…JA MIKÄ VIELÄ PAHEMPAA, he saattavat olla otollista maaperää vasemmistolaisen Parti du travail de Belgique (PTB) -työväen­puolueen ”yksinkertaisille ja jopa yksipuolisille” ajatuksille. PTB on yhtenäisyyspuolue, joka on edustettuna sekä Valloniassa että Flanderissa, jossa sen nimi on Partij van de Arbeid (PVDA).

Ideologialtaan marxilais-leninismiin pohjaava puolue perustettiin 1979. Sen kannatus pysyi valtiollisissa vaaleissa pitkään pienen äänestäjäpiirin hoiteissa eikä se kyennyt ylittämään yhden prosentin äänikynnystä. Toukokuun 2014 parlamenttivaalit kuitenkin sekoittivat pakan, kun PTB sai liittovaltion tasolla 3,7 prosenttia äänistä ja Valloniassa 5,5 prosenttia. Nyt kolme vuotta myöhemmin useammat mielipidetiedustelut ovat ennustaneet sille vielä valoisampaa tulevaisuutta. Heinäkuussa 2017 päivälehti L’Échon julkaisemassa mielipidetiedustelussa 25 prosenttia ranskankielisen Vallonian haastatelluista ilmoitti aikovansa äänestää PTB:tä, mikä nostaisi sen Vallonian suurimmaksi puolueeksi pääministeri Charles Michelin liberaalin Mouvement reformateur (MR) -puolueen sekä sosialistisen PS-puolueen edelle. Sosialistien kannatus näytti tiedustelun mukaan romahtavan. Tämä sai Belgian poliittisella kentällä aikaan paniikkiaallon, joka myllertää sitä edelleen.

Uudestisyntynyt PTB

PTB:n nousun ymmärtämiseksi on palattava sen kahdeksanteen puoluekokoukseen vuonna 2008, jolloin puolueessa toteutettiin strateginen linjanmuutos.

”Tuolloin aloimme pohtia sitä, miksi niin harvat palkansaajat kannattavat meitä, vaikka olemme työväenpuolue ja haluamme puolustaa työläisten etuja ja vapautta”, kertoo PTB:n nuorisojärjestön Comacin puheenjohtaja Charlie le Paige. ”Aloimme kehittää viestintäämme. Halusimme puhutella nykypäivän ihmisiä ymmärrettävästi ja iskevästi sekä saada heidät liikkeelle.”

PTB ei hylännyt sitoutumistaan Karl Marxin, Friedrich Engelsin ja Leninin ajatuksiin, mutta se päätti lopettaa viittaukset Mao Zedongiin ja Josif Staliniin. Se päätti keskittyä ohjelmassaan sokkiehdotuksiin (miljonäärien pano erityisverolle, minimieläkkeen nosto 1 500 euroon kuukaudessa ja niin edelleen). Se vaihtoi myös sanastoaan. Se ei enää puhu ”työväenluokasta” vaan ”ihmisistä”, kuten jo vuonna 2004 hyväksytty iskulause kertoo: ”Etusijalla ihmiset, ei voitontavoittelu.”

Politiikantutkijat Pascal Delwit ja Giulia Sandri näkevät PTB:n kehityksessä ilmiön, jossa ”stalinistisen retoriikan tilalle on tullut populistis-radikaali asennoituminen”. PTB:n johtajat myöntävät kielenkäytön muuttumisen, mutta pitävät etäisyyttä ”populismiin”, vaikka se olisi vasemmistolaistakin. PTB:lle kyse on ennen kaikkea siitä, että rakenteilla on puheenjohtaja Peter Mertensin sanoin ”sosialismi 2.0”. Luokkataistelulla on sen sisällössä edelleen keskeinen paikka.

”Haluamme, että tavoitteemme perustuvat luokka-käsitteen nykypäivän tilanteeseen sovitettuun analyysiin. Emme siis halua mitään 1800-luvun retoriikan leikkaa–liimaa-julistuksia”, selittää Charlie Le Paige.

Kun yhteiskunnallinen tilanne on otollinen radikaaleille ideoille ja sosialistipuolueen uskottavuus on kärsinyt, PTB:n puoluekokouksessaan laatima uusi strategia on kantanut nopeasti hedelmää. Vuosina 2008–2016 puolueen jäsenmäärä nelinkertaistui 2 500:sta 10 000:een. Vuonna 2014 se sai ensimmäistä kertaa olemassaolonsa aikana edustajansa liittovaltion parlamenttiin, jossa sen ryhmänjohtajana on Raoul Hedebouw ja toisena jäsenenä Marco Van Hees, entinen valtionvarainministeriön virkamies, joka on niittänyt kuuluisuutta taistelemalla veropakolaisuutta vastaan. PTB:llä on lisäksi kaksi edustajaa Vallonian parlamentissa ja neljä Brysselin parlamentissa. Kansanedustajat saivat ansaittua huomiota aloittaessaan työssä Belgian päättävissä elimissä, kun he nyrkki pystyssä vannoivat valansa kolmella kielellä korostaakseen näkemystään maan yhtenäisyyden tärkeydestä. He noudattavat myös rautaista sääntöä, jonka mukaan parlamentaarikon on elettävä 1 500–1 800 eurolla kuukaudessa ja luovutettava loput palkkiostaan puolueelle.

Raoul Hedebouw tiivisti puolueensa filosofian Liègessä 1. toukokuuta 2017 pitämässään puheessa: ”Jos ei elä niin kuin ajattelee, alkaa ajatella niin kuin elää.” Puolueen ajatukset saavat sitäkin enemmän huomiota nyt kun Belgiassa on viime kuukausien aikana puhjennut monta korruptiokuplaa, joissa esimerkiksi sosialistien paikallisvaltuutettuja on syytetty siitä, että he olivat nostaneet merkittäviä palkkioita julkisen ja yksityisen sektorin yhteisyrityksen Publifinin kokouksista, vaikka eivät olleet osallistuneet niihin.

Kielijako poliittisena jakona

Skandaalit ruokkivat perinteisiä puolueita kohtaan tunnettua epäluottamusta, mikä on eduksi PTB:lle, joka on ollut kärkäs syyttämään poliittisten päättäjien luokkaa todellisuuspaosta. Tämä todellisuuspako ilmenee esimerkiksi päätöksinä hankkeista, joista luokka itse ei joudu kärsimään – niistä esimerkkeinä muun muassa Bacquelainen eläkelakiuudistus, jonka perusteella eläkkeelle jäävien työttömien eläkkeet alenevat, Peetersin työlakiuudistus, joka muun muassa vapauttaa ylityöt, osa-aikatyön sekä joustavat työajat jne. Marxilainen PTB on ollut ensimmäisenä tukemassa näitä hankkeita vastustavia lakkoja ja mielenosoituksia. Sen kannattajat ovat olleet aktiivisesti mukana lakkovartioissa ja osallistuivat sankoin joukoin muun muassa vuosina 2014 ja 2015 järjestettyihin talouskuria vastustaviin mielenosoituksiin. Voimakkaan sitoutumisensa ansiosta PTB on saanut vankan jalansijan ammattiyhdistysliikkeen sisällä, muun muassa Belgian ammattiliittojen keskusjärjestössä FGTB:ssä, jossa on 1,5 miljoonaa jäsentä ja joka on perinteisesti ollut lähellä sosialistipuoluetta. Vuoden 2014 vaaleissa FGTB:n Charleroin alueosasto kehotti jäseniään äänestämään PTB:tä – vastoin keskusjohdon mielipidettä. Vuonna 2017 FGTB käsitteli ensimmäistä kertaa ehdotusta olla kutsumatta sosialistipuolueen johtajia ensi kesäkuussa järjestettävään kongressiinsa.

PTB:n suosio on vähäisempää Flanderin puolella, eikä se ole vielä saavuttanut siellä vastaavia vaalituloksia kuin Valloniassa. Erot kannatuksen kasvuvauhdissa ovat antaneet uusflaamilaisen allianssin Nieuw-Vlaamse Alliantien (N-VA) johtajalle Bart De Weverille tilaisuuden korostaa entistäkin aggressiivisemmin Flanderin ja Vallonian välistä eroa. De Weverille liberaalien ja nationalistien johtama Flanderi on ”oikealla” ja PTB:tä, sosialisteja ja vihreitä äänestävä Vallonia on ”vasemmalla”. Hänelle kielijakokin on poliittisen jaon ilmentymä. PTB:n johto on ryhtynyt toimiin ongelman ratkaisemiseksi. Maaliskuussa 2017 Hainaut’n puolueosaston puheenjohtaja Germain Mugemangango nimitettiin karismaattisen Hedebouwn tilalle puolueen viralliseksi edustajaksi. Tarkoituksena oli paitsi monipuolistaa puolueen ilmettä, myös vapauttaa Hedebouw kampanjoimaan tehokkaammin Flanderin puolella. Täysin kaksikielinen Hedebouw ilmaisee itseään yhtä sujuvasti ranskaksi kuin flaamiksi. Hänen parlamentissa pitämänsä puheenvuorot leviävät kulovalkean tavoin sosiaalisessa mediassa ja hän on saanut melkoisesti arvostusta Pohjois-Belgiassa, mistä esimerkkinä on se, että hän on esiintynyt yhtenä äärimmäisen harvoista ranskankielisistä flaamilaisessa televisio-ohjelmassa De slimste mens ter wereld (Maailman älykkäin ihminen) – josta Bart De Wever aikoinaan singahti kansansuosioon.

Pitkän aikavälin tavoitteita

Vaikka PTB haluaa saada vuoden 2019 vaaleissa parlamenttiin myös flaaminkielisiä edustajia – toivoa on esimerkiksi Antwerpenissa, jossa puolue tulee taittamaan peistä nationalistien kanssa – se ei kuitenkaan pidä vaaleja ykköstavoitteenaan. ”Meillä on vielä 10–15 vuotta edessämme ennen kuin pääsemme valtaan”, totesi Raoul Hedebouw ranskankielisen televisioyhtiön R­TBF:n­ haastattelussa 21. toukokuuta 2016. Media ja sosialistit tarttuivat lausuntoon välittömästi ja syyttivät puoluetta vastuuttomuudesta ja väittivät, ettei sen äänestämisestä ole mitään hyötyä, koska se on joka tapauksessa kyvytön toimimaan vallankäyttäjänä. Hedebouw puolustautui korostamalla, miten tärkeää on ”luoda uusi voimasuhdeasetelma”, kun päämääränä on ”palauttaa vasemmiston hegemonia”, sillä PTB ei aio liittoutua yhdenkään sellaisen puolueen kanssa, joka sosialistien tai ympäristöpuolueen tavoin kannattaa Euroopan unionin vaatimaa talouskuripolitiikkaa. ”Vaikka saisimme 30 prosenttia äänistä, ilman uutta voimasuhdeasetelmaa meillä ei ole mahdollisuutta toteuttaa ohjelmaa, jonka ansiosta äänet tulisivat. Jos halutaan tehdä erilaista politiikkaa, on lakattava tottelemasta Euroopan unionia”, on puolueen varapuheenjohtaja David Pestieau ilmoittanut vinkiksi mahdollisille tuleville hallitusyhteistyökumppaneille.

PTB ei siis aseta tavoitteitaan seuraaviin vaaleihin vaan korostaa ennemminkin ”ideologisen taistelun tarvetta”, jonka päämääränä on kehittää ”luokkatietoisuutta” belgialaisten keskuudessa – nämä käsitteet toistuvat jatkuvasti puolueen teoreettisissa kirjoituksissa. Puolue haluaa siis ensimmäiseksi muodostaa vahvan yhteiskunnallisen liikkeen, jonka varaan se voi laskea valtaan päästyään. Sen takia se kannustaa kannattajiaan liittymään puolueen toimintaan ja antamaan sille kaiken mahdollisen aikansa. Puolue järjestää joka syyskuussa festivaalin nimeltä ManiFiesta Ranskan Fête de l’Humanité -tapahtuman mallin mukaan, jonka ohjelmassa on yhtä lailla konsertteja, yleisötilaisuuksia, keskusteluja ja niin edelleen. PTB:llä on erittäin aktiivinen nuorisojärjestö Comac, joka muun muassa järjestää säännöllisesti tilaisuuksia yliopistoissa. Pääsiäisen ja joulun aikaan sen järjestämiin opiskelutilaisuuksiin, joihin on nimellinen osallistumismaksu, osallistuu noin 250 opiskelijaa, jotka valmistautuvat yhdessä lukukauden tentteihin ja tutustuvat poliittisiin ideologioihin. PTB:n nuoret pitävät vuosittain myös ”Karl Marx -koulun”, johon osallistuu yleensä 200–300 henkeä. Vuoden 2017 koulussa oli tarjolla oppitunteja aiheista ”Marxismi ja feminismi”, ”Marxismin alkeet”, ”Työväenluokan historia”, ”Työn tulevaisuus Euroopassa”, ”Palestiina – viimeinen siirtomaa?”, ”Perustiedot CETAsta” ja niin edelleen.

Radikaalin vasemmiston älymystöroolin vahvistamiseksi nuoret yliopistolaiset, jotka joko ovat PTB:n jäseniä tai ainakin sen kannattajia, perustivat vuonna 2017 kaksikielisen julkaisun Lava, joka on ”marxilaiseen analyysiin perustuva yhteiskuntakriittinen aikakauslehti”. Se on ottanut esimerkkiä kuuluisista brittijulkaisuista Monthly Review ja New Left Review sekä erityisesti tuoreesta amerikkalaisesta Jacobin-julkaisusta, jonka tyylikästä ulkoasua Lava jäljittelee. Lava on kutsunut Jacobinista kirjoittajikseen muun muassa sosiologit Vivek Chibberin ja Walter Benn Michaelsin. ”Eliitti tekee kaikkensa pitääkseen yllä mielikuvaa, jonka mukaan nykyinen maailmanjärjestys olisi ainoa mahdollinen”, selittää Daniel Zamora, yksi Lavan perustajista. ”Ideo­logioiden taistelu ei ole abstraktia taistelua. Jos vasemmisto haluaa murtaa sortoa edustavat ajattelumallit, sen on työskenneltävä vastahegemonian näkökulmasta. [– –] Ideologioiden taistelu on myös taistelua toisenlaisen maailman puolesta.”

RTBF:n ohjelmassa 29. maaliskuuta 2017 toimittaja Bertrand Henne kysyi Germain Mugemangangolta: ”PTB ja muut vasemmistopuolueet puhuvat spekulaatiokuplasta… Mutta eikö PTB itse ole nykyisin eräänlainen poliittinen kupla?” Mielipidetutkimusten hyvät tulokset eivät toki vielä tarkoita taattua vaalimenestystä, mutta PTB:n kannatuksen nousun vaikutukset näkyvät jo Belgian poliittisessa kentässä. Vuonna 2015 sosialistien kansanedustaja Ahmed Laaouej teki lakiehdotuksen suur­omistusten verottamisesta. Lokakuun 2016 puoluekokouksessaan sosialistit lisäsivät ohjelmansa tavoitteisiin nelipäiväisen työviikon ilman palkanalennuksia ja työntekijöiden osallistumisen yritysten päätöksentekoon. PTB on ajanut näitä hankkeita jo pitkään, mutta koko niiden 26 vuoden aikana (1988–2014), jolloin sosialistipuolue oli liittovaltion hallituksessa, sille ei ollut tullut mieleenkään toteuttaa niitä…