Klaus Maunuksela on helsinkiläinen dramaturgi, kirjoittaja ja taiteilija-tutkija, jonka esikoisromaani Manuaali käsittelee ihmisten välisiä hauraita yhteyksiä digitaalisessa maailmassa. Maunuksela tekee parhaillaan dramaturgian alan väitöskirjaa Taideyliopistossa.
Millainen kirjoittaja olet?
Kärsivällinen ja turhautunut. Kärsivällinen, sillä kirjoittaminen vaatii loputtomasti aikaa ja keskeneräisyyden tilassa elämistä. Turhautunut, sillä kirjallisuuden kenttä ei ainakaan nykytilassaan vastaa niihin pyrkimyksiin, joita minulla on kirjoittamisen suhteen. Nämä molemmat antavat virtaa mennä eteenpäin. Kirjoittajana samastun välillä koodaajiin tai teknon tekijöihin. Molemmissa on kysymys uusien kytkentöjen tekemisestä ja materiaalien yhdistelemisestä.
Miksi halusit kirjoittaa juuri valitsemastasi aiheesta?
Manuaali on yhdellä tasolla romaani teknologian sulautumisesta osaksi elämää, mutta ei vain sitä. Minulle kokemukset digitaaliseen elämänmuotoon liittyvistä yksinäisyyden, ahdistuksen ja jumittamisen tuntemuksista olivat jonkinlainen pinta, jota vasten kirjoittajana kamppailla. Kiinnostavaa on, mitä tästä työstöstä lähtee purkautumaan. Outo mekaniikka, jolla asiat rinnastuvat toisiinsa ja tuottavat välillä absurdeja lopputuloksia.
Kauanko työstit esikoisteostasi?
Kirjoittamiseen meni muutama vuosi, kirjoitustyylin kehittämiseen huomattavasti kauemmin.
Tärkein oppimiskokemuksesi kirjoitusprosessista?
Maailmassa on jo tarpeeksi hyviä kirjoja. Tarvitaan enemmän teoksia, jotka ehdottavat uudenlaisia tapoja lukea ja samalla kriteerejä sille, mikä tekee teoksista merkityksellisiä. Jos pitää valita, mieluummin siis hedelmällinen mahalasku kuin menestys jollain olemassaolevalla mittarilla.
Mikä on yllättänyt eniten esikoiskirjailijana?
Kirjallisuuskeskustelun olemattomuus ja satunnaisuus, esimerkiksi oman teoksen kritiikkeihin törmätessä, shokeerasi aluksi enemmän kuin halusin myöntää. Sittemmin on yllättänyt myös kirjallisuuden kentän laajuus ja se, millä kaikilla eri tavoilla kirjoja luetaan ja käytetään. Suurin osa tästä peittyy oman teoksen kohdalla näkyvistä, sillä kirjoittaja on pitkälti osaton teoksensa vastaanottoon.
Millaisten lukijoiden toivot löytävän kirjasi pariin?
Pitkästyneiden, sellaisten jotka eivät usko enää saavansa kirjoista mitään. Tai sitten lukijoiden, joilla ei ole mitään ennakko-odotuksia ja jotka ovat siksi valmiita mihin vain. Näistä ääripäistä löytyvät yleensä parhaat tai ainakin avomielisimmät lukijat.
Onko sinulla suunnitelmia seuraavaa teosta varten?
Seuraava romaanini Prosessi ilmestyy helmikuussa 2024.
Ketä kirjailijaa arvostat?
Olen alkanut arvostaa entistä enemmän sellaista asennetta taiteeseen, jossa työn eri puolet tukevat toisiaan jonkinlaisen kokonaisetiikan nimissä. Laura Lindstedt tulee mieleen kirjailijana, joka on esiintynyt avoimesti kulttuurin puolestapuhujana ja samalla kehittänyt pitkäjänteisesti omaa kirjallista kädenjälkeään.
Mikä kirja on tehnyt sinuun lähtemättömän vaikutuksen?
Runouden lukeminen on vapauttanut ajattelemaan uudella tavalla myös romaanin mahdollisuuksia. En ole varmaan ainoa, jolle Kristian Blombergin Valokaaria (2015) iski lujaa ilmestyessään.
Kehu toista esikoista tai uutuuskirjaa!
Suosittelen Marie Kajavan kirjana julkaistu näytelmää in the margin, i wrote some shit about my soft skin, vaikka en ole sitä lukenut. Kiinnostaa, miten reunamerkinnöistä ja muistiinpanoista voi tehdä teoksen, jonka muoto hengittää samaan tapaan kuin yksittäiset katkelmat.
Helsinkiläinen Kristiina Drews on suomentanut kaunokirjallisuutta englannista ja ruotsista jo yli neljä vuosikymmentä. Moneen otteeseen työstään palkittu Drews on suomentanut myös näytelmiä ja musikaaleja.
Kuinka ryhdyit kääntäjäksi?
Olen aina lukenut ja kirjoittanut paljon ja rakastanut kirjoja ja kielten opiskelua. Yliopistossa koin valaistumisen: opettajaa tai tutkijaa minusta ei tule, mutta kirjallisuuden kääntäminen on sitä mitä haluan. Kun sain ensimmäisen dekkarikäännöksen, se oli menoa.
Mikä tekee hyvän kääntäjän?
Monia taitoja voi harjoitella, hioa ja kehittää. Vieraiden kielten ja etenkin äidinkielen osaamista. Kirjallisuuden ja kulttuurien tuntemusta. Kaikki tämä on välttämätöntä aluskasvillisuutta. Tarvitaan kielellistä herkkyyttä ja uteliaisuutta. Lisäksi on olemassa salaperäinen, selittämätön tekijä, jolle en löydä nimeä. Ihmisellä joko on se tai ei ole. Vähän samaan tapaan kuin osa ihmiskunnasta kykenee simultaanitulkkaukseen: toisilta se sujuu, ja sitten on paljon niitä, joilta se ei vain onnistu, vaikka olisi kuinka oppinut ja sivistynyt.
Onko kääntäjän työ on muuttunut urasi aikana?
Kaikki on muuttunut vuodesta 1979, jolloin sain ensimmäisen kirjakäännökseni: tekniikka, kustannuskenttä, työn käytännöt. Eniten on muuttunut alan tekniikka. Aloitin kirjoittamalla tavallisella kirjoituskoneella, ja käsikirjoitukset vietiin kustantajalle itse paperinivaskoina. Palkkio käytiin nostamassa kustantajan kassalta käteisenä. Nykyään käännökset tehdään tietokoneella ja lähetetään sähköpostilla, ja palkkio tulee tilille säädettynä maksupäivänä. Fyysiset kontaktit kustantamoihin ovat vähentyneet, mutta toisaalta työ on myös helpottunut: internet on mullistanut tiedonhaun, ja lisäksi kääntäjällä on tukenaan erilaiset vertaisverkostot, sähköpostilistat ja someryhmät.
Mikä on ollut tähän asti mieleenpainuvin käännösprojektisi?
Mahdoton mainita vain yhtä. Vladimir Nabokovin Kalvas hehku (Gummerus 2014) oli iso ja kiehtova urakka. Mahdottomaksi mainitun teoksen kääntäminen oli seikkailua kielen ja mielen labyrinteissa. Lucia Berlinin Siivoojan käsikirja (Aula & Co 2017) räjäytti toisenlaisen amerikkalaisen todellisuuden. Juuri nyt päällimmäisenä mielessä on Ali Smithin tuore vuodenaikakvartetti (Kosmos 2022–2023), joka tarjoaa mielikuvitusmatkan brittiläiseen maailmaan ja maisemaan.
Mitä toivot suomalaisen kustannusalan tulevaisuudelta suhteessa ammattiisi?
Toivon, että alalle tulevien uusien kääntäjien elämä on selkeämpää ja turvatumpaa kuin omalla sukupolvellani. Kaikki kirjallisuuden kääntäjät ovat freelancereita, ja alalla joutuu sietämään jatkuvaa epävarmuutta. Toivon enemmän turvaa ja vähemmän epävarmuutta – että kehitys kulkee kohti reilumpia palkkioita ja sopimuksia myös kääntäjille. Että sosiaaliturva-, sopimus- ja veroviidakkoon avautuu tulevaisuuden tekijöille entistä selkeämpi väylä.
Millaisia tarinoita, ääniä tai teemoja toivoisit lisää suomalaisen kirjallisuuden kentälle?
Käännöskirjallisuus on osa suomalaista kirjallisuutta. Saatavilla on mielestäni jo nyt laaja ja moniääninen valikoima runoja, romaaneja ja kertomuksia sekä Suomesta että kaikkialta maailmasta. En osaa kaivata mitään tiettyä ääntä tai teemaa, otan kiitollisena ja innokkaana vastaan kaiken mitä tästä aarreaitasta löydän. Lukemista riittää ja lisää kirjoitetaan koko ajan!
Millaisesta kirjallisuudesta nautit eniten?
Ajatuksia herättävästä, tunteisiin menevästä, mielikuvitusta kutkuttavasta kerronnasta. Vanhoista ja uusista runoista. Kaikesta mikä sävähdyttää.
Kehu jotain kollegan aikaansaannosta!
Kaijamari Sivillin suomentama Cormack McCarthyn viimeiseksi jäänyt teospari Matkustaja ja Stella Maris (WSOY 2023) on vaikuttava lukukokemus, johon täytyy palata vielä moneen kertaan. Kaikki arvoitukset eivät ratkea, mutta suomentajan työtä on pakko ihailla. Mieletön faktatiedon kirjo lentokoneista, autoista, sukellustekniikasta ja kvanttifysiikasta sekä mm. USA:n historiasta käydään läpi asiantuntevasti ja uskottavasti. Mutta kaikkein eniten voi nauttia suomennoksen laajasta rekisteristä, rennosta otteesta ja nasevasta dialogista. Pakko lukea!