Vuonna 1983 runoilija Dmitri Prigov kirjoitti muutaman säkeen, joihin tiiviistetty venäläisten asenne amerikkalaista demokratiaa kohtaan näyttää pitävän paikkansa vielä tänäkin päivänä: ”On valittu uusi presidentti Amerikkaan… ja mitäs se meille tarkoittaa – no presidenttiä, no Amerikkaan. Kerrassaan kiintoisaa…”
Maassa, jossa isäntä toisensa jälkeen valittiin suljetussa puoluekokouksessa ja tuotiin sitten kansan eteen pakollista hyväksyntää varten, pohjoisamerikkalainen vaalitapa ja koko Yhdysvaltojen valtiomuoto näyttivät kuin suoraan satukirjasta tempaistuilta. Ajatelkaa nyt: kaikki saavat äänestää, ja aivan viime hetkeen saakka jännitetään, kuka tulee valituksi. Eikä tulosta tiedä edes senhetkinen johtaja – kansan ääni todella ratkaisee.
Aidosti demokraattinen poliittinen järjestelmä on venäläisille vuonna 2020 edelleen yhtä saavuttamaton kuin neuvostokansalaisille lähes 40 vuotta sitten.
Valko-Venäjän itsevaltainen presidentti Aljaksandr Lukašenka on tietyssä mielessä oikeassa kutsuessaan Yhdysvaltain vaaleja demokratian irvikuvaksi. Onhan siinä perää: amerikkalaiset eivät millään meinanneet saada ääniä laskettua vaan kaivelivat uurnia pohjiaan myöten ja tutkivat joka lappusen. Entisissä Neuvostoliiton tasavalloissa kaikkien vaalien tulos on sen sijaan selvillä jo etukäteen – niin edistynyttä on meidän ääntenlaskutekniikkamme.
Netissä levisi vastikään Sergei Jolkinin taitava pilapiirros, jossa pari syrjäseutujen asukasta jossain Keski-Venäjällä keskustelee huolestuneena siitä, ettei ”Michiganissa ole vielä saatu kaikkia ääniä laskettua”. Vitsi on varsin osuva: pystyttekö kuvittelemaan tilanteen, jossa venäläiset odottaisivat sydän pamppaillen esimerkiksi Kurskin alueen vaalitulosta? On positiivista, että Facebookin ja Twitterin kaltaisilla sosiaalisen median palveluilla on riittävästi ironiantajua sallia meemi, joka kuvaa näin terävästi kyseisten alueiden äänimääriä koskevaa asennetta.
Huolimatta Atlantin takaisen demokratian kiinnostavasta eksoottisuudesta taikka siitä, että yhdysvaltalaisten äänestysinto oli aktiivisinta 120 vuoteen, Venäjällä Trumpin ja Bidenin välistä yhteenottoa seuraavat vain amerikkalaisten somejättien uskollisimmat asiakkaat. Venäläisten yleinen kiinnostus Yhdysvaltain vaalitulosta kohtaan lähentelee pyöreää nollaa. Keskiverto venäläinen lukee mieluummin vaikka Venäjän rikoshistorian kokoelmateosta kuin yksityiskohtaista kuvausta aasien ja norsujen välisestä kamppailusta.
Laimea kiinnostus johtuu osittain siitä, että Venäjän ulkopoliittisia suhteita koskevat ”geopoliittiset” konfliktit saavat jo muutenkin mediassa riittävästi huomiota – aina kyllästymiseen saakka.
Trumpia suurempaa skandaalia amerikkalaisella poliittisella kentällä tuskin tullaan aivan lähivuosina näkemään. Siitäkin huolimatta, että Joe Bidenin valinta tehdä Kamala Harrisista varapresidentti saattaa lopulta johtaa Yhdysvaltojen ensimmäiseen naispresidenttiin – mikä taas monien mielestä olisi Trumpiakin suurempi skandaali. Yksi merkittävä syy venäläisten välinpitämättömyyteen on joka tapauksessa se, ettei Venäjä vieläkään yllä amerikkalaisen demokratian tasolle.
Lisäksi syytä löytyy historian kulusta ja nykyisistä vastoinkäymisistä. Niihin aikoihin, kun Prigov runoili Yhdysvaltain vaaleista, maanmiehemme katselivat Yhdysvaltoja uneliaan pysähtyneisyyden tilasta, jossa ei vuonna 1984 nähty minkäänlaista eroa kahden presidenttiehdokkaan välillä. Tänä päivänä koronaepidemia ja talouskriisi ovat sysänneet miljoonat venäläiset perheet tilanteeseen, jossa kaikki energia menee selviytymiseen ja ajatukset on vallannut varsin aiheellinen huoli synkältä näyttävästä tulevaisuudesta.
Pian saapuvalta vuoden 2021 todellisuudelta meitä ei pelasta Trump eikä Biden. On kuitenkin mahdollista, että kuluvan vuoden karvaat kokemukset tuovat vihdoin muutoksen, jossa kansallisen tason ongelmat saavat niiden kipeästi kaipaaman huomion ja loputon geopoliittinen diskurssi taukoaa hetkeksi. Korjattavia asioita riittää, mutta yksi esimerkki niistä on alueiden itsehallinto-oikeuden vahvistaminen.
Venäläiset, joita Yhdysvaltain vaalit todella kiinnostavat ja mietityttävät, kuuluvat etuoikeutettuun vähemmistöön, sillä heillä on varaa sallia itselleen ylellisyys, johon suurimmalla osalla ei ole mitään mahdollisuutta. Onnittelen heitä onnistuneesta henkisestä emigraatiosta!