Nykykirjallisuuden supertähti Bernardine Evaristo kiidätetään haastatteluun suoraan lentokentältä. Istumme hotelli St. Georgessa nauttimassa englantilaisittain iltapäiväteetä – kuinkas muuten, Evaristohan on britti – ja keskustelemme tytöistä ja naisista ja heidän toiseutetuista äänistään kirjallisuudessa.
Suoraan lennolta saapuneenakin Evaristo on ystävällinen, kiinnostava ja varma keskustelija, selvästi kokenut puhuja ja ilmaisun ammattilainen. Evaristolla on kotimaassaan Englannissa pitkä ura teatterintekijänä, runoilijana ja prosaistina. Suomessa hän on aiemmin kuulunut hieman tuntemattomampiin käännöskirjallisuuden nimiin, mutta kahdeksannen romaaninsa ansiosta hän on saavuttanut mainetta täälläkin.
Alunperin vuonna 2019 ilmestynyt Tyttö, nainen, toinen (Girl, Woman, Other, WSOY 2019, suomentanut Kaijamari Sivill) oli heti ilmestyessään huikea kansainvälinen arvostelumenestys. Teos nostettiin ehdokkaaksi kilpailemaan arvostetusta Booker-palkinnosta, ja jopa Barack Obama ylisti teosta vuoden parhaaksi – eikä suotta.
Romaani kertoo kahdestatoista keskenään erilaisesta mustasta naisesta. Teoksen aikajänne alkaa 1800-luvun puolelta ja yltää aina nykypäivän saakka. Henkilöiden ikähaarukka on kaikkea 19 ja 93 vuoden väliltä, ja pääasiassa Britanniassa asuviin hahmoihin kuuluvat esimerkiksi lesbo teatterintekijä, muunsukupuolinen somettaja, lakifirman uraohjus, väsähtänyt opettaja ja siivousyrittäjä. Heidän kauttaan Evaristo käsittelee seksuaalisuuden, sukupuolen, luokan ja identiteetin kysymyksiä. Teos on kunnianhimoinen, taidokas ja moniääninen läpileikkaus brittiläisestä yhteiskunnasta toiseutettujen näkökulmasta.
“Kirja kertoo naisista, naisten elämästä, kaikista kertomatta jääneistä tarinoista, sukupuolesta ja seksuaalisuudesta. Se kertoo perheestä sekä äidistä ja tyttäristä”, kirjailija summaa teoksen aihepiiriä.
Evaristo kirjoitti teostaan alusta pitäen suurella kunnianhimolla. “Romaanissa halusin tietoisesti antaa äänen ensisijaisesti brittiläisille mustille naisille. Halusin myös mahduttaa yhteen teokseen mahdollisimman monen naisen tarinan.”
Aluksi ajatuksena oli kirjoittaa tuhannesta naisesta, sitten sadasta, mutta määrä osoittautui mahdottomaksi tehtäväksi. Lopulta kirjaan valikoitui kaksitoista keskushahmoa, joiden tarinat linkittyvät ja lomittuvat toisiinsa kerronnan edetessä.
Tie kirjailijaksi käy teatterin kautta
Evariston tausta on vahvasti työväenluokassa. Hän varttui kahdeksanlapsisessa mustan isän ja valkoisen äidin perheessä. Isänsä puolelta hänen sukujuurensa ovat muun muassa Nigeriassa.
Kirjailija on kirjoittanut uransa aikana kymmenen teosta ja useita tyylilajeja runoudesta proosaan. Tie kirjailijaksi ei kuitenkaan ollut selviö. Omien sanojensa mukaan hänen ensisijainen unelmansa oli tulla näyttelijäksi ja näyttelemisen piti olla “se juttu”.
Kirjoittamiseen Evaristo kertoo tutustuneen teatterikoulussa, jonka opintoihin kuului näyttelemisen lisäksi teatterin tekemisen muut osa-alueet, esimerkiksi käsikirjoittaminen. Evaristo kertoo, kuinka huomasi pian sekä nauttivansa kirjoittamisesta että olevansa siinä myös lahjakas. Hän perusti oman Theater of Black Women -teatterin, johon kirjoitti päivisin näytelmiä. Illat hän vietti runoillen. Viimeistään kolmenkympin kynnyksellä kirjoittaminen vei Evariston kokonaan mennessään. Matka kirjailijuuteen ei ollut suoraviivainen, mutta Evaristo on onnistunut kääntämään taustansa edukseen kirjailijana.
“Useimmat sukupolveni kirjailijat opiskelivat kirjallisuutta ja kirjoittamista yliopistoissa. Harva on tullut kirjailijaksi samalla tavalla kuin minä. Ehkä siksi kirjallisen perinteen paino ei samalla tavalla ole painanut harteillani. Olen aina onnistunut hylkimään näitä perinteitä ja kirjoittamaan omista lähtökohdistani käsin”, Evaristo pohdiskelee.
Evaristo kertoo kirjoittamisen olevan hänelle kokonaisvaltainen tapa ajatella ja olla maailmassa. Hän kertoo, että kirjoittaminen on palkitsevaa sen luovuuden vuoksi, mutta myös siksi, että se mahdollistaa hänelle ihmisten välisen vuoropuhelun.
Kirjallisuus ja taide merkitsevätkin Evaristolle ennen kaikkea tarinoiden kertomista: “Me ihmiset tarvitsemme tarinoita, koska tarinoiden kautta voimme käsitellä maailmaa, jossa elämme. Esimerkiksi totalitaarisissa valtioissa ei ole pääsyä muihin tarinoihin kuin siihen yhteen ja ainoaan, joka päätetään valmiiksi. Tarinat ovat olennainen osa ihmisyyttä ja mielikuvitusta. Kuvittele maailma, jossa mielikuvitusta ei sallittaisi!”
Tarinoiden merkitys todella korostuu hänen romaanissaan, jossa tarinat muodostavat yhteyksiä ihmisten välille.
“Tarinat yhdistävät meitä ihmisiä. En usko, että maailmaa ilman tarinoita voisi oikeastaan edes olla olemassa”, Evaristo toteaa.
Puolikas Booker-palkintoa
Evaristo teki historiaa vuonna 2019 voittamalla ensimmäisenä mustana naisena arvostetun Booker-palkinnon. Voittoon sisältyi kuitenkin pieni mutta: palkintoraati ei poikkeuksellisesti kyennyt päättämään yhtä voittajaa ja Evaristo sai jakaa kunnian kanadalaisen Margaret Atwoodin kanssa.
Palkinnon jakaminen kahden kirjailijan kesken on herättänyt ymmärrettävästi keskustelua siitä, millaisia kirjoja ja kirjailijoita näillä halutuilla palkinnoilla yleensäkin palkitaan. Kritiikin mukaan Evaristo olisi ansainnut palkinnon yksinkin ja hänen historiallisen voittonsa merkitys laimentui tuomariston ratkaisun johdosta.
Kirjailijan saavutus on silti merkittävä. Evaristo kertoo manifestoineensa Booker-palkintoa itselleen salaa muilta. “Minulla oli Booker mielessäni, kun kirjoitin romaaniani”, kirjailija paljastaa silmät tuikkien. Vaikka palkinto oli henkilökohtainen ja tavoiteltu voitto, hän näkee sen avanneen ovia myös muille kaltaisilleen kirjoittajille, ja muistuttaa, millainen valtavan tärkeä voima esikuvilla on.
Evaristo on rikkonut myös muita lasikattoja, sillä palkintojen ja ylistävien arvioiden lisäksi Tyttö, nainen, toinen -romaani on ollut myös maailmanlaajuinen menestys, jota on myyty jo yli miljoona kappaletta. Harva hänen kaltaisensa kirjailija on ollut tässä asemassa – ei siksi, että heidän teoksensa eivät sitä ansaitsisi, vaan siksi, etteivät he ole saaneet siihen mahdollisuutta alun perinkään. Kustantajat ovat olleet haluttomia tekemään mustien kirjailijoiden eteen sellaisia taloudellisia panostuksia, joita kirjan julkaisu vaatii.
Tämä on johtanut siihen, että mustat ja rodullistetut ihmiset – erityisesti naiset – ovat olleet marginaalissa myös kirja-alalla. Hän täsmentää, että Yhdysvalloissa kiinnostuttiin mustien naisten tuottamasta kirjallisuudesta kyllä jo vuosia sitten: heillä on Toni Morrisoninsa, Alice Walkerinsa ja Maya Angelounsa, joiden palkittu ja arvostettu tuotanto tunnetaan ympäri maailmaa. Britanniassa kirjallisuuden mustat naisäänet kuitenkin loistavat poissaolollaan.
“Useimmat osaavat nimetä mustista brittikirjailijoista Zadie Smithin, mutta harmillisesti ei monia muita”, kirjailija huomauttaa.
Hän kuitenkin näkee tilanteen kääntyneen paremmaksi. Booker-voiton jälkeen kirjailija on huomannut kirjallisuuskentän moninaistuvan pikkuhiljaa, kun kustantajat uskaltavat myynti- ja arvostelumenestyksen vanavedessä tarttua myös muiden mustien brittien kirjoittamiin kirjoihin aiempaa hanakammin.
Representaatiota kahdentoista keskushenkilön voimin
Evariston oma romaani niin ikään on representaatioita pullollaan. Kaikki kirjan henkilöhahmot ovat kokonaisia ihmisiä moninaisine luonteenpiirteineen ja inhimillisine virheineen. Miten kirjailija on oikein onnistunut luomaan näin monipuolisia hahmoja?
“Olen utelias, ja ihmiset kiinnostavat minua”, Evaristo pohtii. “En usko, että voisin kirjoittaa näin, jos en olisi kiinnostunut ihmisistä. Lisäksi teatteritaustani auttaa, sillä myös näytelmät ovat hahmovetoisia.”
Romaanin eräänlaiseksi päähenkilöksi nousee teatteriohjaaja Amma, jonka hahmossa on nähtävissä yhtymäkohtia Evariston omaan elämään. Amma on lesbo ja tunnettu feministi, jonka näytelmä on päässyt esitykseen kansallisteatterissa. Kaikki teoksen muut henkilöt linkittyvät tavalla tai toisella Ammaan.
Jokainen teoksen kahdentoista henkilön tarina on kokonainen ja omalla tavallaan kiehtova. Onko kirjailijalla itsellään henkilöiden joukossa joku erityinen suosikki?
“He ovat kaikki minun lapsiani! Pidän heistä jokaisesta”, kirjailija naurahtaa, mutta nimeää kuitenkin lempihahmoikseen teoksen nuorimman hahmon, 19-vuotiaan Yazzin sekä 93-vuotiaan maatilalla asuvan Hattien. Yazz on Amman tiedostava ja sanavalmis tytär, joka edustaa feminismin uusinta aaltoa. Hattie on puolestaan sukunsa maatilalla asuva musta nainen, jota innokkaat sukulaiset yrittävät savustaa vanhainkotiin.
“Hattiessa onnistuin todella luomaan hahmon, joka pakenee kaikkia stereotypioita. Hän on todella vahva ja sisukas nainen.” Evaristo kuvailee toista lempihahmoaan. Hän tarkoittaa tällä muun muassa sitä, ettei perinteikkään sukutilan sisukkaasta mummosta välttämättä ensimmäisenä tule mieleen, että tämä voisi olla musta. Hattien hahmossa kirjailija onnistuu kirjoittamaan brittiläiseen historiaan näkökulman, joka ennen on jäänyt huomiotta.
“Hahmojen tulee olla ennen kaikkea kiinnostavia ja todentuntuisia”
Tyttö, nainen, toinen on poliittinen ja yhteiskunnallinen romaani, joka käsittelee erityisesti naisten ja muunsukupuolisten kokemuksia. Teos voisi kaikessa runsaudessaan helposti lipsahtaa synkkyyden puolelle kertomaan vain kurjista asioista. Painavista ja ajankohtaisista teemoistaan huolimatta romaanissa olennaisena osana on huumori ja itseironinen suhtautuminen päivänpolttaviin feministisiin kysymyksiin.
Evaristo onkin silminnähden ilahtunut siitä tiedosta, että hänen romaaninsa huumori on kääntynyt myös suomeksi, sillä kirjailijan tarkoituksena ei ole ollut kirjoittaa pelkästään kärsimyskertomusta.
Kirjailija ei ole halunnut edistää stereotypiaa mustista hahmoista pelkkinä uhreina, jotka jäävät valkoisten ja miesten alistamiksi. Hänen hahmonsa ovat kaikessa inhimillisyydessään kykeneväisiä niin hyvään kuin pahaankin. Esimerkiksi Dominique-niminen hahmo ajautuu fyysisesti ja henkisesti väkivaltaiseen ja alistavaan suhteeseen toisen mustan naisen kanssa.
Romaanin kaleidoskooppimaisen pyörityksen ansiosta lukijan on myös mahdollista nähdä hahmoista useita puolia eri näkökulmista. Esimerkiksi siivousyrittäjänä toimiva Bummi paheksuu tyttärensä yritystä karistaa taustansa ja avioitua valkoisen miehen kanssa. Lukija saa äidistä ensin hyvin konservatiivisen kuvan tyttären näkökulmasta, kunnes kerronta valottaa Bummin menneisyyttä toisen naisen rakastajana. Se todellakin yllättää.
“Yritin kirjoittaa jokaisen hahmon myötätunnolla. Lukija saa tietää heidän lähtökohdistaan ja siksi ehkä ymmärtää, miksi he toimivat niin kuin toimivat ja ovat sellaisia kuin ovat”, Evaristo kertoo ja lisää, ettei halunnut kirjoittaa hahmoja, jotka ovat pelkästään mallikelpoisia kansalaisia. “Yleensä ihmisiä kiinnostaa enemmän pahuus kuin hyvyys. Ihmisillä on aina enemmän sanottavaa ihmisten huonoista puolista”, hän toteaa.
Tyylilajina fusion fiction
Tyttö, nainen, toinen on henkilögalleriansa lisäksi ainutlaatuinen romaani myös tyylinsä vuoksi. Teksti nimittäin liikkuu jossain proosan ja runouden välimaastossa, ja siitä puuttuvat lähes kokonaan oikeinkirjoituksen peruspilarit, kuten isot alkukirjaimet ja välimerkit. Pisteen asemesta kirjailija käyttää rivinvaihtoa ilmaisemaan virkkeen rajaa. Ainutlaatuista tyyliä Evaristo itse nimittää fusion fictioniksi.
“Kyllä, keksin sen itse!” kirjailija naurahtaa ja täsmentää: “Ei pidä unohtaa, että minulla on runoilijataustaa, ja tekstin muoto ei ole kovin kaukana runoudesta. Tiesin heti tätä romaania kirjoittaessani, että haluan käyttää juuri tällaista tyyliä, sillä se teki kirjoittamisen vaivattomaksi. Tyyli myös mahdollisti sen, että pystyin kertomaan niin monen eri naisen tarinan samassa kirjassa.”
Teksti todellakin virtaa eteenpäin vaivattomasti henkilöstä toiseen, eikä tarina varsinaisesti tunnu alkavan tai loppuvan mihinkään, minkä tekstin välimerkittömyys mahdollistaa.
“Välimerkkien puuttuminen teki kirjoittamisen todella vapauttavaksi, koska sillä tavalla pääsin eroon joistain englannin kieliopin rajoitteista. Samaan aikaan tällä tavalla kirjoittaminen vaatii paljon kuria ja järjestystä, jottei teksti lähde rönsyilemään minne tahansa”, Evaristo selittää kirjoitusprosessiaan.
“En sano tätä mahtaillakseni, mutta uskon, että keksin tämän tyylin, koska se on ominaista juuri minulle”, kirjailija selittää nauraen. “En usko, että kukaan muu voisi kirjoittaa juuri tätä kirjaa tällä tavalla. Tähän tyyliin tiivistyy koko minun nelikymmenvuotinen urani kirjailijana.”
Kirjojen luettavuus ja saavutettavuus on niin ikään tärkeä asia Evaristolle. Tyttö, nainen, toinen on melkoisen paksu teos, mutta kirjan laajuus tai tekstin vaikeus eivät ole Evaristolle mitään suuren kirjallisuuden itseisarvoja. Kirjailija pikemminkin haluaa, että hänen romaaninsa ovat helppolukuisia.
“Tarkoitukseni ei ole, että romaanejani voisi lukea ainoastaan kokeellisen kirjallisuuden väitöskirjatutkija. Joskus käy niin, että kirjailijat tai runoilijat kehuskelevat sillä, että heidän kirjojaan on vaikea lukea. Itse taas ajattelen, että kirjat voivat olla helposti luettavia ja silti säilyttää syvyytensä.”
Evaristo toivookin, että mahdollisimman suuri yleisö löytäisi hänen teostensa äärelle niiden saavutettavuuden ansiosta. Voisin kuvitella, että Evariston säeromaania muistuttava tyyli sopii lukijalle, jolle teksti muuten tuottaisi pulmia.
Bookerin jälkeen
Haastattelun lopuksi on pakko kysyä Evariston hänen tulevaisuudensuunnitelmistaan. Kirjailijalla on pitkä, tuottelias ja uskomattoman monipuolinen ura takanaan. Hän on Booker-palkintonsa oikeutetusti ansainnut ja saanut. Mitä seuraavaksi? Siintääkö kirjailijan mielessä seuraavana kirjallisena etappina se ehkä kaikista tavoitelluin eli Nobelin kirjallisuuspalkinto?
“Vaikka haluaisin voittaa sen, en voisi kertoa sitä sinulle”, kirjailija naurahtaa ja selittää, että manifestointi toimii hänen omalla kohdallaan vain silloin, kun hän ei kerro haaveista julkisesti.
“Minulla kesti 23 vuotta saada Booker-palkinto, enkä kertonut siitä kenellekään!”
Ainoa musta nainen, joka on voittanut Nobelin, on Evariston esikuva Toni Morrison. Toteamme haastattelun aikana, että tilausta voisi olla toisellekin.
Evaristo ei lopulta suostu paljastamaan minulle aikeitaan. Kuitenkin: aivan kuin olisin näkevinäni kirjailijan silmäkulmassa syttyvän pienen tuikkeen, kun puhumme tulevaisuudesta ja uusista palkinnoista.