”Kieltäydyn tänään suosittelemasta kaikille maskin käyttöä, eikä hallitus ole suositellut sellaista koskaan. Meiltä olisi täysin käsittämätöntä suositella sitä.” Näin sanoi Ranskan presidentti huhtikuun 2020 puolivälissä (1), kun covid-19 oli aiheuttanut maassa jo yli 17 000 kuolemaa.

Ensimmäisessä julkilausumassaan 12. maaliskuuta Ranskan tiedeneuvosto kuitenkin suositteli varotoimia: meidän täytyy ”varmistaa käsihuuhteiden ja kirurgisten maskien tapaisten välineiden saatavuus koko väestölle”. Samainen neuvosto arveli myös, että ”kaikille ehdotetuille toimille on tärkeää, että ne tehdään ilman poliittista laskelmointia”. Nyttemmin voikin saada sakon, jos ei käytä maskia.

Nämä epäjohdonmukaisuudet selittyvät pääministeri Jean Castexin prioriteeteilla. Astuttuaan virkaansa heinäkuun lopulla hän julisti haluavansa palauttaa kansan luottamuksen. Tehtävä onkin erittäin vaativa, sillä epäluottamus julkisen terveydenhuollon asiantuntemukseen leviää koko ajan. (2)

”Näkyy selvästi, että ensimmäiseen aaltoon verrattuna kansalaisten on vaikeampi sitoutua suosituksiin”, toteaa Dominique Le Guludec, Ranskan terveydenhuoltoviranomaisen HAS:n puheenjohtaja. ”Meidän täytyy koko ajan olla puheissamme erittäin valppaita ja toimia eettisesti, jotta meihin luotettaisiin.”

Marseillelaisprofessori Didier Raoult on puolustanut covid-19:sta hydroksiklorokiiniin ja asitromysiiniin perustuvaa hoitoa, ja maaliskuun lopulta lähtien hänen lausuntonsa ovatkin vieneet kaiken huomion.

”Tieteessä kiistellään, ja se on täysin normaalia”, toteaa Franck Chauvin, Ranskan julkisen terveyden korkean neuvoston (HCSP) puheenjohtaja. ”Kiistely on kuitenkin muuttunut suoraksi televisiospektaakkeliksi ja niin tieteentekijöistä on tullut gladiaattoreita.”

Epävarmuuden liekkejä ruokkii kaksi pääsytykettä: maallikoille vaikeasti tulkittavat tutkimukset ja syytökset tutkijoiden eturistiriidoista tai vähintäänkin rahallisista kytköksistä alaan. Ei ole vaikea havaita, että monet julkisissa elimissä (Ranskan lääkevalvontavirasto, HAS, HCSP) istuvat asiantuntijat ovat sopimusten, palkkioiden ja etuuksien myötä kytköksissä lääkkeitä kehitteleviin suuriin yrityksiin, kuten Sanofiin, Gileadiin, Rocheen, Novartisiin ja Bayeriin.

Skandaali sai kokonaan uudet mittasuhteet, kun ensin Yhdysvaltojen ja sitten Brasilian presidentti puolusti hydroksiklorokiinia. Kun tieteellistä tietoa oli vähän, kaikilla oli mielipide.

”Me, jotka arvioimme lääkkeitä ympärivuotisesti, pysyttelimme todella hiljaa, koska meillä ei ollut tietoa”, tunnustaa Le Guludec. ”Emme tahtoneet lisätä kakofoniaa entisestään.”

Ranskankielisen infektiopatologian yhdistys Splif, jossa toimii yli viisisataa infektiotautien asiantuntijaa, esitti lopulta ammattieettisistä syistä valituksen Raoultista lääkärien ammattijärjestölle: ”Lääkärit eivät saa tuoda lääketieteen piiriin uutta diagnoosi- tai hoitomenetelmää, jota ei ole koeteltu riittävästi, elleivät he esitä asianmukaisia varauksia. Heidän ei tule lainkaan esittää tällaisia ehdotuksia lääketieteen ulkopuoliselle yleisölle.”(3)

Lääkefirmat huolissaan imagostaan

Luottamusta vähentänyt polemiikki saattaa pitkälti johtua sosiaalisesta mediasta ja televisio-ohjelmista mutta myös hoidon organisoimisen ja tiedon tuotannon puutteista. Marseillen yliopistollisen sairaalan tiimi testasi joukoittain väestöä, kun muualla vastaava ei käytännöllisesti katsoen ollut mahdollista. Monien potilaiden on pitänyt kärsiä yksin: heille on vain sanottu, että heidän pitäisi ottaa yhteys ensiapuun, jos heidän tilansa pahenee.

Yksi maailman arvovaltaisimmista lääketiedelehdistä, The Lancet, yritti kiireesti estää hydroksiklorokiinin käytön. Se joutui kuitenkin myöntämään, ettei se voinut taata käyttämiensä lähteiden pätevyyttä. Lopulta lehti sanoutui irti artikkelista, jossa lääkettä väitettiin vaaralliseksi. (4) Sitä ennen julkaisu oli kuitenkin jo saanut aikaan sen, että hoidon testaaminen ranskalaisessa Discovery-yrityksessä oli lopetettu.

Myös Karine Lacombe, infektiotautien vastaava Saint-Antoinen sairaalassa Pariisissa, soitti hälytyskelloja hydroksiklorokiinin huonon hyöty–haitta-suhteen vuoksi. Hänen lukuisat kytköksensä lääketeollisuuteen kääntyivät kuitenkin häntä vastaan kuin bumerangi. Erityistä huomiota sai hänen yhteytensä Gileadiin, joka valmistaa remdesiviiriä, toista taudin hoitoon mahdollisesti sopivaa lääkettä – Maailman terveysjärjestön WHO:n laajamittaisen kokeen mukaan se on tosin aivan yhtä tehotonta kuin hydroksiklorokiinikin. (5)

”Minua syytettiin eturistiriidoista, vaikka yhteyksiä säätelee laki”, Lacombe puolustautuu. ”Lisäksi yhteydet koskivat HIViä ja virushepatiittia, eivät suinkaan covidia. Se oli todellakin silkkaa manipulaatiota. Mielestäni henkilökohtaiset hyökkäykset johtuivat siitä, että edustan nousevia asiantuntevia naisia, jotka pystyvät sanomaan mielipiteensä.”

Lacomben vastoinkäymiset toivat ennen kaikkea esille sen, että lääketieteellisessä tutkimuksessa ja lääkärien koulutuksessa lääketeollisuus on kaikkialla läsnä. Vaikka Lacomben yhteyksistä ongelman tekivät nimenomaan Raoultin kannattajat, alan yritysten ote lääkäreistä on silti polttava kysymys, joka jätetään aivan liian usein syrjään. Siitä todistaa muun muassa se, miten huolettomasti muodostettiin sekä tiedeneuvosto että tutkimuksen ja asiantuntemuksen analyysikomitea, vaikka monet niiden jäsenet saavat lääkealalta palkkioita ja nauttivat yhtiöiden ”vieraanvaraisuudesta” tai ovat solmineet erilaisia sopimuksia, joista usein ilmoitetaan jälkikäteen.

”Sellainen on valitettavasti luonteenomaista vallitsevalle tilanteelle”, toteaa Prescrire-lehden toimituspäällikkö Bruno Toussaint. ”Skandaaleista ja katastrofeista huolimatta ei ole päästy eteenpäin. Monilla asiantuntijoilla on sidoksia yrityksiin ja ajautuvat eturistiriitaan heti, kun lähtevät liikkeelle yhteisen edun puolesta.”

Vuonna 1981 perustettu Prescrire toimii ilman mainoksia ja ilman tukea, ja sen artikkelit tarkistetaan erittäin huolellisesti. Se arvioi lääkkeitä säännöllisesti ja julkaisee joka vuosi luettelon vältettävistä lääkkeistä. Se varoitti hengenvaaralliseksi osoittautuneen painonpudotuslääke Mediatorin vaaroista hyvin varhain samoin kuin muistakin terveyskatastrofeja aiheuttaneista tuotteista. Mediator-oikeusjutun tuomio kuullaan ensi vuoden alussa, mutta lääkkeen valmistaja, Servier-yhtymä, suo edelleen avokätisesti rahaa useille lääkäreille ja asiantuntijoiden yhdistyksille – ja jopa lääketieteen akatemialle, yhteensä 150 000 euroa vuosina 2014–2018. (6)

”Meidän kannaltamme Mediator on vain yksi paljastava esimerkki”, julistaa Toussaint. ”Vuosikymmenten saatossa on havaittu, että kun lääkkeet alkavat tulla tunnetuiksi, niiden tehokkuus yleensä yliarvioidaan ja vaarat aliarvioidaan. Kun otetaan huomioon lääkkeiden taloudellinen painoarvo ja suuri vaikutus terveyteen, lääkeyhtiöt tuottavat vinoutuneita tutkimuksia, ennenaikaista mainostusta ja niin edelleen. Lääkeyhtiöt eivät kuitenkaan ole ainoita syyllisiä! Historia tarjoaa meille runsaasti esimerkkejä, ja yksi sellainen saatiin kokea täysimittaisena keväällä 2020. Yksittäisellä asiantuntijalla tai asiantuntijaryhmällä voi olla tietynlainen vakaumus ja niin se voi ymmärtää kaiken päälaelleen, koska se on päättänyt, että tosiasiat kyllä tukevat sen vakaumusta.”

Hydroksiklorokiinin käytössä Prescrire kehotti varovaisuuteen jo huhtikuun alussa: ”Marseillessa saavutetut tulokset eivät salli vahvistaa eivätkä sulkea pois minkään yksittäisen hoitomenetelmän hyödyllisyyttä.” Heinäkuun lopussa pääteltiin jo: ”Hyöty–haitta-tasapaino näyttää yhä enemmän selvästi epäsuosiolliselta.”

Infektiopatologian yhdistyksen Spifin puheenjohtaja Pierre Tattevin huomauttaa: ”Ihmiset tajusivat pian, että asiantuntijatkin erehtyvät. Eivät siksi, että he ovat huonoja, vaan koska asia on uusi. Sellaisessa tilanteessa monet tuumaavat, että he ajattelevat mieluummin itse.”

Mielipidetiedustelujen mukaan pandemia on kuitenkin voimistanut ranskalaisten myönteistä näkemystä tieteestä: viime kesäkuussa 69 prosenttia haastatelluista sanoi ”luottavansa tieteeseen varsin paljon” ja 24 prosenttia ”luottavansa siihen täysin”. Yhteismäärä on suurempi kuin edellisenä vuonna. (7) Kaksi kolmannesta vastanneista sen sijaan arvioi, että tutkijat eivät olleet ”osanneet arvioida koronaviruksen ilmaantumista oikein”, ja 53 prosenttia oli sitä mieltä, etteivät tutkijat ”esittäneet asiaansa selvästi”.

Suurten lääkefirmojen julkisuuskuva on edelleen säälittävä. Lääkeyritykset ovatkin siitä niin huolissaan, että ne rahoittavat tutkimuksia, joissa kartoitetaan lääketieteen yhteiskunnallista asemaa. Viimeisin kysely kertoo paljon. Vain vähemmistö (16 %) haastatelluista ei luota käyttämiinsä tuotteisiin, mutta heidän määränsä on kaksinkertaistunut kahdeksassa vuodessa. Kaksi kolmannesta ei luota lääkeyrityksiin ”lääkkeitä koskevassa tiedossa”.(8) Lääkeyhtiöt eivät kuitenkaan kitsastele käyttäessään rahaa julkisuustoimintaan sekä lääkärien ja asiantuntijoiden houkuttelemiseen.

”Terveydenhuollon maailma on läpikotaisin kiinni teollisuuden intresseissä aina tutkimuksesta, hoitajien koulutuksesta ja säädösasiantuntemuksesta lähtien lääkärien käytännön toimintaan ja yleisön informoimiseen saakka. Kaikki nämä kytkökset vaikuttavat hoitoon, ja vaikutus on riski niin julkiselle terveydelle kuin sosiaalimäärärahojen tasapainollekin.”(9)

Yhdistys informaation ja lääketieteellisen koulutuksen riippumattomuuden puolesta (Formindep) otti kriisistä opiksi ja muistutti, ettei eturistikysymyksiä ja niiden poliittista ulottuvuutta voi enää ohittaa.

Yhdistyksessä toimii terveysalan ammattilaisia ja kansalaisia, jotka varoittavat alan näkyvästä tai näkymättömästä vaikutusvallasta. ”Toistaiseksi vain harvat opettajat kertovat kurssiensa alussa yhteyksistään tai ylipäänsä käsittelevät näitä asioita tai toimivat aloitteellisesti, jotta heidän opiskelijoillaan olisi paremmat lähtökohdat lähestyä aihetta”, pahoittelee puheenjohtaja Paul Scheffer.

Yhdistys on auttanut lääketieteen opiskelijoiden kollektiivia La Troupe du rirea julkaisemaan vihkosen, jossa kerrotaan yksityiskohtaisesti alan vaikutusmenetelmistä, jotta niistä voitaisiin vapautua. (10) Formindep on myös korostanut, että Ranskan yliopistollisissa keskussairaaloissa asian eteen on tehty ”vain satunnaisia ja varovaisia ponnistuksia”, ja se on luokitellut keskussairaalat sen mukaan, miten ne pyrkivät estämään eturistiriidat. (11)

Formindep toimii myös oikeudessa, jotta lupaavia mutta harvoin pidettyjä sitoumuksia kunnioitettaisiin. Esimerkiksi vuonna 2011 Ranskan korkein hallinto-oikeus määräsi HAS:n perumaan suosituksensa diabeteksen hoidosta. (12) Syynä olivat työryhmän jäsenten eturistiriidat, sillä heillä oli yhteyksiä yrityksiin, jotka ovat mukana diabeteksen hoidossa.

Eturistiriita ei ole rikos

”Terveysammattilaiset ovat ymmärtäneet etunäkökohtia koskevien ilmoitusten tärkeyden. Siihen on mennyt aikaa ja se vaatii totuttelua”, vakuuttaa HAS:n puheenjohtaja Le Guludec. ”Tällainen kulttuuri voidaan oppia vain vähitellen.”

Vuoden 1993 lahjuslakia kiristettiin Mediator-jutun jälkeen vuonna 2011. Yritysten ja ammattilaisten sopimus- ja rahoitussuhteista täytyy nyt kertoa julkisella verkkosivulla. Kului kuitenkin useita vuosia, ennen kuin ensimmäiset summat julkistettiin (13), ja niitä oli hyvin vaikea tulkita. Erään vapaaehtoisten ryhmän ansiosta EurosForDocs-sivusto (14) antaa nyt paremman käsityksen vuoden 2012 jälkeen maksetuista eduista, sopimuksista ja palkkioista: 18 miljoonaa yksityiskohtaista ilmoitusta yli 6 miljardin euron arvosta.

Journalistit tarttuivatkin tietoihin. Tammikuussa 2020 kymmenkunnan paikallislehden ryhmä toi esille tärkeimpien yliopistollisten keskussairaaloiden yhteyksiä. La Montagne esimerkiksi tiesi kertoa, että Clermont-Ferrandissa muuan professori ”kuittasi yli 120 000 euroa” laitoksensa tietämättä. (15) Professori joutui eroamaan.

Formindepin sitkeys saa hallinnonkin soveltamaan omia lakejaan. Läpinäkyvyys ei kuitenkaan ole vielä täydellistä: yli kolme miljoonaa sopimusta on rekisteröity kertomatta sovittua summaa. Ranskan tilintarkastustuomioistuin puolestaan huomauttaa: ”Lääkärien solmimien sopimusten valvonta ei juurikaan toiminut ennen vuotta 2018. [– –] Lääkärien ammattijärjestö ei kutsunut yhtään lääkäriä kuultavakseen eikä yhteenkään rangaistustoimeen ryhdytty siksi, että oli solmittu lainvastaisia sopimuksia.”(16)

Uusi lahjuslaki astui voimaan vasta 1. lokakuuta 2020. Se tiukentaa kieltoja, alentaa summia, jotka määritellään ”lahjaksi”.

Nämä mekanismit törmäävät kuitenkin rangaistusten puuttumiseen. ”Juridiset vaikeudet johtuvat ensi sijassa siitä, ettei eturistiriita ole rikos”, selittää Farah Zaoui, joka vastaa oikeudellisesta asiantuntemuksesta Anticor-yhdistyksessä. ”Tapauksia, joissa eturistiriitaan voidaan tarttua lain puitteissa, on sitä paitsi varsin vähän. Sitä on esimerkiksi hyvin vaikea todistaa, jos lääkäri suosittelee lääkettä, joka ei ole halvin tai sopivin, siksi, että hänellä on yhteys valmistajaan.”

Korruptiota vastaan taisteleva Anticor-yhdistys on kuitenkin tehnyt valituksen HAS:n vuonna 2018 tekemästä suosituksesta, jonka kirjoittajilla oli lainvastaisia eturistiriitoja. Suosituksen mukaan puolta Ranskan yli 60-vuotiaista olisi pitänyt alkaa hoitaa statiineilla sillä perusteella, että siten estettäisiin sydän- ja verisuonisairauden vaara. Asiantuntijoiden julkiset eturistiriitoja koskevat ilmoitukset osoittautuivat hyvin epätäydellisiksi. HAS veti suosituksen pois, kun Formindep vetosi uudelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Tutkintapyyntö, joka annettiin tutkintatuomarille marraskuussa 2019, ei kuitenkaan ole johtanut minkäänlaisiin toimiin. ”Meillä ei ole ollut käytännön välineitä avoimuuden edistämiseksi”, selittää Le Guludec. ”Olemme sittemmin tarkistaneet kaikkien työryhmien julkiset etunäkökohtia koskevat ilmoitukset tältä ajanjaksolta”.

”Halutaan vain poistaa korruption haju”

Sallittujen yhteyksien ja kiellettyjen eturistiriitojen välille on tehtävä selvä ero. Tieteellisen neuvoston sisäisissä säännöissä asia ilmaistaan näin: ”Eturistiriita syntyy tilanteessa, jossa asiantuntijan yhteydet ovat luonteeltaan tai intensiteetiltään alttiita vaarantamaan hänen puolueettomuutensa tai riippumattomuutensa asiassa, jota hän asiantuntijatehtävässään tarkastelee.”

Arvovaltaisen New England Journal of Medicine -lehden entinen päätoimittaja Marcia Angell arvosteli valvontaa voimakkaasti vuonna 2009: ”Näyttää siltä, että tahdotaan vain poistaa korruption haju ja säilyttää raha. Lääketieteen ammattilaisten riippuvuus lääketeollisuudesta vaatii enemmän kuin komiteoiden nimittämistä ja muuta vastaavaa. Erittäin kannattavaan toimintaan täytyy tehdä täydellinen pesäero.”(17)

Lääketeollisuus käyttää hyväkseen lääkärien eduntavoittelua. Se kiinnittää huomionsa mielipidejohtajiin, ennen kaikkea sairaaloissa toimiviin erikoislääkäreihin ja yliopistonopettajiin, jotka toimivat lääkäreinä julkisella puolella. Lääkäri, jolla ei ole yksityistä vastaanottoa, aloittaa uransa noin 6400 euron nettopalkalla kuukaudessa ja saa uransa päätteeksi 10 500 euroa, puhumattakaan erilaisista bonuksista ja päivystyskorvauksista (19). Mutta hänen kollegansa yksityisillä klinikoilla tai itsenäiset ammatinharjoittajat samassa sairaalassa ansaitsevat paljon enemmän.

Toussaint selittää: ”Kun työskentelee vastaanotolla, antaa hoitoa, kirjoittaa tieteellisiä julkaisuja, opettaa tai toimii asiantuntijana, kytkös alaan tuottaa ristiriidan. Henkilö, jolla on sidos lääkeyritykseen, saa vaikutteita kaikessa lääketiedettä koskevassa toimessaan, ei ainoastaan puolustaessaan jotakin yksittäistä lääkettä.”

Vaikutusvalta on paljon levinneempää kuin korruptio. Monet tutkimukset ovat osoittaneet, että ranskalaiset yleislääkärit, jotka ottavat vastaan yritysten lahjoja, ovat myös huonoimmin perillä viimeisimmästä tiedosta ja käyvät kaikkein kalliimmiksi sairausvakuutusjärjestelmälle. (18)

Läpinäkyvyys on kaikkea muuta kuin riippumattomuuden tae, mutta se saattaa olla ensimmäinen askel. Muistetaan esimerkiksi, että kansalliskokous salli aikanaan yritysten antaman vaalirahoituksen, kunhan se vain oli julkista. Eräiden ehdokkaiden vuoden 1993 vaaleissa saama massiivinen tuki vesihuolto- tai rakennusyrityksiltä teki kuitenkin periaatteen kestämättömäksi, ja lopulta yritysten vaalirahoitus kiellettiin.

Toistaiseksi kansa on suhtautunut poliitikkojen nuhteettomuuteen vaativammin kuin lääkärien tai asiantuntijoiden, mutta tilanne voi muuttua. ”Monet lääkärit alkavat tiedostaa tämän. Käytäntö on tiensä päässä”, vakuuttaa Chauvin.

Yazdan Yazdanpanah, Pariisissa toimivan Bichat’n sairaalan infektiosairausvastaava ja tieteellisen neuvoston jäsen, on tästä elävä todiste. Hän lopetti työnsä, koska on vastuullisessa asemassa kansallinen terveyden ja lääketieteellisen tutkimuksen instituutissa. ”Ajatukseni kirkastuivat ja minulla on parempi olo”, hän sanoo.

Lahjojen ja yleislääkäreitä houkuttelevien myyntiedustajien lisäksi lääketeollisuus pitää huolta kannattavuudestaan tekemällä itsestään korvaamattoman tiedon hankinnassa. Se käyttää tiedettä omien päämäärien saavuttamiseksi, korostaa Harvard Medical Schoolin professori John Abrahamson: ”Lääkelaboratoriot välittävät tietoa lääkäreille vakuuttaakseen nämä edustamaan etujaan paremmin. Ongelma piilee siinä, ettei lääkäreillä ole tarpeeksi keinoja hoksata tällaisia ansoja. Lääkeyritysten intressit ovat usein vaikuttaneet lääketieteeseen ja huippulääketieteeseen paljon enemmän kuin potilaiden terveys.” (19)

Ala käyttää hyväkseen ennen kaikkea valikoivaa julkaisemista: jos tutkimuksessa ei ole päädytty oikeanlaisiin tuloksiin, se saa jäädä pöytälaatikkoon. Vuonna 2013 perustettu kansainvälinen työryhmä on todennut, että noin puolta tehdyistä kliinisistä kokeista ja ensisijaisesti kielteisiä tuloksia ei koskaan julkisteta. (20)

Parhaitakin välineitä voidaan käyttää väärin, selittää Toussaint: ”Näyttöön perustuva lääketiede on edelleen hyvin tärkeää, kun tutkitaan hoitomenetelmän tehokkuutta. Kun sen sijaan tarkastellaan ei-toivottuja sivuvaikutuksia, etusijalla on varovaisuus. Mediatorin vaarallisuuden osoittamiseen ei tarvittu viittäkymmentä koetta. Kemiallisia ja farmakologisia tietoja oli niin paljon, että sen vaarallisuus voitiin ennakoida. Ensimmäisten tapausten jälkeen olisi ollut reilusti aikaa estää vahingot.”

Miten yritykset sitten ovat saaneet moisen vallan? ”Jos on infektiolääkäri tai tahtoo tehdä kliinistä tutkimusta, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tehdä yhteistyötä teollisuuden kanssa”, selittää Chauvin. ”Muussa tapauksessa ei saa kehitteillä olevia lääkeainemolekyylejä tai rokotteita.”

”Onneksi julkinen ja yksityinen tekevät yhteistyötä”, vakuuttaa Tattevin, joka ei piilottele omia kytköksiään. ”Jos lääketeollisuus ja sairaalat olisivat kahdessa eri leirissä, emme koskaan olisi saavuttaneet sellaista edistystä kuin saavutimme esimerkiksi aidsin hoidossa.”

Lacombe on vielä kategorisempi: ”Täytyy katsoa tosiasioita silmiin. Emme voi tuottaa tieteellisiä innovaatioita ilman teollisuutta. Juuri siksi toimintaa säätelee laki.”

”Tietysti on säädöksiä”, vakuuttaa Toussaint. ”Julkinen valta sanoo: ’Saatte mennä markkinoille, kun olette todistaneet, että lääkkeellänne on tehoa eikä se ole liian vaarallinen. Tehkää tutkimuksia, luemme asiakirjat. Saatte investointinne takaisin lääkkeen hinnan ansiosta.’ Lyhytnäköisesti ajatellen se ei maksa yhteiskunnalle paljon. Mutta jälkikäteen tulee hankaluuksia! Lääkkeet tuotetaan yritysten aloitteesta niitä kiinnostavilla aloilla, niitä kiinnostavalla tavalla. Tietysti yritysten täytyy toimia läpinäkyvästi viranomaisten suuntaan, mutta ne omistavat tiedon. Ja vuosien varrella säätelijästä on tullut paljon heikompi kuin säädellystä.”

”Innovaatio on hyvin voimakas iskusana, jolla saa päättäjät ja yleisen mielipiteen puolelleen”, analysoi Scheffer. ”Jotta lääketeollisuus saisi äänensä kuuluville, korostetaan aina hoitokeinojen paranemista. Tarkemmin katsoen asia ei ole ollenkaan selvä. HAS:n tai Prescriren luvut läpinäkyvyyskomissiosta osoittavat, että vain harvat uudet lääkkeet tuovat parannusta jo käytössä oleviin verrattuna. Pikemminkin innovaatio on pysähtynyt.”

Prescriren vuosina 2007–2019 tutkimista 1 292 uudesta patenttilääkkeestä tai uudesta lääkeaihiosta ainoastaan 7,7 prosenttia tuotti ”huomattavaa” edistystä ja 17 prosenttia tuotti ”minimaalista” edistystä. 59 prosentille ei pystytty osoittamaan mitään vaikutusta ja 16 prosenttia osoittautui pikemminkin vaaralliseksi kuin hyödylliseksi.

Lääkeala käyttää paljon enemmän rahaa tuotteidensa markkinoimiseen kuin tutkimukseen ja kehitykseen. Vertailututkimukset tai pienempiä väestönosia, kuten lapsia, vanhuksia tai raskaana olevia naisia, koskevat tutkimukset eivät oikeastaan edes kiinnosta niitä. Siitä huolimatta lääkefirmat ovat valtion suosiossa ja nousevat toiselle sijalle, kun tarkastellaan Ranskassa tehtyjä verotuksen tutkimusvähennyksiä. (21) Julkisille laboratorioille suotuina vastaavat varat heikentäisivät yritysten otetta lääketieteellisen tiedon tuottamisesta ja levittämisestä.

Italia avasi tien vuonna 2005 ottamalla käyttöön viiden prosentin veron, joka kannetaan lääkeyritysten terveysammattilaisille suuntaamista mainoksista. Kansallisen rahaston keräämillä varoilla rahoitetaan kliinistä tutkimusta. Sen toteuttaa Italian lääkevirasto (AIFA), joka ei enää tyydy vain lukemaan sille annettuja tutkimuksia. Tiedot ja tutkimukset ovat täysin sen tutkijoiden hallinnassa, ja ne täytyy julkaista kattavasti.