3-2026

Hämärää kaivostoimintaa Kazakstanissa

Hämärää kaivostoimintaa Kazakstanissa
Neuvostoliiton aikana “monokaupunkien” tehtaat tarjosivat monipuolisia palveluita väestölle. Nyt ne ovat kuihtumassa ahneiden sijoittajien riiston alla samalla kun teräs- ja kaivostyöläisten työolot heikkenevät. Ajoittain hälytyssireeni ulvoo terässulaton hallissa. Sitten kuuluu raastava ääni, kun happea ruiskutetaan suuriin uuneihin, joissa on nestemäistä ...

Huonosti palkittu kuuliaisuus

Huonosti palkittu kuuliaisuus
Pääkirjoitus
Vaikka Iranin sodassa on kyse Euroopan omasta turvallisuudesta ja taloudesta on maanosan avuttomuus sitäkin hätkähdyttävämpää. Yhdysvallat oli jo aiemmin rikkonut Iranin kanssa tehdyn sopimuksen, jonka solmimisessa koko Eurooppa oli ollut mukana.  Eurooppalaisten johtajien voimaton hermostuneisuus Israelin ja Yhdysvaltojen 28. helmikuuta ...

Myytti vapautta tuovista pommituksista

Myytti vapautta tuovista pommituksista
”Täsmäiskut”, satelliittiohjatut hävittäjät, teknologiaa täynnä olevat ohjukset… Ilmapommitusten väitetään mahdollistavan strategisten tavoitteiden tehokkaan saavuttamisen samalla kun vältetään omien joukkojen tappioita. Historia kuitenkin osoittaa tällaisen menetelmän umpikujat. Israel ja Yhdysvallat ilmoittavat Irania vastaan käymälle ilmasodalle kaksi tavoitetta: Teheranin ydinohjelman tuhoaminenja hallinnon ...

Out of Kariba 

Out of Kariba 
Sambian rajalle rakennettu pato synnytti aikoinaan järven. Järvi loi uuden maiseman, ja maisema puolestaan juurrutti alueelle yhteisön, joka uskoi muokanneensa luonnon omin käsin ja saavuttaneensa siihen pysyvän oikeuden.  Eteläisen Afrikan kahden Rhodesian ja Njassamaan federaatio rakensi 1950-luvulla Sambesijoelle vesivoimalan. Vuonna ...

”Lopulta meidän oli pakko tappaa Senja”

”Lopulta meidän oli pakko tappaa Senja”
Danil, 24, vietti lähes kaksi kuukautta venäläisen jalkaväen hyökkäysjoukoissa aina huhtikuun 17. päivään asti. Tapaamme hänet pienessä Harkovan alueen kaupungissa viidentenä päivänä sotavankina. Hän näyttää kalpealta ja nälkiintyneeltä. Yllään hänellä on eriparinen asu: verryttelyhousut ja lämmin collegepaita.”Sain nämä vaatteet teiltä ...

Ihan tavallinen päivä

Ihan tavallinen päivä
Pääkirjoitus
Ilta oli kuin mikä tahansa muukin. Tiistaina 7. huhtikuuta kello 21 Ranskan pääkanava TF1 esitti uuden  Koh-Lanta-jakson (ranskalaisversio Selviytyjät-tosi-tv-sarjasta), M6-kanava näytti vanhan Cauchemar en cuisine -jakson (ranskalainen Kuppilat kuntoon), ja ranskalais-saksalainen Arte-kanava antautui lempiharrastukselleen – venäläisuhan jäljittämiseen – dokumentilla, jonka ...

Öljyä pahan päivän varalle

Öljyä pahan päivän varalle
”Lähi-idän sota on synnyttämässä historian laajimman häiriön öljymarkkinoille”, julisti Kansainvälisen energiajärjestön (IEA) pääjohtaja Fatih Birol 16. maaliskuuta 2026 (1). Hän ilmoitti, että järjestön jäsenmaiden 1,85 miljardin tynnyrin strategisista varastoista vapautetaan öljyä markkinoille yhteensä 400 miljoonaa tynnyriä. Maailman päivittäinen öljynkulutus on ...

Pako vapauteen – vai viereiseen selliin?

Pako vapauteen – vai viereiseen selliin?
Venäjältä Kazakstaniin muutti vuonna 2022 lähes kolme miljoonaa ihmistä. Heistä lähes puoli miljoonaa ylitti rajan syyskuussa osittaisen liikekannallepanon alettua. Nyt turvaa hakeneita luovutetaan Venäjälle, ja tuhansien Kazakstaniin asettuneiden venäläisten tulevaisuus on jälleen epävarma. Neljän vuoden jälkeen moni joutuu etsimään itselleen ...

Yiwu, globalisaation pääkaupunki

Yiwu, globalisaation pääkaupunki
Se merkintä löytyy lähes kaikista arkipäiväisistä esineistämme. Koska se on tuttu näky kaikkialla, se ei enää viittaa mihinkään tiettyyn paikkaan. New Yorkista Moskovaan, Oslosta Pretoriaan, Pariisista Jakartaan se leijuu ympäri maailmaa kuin abstrakti tuotemerkki. Ja silti kolmen sanan ”Made in ...

Keskimmäinen käytävä

Keskimmäinen käytävä
Ari Turunen
Pääkirjoitus
Venäjän presidentti Vladimir Putin ja ulkoministeri Sergei Lavrov olivat marraskuussa 2023 virallisella valtiovierailulla Kazakstanin. Kazakstanin ja Venäjän delegaatiot olivat allekirjoittaneet viralliset asiakirjat ja pitäneet muodollisuudet perinteisesti venäjän kielellä, jota Kazakstanin presidentti Kasym-Žomart Kemeluly Tokajev itsekin puhuu sujuvasti. Allekirjoitusten jälkeen Tokajev aloitti ...

Kirjallisuus

Kirjallisuuden kahtiajako on sairauden merkki

Kirjallisuuden kahtiajako on sairauden merkki
Sorin Brut
Kirjallisuus
Jo se, että venäjänkielisestä kirjallisuudesta puhutaan nyt kahtena, on sairauden merkki. On kirjallisuutta, joka on “täällä” eli Venäjällä julkaistua ja “tuolla” eli Venäjän ulkopuolella julkaistua. Normaaleissa oloissa kirjallisuudessa ei tarvitsisi miettiä maantieteellisiä rajoja, eikä julkaisupaikka määrittäisi teoksen asemaa tai merkitystä ...

Tahaton vallan rapauttaja

Tahaton vallan rapauttaja
Iida Simes
Kirjallisuus
”Hän oli ainutlaatuinen. Hän oli omanlaisensa, kuin romaanihahmo, joka eli kuin legenda, kuoli kuin legenda ja jonka muisto verhoutuu legendaan”. Niin kuvaili Grigori Rasputinia hänen tuttavansa, kirjailija Nadežha ”Teffi” Lohvitskaja. Brittiläinen historioitsija Antony Beevor aloittaa tällä lainalla kirjansa Rasputin ja ...

Vangittu vaan ei vaiennettu

Vangittu vaan ei vaiennettu
Kirjallisuus
”Jos voisin kirjoittaa, kirjoittaisin muistelmiani. Nyt se on minulle hyvin vaikeaa. Olen menettänyt vapauteni, perheeni, toimeni. Olen kirjailija, siinä kaikki. Haluan kirjoittaa, ja jonain päivänä vielä kirjoitan. Se on minun työni ja tarkoitukseni.” Kun Pramoedya Ananda Toer oli sanonut tämän, ...

Orwellilaisen maailman ymmärtämisestä

Orwellilaisen maailman ymmärtämisestä
Kirjallisuus
Toisinaan fiktiivinen teos voi kuvata maailmaa niin osuvasti, että todellisuutta päädytään kuvaamaan viittaamalla tuohon fiktiiviseen teokseen. Näin on käynyt George Orwellin teoksille Eläinten vallankumous (1945) ja 1984 (1949). Varsinkin jälkimmäisessä, kuvitteellista totalitaristista yhteiskuntaa kuvatessaan Orwell onnistui kertomaan jotain niin olennaista ...

Kirjantekijät 3/2026

Kirjantekijät 3/2026
Kirjallisuus
Kahdeksan kysymystä esikoiskirjailijalle Kokkolan Ykspihlajasta kotoisin olevan Laura Airolan (s.1987) esikoisromaani Mola mola on eräänlainen kasvukertomus, joka kuvaa perhettä, yhteisöä ja nähdyksi tulemisen voimaa. Airola on koulutukseltaan sekä filosofian että taiteen maisteri. Millainen kirjoittaja olet? Olen aika lyhytjännitteinen noin ylipäänsä, joten joudun usein ...

«