Jiangxissa Kiinan kaakkoisosassa toimivalla porsaankasvattaja Chen Yunilla oli kymmenentuhatta sikaa. Ne lakkasivat syömästä, saivat kovan kuumeen, ja viikossa kaikki kuolivat afrikkalaiseen sikaruttoon.(1) Vuosina 2018–2019 virus iski Kiinan kaikkiin provinsseihin ja tuomitsi puolet maan sioista kuolemaan.

Afrikasta jo sata vuotta sitten alkunsa löytynyt ruttovirus on vaaraton ihmiselle mutta voi aiheuttaa porsaille jopa 100 prosentin kuolleisuuden. Kiinasta virus levisi Kaakkois-Aasiaan. Keski-Euroopassa jo riehunut virus havaittiin Belgiassa vuonna 2018. Nyt Ranska ja sen naapurimaat pelkäävät viruksen paluuta.

Hävittääkseen edelleen jatkuvan epidemian Kiinan valtio tukee bioturvallisuusohjeita noudattavien vähintään viidensadan sian tilojen perustamista. ”Perhetilat katoavat teollisen kasvattamisen tieltä”, selittää Jian Hiang, joka toimii Kiinan kansallisen porsasinstituutin virallisena asiantuntijana. (2)

Kiina siis soveltaa kansainvälisten järjestöjen suosittelemaa reagointitapaa eläinten sairauksiin, vahvistaa Wantanee Kalpravidh YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestöstä (FAO). Tuotantotilat on luokiteltu sen mukaan, miten niiden oletetaan kestävän infektiovaaraa.

”Sektori 1 merkitsee tiiviitä ja suljettuja tuotantolaitoksia, intensiivistä ja integroitua teollisuustuotantoa. Sektorille 2 kuuluu suurikokoinen, intensiivinen ja suljettu tuotantolaitos, jota ei kuitenkaan ole integroitu teollisuuteen. Sektorilla 3 on keski-intensiivinen tila, jota ei ole integroitu teollisuuteen, ja sektorilla 4 laajamittaista karjankasvatusta, jossa harvalukuisammat eläimet elävät ulkona ja usein eri lajeja on sekaisin.”

Nämä neljä sektoria vastaavat bioturvallisuuden laskevia tasoja turvallisimmasta turvattomimpaan.

Epidemioiden määrä kolminkertaistunut

Tämän opin mukaan viruksen on vaikeampi levitä, kun eläimiä kasvatetaan suljetuissa rakennuksissa tai väliseinien takana, sillä niin estetään kaikki yhteydet villiin eläimistöön, joka voisi levittää patogeenisia mikrobeja. Eläimiä täytyy myös ruokkia kaupallisella ravinnolla, jonka terveellisyys on taattu, ei suinkaan maataloustuotteilla.

Bioturvallisuussäännöt eivät säätele ainoastaan kasvattajan toimintaa hygienia-asioissa (käsien pesemistä, vaatteiden vaihtamista, ajoneuvojen desinfioimista jne.) vaan myös sitä, miten toiminta on järjestetty teknisesti ja taloudellisesti.

Lähestymistapa standardisoi ja lokeroi tuotantotapoja mutta ei ota huomioon teollistumisen ja eläinten ahtaiden tilojen aiheuttamia vaaroja. Massakasvatusta väitetään ratkaisuksi ongelmaan, jota se osaltaan on ollut luomassa. Vaikka luonnon ja villien asuinalueiden tuhoaminen – usein teollisia tarkoitusperiä varten – on johtanut uusien virusten leviämiseen (3), eläinten sairauksien yleistyminen johtuu myös paljolti kasvatuksen teollistumisesta, kuten useissa tutkimuksissa korostetaankin. (4)

Esimerkiksi Thaimaasta vuonna 2004 kootut tiedot kertovat, että H5N1-lintuinfluenssaa ja infektioita oli huomattavasti enemmän suurimittaisilla kaupallisilla siipikarjatiloilla kuin pienillä siipikarjatiloilla.(5) Teollisilla tiloilla vähäinen geneettinen diversiteetti ja massiivinen turvautuminen estolääkitykseen heikentävät eläinten immuunijärjestelmää, ja kasvatustilojen maantieteellinen keskittyminen, eläinten ahtaat tilat ja runsaat kuljetukset suosivat taudinaiheuttajien leviämistä.

Sikaruttotapaus ei ole ennennäkemätön. Kolmenkymmenen viime vuoden aikana sikatilat ovat kohdanneet lukuisia kriisejä: ripuliepidemian, PRRS-taudin (sikojen lisääntymis- ja hengitystieoireyhtymä) ja lintuinfluenssan. Nautatilat ovat saaneet kokea lehmien tuberkuloosin, siipikarjatilat ovat törmänneet H5N1-influenssan uusiin, erittäin tarttuviin muotoihin, ja lammastilat ovat kokeneet suu- ja sorkkataudin paluun.

Maailman eläintautijärjestö OIE:n mukaan tuotantotiloja kohtaavien epidemioiden määrä on lähes kolminkertaistunut viidentoista viime vuoden aikana. Se ei ole vaaraksi vain eläinten hengelle vaan myös ihmiskunnalle, sillä eräät näistä taudeista voivat siirtyä ihmiseen – erityisesti H5N1, vaikka tapauksia onkin ollut vähemmän kuin pelättiin.

”Montako kiloa kanaa pystyn tuottamaan? Montako munaa? Kasvattajat varmasti pohtivat tällaista”, sanoo Kalpravidh. ”Heidän täytyy lisätä tuotantoa ja tuottavuutta menestyäkseen paremmin. Se puolestaan tuo lisätuloja, joiden avulla he voivat investoida bioturvallisuuteen.”

Intensiivisen kasvatuksen suosimista maailmanlaajuisesti voitaisiin luonnehtia ”teollistamiseksi”. Tässä väkisin käyttöön otetussa taloudellisessa ja sosiaalisessa mallissa puhutaan kuitenkin mieluummin ”bioturvallisuudesta”, sillä se kuulostaa kunniallisemmalta. Vaatimus kohdistuu maailman kaikkiin kasvattamoihin.

Ranskan eläinlääkäriakatemian lehdessä muistutetaan maatalousministeriön vuonna 2016 tekemästä päätöksestä (6): ”Vuosien 2015–2016 lintuinfluenssan myötä bioturvallisuustoimista on tullut välttämättömiä siipikarjan kasvattajille. Tulevaisuudessa kaikissa tuotantoketjuissa, ovat ne sitten tehotuotantoa tai laajamittaista tuotantoa, täytyy ottaa käyttöön bioturvallisuustoimia.” Se, miten nämä toimet yhdistetään siirtolaiduntamiseen, ”täytyy vielä keksiä”.

Pienkasvattajat vaikeuksissa

Pientilojen ja ulkona eläimiä kasvattavien on vaikea hankkia elantonsa. Vaikka tällainen kasvatus ei olekaan yhtä altista sairauksille laumojen vähäisemmän tiheyden ja vain pienellä maantieteellisellä alueella tapahtuvan kanssakäymisen vuoksi, pientilat joutuvat noudattamaan samoja normeja.

Esimerkiksi sikojen kasvatuksessa säädökset ovat vaatineet vuodesta 2020 lähtien, että laitumen ympärille on rakennettava 1,3 metrin korkuinen aita, ja ulkopuolisen yrityksen on desinfioitava paikka ja hävitettävä sieltä tuholaiset kahden kuukauden välein.

Haute-Garonnessa toimiva kasvattaja Anne-Marie Leborgne laskee: ”Jotta investointi bioturvallisuusnormeihin kannattaisi, minun täytyy nostaa hintoja.”

Ranskassa vain yksi porsas kahdestakymmenestä kasvaa ulkona. Leborgne myi kaksi tonnia luomuporsasta vuodessa ja toimi samalla osa-aikaisena opettajana. Kaksi kuukautta maatalouskamarin bioturvallisuuskoulutuksen jälkeen hän päätti lopettaa kasvatuksen.

”En usko pystyväni myymään porsaankyljystä 18 eurolla kilo.”

Tukeakseen bioturvallisuustyötä paikallishallinto ja EU tarjoavat tukia, jotka kattavat 30 prosenttia materiaalien hinnasta. Se ei kuitenkaan riitä Benoît ja Isabel Duboisille, jotka kasvattavat porsaita 90 hehtaarin vuoristoisella alueella Ariègessa. He arvioivat kuluiksi 400 000 euroa, ”jos työhön ja ylläpitoon kuluvaa aikaa ei lasketa mukaan”.

Kolmenkymmenen vuoden urallaan he eivät ole koskaan ansainneet paljon. ”Kulujen jälkeen meille kahdelle jää yhteensä 500 euroa kuussa. Kun joissain paikoin on kalliota ja korkeusero 100–300 metriä, aitojen pystyttäminen olisi melkoinen saavutus.”

He viljelevät edelleen tätä kuivaa maata, mutta uskovat olevansa 60-vuotiaina alueen viimeisiä kasvattajia. He eivät ota harjoittelijaa, jotta eivät saisi nuorta haksahtamaan ”mahdottomaan pystytyshankkeeseen”.

”Kupla” on myytti

Samalla kun bioturvallisuusvaatimukset heikentävät ulkoilmakasvattamoja, suuret tuottajat hyötyvät niistä. Terveyskriiseissä eräät tilat nimittäin saavat vapautuksen kuljetuksia koskevista rajoituksista. Sektorin 1:n laitokset, jotka täyttävät tietyt valvonta- ja turvallisuusvaatimukset, voivat saada erityisluvan. Niiden tiloista tulee ”lokeroita” eli erillisiä eläinpopulaatioita ulkomaanvientiä varten.

Vuonna 2004 OIE:n kaikki 182 jäsenvaltiota ottivat ”lokeroimisen” yksimielisesti käyttöön, ja se kirjattiin sittemmin lakiin useissa maissa: Chilessä, Yhdysvalloissa, Britanniassa, Kiinassa ja Australiassa. Ranskassa ministeriö teki suurteollisuutta suosivan päätöksen 16. helmikuuta 2016.

France Poultry on hyvä esimerkki. Bretagnelaisyritys sai luvan kirjata 120 tilaa ”lokeroonsa” vuonna 2017. Se teurastaa 340 000 lintua päivässä ja täyttää joka päivä 70–80 konttia Brestin satamassa, sillä 93 prosenttia sen tuotannosta viedään ulkomaille. Tämä maataloustuotteiden viennin malli sisältää 35 000 siipikarjankasvattamoa, joissa jokaisella kanalla on vain 480 neliösenttimetrin eli A4-arkkia pienempi tila. Rakennukset kuuluvat France Poultryn sopimuskasvattajille: he sitoutuvat tekemään työtä vain France Poultrylle ja bioturvallisuusvaatimukset eritellään hyvin tarkkaan. Yrityksen johtajan François Le Fortin mukaan niin saadaan aikaan ”kuplia”.

Vuonna 2018 julkaistu tutkimus (7) osoitti kuitenkin, että saman lokeron tilojen säännölliset yhteydet antavat viruksille monia mahdollisuuksia siirtyä, jos lintuinfluenssaepidemia iskee. Ja vaikka lokeroimisen avulla voidaankin välttää villifaunan aiheuttama sairastuminen, taudit voivat tulla ulkomaailmasta muilla keinoin: ne voivat liikkua henkilökunnan, veden, ilman tai ravinnon mukana. Vaikka kaikkea tätä säädellään ankarilla normeilla, käytäntö paljastaa heikkouksia.

Tutkittuaan kahdeksaa bioturvallisuusprotokollaa noudattavaa tilaa, jotka hän oli valinnut yhdessä Quebecin siipikarjankasvattajien yhdistysten kanssa, Montrealin yliopiston epidemiologian osaston tutkija Manon Racicot pystyi luettelemaan ainakin neljäkymmentäneljä yleistä virhettä. (8)

Eläinten pitäminen ahtaissa tiloissa, rakennuksiin tulevien ja niistä lähtevien määrä, riippuvaisuus monista tuotantoketjun toimijoista ja työntekijöiden terveysperiaatteita koskeva ”ymmärryksen puute” kumoavat bioturvallisuuspyrkimykset. ”Kupla” on pelkkä myytti.

Koska teolliselle kasvatukselle ei aseteta mitään rajoja, bioturvallisuus ja sen yhteisestä laista vapautetut saarekkeet uhkaavat tuotantoeläinten ja ihmisten terveydellistä tasapainoa. Ne merkitsevät myös demokratiavajetta, sillä ”yksittäistapaukset” korvaavat yleisen edun.

Vientiin hyväksyttävän lokeron tunnustamisessa on nimittäin kaksi vaihetta, jotka muuttavat hallinnon teollisuuden takuumieheksi. Ensin tilan täytyy saada hyväksyntä oman maansa eläinlääkintäviranomaisilta. Sen jälkeen kukin tuojamaa solmii bilateraalisen sopimuksen. Tässä toisessa vaiheessa vievä maa neuvottelee tuovan maan kanssa, jotta ehdokkaat hyväksyttäisiin.

Diplomatia kantaa siis yrityksen lippua. Valtio ei enää tue maanviljelijäväestöään, tuotantoketjuja tai paikallisia erikoisuuksia: siitä tulee yhden merkin ja sen tuotteiden suurlähettiläs. Kun Ranska puolustaa France Poultryn toimintaa, puolustaako se yhteistä etua vai yksityisiä intressejä? Tähän kysymykseen sen enempää OIE kuin maatalousministeriökään ei suostunut vastaamaan.