Risto Isomäki on kirjailija, kolumnisti ja ympäristöaktivisti, jonka mittavaan ja laajalti käännettyyn tuotantoon lukeutuu niin romaaneja kuin tietokirjoja. Moninkertaisesti palkittu Isomäki sai vuonna 2020 Tiedonjulkistamisen elämäntyöpalkinnon. Häneltä on ilmestynyt tänä vuonna kaksi teosta, suomalaisen aktivismin historiaa käsittelevä Maailmanparantajan muistelmat (Into) ja toimintatrilleri Viimeinen erämaa (Into).
Euroopan hallitukset ja taloustieteilijät eivät ole vielä ymmärtäneet, että valuuttoja ei ole enää sidottu kultakantaan, vaan että nykyaikainen raha luodaan tyhjästä, keskuspankkien tietokoneella. Tästä syystä euroalueen hallitusten täytyy nykyään ansaita käyttämänsä raha verottamalla tai lainata se yksityisiltä pankeilta. Kiina, Japani, Sveitsi ja Yhdysvallat lainaavat rahaa itseltään eli omalta keskuspankiltaan. Tässä on se hyvä puoli, ettei lainoja tarvitse maksaa takaisin eikä niistä tarvitse maksaa korkoa.
Samasta syystä Suomi on kriisissä, ja terveydenhuoltomme ja sosiaaliturvamme murenevat palasiksi vaikka valtionvelkamme on vain 60 prosenttia BKT:stä. Meillä ei myöskään ole enää varaa tukea uusien teollisuudenalojen perustamista. Kiinan valtionvelka suhteessa kansantuotteeseen on seitsemän kertaa suurempi, mutta koska se ymmärtää nykyaikaisen rahan olemuksen, se on voinut ottaa sairausvakuutuksen piiriin 800 miljoonaa uutta ihmistä samalla, kun se on hankkinut hallintaansa ehkä 90 prosenttia strategisten metallien tunnetuista varoista kaikilla mantereilla. Ja siirtynyt ravintoketjujen huipulle lähes kaikilla strategisesti tärkeillä teknologian alueilla.
Jos haluamme pelastaa hyvälaatuisen terveydenhuollon ja sosiaaliturvan sekä Euroopan unionin, nykyaikaisen rahan olemuksen ymmärtäminen on tärkein yksittäinen asia. Stephanie Keltonin kirja Alijäämämyytti (Into 2023) on paras tähän mennessä kirjoitettu opas siihen.
Tom Mustillin kirja Kuinka puhua valasta (Aula & Co 2022) on huikean jännittävä katsaus eläinten kommunikaatiojärjestelmiä koskevaan uuteen tutkimukseen. Tekoälyn ja muiden uusien tekniikoiden ansiosta olemme saaneet selville, että monilla linnuilla ja nisäkkäillä on omat ja usein yllättävänkin monimutkaiset kommunikaatiojärjestelmänsä. Eli suomeksi sanottuna omat kielensä.
Ei välttämättä mene enää kauan, ennen kuin uudet tekoälysovellutukset pystyvät kertomaan meille suurin piirtein mitä ryhävalas tai kaskelotti tai preeriakoira tai lehmä tai sika tai kana milloinkin sanoo.
Philip Lymberyn toistaiseksi suomentamaton Sixty Harvests Left (Bloomsbury 2022) eli “kuusikymmentä satoa jäljellä” on pelottavimpia mutta samalla myös toiveikkuutta herättävimpiä kirjoja joita viime vuosina on ilmestynyt. Pelottavimpia siksi, että se esittelee YK-järjestöjen ja muiden kansainvälisten tutkimuslaitoksen raportteja, joiden mukaan maapallon viljelymaat menettävät joka vuosi vähintään prosentin ja mahdollisesti vielä selvästi suuremman osan pintamaastaan. Suuressa osassa maapalloa nykyisen kaltainen maatalous ei siis todellakaan enää välttämättä tuota kuin kuusikymmentä satoa ennen kuin sen tie on lopussa.
Lihansyönti saattaa pelkästään Amazonian tuhoamisen kautta ajaa maailman myös hallitsemattomaan ilmastokatastrofiin. Amazonian sademetsistä on jo nyt tuhottu niin suuri osa, että koko alueen sademäärä on romahtanut ja myös jäljellä olevat sademetsät uhkaavat vapauttaa hiilensä ilmaan vaikka ne säästyisivät hakkuilta. Lymbery selittää, miksi jokainen Brasiliaan perustettu kotieläinten rehua tuottava soijapeltohehtaari on viime aikoina hävittänyt keskimäärin neljä hehtaaria sademetsää.
Korjausliikkeet ovat kuitenkin mahdollisia: jos vähennämme lihan ja muiden eläinperäisten tuotteiden kulutusta, peltopinta-alaa tarvitaan monta kertaa vähemmän eikä maata tarvitse viljellä yhtä intensiivisesti kuin nyt.
Toivoa herättää myös se, että Lymberyn siteeraamien uusien tutkimuksien mukaan keinolihan hinta saattaa vuoteen 2035 mennessä pudota yhteen kymmenesosaan oikean lihan hinnasta.