HUHTIKUUN 28. VUONNA 2013 seitsemän ratsastajaa kiitää pitkin Turkmenistanin pääkaupungin Ašgabatin ravirataa. Heidän joukostaan nopeimmaksi ohjastajaksi erottuu Gurbanguly Berdimuhamedow. Hän on maakaasuvaroistaan, prameasta kaupunkisuunnittelustaan ja äärimmäisen autoritaarisesta hallinnostaan tunnetun Keski-Aasian tasavallan presidentti. Maan päämies saapuu voittajana maaliin – mutta tuskin hän on ylittänyt maaliviivan, kun hevonen romahtaa maahan hänen altaan!

Presidentti Berdimuhamedow on julistanut huhtikuun viimeisen sunnuntain turkmeenihevosen, ahaltekin, juhlapäiväksi. Ahaltek on kuuluisa hevosrotu, jolla on pitkä selkä, niukasti jouhia ja ohut silkkinen karva. Sen kaula on pitkä ja kapea ja pää pienikokoinen. Ahaltek on turkmeenien suuri ylpeydenaihe, ja se tunnetaan kautta maailman nopeudestaan ja ennen kaikkea poikkeuksellisesta kestävyydestään. Se kykenee taittamaan jopa tuhat kilometriä alle viikossa.1 Kun ahaltekit kisaavat, sekä turkmenistanilaiset että ulkomaiset asiantuntijat saapuvat sankoin joukoin ihailemaan niitä ja seuraamaan niiden juoksua. Silloin Turkmenistan, joka muuten ei juuri esiinny kansainvälisillä areenoilla ja jonne pääsy on erittäin vaikeaa, raottaa oviaan muutamaksi päiväksi.

Monien maanmiestensä tapaan myös presidentti pitää näitä legendaarisia hevosia suorastaan pyhinä. Eikä hän ole ainoa kansainvälisestikään, sillä esimerkiksi tunnettu hevoshistorioitsija ja ensyklopedisti Jean-Louis Gouraud2 on kirjoittanut ahaltekista näin runollisesti: ”Ahaltekin kiitäessä pitkin, maata viistävin askelin sirojen, mutta jäntevinä värisevien sääriensä varassa, siitä huokuu erikoinen voiman ja viehkeyden, hurjuuden ja haurauden yhdistelmä, jossa on sekä maskuliinisuutta että feminiinisyyttä.”

Aleksanteri Suuren hevonen

Ahaltekia pidetään maailman vanhimpana puhtaana säilyneenä hevosrotuna, ja sen iäksi on skyyttihaudoista löytyneiden jäännösten perusteella3 arvioitu 2 500 vuotta. Turkmenistanin virallisen historiankirjoituksen mukaan Aleksanteri Suuren legendaarinen Bukefalos-hevonen kuului tähän arvostettuun rotuun, josta englannintäysiveriset osittain polveutuvat. Rotu, joka tunnetaan myös nimellä akhal-teke, on saanut nimensä Ašgabatin lähellä sijaitsevassa Ahalin laaksossa asuneen teke-ratsastajakansan mukaan. Teket olivat turkmeenikansoista suurin ja voimakkain ja he olivat kuuluisia pelätyistä ryöstöretkistään.

Ahaltekinhevonen on ikuistettu Turkmenistanin vaakunaan. Vaakunan viisi mattokuviota edustavat maan tärkeimpiä heimoja, ja keskellä oleva hevonen kuvaa Turkmenistanin yhtenäisyyttä ja identiteettiä.

”Neuvostoliiton holhouksesta vapautumisesta on alle 30 vuotta ja Keski-Aasian nuoret tasavallat korostavat kansallista yhtenäisyyttä ilmentäviä symboleita. Berdimuhamedow on korottanut ahaltekinhevosen maansa keulakuvaksi”, selittää Pierre Lebovics, joka toimi Ranskan suurlähettiläänä Turkmenistanissa vuosina 2010–2014.

Hevoskultti ja presidentin henkilöpalvonta limittyvät tiiviisti toisiinsa. Pääkaupungin keskustassa kohoaa marmorijalustalle pystytetty kullalla päällystetty presidentin ratsastajapatsas, joka tarkastelee alamaisiaan ylhäisestä 20 metrin korkeudestaan.

Noustuaan valtaan vuonna 2007 presidentti Berdimuhamedow julkaisi useita teoksia hevosjumalan kunniaksi. ”Ahaltekinhevosen ihailu oli osa valtion propagandaa jo Berdimuhamedowin edeltäjän Saparmurat Nijazovin aikana4. Berdimuhamedow on vahvistanut tätä ilmiötä ja korostanut rodun merkitystä erityisesti urheilun talouden edistäjänä”, kertoo Christian Lechervy, joka oli suurlähettiläänä vuosina 2006–2009.

Berdimuhamedowin strategian huipentumana olivat Aasian viidennet saliurheilun ja kamppailulajien mestaruuskisat, jotka järjestettiin 17.–27. syyskuuta. Turkmenistan oli ensimmäistä kertaa suurten kansainvälisten urheilukisojen järjestäjänä, ja tapahtumaan osallistui yli 5 000 urheilijaa 21 eri lajissa. ”Urheilustadionin yläpuolella kohoava hevosen kuva esittää nimenomaan ahaltekinhevosta. Se on Turkmenistanin symboli”, korostaa järjestelykomitean puheenjohtaja Dayanš Gulgeldijev5.

Ratsastus oli nyt ensimmäistä kertaa mukana kisojen historiassa. ”Presidentti Berdimuhamedow sai Aasian olympiakomitealta suostumuksen siihen, että ratsastus otettiin mukaan kisojen lajivalikoimaan”, kertoo ahaltekinhevosten kansainvälisen kasvattajayhdistyksen hallituksen jäsen Hélène Ghirardi.

Presidentti Berdimuhamedowia tuntuu vaivaavan sama rajaton rakennuttamishinku kuin edeltäjäänsä, ja hän on määrännyt maan raviradat uudistettaviksi aasta ööhön. Vuosina 2010–2011 Turkmenistaniin ilmestyi viisi suurta ravirataa. Jokaisessa maakunnassa on nykyisin oma huipputason kilparatsastuskenttä. Presidentti parani nopeasti vuonna 2013 sattuneesta ratsastusonnettomuudestaan ja hänen tavoitteenaan on nyt perustaa ahaltekinhevosten oma juoksukilpailu­sarja ja lopulta kansainvälinen Grand Prix.

Longchampin ratsastuskilpailujen katsomossa

Eräs Turkmenistanissa kovan rahan haistanut ranskalainen hevosasiantuntija ja yrittäjä tarjosi presidentille palvelujaan vuonna 2012. Hän oli Hervé Barjot, jonka omistaman hevostallin kotipaikka on Irlanti. Barjot aloitti suorat ja kauaskantoiset neuvottelut Berdimuhamedowin kanssa, ja vaikeasti lähestyttäväksi ja salaperäiseksi tunnettu presidentti avasi Barjot’lle palatsinsa ja erityisesti tavoitellun hevossiittolansa ovet, mistä niin moni on turhaan haaveillut. Barjot uskaltautui alkumenestyksensä pohjalta kutsumaan korkean neuvottelukumppaninsa Pariisiin.

”Lähetin kutsun vain kolme viikkoa ennen Prix de l’Arc de triomphe -kisan alkua ja onnistumisen mahdollisuudet olivat aikataulun kannalta käytännössä nollassa. Presidentti kuitenkin otti kutsun vastaan – sillä ehdolla, että turkmenistanilainen jockey pääsee osallistumaan kilpailuun”, kertoo Hervé Barjot.

Kun presidentti asteli nelikymmenhenkisen delegaationsa kanssa Longchampin kentän katsomoon ja kaikilla oli päässään perinteinen turkmeenien turkishattu, he saivat osakseen ansaittua huomiota.

Liikemies Barjot’n suureksi mieliharmiksi ranskalaisten ja turkmenistanilaisten neuvottelut eivät johtaneet tuloksiin eikä hän onnistunut toistamaan Bouyguesin parinkymmenen vuoden takaista menestystarinaa Turkmenistanissa. Ranskalainen rakennusyhtiö onnistui nimittäin käynnistämään hedelmällisen yhteistyön presidentti Nijazovin kanssa6.

Ahaltek diplomatian välineenä

Jo tuohon aikaan ahaltekia käytettiin diplomatian valttikorttina. Kun presidentti François Mitterrand teki valtiovierailun Turkmenistaniin 1994, hän sai lahjaksi upean turkmeenihevosen Gend Jimin. Sen sijaan, että Gend Jim olisi kuljetettu suoraan kansalliseen hevossiittolaan, se annettiin vaivihkaa Ranskan valtakunnallisen ratsastusliiton toimihenkilön Alexandre Gros’n huostaan, ja myöhemmin sen julkisuudelta suojassa olevaksi elinpaikaksi tuli presidentin virka-asunto Souzy-la-Brichessa Pariisin eteläpuolella. Myöhemmin paljastui, että Mitterrand oli sittemmin lahjoittanut hevosen salaiselle – ja hevoshullulle – tyttärelleen Mazarine Pingeot’lle. Hevoshistorioitsija Jean-Louis Gouraud’n itsepintaisen selvitystyön ansiosta Gend Jimin olemassaolo ja sitä myöten myös Mazarine Pingeot’n olemassaolo tulivat julkisuuteen marraskuussa 1994.

Ahaltekinhevonen oli siihen asti ollut suuri tuntematon, mutta nyt siitä tuli hevoshullujen lemmikki. Maailman merkkihenkilöt alkoivat havitella sitä. ”Kun Marokon kuningas Hassan II oli vierailulla Pariisissa, hän huomasi Gend Jimin kuvan jossakin lehdessä ja ilmoitti välittömästi presidentti Mitterrandille haluavansa ahaltekin”, muistelee Alexandre Gros tahdikkaasti.

Tallimestari valmisteli kuninkaalle lahjaksi Ajdrain, joka toimitettiin Kaukasiasta perille asti Ranskan valtion kustannuksella. Itse Iivana Julmakin olisi ollut ihastunut ahaltekinhevoseen, jota alettiin hyvin varhaisessa vaiheessa käyttää korkean tason virallisena lahjana esimerkiksi silloin kun oli tarve lähentää diplomaattisia suhteita. Ensimmäinen Romanov-sukuinen tsaari Mikael sai tiettävästi useamman tällaisen hevosen lahjaksi Persian lähettiläältä. Vuonna 1956 Nikita Hruštšov lahjoitti ahaltekin kuningatar Elisabeth II:lle.

Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeri Hruštšov oli kuitenkin ahaltekinhevosten pahin vihollinen. ”Hruštšov lähetti ne suoraan lihatukille”, tiivistää tylysti Geldi Kjarizov, joka toimi aikoinaan valtiollisen hevosjärjestön Turkmen Atlaryn pääjohtaja.

Hän oli myös vuosina 1997–2002 hevosasioiden ministeri – virka, jota ei ole missään muualla maailmassa paitsi Turkmenistanissa. Kjarizov lähti maanpakoon Tšekkiin vuonna 2016 ja hänen haastattelunsa tehdään Prahassa. Sporttisen näköinen puhelias kuusikymppinen kertoo vuolaasti, miten on käyttänyt elämänsä ahaltekien suojelemiseksi. Kun Venäjä valtasi Turkmenistanin vuonna 1881, ahaltekinhevosten kanta oli eri lähteiden mukaan 20 000–100 000 eläintä, mutta määrä alkoi pienentyä sellaista vauhtia, että sitä uhkasi sukupuutto7.

”Ahaltekit symboloivat sotilaallista voimaa, ja niiden tuhoaminen oli ensin tsaarinvallalle ja sitten Neuvostoliitolle tapa alistaa turkmeenit valtaansa”, selittää Geldi Kjarizov. Keski-Aasian muslimikansat, joita kutsuttiin nimityksellä basmatši, nousivat ahaltekiensa selkään ja taistelivat kiivaasti venäläistä valloittajaa vastaan aina vuonna 1930 tapahtuneeseen antautumiseensa asti.

Vuonna 1988 ahaltekinhevosten väsymättömänä puolustajana tunnettu Geldi Kjarizov ratsasti ahaltekilla Ašgabadista Moskovaan. Matkaa oli yli 4 000 kilometriä ja hän taittoi sen kahdessa kuukaudessa eli 24 päivää nopeammin kuin vuonna 1935 tehty edellinen vastaava retki. Molemmilla kerroilla tarkoituksena oli kiinnittää neuvostoliittolaisten viranomaisten huomio katoamaisillaan olevan rodun kohtaloon sekä osoittaa julkisesti, miten poikkeuksellisen kestävästä rodusta oli kyse.

Kun Turkmenistan itsenäistyi vuonna 1991, se kohotti hevosensa kolonisaation marttyyrien joukkoon. Tsaarin Venäjä ja Neuvostoliitto olivat vastuussa ahaltekien tuhoamisesta – vuonna 1980 niitä oli jäljellä enää noin ٢ ١٠٠ yksilöä. ”Maanviljelyn koneellistuminen 1900-luvulla selittää suuren osan hevosten määrän putoamisesta kaikkialla maailmassa”, muistuttaa venäläinen hevosasiantuntija Natalia Gurevitš.

Pieni joukko neuvostoliittolaisia asiantuntijoita huolestui jo varhain rodun mahdollisesta sammumisesta ja perusti ahaltekin roturekisterin vuonna 1932. Se on ahaltekien sukupuu, johon on koottu puhdasveristen eli vähintään 75-prosenttisesti ahaltekin sukua olevien hevosten jälkeläiset ja se antaa kuvan rodun kehityksestä. Koska sukukirjaa pitää yllä Venäjän maatalousministeriön alainen yhdistys, joka toimii Rjazanissa 185 kilometriä Moskovasta etelään, se on turkmenistanilaisista hevosista erillinen rekisteri ja presidentti Berdimuhamedowin näkemyksen mukaan siinä on kyse kolonialistisesta suojelusta.

Turkmenistan siis haluaisi suositun rodun pelastamisen ja suojelemisen omaan haltuunsa. Ensimmäinen askel tämän tavoitteen virallistamisen tiellä oli Ahaltekinhevosten kansainvälisen kasvatusyhdistyksen perustaminen 14. elokuuta 2010. Presidentti itse on yhdistyksen puheenjohtaja.

”Tavoitteena oli siirtää venäläisten laatima rekisteri Turkmenistaniin”, vahvistaa Jean de Bannes, joka oli Akhal-téké France -yhdistyksen puheenjohtaja vuosina 2008–2015 sekä kansainvälisen yhdistyksen perustajajäsen.

Pyrkimykset kuitenkin törmäsivät venäläisten kieltäytymiseen. Sukukirjaa hallinnoiva järjestö veti esiin Neuvostoliiton loppuajoilta peräisin olevan sopimuksen, jossa sovitaan, että roturekisterit jäävät Venäjän haltuun. Tämän perusteella Turkmenistan ei voi valvoa ahaltekinhevosten määrää ja kehitystä muuta kuin omalla alueellaan kansainvälisen valvonnan sijasta. Se on kieltänyt niiden viennin – mihin ei lueta diplomaattisia lahjoja…

Hevosvarkaus presidentin hevossiittolaa varten?

Kiista Venäjän kanssa on yksi asia ja turkmenistanilaisten viranomaisten huolimattomuus rodun valvonnassa on vielä toinen. Maailman parhaat asiantuntijat ovat vahvistaneet, että Turkmenistanilla olisi parantamisen varaa ammattilaisten koulutuksessa ja eläinten terveysvalvonnassa.

”Turkmenistanin hallitus ei ole viiteentoista vuoteen pitänyt minkäänlaista huolta rodun puhtaana säilymisestä”, vakuuttaa Leonid Babajev, joka on 60 ahaltekin omistaja ja merkittävä venäläinen hevosten kasvattaja.

Vuonna 2002 presidentti Nijazov pidätytti Geldi Kjarizovin, ja tämä virui viisi vuotta vankilassa tuomittuna väitetystä hevosvarkaudesta. Itse asiassa Kjarizov itse oli joutunut varkauden uhriksi – hänen 108 ahaltekiaan siirrettiin tyynesti presidentin hevossiittolaan. Kjarizovin rikos oli kohdistunut ”turkmeenien isään”, koska hän oli kasvattanut liian upeita ratsuja – yleisenä käytäntönä nimittäin on, että turkmenistanilaiset hevoskasvattajat lahjoittavat parhaat hevosensa valtion päämiehelle.

Presidentti Berdimuhamedow omistaa yli 600 ahaltekia mikä on kymmenesosa maailman kaikista ahaltekinhevosista. Turkmenistan on niiden suurin tuottaja ja siellä on kaikkiaan 3 000 yksilöä. Toisena tulee Venäjä, jossa on 1 600 hevosta, ja sen jälkeen Eurooppa, Pohjois-Amerikka ja muut Keski-Aasian maat jakavat keskenään loput Jean de Bannesin arvion mukaan maailman yhteensä noin 6 600 yksilön ahaltek-kannasta.

Jos ahaltekinhevonen pelastuu sitä uhkaavasta sukupuutosta, se tulee pysymään eliitin erioikeutena, jota tavalliset ihmiset pääsevät juhlimaan aina huhtikuun lopussa. Silloin kansalla on tilaisuus ihailla ratsua, joka uskalsi pudottaa maineikkaan ratsastajansa selästään.

1 Carole Ferret, ”À chacun son cheval ! Identités nationales et races équines en ex-URSS”, Cahiers d’Asie centrale, n° 19–20, Bichek, 2011.

2 Jean-Louis Gouraud, Petite Géographie amoureuse du cheval, Belin, Pariisi, 2017.

3 Ranskan hevos- ja ratsastusinstituutin tiedosto, www.haras-nationaux.fr

4 Presidentti vuodesta 1991 (Turkmenistanin itsenäisyydestä) kuolemaansa vuoden 2006 lopulla saakka.

5 www.euronews.com, 11. heinäkuuta 2017.

6 David Garcia, ”Bouygues, diktaattorin rakentaja”, Le Monde diplomatique, 3/2015.

7 Jean-Baptiste Jeangène Vilmer, Turkménistan, CNRS Éditions, Pariisi, 2010.