Kymmenen kysymystä esikoiskirjailijalle: Mikko Räty

Mikko Räty kuopiolaissyntyinen runoilija, joka joka asuu Helsingissä ja viettää talvet usein Lapissa. Hän on myös lavarunoilija sekä näytelmäkirjailija. Helsingin Sanomat kirjoitti hänen teoksestaan Borealia näin: “Rädyn esikoinen on toistaiseksi painokkaimpia puheenvuoroja uudessa kotimaisessa ekorunoudessa, ja lähestyttävyydessään suositeltavaa luettavaa heillekin, jotka harvemmin tarttuvat nykyrunoon.”

Miksi kirjoitat? 

Kirjoittaminen on minulle tapa ajatella ja tuntea. Parhaimmillaan kirjoittaminen avaa ajatteluun odottamattomia väyliä ja näkymiä, ja todellisuus ikään kuin nyrjähtää uuteen asentoon. Koen, että kirjoittaminen on myös yksi keino lisätä myötätuntoa maailmaan. Ja onhan se tietysti myös leikkiä. Joskus vakavatkin asiat täytyy karnevalisoida nähdäkseen niiden ytimeen.

Miksi halusit kirjoittaa juuri valitsemastasi aiheesta?  

Lajikato on kiinnostanut pitkään. Lähdin tutkimaan millä tapaa lajien katoaminen ympäriltämme vaikuttaa meihin tunnetasolla. Mitä sisällämme tapahtuu, kun hyönteiset katoavat, mitä se tyhjyys ja hiljaisuus merkitsee? Kirjoitusprosessin aikana tematiikka laajeni käsittelemään ylipäätään ihmisen paikkaa lajien kirjossa. Ja myös mitä tieteellinen tieto ja tieteellinen varmuus oikeastaan tarkoittaa. Halusin käsitellä teoksessa myös sitä, miltä tuntuu, kun läheinen ihminen katoaa askel askeleelta.

Kauanko työstit esikoisteostasi?

Kirjan varsinaisen rakenteen ympärillä kirjoitustyötä kesti reilut kaksi vuotta. Toki kirjan aiheet olivat vaivanneet jo pidempään. Kirjoitin teosta ensin vuoden verran runoilija Tommi Parkon vetämässä sparrausryhmässä ja kustannussopimuksen saatuani siirryin työstämään teosta kustannustoimittajani kanssa. Sitä vaihetta kesti vajaan vuoden verran ja sinä aikana teos tarkentui mittaansa ja muotoonsa.

Tärkein oppimiskokemuksesi kirjoitusprosessista?

Miten vähän tiedämme mistään.

Mihin sijoittaisit itsesi kirjallisuuden kentällä? 

Olen lukenut paljon Sirkka Turkan ja Eeva-Liisa Mannerin tapaisia järkäleitä. Uskoisin oman kirjallisen estetiikkani nojaavan siihen maastoon, mutten kyllä uskalla sijoittaa itseäni heidän jatkumokseen. Samoin olen viehättynyt Veijo Meren nopeudesta ja Jaakko Yli-Juonikkaan vinosta absurdiudesta. Ehkä sitä kuitenkin sijaitsee juuri siinä missä sillä hetkellä on, sellaisena kuka on, ja kirjallinen kenttä avautuu ympärillä laajana aivan joka suuntaan.

Millaisten lukijoiden toivot löytävän kirjasi pariin?

Ihan kaikenlaisten. Mutta sanotaan, että lukijoiden, jotka nauttivat lauseiden kauneudesta ja runouden tiedollista ja ajattelua ruokkivasta annista.

Onko sinulla suunnitelmia seuraavaa teosta varten?

Seuraava teos on niin sanotusti prosessissa. Eli siinä ihanassa ja kamalassa vaiheessa, etten vielä näe kirkkaasti minne teos on suuntaamassa. Mutta intuitiivisesti se on alkanut jo viettää jonnekin ja tietyt teemat ovat alkaneet vaivata ja vuotaa pikkuhiljaa uniinkin. Toki teos voi vielä tässä vaiheessa huijata tekijäänsä – ja hyvä niin.

Ketä nykykirjailijaa arvostat?

Sanna Karlströmin lauseen tarkkuudessa, kauneudessa ja rytmiikassa on jotain hyvin taianomaista. Hänellä on kyky saada lukija hengittämään runouden tahtiin.

Mikä kirja on tehnyt sinuun lähtemättömän vaikutuksen?

Elisa Aaltolan Häpeä ja rakkaus. Hän käsittelee hämmästyttävän tarkasti ja monipuolisesti erilaisia häpeän ja rakkauden muotoja ja erityisesti sitä mikä noiden tunteiden rooli on suhteessamme toislajisiin ja luontoon. Aaltolan ajattelu on kirkkaudessaan puhdistavaa.

Kehu toista esikoista tai uutuuskirjaa!

Petra Vallilan runokokoelma Ehkä on ollut inspiroiva tuttavuus. Kirjassa pengotaan ja käännetään arki- ja korporaatiokieltä paljastavasti ja odottamattomasti. Kirja yhtaikaisesti riemastuttaa ja aiheuttaa melankoliaa. Taidokkaasti kirjoitettu.

---

Kahdeksan kysymystä kääntäjälle: Einari Aaltonen

Einari Aaltonen on Turussa asuva suomentaja, jonka työkieliä ovat englanti, espanja ja ranska. Hän suomentaa monipuolisesti proosaa, fantasia- ja tieteiskirjallisuutta sekä tietokirjallisuutta. Myös runoilijana tunnettu Aaltonen on suomentanut muun muassa Arthur Rimbaudin ja Nick Caven lyriikkaa sekä Abdulrazak Gurnahin, Ta-Nehisi Coatesin ja Roberto Bolañon romaaneja.

Kuinka ryhdyit kääntäjäksi?

Unelmani suomentajan urasta tyrmättiin yliopistossa heti ensimmäisellä  käännösteorian luennolla: meille uusille opiskelijoille ilmoitettiin, että yhdestäkään ei tulisi kaunokirjallisuuden kääntäjää. Paloni suomentaa oli kuitenkin kova. Hakeuduin jääräpäisesti alan ihmisten puheille ja sain tilaisuuden kokeilla kaunon suomentamista. Tartuin mahdollisuuteen enkä enää päästänyt irti. 

Mikä tekee hyvän kääntäjän? 

Kääntäjän pitää olla joustava, päämäärätietoinen ja tunnollinen. Täytyy olla luova, mutta maltettava kulkea myös konventioiden tylsissä  maisemissa. Kääntäjältä vaaditaan räjähtävää sprinttikykyä ja ultrajuoksijan kestävyysominaisuuksia. Kääntäjä on kulttuurien välillä vilistelevä ja liihotteleva paradoksi: Baabelin kala ja nyyttiä nokassaan kuljettava haikara.

Onko kääntäjän työ muuttunut urasi aikana? 

Aloittaessani kaunon kääntämisen internet ei ollut vielä keskeinen tiedonhankinnan väline. Tietoa ammennettiin hakuteoksista ja kirjastosta. Nykyään käyn kirjastossa saadakseni työn lomassa liikuntaa ja siksi, että siellä voi rauhoittua ja varmistaa, että netistä kaivettu tieto pitää kutinsa.

 Mikä on ollut tähän asti mieleenpainuvin käännösprojektisi? 

Arthur Rimbaud’n Kootut teokset. Niiden suomentaminen kesti 13 vuotta. Ensi vuonna ilmestyy Koottujen uusi laitos. Ensimmäinen laitos julkaistiin vuonna 2012.

Mitä toivot suomalaisen kustannusalan tulevaisuudelta suhteessa ammattiisi? 

Toivon kustantajien panostavan enemmän laatuun kuin pikavoittojen tavoitteluun. Hyvä kirja on hyvä kirja myös viiden vuoden kuluttua, kun taas kohujulkkiksen paksusti voivaa maailmaa tänä syksynä kohauttaneet sekoilumuistelmat ovat jouluun mennessä jo unohtuneet. 

Millaisia tarinoita, ääniä ja teemoja toivoisit lisää suomalaisen kirjallisuuden kentälle?

Afrikkalaisia tarinoita, joissa ristivalotetaan ensimmäisen maailman vaurasta raukeutta. Eteläamerikkalaisia ääniä, jotka laulavat muutakin kuin vain huumeparonien corridoja. Aasialaisia teemoja, joita ei ole kokattu yhtä tylsäksi sopaksi kuin eräiden Kaukoidän bestsellermaakareiden romaaneissa.

Millaisesta kirjallisuudesta nautit eniten? 

Olen sekanautiskelija. Jane Austen ja Marcel Proust rauhoittavat ja tuovat lievitystä kauneudenkaipuuseen, Houellebecq ärsyttää ärsyttävän osuvasti ja Margaret Atwood pyyhkii teurastamon lattian täydellisen maailman riekaleilla. Agustina Bazterrican ja Samanta Schweblinin ekodystopiat niksauttelevat terveellisesti arvomaailmoja ja Sara Mesa ujuttaa teoksissaan lisää sävyjä sinne, missä niitä kipeästi tarvitaan. Paul Éluard tarjoaa alati pätevää kättä pitempää elämisen työläässä taitolajissa. Äidinkieltä ruokin Agricolan veisuilla ja Kalevalan säkeillä, Aleksis Kivellä, Eeva-Liisa Mannerilla, Leena Krohnilla, Maarit Verrosella, Harry Salmenniemellä, Sirkka Turkalla, Jaakko Yli-Juonikkaalla ja muilla verrattomilla sanataitureilla.

Kehu jotain kollegan aikaansaannosta! 

Tarja Roinilan suomennos Thomas Bernhardin romaanista Der Untergeher on mestarillinen. Roinilan Haaskio välittää Bernhardin hengästyttävän proosan ryöpsähdykset, karikot ja suvannot niin timantinkirkkaasti ja pakahduttavasti, että suomennoksen lukija voi kuulla romaaniaan kirjoittavan kirjailijan kituliaan hengityksen, turhautuneet tuhahdukset ja alistuneet huokaukset.