Kiintymyksiä

kiintymyksia-(1)

Kiintymyksiä pitää otteessa tunnelmallaan 

Rodrigo Hasbúnin Kiintymyksiä on mielenkiintoinen ja hämmentävä yhdistelmä faktaa ja fiktiota. Se kertoo 1950-luvulla Boliviaan muuttaneen Ertlin perheen surullisen tarinan. Keskiössä on perheen vanhin tytär Monika, jonka päätös liittyä vasemmistosisseihin ravistelee koko perheen jo ennalta traagista elämää.

Hasbún rakentaa tarinan taitavan koruttomasti. Kirja koostuu lyhyistä, henkilöhahmojen sisäistä maailmaa avaavista kohtauksista, joista jokaisella on omanlaisensa ääni. Loikkaukset kertojasta ja vuosikymmenestä toiseen pitävät lukijan jatkuvasti valppaana. Hasbún luottaa lukijaan ja jättää paljon tämän mielikuvituksen ja historiantuntemuksen varaan. Kiintymyksiä voitti minut puolelleen tunnelmallaan. Tarina etenee nopeasti, mutta pakottaa silti sukeltamaan jokaisen hahmon elämään ja tunteisiin. Historiallinen konteksti jää taka-alalle, kun hahmoihin tutustuu. Monikan kasvutarina kertoo isän ja tyttären vaikeasta suhteesta, siskosten erilaisuudesta ja siitä, miten valintamme vaikuttavat lähimmäisiimme.

En yllättyisi, jos Kiintymyksiä tehtäisiin elokuvaksi. Tarina jää mieleen.

Laura Kalmukoski