Intian kastijärjestelmässä kasteja on neljä: brahmiinit eli oppineet, kshatriyat eli soturit, vaišyot eli kauppiaat ja šudrat eli maanviljelijät ja käsityöläiset. Alunperin kastilaitos rakentui eri ammattiryhmien mukaan ja järjestelmässä oli liikkumavaraa, mutta brittiläisen siirtomaahallinnon aikaan järjestelmä alkoi painottua uskonnolliseksi ja liikkumavara kapeni. Vallanpitäjien etu tietysti oli, että ihmiset olivat jakautuneita ja pysyivät mahdollisimman tiukasti karsinoissaan.
Kasti- ja luokkajärjestelmien ero on se, että luokka kietoutuu pelkän syntyperän lisäksi myös yhteiskunnalliseen asemaan, koulutukseen ja varallisuuteen, jotka kaikki voivat muuttua elämän aikana, mutta syntyperään perustuva kasti ei niinkään.
Intian kastittomia, järjestelmän ulkopuolelle kokonaan jääneitä ihmisiä kutsutaan daliteiksi. Vaikka Intian laki kielsi syntyperään perustuvan syrjinnän itsenäistymisen yhteydessä vuonna 1950, tuhansia vuosia vanha kastilaitos on käytännössä edelleen voimissaan. Järjestelmän pahnanpohjimmaisille sekä rakenteellinen syrjintä että avoin halveksunta on tavanomaista. Dalitien murha- ja raiskaustilastot ovat kammottavaa luettavaa, mikä on makaaberilla tavalla yllättävää. Näiden “koskemattomiksikin” kutsuttujen ihmisten uskotaan olevan saastaisia ja saastuttavan myös kaikki heihin koskevat.
Koska Intian valtauskonto hindulaisuus on kiertynyt kastilaitokseen, monet dalitit ovat sen sijaan kääntyneet buddhalaisuuteen tai kristinuskoon. Sekään ei heitä tosin suojele syrjinnältä.
Bama Faustina Soosairaj syntyi Tamil Nadussa Intian eteläosassa roomalaiskatoliseen dalit-perheeseen vuonna 1958. Hän meni luostariin opettaakseen nuoria dalit-tyttöjä, jotta he voisivat parantaa omaa asemaansa yhteisössä ja yhteiskunnassa, mutta hän jäi tavanomaisen englannin- ja matematiikanopetuksen limboon, ja oli oli pettynyt siihen, kuinka epäoikeudenmukaisesti ja halveksuvasti nunnat kohtelivat köyhiä daliteja. Niinpä vuonna 1992, seitsemän vuoden jälkeen, hän jätti luostarin.
Soosairaj julkaisi omaelämäkertansa Karukku samaisena vuonna kirjailijanimellä Bama. Teoksessaan Bama tarkastelee syrjintää, jota sai osakseen elämässä naisena, dalitina ja kristittynä. Samalla hän kuvaa omaa yhteisöään sellaisena kuin se on, iloineen ja suruineen, päivittäisine tapahtumineen ja sattumuksineen. Bama tarkastelee myös yhteisön ytimeen syöpynyttä ulkopuolisuuden ja toisarvoisuuden kokemusta, joka kertautuu sukupolvesta toiseen. Bama on kertonut kirjoittaneensa esikoisteoksensa parantaakseen myös omia haavojaan.
Hän kuvaa kokemuksiaan työstä ylemmän kastin kodissa: “Tiesin koko ajan, että minun ei kuulu koskea heidän tavaroihinsa tai omaisuuteensa eikä minun pidä lähestyä heitä. Minun piti aina seistä syrjässä. Nämä olivat heidän sääntönsä. Kärsin siitä, ja olin usein häpeissäni, mutta en voinut sille mitään.”
Karukkun vastaanotto oli nihkeä monin tavoin. Kirjallisuuspiirit moittivat Baman teosta, koska se oli kirjoitettu liian simppelisti ja puhekielisesti. Jääräpäinen kirjailija tosin puolustautui sanomalla, että hänen kansansa ja heidän kielensä on kaunista, ja aikoo kirjoittaa samoin vastakin.
Pahempaa oli kuitenkin, että Baman oma yhteisö suuttui kirjasta. Hänen sanottiin paljastaneen dalitien elämäntavan rumuuden ja kurjuuden. Bamaa kutsuttiin petturiksi, häntä uhkailtiin pieksämisellä, ja hänen isälleen sanottiin, että tytär täytyy panna kuriin. Myös Baman isä oli raivoissaan ja käski Bamaa pysymään poissa kotoa ja yhteisöstä.
Mutta aika auttoi asiaa. Muutamat nuoret dalitit, jotka ymmärsivät Baman teoksen merkityksen, kutsuivat yhteisön jäsenet kuuntelemaan, kun he lukivat Karukkua iltaisin lukupiirissä. He kertoivat, mistä kirjassa oli kyse, ja niin muutkin ymmärsivät sen merkityksen yhteisölle – hänen teoksensa antoi daliteille, erityisesti dalit-naisille äänen – ja Baman työtä alettiin arvostaa.
Vuonna 2000 Karukku käännettiin englanniksi, ja kirjailija Bama tuli tunnetuksi myös oman maansa rajojen ulkopuolella. Seuraavana vuonna hän sai teoksestaan Crossword-palkinnon, joka on kuin Intian vastine Booker-palkinnolle. Nykyään teos kuuluu yliopistojen peruslukemistoon ja tutkielmien vakioaiheisiin niin kotimaassaan kuin muualla.
Bama on noussut voimaannuttavaksi esikuvaksi miljoonille syrjityille. Sortavan järjestelmän rattaisiin joutuneet saavat voimaa Baman ajatuksesta: “Meidän täytyy hajottaa systeemiä sen sijaan että hajotamme itseämme.”