9789511314011

Kansalaisaktivisti palaa proosaan 20 vuoden tauon jälkeen

9789511314011

Arundhati Roy: Äärimmäisen onnen ministeriö

”Mikä on hyväksyttävä määrä verta, jotta syntyy hyvää kirjallisuutta?” Näin kysytään intialaisen Arundhati Royn toisessa romaanissa Äärimmäisen onnen ministeriö. Kun on lukenut melkein viisisataa sivua Intian lähihistoriasta ja laskee kirjan käsistään, tekee mieli kysyä: Kuinka paljon väkivaltaa maailmaan oikein mahtuu?

Jos romaanit jakaa karkeasti niihin, joita on helppo lukea sekä niihin, joiden lukeminen vaatii enemmän vaivaa, istuu Äärimmäisen onnen ministeriö helposti jälkimmäiseen luokkaan. Tämä ei tarkoita, että romaani olisi millään muotoa huono teos. Mutta minkäänlainen lukuromaani ei ole kyseessä. Teos käsittelee sen verran rankkoja aiheita, että välillä tekee mieli pitää taukoa.

Roy oli itselleni entuudestaan tuntematon kirjailija. Hänen aiempi kaunokirjallinen teoksensa Joutavuuksien jumala ilmestyi jo kaksikymmentä vuotta sitten. Tämän lisäksi Roy on julkaissut esseekokoelmia, joista on suomennettu Kuuntelen heinäsirkkoja. Merkintöjä demokratiasta. Kirjailija on toiminut myös aktivistina ihmisoikeus- sekä ympäristöasioissa. Kyseinen tausta näkyy myös Äärimmäisen onnen ministeriössä.

Romaani on rakenteeltaan kovin pirstaleinen. Se koostuu novelleista, jotka ovat yhden ja sadan sivun välillä. Tarinat kuitenkin muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden, joten kyseessä on pikemmin episodiromaani kuin novellikokoelma. Teoksesta muodostuu hämähäkinverkon kaltainen kokonaisuus. Henkilöhahmot vaihtuvat kertomuksesta toiseen ja heihin viitataan rinnakkaisissa tarinoissa.

Jonkinlaiseksi päähenkilöksi nousee hijra Anjum. Hänen räiskyvä persoonansa kantaa halki romaanin ja on teoksen harvoja valonpilkahduksia. Anjumin elämä ­hijrana, muunsukupuolisena, ei todellakaan ole helppoa, mutta jotenkin hän onnistuu luovimaan läpi Intiaa ravisuttavien myllerrysten. Erityisesti mieltä lämmittää Anjumin ja Saddam Husseinin ystävyys. Jälkimmäinen on napannut nimen entiseltä diktaattorilta, mutta muuten näillä kahdella henkilöllä ei ole paljoa yhteistä.

Romaani on täynnä verisiä yhteenottoja hindujen ja muslimien välillä. Kashmirin tilanne nousee vahvasti esille. Tarinat kuitenkin kerrotaan pienten ihmisten näkökulmasta. Kukaan ei ole täysin paha tai hyvä, vaan harmaan eri sävyjä on useita. Teos toimii myös hienona ikkunana Intian lähihistoriaan, joka tuntuu varmasti monelle suomalaiselle lukijalle kaukaiselta. Royn tausta esseistinä ja kansalaisaktivistina näkyy rivien välissä.

Romaanin nimi saattaa johtaa harhaan. Onnea teoksesta on vaikea löytää, mutta pikkuhiljaa valoa alkaa näkyä raunioiden raoista. Jonkinlaisena keitaana näyttäytyy Anjumin hautausmaalle perustama täysihoitola, jonne kaikki ovat tervetulleina yhdenvertaisina. Hijrat toimivat hyvänä vertauskuvana yhteiskunnan hylkiöistä. Samanlaisena saatamme nähdä vaikkapa Helsingin kaduilla kerjäävät romanit. Onnea ei kuitenkaan löydä, jos sitä ei aktiivisesti etsi. Ja lopulta se saattaa löytyä arjen pienistä hetkistä. Jo tämä tekee romaanista lukemisen arvoisen.

Ilkka Tuokko

Ketterä pysähtyneisyys
Puhelinkeskusteluja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *