Édouard Louis: Ei enää Eddy
Tammi 2019
Suom. Lotta Toivanen
New York Timesin mukaan Édouard Louis käyttää kirjallisuutta aseenaan. Tämä vaikutelma todella syntyy, kun tutustuu lähemmin vasta 26-vuotiaan ranskalaiskirjailijan vahvasti omaelämäkerralliseen tuotantoon. Louisin esikoisteos Ei enää Eddy vuodelta 2014 nostatti melkoisen kohun niin kirjailijan kotimaassa kuin maailmallakin, ja se on käännetty kymmenille eri kielille. Louis’lta on sittemmin julkaistu vielä suomentamattomat romaanit Histoire de la violence (2016) ja Qui a tué mon père (2018).
Ei enää Eddy on päähenkilön tilitys rankoista lapsuuden ja nuoruuden kokemuksista. Kirja on nuoren valtaväestöstä poikkeavan pojan selviytymistarina kyläyhteisössä, jossa koulutuksen puute ja pienipalkkainen raskas työ tai työttömyys kulkevat käsi kädessä köyhyyden, heikon terveydenhuollon ja perspektiivin totaalisen puuttumisen kanssa. Myös rasistinen, suvaitsematon ilmapiiri, alkoholismi ja väkivalta ovat kuin kotonaan tuossa pohjoisranskalaisessa kylässä, joka osoittautuu armottomaksi kasvuympäristöksi homoseksuaaliselle, teatterista kiinnostuneelle pojalle.
Kirjan päähenkilö, tehdastyöläisen poika Eddy Bellegueule, huomaa jo varhain olevansa erilainen kuin ikätoverinsa. Jopa omat sisarukset ja vanhemmat – joiden pettymyksen Eddy aistii – antavat ymmärtää, että hänessä on jotain vialla. Tyttömäisesti elehtivä kimeä-ääninen poika, joka ei kiinnostu jalkapallosta tai naisista, jää kummajaiseksi kyläläisten keskuudessa. Koulussa Eddy kärsii yksinäisyydestä, nimittelystä sekä fyysisestä väkivallasta, jonka kuvaus tulee lähelle lukijaa. ”Häpeä tarttuu, kukaan ei halua puhua homon kanssa ettei itse tule leimatuksi.”
Vanhempiaan kuvatessaan päähenkilö ei kaunistele asioita. Hän etsii kuitenkin elinympäristöstä selitystä heidän olemukselleen ja käytökselleen, joita tuntuu häpeävän ja halveksivan. Kylään asumaan jääneiden ongelmat siirtyvät sukupolvelta toiselle. Eddyn isä on työläinen, joka raskaan tehdastyön kuluttaman selän pettäessä jää kotiin juomaan pastista ja katsomaan Onnenpyörää. Välinpitämätön, elämäntilanteeseensa väsynyt äiti polttaa ketjussa eikä oikein jaksaisi olla vanhempi. Tässä maailmassa mies on pääosassa.
Lohduttominta romaanissa ovat Eddyn intensiiviset yritykset kieltää seksuaalinen suuntautumisensa ja sulautua ympäristöönsä. Rauhoittaakseen vanhempiaan ja näiden epäilyksiä sekä saadakseen koulukavereidensa hyväksynnän Eddy hengailee poikaporukassa ja hankkii jopa tyttöystävän. Koska pysyvä muutos ja itsensä kieltäminen osoittautuvat mahdottomiksi, ainoa vaihtoehto on poispääsy eli pakeneminen kotikylästä, johon Eddy niin monesta eri syystä ei tunne kuuluvansa.
Ei enää Eddy ei kenties sovi herkimmille lukijoille. Toisaalta romaanin tuleekin aiheuttaa ahdistusta, sillä Louis tuo lukijan eteen monia aiheita, joista tulisi puhua. Lotta Toivanen on onnistunut erittäin sujuvassa suomennostyössään muun muassa kuvaamaan erinomaisesti puhekielen kirjoa ja sen eri rekistereitä.
Suvi Leinonen-Ondreka