”Pahuus matelee eteenpäin yön pimeydessä, mutta aamulla toivon valo nousee taas.” Myanmarilaisen elokuvatuottajan Lamin Oon twiitti 14. helmikuuta 2021 rinnastaa kuvan mielenosoituksesta diktatuuria vastaan ja videon, jossa kepein varustautuneet miehet luovat pimeyden turvin epäjärjestystä maan liike-elämän keskuksen Yangonin kortteleissa. Pahantekijöiden päämääränä on pelotella mielenosoittajia ja saada 1. helmikuuta tehdyn vallankaappauksen vastustajat perääntymään.
Joitakin päiviä aiemmin juntta vapautti yli 20 000 rikoksista tuomittua vankia – mikä sai monet myanmarilaiset muistamaan vuoden 1988 kansannousun tapahtumat. Myös tuolloin kaduille lasketut rikolliset saivat pistää terrorin valloilleen. Se tarjosi armeijalle perusteen raakaotteiseen väliintuloon, mistä seurasi verilöyly.
Tuhansilla Twitter-tileillä toistuvat samat aihetunnisteet: ”Juntta hyökkää” tai ”Pelastakaa Myanmar”. Ne ovat epätoivoisia avunhuutoja sotilaiden edessä, kun armeija oli kello kolme aamuyöllä 1. helmikuuta 2021 särkenyt 10 vuotta aiemmin heränneen toivon demokratiaan siirtymisestä. Maan vaaleilla valittu johto pidätettiin, heidän joukossaan todellinen valtionjohtaja Aung San Suu Kyi ja useita hänen puolueensa Kansallisen demokratialiikkeen NLD:n jäseniä. Kaappaus teki lopun siviili- ja sotilashallinnon välisestä vallanjakoprosessista (1) – vastoin myanmarilaisten vaaleissa ilmaisemaa tahtoa.
NLD otti viime marraskuun parlamenttivaaleissa murskavoiton, kun se sai 82 prosenttia äänistä ja 897 paikkaa tarjolla olleista 1 088:stä eli 31 enemmän kuin viisi vuotta aiemmin (luvuissaluvussa sekä 2-kamarinen eduskunta että osavaltioparlamentit. Entisen kenraalin Thein Seinin perustama Unionin solidaarisuuden ja kehityksen puolue, USDP, sai vain 71 paikkaa, mikä oli 43 paikkaa vähemmän kuin edellisissä vaaleissa ja vain 6,4 prosenttia äänistä. Juntta oikeuttaa vallankaappaustaan väittämällä, että tämänkaltaisen tuloksen selityksenä voi olla vain vaalivilppi.
Viikko vallankaappauksen jälkeen asevoimien komentaja ja uuden maata johtavan toimielimen State Administration Councilin johtaja Min Aung Hlaing esiintyi armeijan televisiokanavalla. Anakronistisessa kuvassa hänen taustallaan näkyi pelkkä Myanmarin lippu. Ensimmäisessä suoraan kansalaisille kohdistetussa julkisessa puheessaan hän pyrki vakuuttamaan, että juntta oli ottanut vallan perustuslain mukaisesti ja uudet vaalit pidettäisiin vuoden mittaisen poikkeustilan päätteeksi.
Hän lupasi, että tämä juntta olisi ”erilainen” kuin edelliset sotilashallinnot ja että sen tavoitteena oli ”kurinalainen demokratia”. Yksi hänen edeltäjistään, kenraali Than Shwe, joka toimi maan johdossa huhtikuusta 1992 maaliskuuhun 2011, oli vastaavassa tilanteessa puhunut ”kukoistavasta ja kurinalaisesta” demokratiasta.
”Kuin suoraan äidin kertomista tapahtumista”
Vastarinta kasvaa niin verkossa kuin kadulla. ”54-miljoonainen kansa vastaan 500 000 miestä”, tiivistää Center for Social Integrity -keskuksen johtaja Aung Kyaw Moe viitaten Myanmarin armeijan, tatmadawin, sotilasvahvuuteen. Mielenosoittajien tunnuslauseena on ”yhdessä diktatuuria vastaan”, ja kansalaistottelemattomuuteen perustuva vastarinta kasvaa päivä päivältä ennenkuulumattomiin mittoihin, kun mukaan liittyy viranhaltijoita, pankkiireja, terveydenhuoltoalan henkilöstöä, opettajia, asianajajia, opiskelijoita.
14. helmikuuta rautatieliikenne oli pysähdyksissä ja lentokenttien toiminta häiriintynyt työntekijöiden puutteen vuoksi. Terveyskeskukset ja sairaalat olivat suljettuja, koska hoitohenkilökunta oli jäänyt pois töistä protestiksi laitonta vallankaappausta vastaan. Covid-19-pandemia tai ei, hätätila oli nyt muualla. Myanmarilaiset eivät halua päästää irti saavuttamastaan vapaudenpoikasesta.
Nykyiset 10–30-vuotiaat ovat eläneet avoimessa maassa, josta on internetin kautta pääsy kaikkialle maailmaan. ”Silmämme ovat auenneet ja mielemme avartunut muun muassa sosiaalisen median ansiosta”, muistuttaa nuori aktivistinainen Thinzar Shunlei Yi, joka vallankaappauksen jälkeen siirtyi maan alle. Myanmarilaiset ovat seuranneet Yhdysvaltojen presidentinvaaleja, Hongkongin mielenosoituksia ja nauttineet siitä, miten erilaista heidän elämänsä on verrattuna valtion harjoittamaan väkivaltaan, mistä heidän vanhempansa ovat kertoneet.
Vanhempien muistoissa eletään mielivallan, yönaikaisten pidätysten, jatkuvan tarkkailun ja armeijan raakuuksien pelossa. Nykynuoret ovat kuulleet myös vuoden 1962 vallankaappauksesta, jolloin tatmadaw kumosi vaaleilla valitun kansallisen yhtenäisyyden hallituksen. Samoin vuoden 1990 vallankaappauksesta, jolloin armeija ei tunnustanut suurimman oppositiopuolueen, Kansallisen demokratialiikkeen, vaalivoittoa.
”On vaikea kuvailla, mitä tunsin, kun heräsin aamulla 1. helmikuuta. Se oli pohjatonta surua sekä mittaamatonta suuttumusta. Se oli paluuta menneisyyteen”, selittää eräs esseekirjailija (3), joka oli yksi kesän 1988 kansannousun poliittisista vangeista.
”Olen raivoissani”, säestää nuori työläinen, joka on tullut marssimaan Yangonin kaduille.
”Tämä on kuin suoraan äitini minulle lapsena kertomista tapahtumista”, murehtii eräs nuori nainen.
Anastaessaan vallan kunnianhimoinen Min Aung Hlaing hylkäsi hitaan prosessin, jonka hänen edeltäjänsä käynnistivät 2000-luvun alussa. Sen tarkoituksena on ollut sallia vähittäinen paluu demokratiaan ja lopettaa maan kansainvälinen eristys. Sotilashallinnon laatima vuoden 2008 perustuslaki takaa Min Aung Hlaingille kolme tärkeintä ministeriötä eli puolustus-, sisä- ja rajavalvontaministeriöt. Parlamentissa armeija voi käyttää hyväkseen vaa’ankieliasemaa, koska sille on varattu 25 prosenttia paikoista.
Kenraalia hirvittää kuitenkin yksi asia: vaikka takeet on kirjattu perustuslakiin, niillä ei ole juurikaan virkaa kansainvälisen ja avoimen yhteiskunnan sosiaalisten ja taloudellisten mullistusten edessä. Hän haluaa hallita maata yksin, ”ilman Aung San Suu Kyin tarjoamaa suojakilpeä”, kuten uskontojen välistä dialogia ajava kansalaisjärjestö Synergian edustaja Thet Win huomauttaa. Mutta maa ei ole enää sama kuin se oli vuonna 2010.
Vuosikymmenien eristäytymisen jälkeen poliittinen suojasää sai aikaan kansainvälisten talouspakotteiden purkamisen. Kymmenessä vuodessa köyhyys on puolittunut, joskin 24,8 prosenttia väestöstä elää edelleen köyhyysrajan alapuolella. (4) Ennen covid-19-pandemiaa vuosittainen talouskasvu ylsi 7 prosenttiin.
”Myanmar oli investointiparatiisi”, muistelee eräs pankkiiri, joka oli mukana kahden rahoituslaitoksen perustamisessa. Hän muistuttaa kuitenkin, että armeijan monialayhtymille ”kilpailulle avaaminen oli kova isku. Ne menettivät entiset kiinteät asiakassuhteensa.”
Liikemiehet ja analyytikot ovat samaa mieltä: ”Kenraalit ovat kymmenen viime vuoden ajan jatkaneet elämäänsä kuplassa, jonne ulkomaalaisilla ja erityisesti länsimailla ei ole asiaa. He ovat yhä vakuuttuneita siitä, että heissä henkilöityy Myanmarin poikkeuksellisuus.”
Sotilashallinto irti todellisuudesta
Sotilashallinto on kaukana yhteiskunnan ja erityisesti nuoren väestönosan todellisuudesta. ”Meidän sukupolvemme ei tule antamaan periksi”, toistavat ne, jotka ovat kasvaneet somen maailmassa. Heti vallankaappausta seuraavana päivänä he alkoivat levittää Facebookissa ja Twitterissä valokuvia, piirroksia, julisteita ja iskulauseita, joiden tehtävänä oli valaa intoa vastarintaliikkeeseen ja torjua pelkoa. He vertaavat juntan edustamaa maailmaa dystooppisiin tv-sarjoihin kuten American Nightmareen ja Black Mirroriin. Juntan vastaiseen protestiaaltoon kuulumisen merkiksi käytetään Nälkäpeli‑kirjoista ja -elokuvista lainattua kolme sormea pystyssä -tervehdystä. Sitä ovat käyttäneet myös Thaimaan vastarinta-aktivistit. (5)
”Me emme ole lähteneet kadulle NDL:n tai Aung San Suu Kyin puolesta. Tämä liike yhdistää koko yhteiskunnan ja ylittää valtiolliset keulakuvat. Liikkeellä on koko yhteiskunta, ja tarkoituksena on tehdä loppu armeijan sekaantumisesta politiikkaan. Me vaadimme kokonaisvaltaisesti demokraattista perustuslakia”, ilmoittaa Thinzar Shunlei Yi.
Hänen vieressään eräs taiteilija nyökkää: hän on innoissaan siitä, mitä on nähnyt Yangonin mielenosoituksissa: perheitä, lapsia, nuoria, rikkaita, vähemmän rikkaita… Jopa erään sotilaspiirejä lähellä olevan kerrostalon asukkaat ovat lähteneet mukaan. Vaikka 8. helmikuuta säädettiin sotatilalaki ja kaikki yli viiden henkilön kokoontumiset kiellettiin, mielenosoitukset vain laajenevat. Öisiä pidätyksiä vastaan on perustettu korttelin asukkaiden suojelukomiteoita.
Vallankaappausta seuranneiden kahden viikon aikana kansalaistottelemattomuusliike ehti järjestäytyä. Taistelua käydään nyt sekä kadulla että verkossa – siitä huolimatta, että armeija vaati jo 3. helmikuuta operaattoreita keskeyttämään Facebookin, josta oli tullut ”myanmarilaisten elämänveri”, jonka kautta kulkee elintärkeitä tietoja. Yli puolella myanmarilaisista on Facebook-tili, kun kymmenen vuotta sitten vain kahdella prosentilla väestöstä oli edes kännykkä. (6) Sensuuria kiertääkseen ihmiset asentavat itselleen VPN:n eli virtuaalisen erillisverkon kiinalaisten ja vietnamilaisten tapaan. Nuoremmat opastavat vanhempiaan.
”Internet on väkivahva työkalu, mutta se on myös hauras, sillä armeija voi sulkea verkon milloin tahansa”, korostaa Thinzar Shunlei Yi.
Riittääkö taistelu yhteistä vihollista eli armeijaa vastaan pitämään yllä yhteenkuuluvuutta? Hajaantuneisuus on syönyt valtiota aina sen syntymästä eli vuodesta 1947 lähtien. Enemmistönä olevan burmaa puhuvan etnisen ryhmän ja kolmasosaa väestöstä edustavien muiden ryhmien väliset kahnaukset ovat rytmittäneet tämän saavuttamattoman maan, viralliselta nimeltään ”Myanmarin liiton tasavallan”, historiaa.
Armeija ylläpitää väestön jakautuneisuutta ja esiintyy mielellään kuvitellun yhtenäisyyden takaajana. Tatmadawin ja toisaalta etnisten vähemmistöjen paikallisten asevoimien väliset taistelut ovat jatkuneet jo 70 vuotta Rakhinessa, Kachinissa, Shanissa ja muissa osavaltioissa. Niihin on erityisesti olleet syynä kiistat luonnonvarojen hallinnasta (7).
Vuonna 2015 Aung San Suu Kyi kutsui kokoon Panglong II -konferenssin, johon osallistuivat armeija, hallitus ja etniset ryhmät, ja lupasi taata maan eri väestöryhmille tasapuolisemman edustuksen. Keskustelut ovat kuitenkin polkeneet paikallaan. Armeijan ja burmankielisen enemmistön hallitseman NLD-puolueen näkemyksen mukaan vähemmistöt ovat yhteiskuntarauhaa ”horjuttavia ja keskushallintoa heikentäviä tekijöitä”, tiivistää analyytikko Carine Jaquet.
Aung San Suu Kyi esiintyi Haagin kansainvälisessä tuomioistuimessa armeijan ja maansa puolustajana, kun Myanmaria syytettiin islamia tunnustavien rohingyojen etnisistä puhdistuksista. Väestön enemmistö on buddhalaisia. Vuosina 2016–2017 yli 700 000 rohingyoaa pakeni Bangladeshiin, kun Myanmarin armeija järjesti heidän alueelleen väkivaltaisen sotaretken rangaistakseen Rohingyojen suojeluarmeijaa raja-asemia vastaan tehdyistä hyökkäyksistä. Buddhalaisten nationalistien ja armeijan internetissä levittämä vihapuhe sai väestön enemmistön asettumaan kenraali Min Aung Hlaingin ja Aung San Suu Kyin taakse. Jälkimmäinen nousi valtavaan kansansuosioon, mikä selittää myös hänen puolueensa menestystä vaaleissa.
Eurooppa ”harkitsee pakotteita”
Junttaa vastaan kohdistuvan vastarintaliikkeen kasvaessa anteeksipyyntöjä ja pahoitteluja satelee. Ihmiset katuvat, etteivät ole tajunneet paremmin rohingyojen kokemaa kohtaloa, vaikka näitä vielä vähän aikaa sitten pidettiin vihollisina. Center for Social Integrityn johtajan Aung Kyaw Moen mukaan kiireisin tehtävä on kuitenkin päästä eroon armeijasta maan hallinnossa ennen kuin aletaan suunnittelemaan minkäänlaista kansallista yhtenäisyyttä: ”Meidän on ensimmäiseksi noustava sotilaita vastaan. Se on periaatekysymys, sillä armeija on kaatanut Kansallisen demokratialiikkeen muodostaman laillisen hallituksen.”
Mitäpä tekevät ulkomaat? Yhdysvallat on jäädyttänyt Myanmarin valtion saatavat, ja täsmäpakotteita armeijan talousetuja vastaan ollaan virallisesti suunnittelemassa.
”Asiakkainani olevat ulkomaiset investoijat miettivät parhaillaan asemointiaan uusiksi”, kertoo eräs strategia-analyytikko menemättä kuitenkaan sen enempää yksityiskohtiin.
Kiina, joka on Myanmarin suurin kauppakumppani, on ilmoittanut, että nykyinen tilanne ”ei missään tapauksessa ole sellainen, mitä [Kiina] toivoo” (8), mutta samaan aikaan se on käyttänyt veto-oikeuttaan estääkseen YK:n turvallisuusneuvoston päätöksen vallankaappauksen tuomitsemisesta. Myanmarin toiseksi suurin kumppani Japani on tuominnut vallankaappauksen, mutta sen puolustusministeri Nakayama Yasuhide on kuitenkin varoittanut: ”Jos luovumme [kumppanuudesta Myanmarin kanssa], Myanmarin armeija tulee lujittamaan suhteitaan Kiinan asevoimien kanssa ja se tulee etäännyttämään maata entisestään vapaista kansakunnista, kuten Yhdysvalloista, Japanista ja Britanniasta.”(9) Tästä huolimatta useat japanilaiset yritykset, kuten Suzuki tai olutpanimo Kirin, ovat keskeyttäneet toimintansa Myanmarissa.
Intian ulkoministeri Subrahmanyam Jaishankar on tahollaan vakuuttanut, että eri liikennemuodot yhdistävää Kaladan-hanketta ei tulla missään tapauksessa vaarantamaan. (10) Japanin ja Intian tukeman projektin tähtäimessä on Myanmarin kautta kulkevan ”Multi-modal Transit Transport” hankkeen infrastruktuurien rakentaminen.
Eurooppa puolestaan tyytyi ilmoittamaan Ranskan eurooppa- ja ulkoministerin Jean-Yves Le Drianin suulla, että se ”harkitsee pakotteita” (11).
Myanmarissa sitä vastoin on palattu ajassa taaksepäin, kun demokraattisen kehityksen symboli eli kansalaisten yksityiselämän ja turvallisuuden takaava laki kumottiin ja asukkaiden on jälleen pakko tehdä yksityismajoituksesta ilmoitus paikallisviranomaisille. Yangonissa, pääkaupunki Naypyidawissa ja muualla maassa panssarivaunut ovat asemissa. Päivisin mielenosoitukset paisuvat paisumistaan kaikkialla maassa. Öisin pidätykset jatkuvat. Internet on poikki tämän tästä. Kuinka pitkään kansan päättäväisyys kestää armeijan mielivallan edessä?
Timo Kurosen kolumni Etniset armeijat demokratialiikkeen tueksi