Carmen Maria Machado: Kahdeksan puraisua

S&S 2019
Suom. Kaijamari Sivill

YHDYSVALTALAISEN Carmen Maria Machadon novellit käsittelevät omaperäisesti isoja teemoja, kuten seksuaalisuutta, erotiikkaa, rakkautta, ruumiillisuutta ja naisen oikeutta omistaa oma kehonsa ja päättää omista rajoistaan. Tunnelma on kylmäävä ja aiheuttaa lukijalle epämukavan olon, sillä novellit menevät ihon alle ja jäävät sinne.

Teoksen novellit liikkuvat maagisen realismin, kauhun ja kumman välimaastossa, mutta eivät ole mitään tavanomaisia kummitustarinoita. Silti etenkin naislukijalle monet novelleissa kuvatut ahdistavat ja absurditkin tilanteet voivat olla liiankin tuttuja ja tunnistettavia. Mainittu kauhu syntyykin juuri tästä asetelmasta. 

Erityisen lähelle tulee esimerkiksi teoksen nimikkonovelli Kahdeksan puraisua, jonka päähenkilö kamppailee syömishäiriön ja vääristyneen kehonkuvan kanssa. Ruokailun rajoittaminen vain kahdeksaan puraisuun takaa novellissa täydellisen hoikan olemuksen. Päähenkilö kuitenkin päätyy lihavuusleikkaukseen, jolla on arvatenkin kammottavia seurauksia, sillä leikkauksella hoidetaan vain ongelmaa, ei syytä. Novelli valottaa niitä ehdottomia rajoituksia ja odotuksia, joita naiskehoon kohdistuu. Valtaosa naiskehon kanssa elävistä tunnistanee itsensä jollain tapaa kertomuksesta.

Tunnistettavilta tuntuvat myös ne novellit, joissa käsitellään naisen oikeutta itseensä. Teoksen ensimmäisessä novellissa kuvataan sitä, kuinka aviomiehelleen ja perheelleen omistautuneella naisella ei lopulta saa olla mitään omaa tai yksityistä, sillä mies vie vaimoltaan pienen vihreän nauhankin kaulalta. Teos päättyy kertomukseen epävakaasta naisesta, joka kärsii seksuaalisen väkivallan jälkiseurauksista ja lääkitsee itseään katsomalla pornoa. Eräässä novellissa taas kammottava epidemia saa nuoret naiset haihtumaan yhteiskunnasta täysin näkymättömiin.

Ruumiillisuus ja keholle määritellyt rajat ovat näin novelleissa läsnä silloinkin, kun kehot alkavat haihtua. Usein novellien hahmot nauttivat ruumiillisuudesta heittäytymällä estoitta seksiin. Toisaalta erotiikka on myös pakopaikka, josta haetaan lohtua ja rajoja omalle keholle. 

Synkähköistä teemoista huolimatta novelleissa kuvataan myös rakkautta, joka normeista poiketen on usein naisten välistä. Machado kuvaa näitä rakkaussuhteita kuitenkin virkistävästi, ja naisparien rakkaus tuntuu yhtä annetulta kuin heterorakkauskin. Naisten rakkaus tuntuu myös lukijasta huomattavasti tasa-arvoisemmalta verrattuna esimerkiksi Aviomiehen tikki -novellin omistushaluiseen parisuhteeseen, jossa mies ottaa oikeudekseen päättää vaimonsa kehosta.  

Kokoelmassa on myös hivenen epätasaisuutta, sillä perinteisemmän kerronnan joukossa on myös kokeellisempia novelleja, jotka saattavat etäännyttää lukijaa. Absurdeimmassa novellissa Machado uudelleenkirjoittaa Kova laki -sarjan jaksoja.

Kaiken kaikkiaan Machado osoittaa teoksella olevansa lupaava ja taitava tarinankertoja. Machadolla on ainutlaatuinen tyyli, joka antaa äänen seksuaalivähemmistöille ja kirjoittaa jopa raadollisella tavalla näkyväksi naisiin kohdistuvat paineet ja odotukset. 

Essi Rötkönen