoimittajan työn ohessa ja sitä kautta seurannut alaa. Työ on muuttunut ammattimaisemmaksi, kun kustantamojen toiminta on entistä suunnitelmallisempaa ja aikataulut ovat kiristyneet. Käännöskirjojen osuus on vähentynyt ja uusien kääntäjien on varmasti entistä vaikeampi päästä alalle.

Mikä on ollut tähän asti mieleenpainuvin käännösprojektisi?

Jaan Kaplinskin runojen kääntäminen on ollut suurin ja vaikein käännösprojektini. Ensimmäinen Kaplinski-valikoimani ilmestyi jo 1984, ja kun hän julkaisi koko ajan uusia runoja, halusin kääntää niitä, mutta muilta töiltä en ehtinyt syventyä niihin ennen kuin eläkkeelle jäätyäni. Runoilijasta oli tullut hyvä ystäväni ja siksi oli suuri järkytys, kun hän menehtyi vaikeaan sairauteen ennen kuin ehti nähdä valmiina kirjana laajan valikoiman, joka ilmestyi syksyllä 2021. Hän kyllä seurasi koko ajan käännöksen edistymistä ja lähetti viimeiset kommenttinsa pari päivää ennen kuolemaansa.

Mikä tekee hyvän kääntäjän?

Hyvä kielen vivahteiden taju, erilaisten tekstien lukeminen, ihmisten puheen kuunteleminen, tarkkuus ja sitkeys.

Mitä toivot suomalaisen kustannusalan tulevaisuudelta suhteessa ammattiisi?

Käännöskirjoista tehdään paljon äänikirjoja, mutta onko kääntäjien palkkioista huolehdittu, kun kirjailijoidenkin palkkiot ovat toistaiseksi kovin pieniä. Ilman hyvien kääntäjien työpanosta eivät äänikirjatkaan menesty.

 Millaisia tarinoita, ääniä tai teemoja toivoisit lisää suomalaisen kirjallisuuden kenttään?

Toivoisin, että lähinaapureittemme kirjallisuutta julkaistaisiin enemmän, muutakin kuin pohjoismaisia dekkareita. Viron ja muiden Baltian maiden kirjallisuutta voisi julkaista paljon laajemmin, latvialaista ja liettualaista kirjallisuuttahan meillä ei ole oikeastaan olemassa. Mutta myös Ruotsin kirjallista kenttää tunnetaan minusta nykyisin huonommin kuin ennen.

Millaisesta kirjallisuudesta nautit eniten?

En ole mikään laajojen romaanien ystävä, pikemminkin nautin siitä kun pienessä tilassa sanotaan paljon. Siis runoista, novelleista, lyhytproosasta. Mutta kyllä Aleksis Kiven Seitsemää veljestä voi lukea yhä uudelleen ja aina siitä löytää uusia nerokkaita kohtia. Odotan kovasti kriittisen edition ilmestymistä, jotta voisin perehtyä yksittäisten sanojen ja ilmauksien taustoihin ja merkityksiin.

 Kehu jotain kollegan aikaansaannosta!

 Voi niitä olisi niin paljon! Aivan loistavia käännöksiä ilmestyy koko ajan. Mutta nostanpa nyt esiin vähän vanhemman teoksen, viime vuonna joukostamme poistuneen Marja-Itkonen Kailan Platon-suomennokset. Mikä lahja Suomen kansalle, että meillä on ne olemassa taitavan, monipuolisesti sivistyneen kääntäjän ansiosta. Sitä paitsi niitä on hauska lukea, myös Marjan hyvä huumorintaju pääsee niissä oikeuksiinsa.