KUVA: NEVA MICHEVA, WIKIMEDIA COMMONS

Hallitus luopuu niukkuuspolitiikasta samalla kun yrittää lepytellä ”troikkaa”

Elpyvän Portugalin resepti

GWENAËLLE LENOIR JA MARIE-LINE DARCY

Euroopan unionin vaatiman talouskuripolitiikan runtelema Portugali nousee hitaasti, erityisesti lisäämällä palkansaajien ja eläkeläisten ostovoimaa.

TAJON RANNALLA, kivenheiton päässä Lissabonin turistien täyttämästä Praça do Comérciosta huono kaiutin syytää ilmoille laulaja-lauluntekijä Zeca Afonson kappaletta ”Os Vampiros” (Vampyyrit). Vuonna 1987 kuollut kantaa ottava laulaja on edelleen kansallinen monumentti: yksi hänen lauluistaan, jonka katolinen radiokanava lähetti 25. huhtikuuta 1974, antoi merkin aloittaa ”neilikkavallankumous”. Vuonna 1962 kirjoitettu ”Os Vampiros” tahditti kaikkia suuria talouskuripolitiikan vastaisia mielenosoituksia vuosina 2011–2014. Tänä heinäkuisena iltana 2017 vain muutama kymmenen henkeä toistelee kertosäettä banderollien alla: ”Ne vievät kaiken / Ne vievät kaiken / Ne vievät kaiken / Eivätkä jätä mitään”.

Valtionvarainministeriön eteen kokoontuneista ihmisistä monet istuvat muovituoleilla, ja he vaativat prekaarityön lopettamista. Mukana on terveydenhoidon ammattilaisia, opetustyön ammattilaisia ja tutkijoita, jotka kuuluvat ”taipumattomiin prekaareihin” tai suureen CGTP-­IN-ammattiliittoon. Hallitus on arvioinut, että valtion palveluksessa on satatuhatta prekaaria. Tänä iltana heitä on täällä vain kourallinen, sillä Portugalin henkinen ilmasto ei suosi yhteiskunnallista liikehdintää juuri nyt.

”Koko maa hengittää nykyisin helpommin. Meistä on tullut taas optimisteja, olemme päässeet masennuksestamme”, naureskelee lyhyeen partaansa Viana do Castelon sosialistipormestari José Maria Costa. Viana do Castelo on 80 000 asukkaan kunta maan pohjoisosassa, ja se tunnetaan laivanrakennuksesta ja surffaamiseen sopivista hiekkarannoista.

”Voimme huokaista helpotuksesta. Tunnemme kaikki, että uusi alku on saapunut jouduttuamme kärsimään yhä uusia iskuja neljän vuoden ajan”, lisää 54-vuotias Fernando Gomes, lissabonilainen bussikuski ja ammattiliittoaktiivi.

Kuusi ja puoli vuotta sitten, maaliskuussa 2011, maa oli euroalueen musta lammas samaan tapaan kuin Espanja ja Kreikka. Sitä kuristi julkisen talouden alijäämä, joka vastasi 7,4 prosenttia bruttokansantuotteesta (BKT), ja korot olivat yli seitsemän prosenttia. Luottoluokitusyhtiöt laskivat maan luokitusta, ja muutama kuukausi Irlannin jälkeen se alistui pyytämään massiivista ulkopuolista apua: 78 miljardia euroa. Silloin maa joutui kansainvälisen valuuttarahaston (IMF), Euroopan komission ja Euroopan keskuspankin (EKP) muodostaman ”troikan” teknokraattien tiukkaan syleilyyn. Lisäksi oikeistohallitus pyrki vielä tarpeellista tiukempiin toimiin. Hallitus muodostui sosiaalidemokraattisen puolueen (PSD) ja konservatiivisen kansanpuolueen (CDS-PP tai CDS) koalitiosta, joka syntyi kesäkuun 2011 ennenaikaisista parlamenttivaaleista.

Julkisen talouden alijäämä pienempi kuin Ranskassa

Kuusi vuotta myöhemmin ja kaksi vuotta sosialistien valtaan palaamisensa jälkeen Portugalin talouden indikaattorit saavat useimmat Euroopan maat yllättymään ja ehkä hieman kateellisiksikin. Monen vuoden taantuman jälkeen kasvu on nyt 2,8 prosenttia vuodessa. Työttömyysaste, joka vuonna 2013 huipentui 16,2 prosenttiin (860 000 työtöntä), on viime heinäkuussa laskenut 9,1 prosenttiin (441 000), siis alle euroalueen keskiarvon (9,3 % heinäkuussa) ja alle Ranskan keskiarvon (9,6 %). Julkisen talouden alijäämässäkin Lissabon pärjää Pariisia paremmin: vuodelle 2016 alijäämä on kadehdittavat kaksi prosenttia BKT:stä, kun se vuonna 2015 oli 4,4. Ennen kaikkea alijäämä on selvästi alle Euroopan vakaus- ja kasvusopimuksessa vaaditun kolmen prosentin ja kaukana Ranskan 3,4 prosenttiin edellä. Lisäksi Portugalin hallitus luottaa siihen, että budjetti saadaan tasapainoon vuonna 2020.

Portugalin hallitus luottaa tässä kolmeen sektoriin, jotka vetävät kasvua: teollisuuskalusteiden ja autovarusteiden vientiin, perinteisiin aloihin (kuten tekstiilialaan) ja turismiin. Viimeksi mainittu tekee koko ajan uusia ennätyksiä. Portugalissa kävi 11,4 miljoonaa matkailijaa vuonna 2016, ja neljäsosa vuoden uusista työpaikoista syntyi turismisektorille.

Lissabonin kahviloiden terasseilla ja ravintoloissa samoin kuin metrovaunuissa kuulee viikonloppuisin enemmän ranskaa, englantia ja saksaa kuin portugalia. Jokaisella pääkaupungin kadulla näkyy sementtiä ja rakennustelineitä: vanhoja kerrostaloja kunnostetaan täyttä vauhtia. Lissabonilaiset eivät pidä sesonkivuokraamisesta, sillä se täyttää kokonaisia taloja, ja tuk-tukit (kolmipyöräiset taksit, joissa on katos) tukkivat Lissabonin vanhankaupungin kadut ja aukiot. Oikeaoppisen budjettipolitiikan tulos sai lopullisen pyhityksen, kun Bryssel ilmoitti viime toukokuussa, ettei maa enää ole mukana liiallisen alijäämän aiheuttamassa sopeutusohjelmassa, joka käynnistettiin 2009.

”Tämä on erittäin hyvä uutinen Portugalille”, totesi Euroopan talouskomissaari Pierre Moscovici ennen kuin hän lisäsi heinäkuussa, että alijäämä on vähentynyt ”kestävästi”.

Euroopan haltijattaret, jotka ovat kumartuneet Portugalin kehdon ylle, eivät aina ole olleet yhtä hyväntahtoisia. Syksyllä 2015 Lissabon tuotti Brysselille ja Berliinille kylmiä väreitä, kun sosialistipuolue, vasemmistopuolue, Portugalin kommunistipuolue ja vihreät muodostivat ennennäkemättömän liittouman. Vastavalitun pääministerin ja Lissabonin entisen pääministerin, sosialisti António Costan tiekartta oli silloisessa Euroopassa vähintäänkin omaperäinen: Euroopan komissiolle tehtyjä sitoumuksia kunnioitetaan ennen kaikkea julkisen alijäämän vähentämisessä, mutta se tehdään palauttamalla neljän vuoden talouskurin musertamien portugalilaisten ostovoima. Toisin sanoen tehtiin täysin päinvastoin kuin Bryssel suositteli.

Kun joustavuus vaarantaa myös yritykset

”Tietyillä eurooppalaisilla kumppaneilla oli epäilyksiä”, kertoo nyt varovasti parlamenttiasiain ministeri Pedro Nuno Santos.

”Ensimmäisestä budjetista neuvotteleminen oli hyvin vaikeaa, etenkin kun budjetti täytyi saada valmiiksi hyvin pian António Costan valtaannousun jälkeen”, muistelee taloustieteilijä José Gusmão, vasemmistopuo­lueen poliittisen toimikunnan jäsen ja euroedustaja Marisa Matiasin avustaja.

”Euroopan instituutiot suhtautuivat uuteen hallitukseen hyvin kielteisesti, tiukemmin kuin muihin, Ranskan ja Espanjan tapaisiin maihin, joiden alijäämä oli kuitenkin selvästi yli kolme prosenttia.” Nuhteet, painostus sekä paniikkia lietsovat ja alentuvat lausunnot eivät suinkaan alkaneet Portugalin uuden hallituksen ensimmäisestä budjetista. Kesäkuussa 2016 Saksan valtionvarainministeri Wolfgang Schäuble ennusti Portugalin tarvitsevan uuden pelastusohjelman ”jos se ei kunnioita sitoumuksiaan”. Kuukautta myöhemmin eurosta vastaava Euroopan komission varapuheenjohtaja Valdis Dombrovskis uhkasi Portugalia – ja Espanjaa – rakennerahasto-ohjelmien jäädyttämisellä liiallisen alijäämän vuoksi… vuonna 2015, siis vuotta ennen sosialistien valtaannousua. Uhkausta ei pantu käytäntöön komission sisäisten erimielisyyksien vuoksi.

Costaa sanotaan usein ”poliittiseksi peluriksi”, sillä toistaiseksi hän on yhtäältä osannut kunnioittaa Brysselin vaatimia kompromisseja ja toisaalta ymmärtänyt liittolaistensa tahdon luopua talouskuripolitiikasta. ”Päätettiin nimenomaan, että tämä enemmistöhallitus pyrkisi lisäämään portugalilaisten, ennen kaikkea kaikkein köyhimpien, tuloja, mutta ottaisi samalla mahdollisimman hyvin huomioon Euroopan vaatimukset”, selittää Gusmão.

”Troikan” ja PSD:n sekä CDS:n oikeistohallituksen aikana kansan tulot vähenivät lakkaamatta. Minimipalkan reaaliarvo laski ensimmäistä kertaa historiansa aikana: sen bruttomäärä oli jäädytetty 485 euroon kuukaudessa (neljäksitoista kuukaudeksi) vuodesta 2011 vuoteen 2014, mutta vuoden 2013 so­siaaliturvamaksujen korotus leikkasi sitä. Eläkeläisten eläkkeet ja virkakunnan palkat pienenivät, ensin suuripalkkaisimmilta ja sitten kaikilta kolmannentoista ja neljännentoista kuukausipalkan poistamisen myötä. Myös palkkojen nettomäärä väheni, koska eläke- ja sosiaaliturvamaksut nousivat. Mainittakoon vielä ylityökorvauksen jakaminen kahdella, bonusten poistaminen sekä työttömyyskorvauksen leikkaaminen ja sen keston lyhentäminen. Lisäksi tuloverotuksessa siirryttiin kahdeksasta viiteen verotettavaan ryhmään, mikä automaattisesti lisäsi vähiten verotettavien verotaakkaa. Palkkoja ja eläkkeitä pienennettiin, valtion palveluiden – mukaan lukien terveys ja koulutus – budjetteja leikattiin, valtio-omisteisia yrityksiä myytiin ja pyhäpäiväkorvauksista luovuttiin: juustohöylä vei paksun siivun.

Associação Sindical do Pes­soal de Tráfego da Carris (ASPTC) on Lissabonin bussi- ja raitiovaunutyöntekijöiden ammattiliitto, ja sen päämajassa vuosikymmenen alkupuoliskosta on erittäin synkät muistot. Fernando Gomes, 54 vuotta, Victor Santos, 45 vuotta, ja João Pisco, 41 vuotta (ammatissa 29, 11 ja 18 vuotta) ovat edelleen järkyttyneitä. ”Jo Sócrateksen hallituksen aikana ylityötunneista sai enää 25 eikä 50 prosenttia palkkaa.1 ’Troikan’ myötä siirryttiin 1100 euron keskipalkasta 900 euron keskipalkkaan”, selittää Pisco. ”Valtio ei juuri sijoittanut Carrisiin, joka velkaantui pankeille. Troikan saapumisen myötä hallinto vain vähensi, vähensi ja vähensi: palkkoja, bussien määrää, toimintakuluja. Se myös jäädytti vanhojen työntekijöiden palkka- ja urakehityksen ja nosti matkalippujen hintoja. Kuskit lähtivät maasta, koska he eivät enää pystyneet maksamaan ottamiaan lainoja. Palvelun taso laski, yhdellä reitillä oli entistä vähemmän busseja. Bussejakaan ei enää korjattu kuin ryöväämällä osia muista busseista!” Santos lisää: ”Asiakkaat tulivat aggressiivisiksi, koska he joutuivat odottamaan erittäin pitkään ja heillä itselläänkin oli paineita. Kuskeille kaikki tämä aiheutti rahavaikeuksia, ristiriitoja perheessä ja henkistä kärsimystä. Ainoa positiivinen asia koko ajanjaksossa on, että meidän oli paljon helpompi ajaa: liikenteessä oli vähemmän autoja.”

Verkkaista elpymistä

Kaikki ylistivät Costan nousua valtaan. Oikeistohallitus aikoi yksityistää Carrisin, mutta sen sijaan se kunnallistettiin. Palkansaajat saivat kolmannentoista ja neljännentoista kuukausipalkan takaisin ja ylityötunneista sai taas 50 prosenttia lisää palkkaa. Ensi tammikuussa vanhojen työntekijöiden palkka- ja urakehityksen esteet poistetaan kokonaan. ”Meidän samoin kuin asiakkaiden tilanne paranee vähitellen. Yritys on alkanut taas pestata, seitsemänkymmentä henkeä tänä vuonna, sata ensi vuonna”, vahvistaa Santos. ”Matkustajien määrä on kasvanut, koska työpaikkoja on taas ja työssä käyvien täytyy päästä paikasta toiseen. Nuoret ja vanhukset saavat taas alennusta. Mutta busseja meiltä puuttuu edelleen. Ja minä ansaitsen kuukaudessa 200 euroa vähemmän kuin vuonna 2011.”

Kaikista talouskurikonsteista ei ole päästy eroon kahdessa vuodessa, ja ostovoima palautuu hitaasti. Costan hallitus etenee askel kerrallaan mutta kuitenkin ennakoitua nopeammin, sillä liitolaiset PCP:ssä ja vasemmistopuolueessa kannustavat sitä. Sosialistit sitoutuivat nostamaan minimipalkan 600 bruttoeuroon kuussa. Hallituskauden puolivälissä Portugalin minimipalkka on nyt 557 euroa kuussa (neljäksitoista kuukaudeksi). Eläkeläiset ja virkakunta ovat alkaneet päästä talouskuria edeltävälle tasolle. Hallitus on myös kohottanut eräitä veroja, erityisesti tiettyjen hyödykkeiden ja palveluiden arvonlisäveroa, joka sähkön ja kaasun, monien elintarvikkeiden ja ravintola-alan osalta nousi kuudesta 23 prosenttiin. Energian alv on palannut aiemmalle tasolle ja ravintolalasku on asiakkaalle hieman edullisempi, kun alv on 13 prosenttia.

”Pienten minimipalkan ja eläkkeiden korotusten myötä näemme, että kulutus lisääntyy taas”, iloitsee kauppa- ja palvelualan työnantajaliiton (CCP) puheenjohtaja João Vieira Lopes.

”Kun ihmiset ansaitsevat kaksi- tai kolmekymmentäkin euroa enemmän kuussa, he käyttävät sen ravintoon, ravintoloihin tai vaatteisiin.” CCP oli ainoa työnantajajärjestö, joka ei arvostellut Costan hallitusta suoralta kädeltä. Ja syystä: Portugalissa 97 prosenttia kauppa- ja palvelualan yrityksistä on hyvin pieniä. Ne ovat todella saaneet kärsiä talouskurista: rajoitteiden ollessa tiukimmillaan suljettiin päivittäin sata myyntipistettä.

”Troikan teknokraatit olivat hyvin dogmaattisia”, jatkaa Vieira Lopes. ”He eivät tajunneet, että heidän toimensa johtavat hyvin vakavaan lamaan. Kokouksemme heidän kanssaan sujuivat hyvin kehnosti, se oli kuin olisi seinille puhunut.”

Muuttoliike turvallisuusventtiilinä

”Troikan” politiikka, jota PSD-CDS-hallitus vielä pahensi, synnytti jättimäisen muuttoliikkeen, joka muistutti 1960-luvun muuttoliikettä. Ensisijaisesti maasta lähtivät kaikkein pätevimmät nuoret. ”Maasta lähti viisisataatuhatta henkeä, siis yli kymmenen prosenttia aktiiviväestöstä ja paljon koulutettuja nuoria”, korostaa Raquel ­Varela, Lissabonin uuden yliopiston professori, jonka erikoisalaa on työn historia. Hallitus rohkaisi heitä: ”Muuttoliike oli todellinen turvallisuusventtiili kireässä yhteiskuntailmastossa”, Varela toteaa. ”Nykyisin monet ovat asiasta huolissaan. ”

”Se on maalle vaara, etenkin kun väestökehitys ei enää ole ripeää”, korostaa taloustieteen professori João Duque.

”Meillä on vaikeuksia saada päteviä työntekijöitä”, valittaa More Textile -yhtymän hallintoneuvoston puheenjohtaja Artur Soutinho. More Textile on kukoistava kodin tekstiilejä valmistava yritys Guimarãesista, ja sen asiakkaina on amerikkalaisia ja eurooppalaisia merkkejä. Nämä kaksi niukkuuspolitiikan innokasta puolestapuhujaa eivät näe mitään paradoksia siinä, että he tukeutuvat palkkojen leikkauksiin ja vuoden 2012 työelämän joustoja helpottavaan lakiin, vaikka juuri ne aiheuttavat heidän nykyiset huolensa. Soutinho pelkää, että hallitus poistaa ”työaikapankin”. Se on yhtä palkansaajaa kohti kahdensadan vuosittaisen lisätyötunnin reservi, josta työntekijä saa normaalipalkan ja jota työnantaja voi käyttää harkintansa mukaan. Soutinhon levottomuus ei tunnu perustellulta: vasemmistopuolue, PCP ja CGTP-IN vaativat kyllä työaikapankin poistamista, mutta toistaiseksi niitä ei ole kuunneltu.

Sosialistipuolueen liittolaisista, mukaan lukien CGTP-IN-ammattiliitosta, asiat taas etenevät liian hitaasti.

”Alueemme työttömyysaste on matalampi kuin maassa keskimäärin, mutta työntekijät hankitaan silti vuokratyöfirmois­ta väliaikaisilla sopimuksilla”, sivaltaa Domingos Costa, kommunistiedustaja Vila Nova de Famalicãosta.

”Kriisi oikeuttaa kaiken: erottamiset ja palkanalennukset. Mutta kun talous taas piristyy, aiempaan tilanteeseen ei ole paluuta.”

Työehtosopimukset ovat polttava kysymys: niiden kestoa on lyhennetty, ja jos uusimisneuvottelut eivät johda tulokseen, ne mitätöityvät. Asiassa ei kuitenkaan ole päästy eteenpäin, ei myöskään prekaarityötä koskevissa kysymyksissä.

”Jos ei oteta huomioon minimipalkan nostoa ja valtion palveluksessa työskentelevien prekaarien suunniteltua integrointia, olemme saaneet näissä asioissa hyvin vähän aikaan. Itse asiassa tämä hallitus ajattelee”, pahoittelee vasemmistoblokin ekonomisti Gusmão, ”että työelämän joustot ovat olleet oikein hyvä menettelytapa, eikä hallituksella siis ole poliittista tahtoa luopua niistä. Kysymys aiheuttaa erittäin voimakkaita jännitteitä.”

Pääministeri joutuu nyt vastaamaan nopeamman ja laajemman uusjaon vaatimuksiin. Toistaiseksi ne eivät vielä ole kovaäänisiä, mutta ne saattavat voimistua.

”Tahdomme julkisten investointien politiikkaa, jossa keskitytään ulkoisesti alijäämäisille sektoreille eli energiaan, asumiseen ja elintarvikkeisiin”, selittää Gusmão.

”Kulutuksen kasvun myötä myös tuonnilla on nimittäin taipumus kasvaa, ja se pahentaa kauppavajettamme entisestään.” Siitä kenkä juuri puristaakin: ostovoiman lisäys on pitkälti rahoitettu vähentämällä julkisia investointeja. Vuonna 2016 ne vähenivät 30 prosenttia ja saavuttivat matalimman tason seitsemäänkymmeneen vuoteen.

1 José Socrates, pääministeri 12.3.2005–21.6.2011, Portugalin sosialistipuo­lueen entinen pääsihteeri.

LMD 10/2017

Suom. Tapani Kilpeläinen

Bluffi hallitusmenetelmänä Belgiassa
Afrikan maatalous vapaakaupan kannattajien pihdeissä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *